Pohjoismainen hyvinvointivaltio ja talousstrategia rakentuvat miesten ja naisten korkeaan työhön osallistumiseen, joka jatkuu yli koko työiän. Kahden palkansaajan työhön osallistumisen malli on tämän politiikan kulmakivi ja sitä perustellaan monin tekijöin, mutta siihen liittyy myös perusteltuja varauksia. Myönteisiä tekijöitä ovat muun muassa se, että kahden palkansaajan malli takaa korkean työhön osallistumisen asteen, edistää miesten ja naisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia työmarkkinoilla ja mahdollistaa osuuden taloudelliseen hyvinvointiin. Rajoittavia tekijöitä ovat esimerkiksi se, että kahden uran yhteensovittaminen saman kotitalouden ja työssäkäyntialueen sisällä on vaativaa. Yhteensovittaminen edellyttää yhteiskunnalta investointeja päivähoitopalveluihin ja yrityksiltä joustavuutta työn ja hoivan yhteensovittamisessa.
Aivan oma kiinnostava kysymyksensä on se, miten kahden palkansaajan työssäkäynnin malli vaikuttaa puolisoiden työmarkkinakäyttäytymiseen, työllisyysurien kehitykseen ja työttömyysriskiin. Tämän kokonaisuuden huomioon ottaen onkin yllättävää, miten vähän tiedämme siitä, miten kahden palkansaajan työssäkäyntimalli toimii käytännössä ja miten se puskuroi työttömyysriskejä?
Suuret odotukset
Kahden palkansaajan työssäkäyntimalli on yleistynyt kaikissa teollisesti kehittyneissä maissa ja monissa maissa, kuten Pohjoismaissa. Siitä on tullut yleisin ja poliittisesti ja institutionaalisesti tuettu työhön osallistumisen muoto. Mallia on tuettu taloudellisin, työvoimapoliittisin ja sosiaalipoliittisin ohjelmin. Teoriassa kahden palkansaajan työssäkäynnin malli on ollut omiaan turvaamaan korkean työhön osallistumisen, miesten ja naisten taloudellisen itsenäisyyden sekä tukenut miesten ja naisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia jakaa ansiotyötä ja hoivavastuuta. Samalla se on antanut kotitalouksille resursseja ja autonomiaa suojautua työmarkkinoiden paineilta.
Näiden tekijöiden lisäksi oletetaan, että kahden palkansaajan malli olisi myös parasta turvaa työttömyysriskien hallinnassa. Esimerkiksi resurssiteorian mukaan niillä, joilla on työssä käyvä kumppani, on myös paremmat resurssit puskuroida työttömyyden aiheuttamaa tulon menetystä. Yhteisten resurssien ansiosta työttömillä puolisoilla on paremmat edellytykset etsiä ammattitaitoon soveltuvaa ja hyvin palkattua työtä (Bryanand & Longhi, 2015, s. 3). Näin vältetään se loukku, että työttömäksi jäänyt joutuisi vastaanottamaan mitä työtä tahansa ja ajautuisi epävakaille ja huonosti palkatulle työuralle.
Informaatiohypoteesin mukaan ajatellaan edelleen, että kahden palkansaajan kotitaloudet ovat sikäli edullisemmassa asemassa, että ne voivat yhteisten verkostojensa kautta saada parempaa tietoa työmahdollisuuksista kuin yhden palkansaajan taloudet ja työttömät kotitaloudet. Tätä ajattelua tukee myös se, että empiiristen tutkimusten mukaan kahden palkansaajan kotitalouksissa yhden puolisoista ollessa korkeasti koulutettu, toinenkin puoliso on korkeasti koulutettu (Holmlund & Lang, 1985).
Näin ajatellaan, mutta jostakin syystä näitä teorioita ei ole kiistattomasti todistettu oikeaksi eikä vääräksi (Gushetal 2015). Tutkimuksia on toki paljon, mutta ei systemaattisia ja koko väestöä edustavia. Tutkimuksia ei ole kohdistettu kysymykseen suojaako kahden palkansaajan työssäkäyntimalli muita työssäkäynnin malleja paremmin työttömyysriskiltä.
Suojaako kahden palkansaajan malli muita työssäkäyntimalleja paremmin työttömyysriskeiltä?
Vastataksemme otsikon rakensimme tutkimusasetelman, jossa kotitaloudet luokiteltiin työllisyyden ja työssä käyvien lukumäärän suhteen kuuteen eri ryhmään:
- kotitaloudet, joissa molemmat puolisot työssä (kahden palkansaajan malli),
- kotitaloudet, joissa mies työssä ja puoliso ei-työssä (mieselättäjämalli),
- kotitaloudet, joissa nainen työssä ja puoliso ei-työssä (naiselättäjämalli),
- kotitaloudet, joissa molemmat puolisot työttömänä (kahden työttömän malli),
- kotitaloudet, joissa yksi työllinen työntekijä (sinkun työllisen malli) ja
- kotitaloudet, jossa yksi työtön työntekijä (sinkun työttömän malli).
Näin muodostetulla luokituksella ja soveltuvin tilastollisin menetelmin arvioimme puolisovaikutusta (partner efect) ja vertasimme kahden palkansaajan mallin työttömyysriskiä muihin työssäkäynnin malleihin.
Tutkimuksessa käytimme Euroopan työvoimatutkimuksen (EU-LFS) mikrotietoja Suomen osalta vuosilta 2005–2013 ja päädyimme käyttämään tilastollisia menetelmiä, jotka auttavat vastaamaan kysymykseen, millainen on työssä käyvän kumppanin vaikutus työttömyysriskien jakautumiseen kotitalouksien kesken ja missä määrin se on yhteydessä institutionaalisiin ja makrotaloudellisiin tekijöihin.
Tutkimuskysymyksiä oli kolme:
- Miten mikrotaloudelliset tekijät, kun niitä arvioidaan työntekijän iän, sukupuolen ja koulutustason avulla, puskuroivat työttömyysriskiä kotitalouksissa, joissa työttömällä on työllinen kumppani, työtön kumppani tai hän elää ilman kumppania?
- Miten makrotaloudelliset tekijät, kun niitä arvioidaan työllisyysturva lainsäädännön (EPL) sitovuuden, aktiivisen työmarkkinapolitiikan laajuuden ja makrotaloudellisten indikaattorien (BKT, KOF Globalization -indeksi) avulla, säätelevät työttömyysriskejä kotitalouksissa, joissa työttömällä on työllinen kumppani, työtön kumppani tai hän elää ilman kumppania?
- Miten talouden suhdannevaihtelut vaikuttavat makrotason tekijöihin ja sitä kautta kotitalouksien työttömyysriskejä kotitalouksissa, joissa työttömällä on työllinen kumppani, työtön kumppani tai hän elää ilman kumppania?
Keskeisiä tuloksia
Tutkimustuloksemme, jotka perustuvat edustavaan ja luotettavaan aineistoon, vahvistavat tärkeän havainnon: Yksilölliset tekijät, kuten työntekijän sukupuoli, koulutus ja ikä, vaikuttavat olennaisesti työttömyysriskien yleisyyteen erityisesti kotitalouksissa, joissa on kaksi työtöntä kumppania ja kotitalouksissa, joissa ei ole kumppania. Tutkimuksen tulokset eivät kuitenkaan vahvistaneet oletusta, että kahden palkansaajan kotitalouksilla olisi alhaisempi työttömyysriski verrattuna muun tyypin kotitalouksiin Työttömyysriski on alhaisin mieselättäjäkotitalouksissa. Odotimme myös, että mies- ja naiselättäjäkotitalouksiin työttömyysriski olisi yhtä suuri. Tulokset osoittivat kuitenkin, että naiselättäjäkotitalouksien työttömyysriski on suurempi mieselättäjäkotitalouksissa ollen yhtä suurta kuin kotitalouksissa, joissa molemmat puolisot ovat työttömiä ja kotitalouksissa, joissa ei ollut puolisoa.
Kun arvioimme työllisyysturvalainsäädännön (EPL: n) ja muiden institutionaalisten tekijöiden yhteyttä työttömyysriskeihin, havaitsimme, että puolisovaikutus antaa potentiaalisesti kotitalouksille kestävämmän turvan suojautua työttömyydeltä. Kahden palkansaajan kotitalouksissa työttömyysriski on samaa tasoa talouden suhdannevaihtelusta huolimatta. Siksi väitämme, että kahden palkansaajan työssäkäyntimalli puskuroi muihin kotitalouksiin verrattuna paremmin paremmin makrotason taloudellisia vaihteluja. Tuloksemme myös osoittavat, että yksin elävien työttömillä kotitalouksilla on korkeimmat työttömyysriskit ja ne ovat yhteydessä makrotason tekijöihin.
Havaitsimme edelleen, että kahden palkansaajan kotitalouksissa työttömyysriski oli pienin niin periodilla 2005-2008 kuin 2009-2013. Sinkkutyöttömät kokevat kaikkein voimakkaammin kaikkien makro-tason tekijöiden vaikutuksen.
Kun arvioimme makrotason tekijöiden ja suhdannetekijöiden yhteisvaikutusta työttömyysrikien kehitykseen, havaitsimme, että suhdannetekijöiden vaikutuksesta makrotason tekijöiden vaikutus työttömyysriskiin voimistuu. Havaitsimme edelleen, että kahden palkansaajan kotitalouksissa työttömyysriski oli pienin niin periodilla 2005-2008 kuin 2009-2013. Sinkkutyöttömät kokevat kaikkein voimakkaammin kaikkien makro-tason tekijöiden vaikutuksen.
Tuloksemme eivät kuitenkaan tukeneet oletusta, jonka mukaan yhden palkansaajan työssäkäyntimallin (mies- tai naiselättäjämalli) kotitalouksissa makrotaloudelliset tekijät tuntuisivat muita voimakkaampina, mutta sen sijaan tulokset osoittavat, että taloudellisilla suhdanteilla on suurempi vaikutus yhden palkansaajan kotitalouksien kuin kahdenpalkansaajan kotitalouksien työttömyysriskeihin. Mies- ja naiselättäjämallien työttömyysriskit olivat samaa tasoa mutta riski pienempi periodilla 2005-2008 kuin 2009-2013. Tuloksemme eivät myöskään puhu sen puolesta, että makrotaloudellisten tekijöiden vaikutus kahden palkansaajan mallin työttömyysriskiin pysyisi samana suhdanteista riippumatta, vaan se vaihteli suhdanteiden mukaan. Kahden työttömän kotitaloudessa työttömyysriski oli samalla tavoin stabiili kuin kahden työllisen kotitaloudessa.
Puolisovaikutus suojaa työttömyysriskeiltä ja antaa kotitalouksille resursseja tehdä itsenäisiä päätöksiä
Modernisointumisteorian mukaan kotitaloudet ja yhteisöt olivat merkittäviä hyvinvoinnin tuottajia aina teollisen yhteiskunnan ja hyvinvointivaltion nousuun asti. Nyt hyvinvointivaltio täyttää kotitalouden jättämän tyhjiön. Tämä näkemys on vallalla useimmissa hyvinvointivaltion tutkimuksissa. Kun otetaan huomioon valtion, markkinoiden ja perheen välinen vuorovaikutus ja hyvinvointivaltion vahvistuminen, menettää kotitalous usein asemaansa relevanttina tutkimuskohteena. Tässä tutkimuksessa kotitalous ja sen eri muodot nostettiin esille, kun arvioitiin työttömyysriskien puskurointia.
Tutkimuksen lähtökohtana oli, että Suomen taloudella on ollut vaikeinakin aikoina kykyä ja suhteellista etua sopeutua ulkoisiin häiriöihin, mutta johtuuko sopeutumiskyky makrotalouden tasolla tehdyistä poliittisista valinnoista vai mikrotason politiikasta ja kotitalouksien käyttäytymisestä, on avoin kysymys.
Tutkimuksessamme saatoimme osoittaa puolisovaikutuksen tärkeäksi työttömyysriskin sääntelymekanismiksi, puskuriksi. Puolisovaikutus tavallaan suojaa työttömyysriskeiltä ja antaa kotitalouksille resursseja suojautua ja tehdä itsenäisiä päätöksiä silloin kun työttömyys kohtaa toista puolisoista. Tämä puskuroiva vaikutus ei kuitenkaan ole yksioikoinen ja ristiriidaton. Tähän perustaen arvioimme, että kahden työssäkävijän malli on omalta osaltaan auttanut yhteiskuntaa suoriutumaan toistuvista rakennemuutoksista ja lisäämään luottamusta ihmisiin ja instituutioihin.
Voi perustellusti kysyä, tukevatko poliittiset ohjelmat (työttömyys- ja sosiaaliturva ja hyvinvointipalvelut) riittävästi ja yhtäläisesti kaikkia työvoimaan kuuluvia vai tarvittaisiinko politiikan tarkistusta?
Mutta jos tätä tulosta ajatellaan muiden kotitaloustyyppeihin kuuluvien yksilöiden kannalta, voi perustellusti kysyä, tukevatko poliittiset ohjelmat (työttömyys- ja sosiaaliturva ja hyvinvointipalvelut) riittävästi ja yhtäläisesti kaikkia työvoimaan kuuluvia vai tarvittaisiinko politiikan tarkistusta? Voidaan myös kysyä, onko kahden palkansaajan malli ja sen saama yhteiskunnallinen tuki oikeassa suhteessa kotitalouksien rakenteessa tapahtuneeseen kehitykseen, mukaan lukien perheinstituution hajoaminen ja monimuotoistuminen, vai tulisiko yhteiskunnallisten tukijärjestelmien muuttua näiden muutosten mukana.
Nämä kysymykset nousevat esille, kun ajatellaan tästä tutkimuksesta saatuja tuloksia ja toisaalta sitä ideaalia, että yksilöillä tulisi olla sekä yhtäläiset mahdollisuudet osallistua työhön ja kilpailuun työmarkkinoilla.
Kirjoitus perustuu keskeisiltä osiltaan kirjoittajien International Journal of Sociology and Social Policy -lehdessä 4:2018 julkaistuun artikkeliin “The effect of partner buffering on the risk of unemployment in Finland”.
