Suomessa keskustellaan vilkkaasti eriarvoisuudesta. Valtioneuvoston kanslia julkaisi maaliskuussa 2018 pääministeri Juha Sipilän asettaman eriarvoisuutta käsittelevän työryhmän loppuraportin. Siinä eriarvoisuus määritellään laajoista rakenteellisista tekijöistä johtuvaksi ongelmaksi. Eriarvoisuus määrittyy rakenteellisiin ja kulttuurisiin jakoihin yhdistyväksi huono-osaisuudeksi, joka rajoittaa yksilön pärjäämistä, toimijuutta ja terveyttä. Eriarvoisuudessa on kyse luokkasuhteista ja yhteiskuntaluokkien välisistä eroista.
Sosiologiassa yhteiskunnallisia eroja ja yhteiskunnallisia jakoja on tutkittu perinteellisesti yhteiskuntaluokan käsitteen avulla. Äskettäin edesmennyt amerikkalainen sosiologi Erik Olin Wright (2005) on todennut, että yhteiskuntaluokan käsite on yksi kiistellyimmistä sosiologian käsitteistä. Jotkut ovat sanoneet, että luokka on täysin hyödytön ja että se on kuollut (esim. Pahl 1989). Toiset pitävät yhteiskuntaluokkaa taas avaimena koko modernin yhteiskunnan ymmärtämiselle (esim. Clegg ym. 1986). Kiistellystä asemasta huolimatta yhteiskuntateoriassa eriarvoisuuteen on kuitenkin totuttu viittaamaan juuri luokan käsitteen avulla. Wright katsoo, että yhteiskuntaluokka on keskeinen ulottuvuus eriarvoisuuden historiallisessa vaihtelussa ja, että taloudellinen alistaminen ja riisto perustuvat nimenomaan luokkasuhteille.
Luokkatutkimuksella on sosiologiassa pitkät perinteet. Teoreettisessa keskustelussa ja konkreettisen tutkimuksen lähestymistavoissa on löydettävissä erilaisia kausia. Luokkatutkimus eli 1970-luvulla kukoistuksen aikaa. Tuolloin esitettiin useita etenkin Karl Marxin ajattelulle pohjautuneita luokkateorioita (ks. Luokkaprojekti 1984). Keskiluokkia koskenut keskustelu hallitsi puolestaan 1980-luvun teoreettista maisemaa (ks. Crompton 2008). Viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana eniten kiinnostusta ovat herättäneet Pierre Bourdieun ajattelusta vaikutteita saaneet kulttuurin ja kulttuuristen erottelujen merkitystä korostavat lähestymistavat (Atkinson 2015).
Luokkatutkimusta koskeva teoreettinen maisema on muuttunut. Perinteisten näkemysten rinnalle on noussut uusia tulkintoja, ja luokkatutkimuksen relevanssista käydään vilkasta keskustelua. Seuraavassa pohdin luokkatutkimuksen merkitystä 2000-luvun alussa. Esittelen tulkintoja nykykapitalismin luokkasuhteista ja analysoin Suomen luokkarakenteen muutoksia. Pohdin myös keskiluokan tilannetta. Monissa pohdinnoissa on kannettu huolta keskiluokan tulevaisuudesta. Lopulta kysyn, vieläkö luokkakäsite kykenee selittämään yhteiskunnallisia jakoja globalisoituvassa tietoyhteiskunnassa.
Yleiskuva Suomen luokkarakenteesta vuosina 1970–2015
Oman aikamme Suomi on moderni luokkayhteiskunta. Historiastamme johtuen yhteiskuntaluokan käsite on ollut poliittisesti latautunut. Luokista puhumista on pidetty jokseenkin sopimattomana. Vielä 30 vuotta sitten käsite liitettiin oikopäätä politiikkaan, vasemmistolaisuuteen ja kommunismiin. Myös yhteiskuntatieteissä luokkatutkimukseen suhtauduttiin pitkään varauksellisesti. Vaikka Heikki Waris toteutti uraa uurtaneen sosiaalista kerrostuneisuutta koskevan tutkimuksensa jo 50 vuotta sitten (Waris 1948), ja vaikka 1950-luvulla kommunistisen puolueen toimesta tutkittiinkin työväenluokan asemaa, niin vasta 1980-luvulta alkaen meillä on tehty laajemmin Suomen luokkarakennetta koskevaa akateemista tutkimusta (Alestalo 1986, Luokkaprojekti 1984).
Suomen luokkarakenteen muutosta on tutkittu aina 1800-luvun lopusta (Alapuro 2017) nykypäivään (esim. Saarinen ym. 2018). Noin 150 vuotta sitten Suomi oli sääty-yhteiskunta, jossa yli 70 prosenttia väestöstä oli säätyjen ulkopuolelle kuulunutta rahvasta. Maatalous työllisti yli 80 prosenttia ammatissa toimineista ja talollinen oli tyypillisin luokka-asema (Alapuro 2017). Arttu Saarinen kumppaneineen on tarkastellut eri puolueiden äänestäjien luokka-asemia vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Heidän analyysinsä osoittaa, että naisten suurimmat luokkaryhmät ovat toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät sekä alemmat sosiaali- ja kulttuurialan asiantuntijat. Miesten suurimmat luokkaryhmät taas ovat ammattitaistoiset työntekijät ja muut työntekijät. Näin ryhmiin sijoittuu heidän mukaansa melkein puolet sekä naisista että miehistä (Saarinen ym. 2018, 134).
Luokkarakenne muuttuu hitaasti. Siihen vaikuttavat ennen muuta talouden ja työnjaon muutokset. Luokkarakenteen ensimmäinen suuri murros Suomessa merkitsi itsenäisen pienviljelyn laajentumista 1920-luvulla. Aina toiseen maailman sotaan saakka Suomi on hyvin vahvasti maatalousyhteiskunta. Teollisuuden ja muun palkkatyön osuus oli eurooppalaisittain hyvin pieni. Toinen luokkarakenteen murros koski yhteiskunnan palkkatyöläistymistä. Se tarkoitti, että maataloudesta siirryttiin teollisuustyöhön ja palveluihin. Tämä tapahtui hitaana prosessina 1940-luvun lopusta 1970-luvulle (Alestalo 1986). Kolmas suuri murros on ollut palkkatyöväestön keskiluokkaistuminen. Erilaisen asiantuntijatyön ja johtotehtävien määrä on kasvanut ja suorittavan työn osuus on vähentynyt. Tämä taas on tapahtunut 1970-luvulta nykypäivään. Nyt keskustellaan vilkkaasti prekariaatin kasvusta (esim. Suoranta ym. 2018). Taustalla tässäkin ovat työmarkkinoilla käynnissä olevat muutokset ja näihin kytkeytyvät huolen ja epävarmuuden kokemukset.
Vielä 1970-luvun alussa Suomi oli työväenluokan ja yrittäjien yhteiskunta. Työväenluokkaan lukeutui yli puolet (54 %) ammatissa toimivista. Vuodesta 1960 työväenluokka oli edelleen kasvanut muutamalla prosenttiyksiköllä. Yrittäjiä oli aktiiviväestöstä melkein neljännes (23 %). Heistä valtaosa, 16 prosenttia kaikista, oli maanviljelijöitä. Vielä vuonna 1960 maanviljelijöitä oli ollut 28 prosenttia. Ylempään keskiluokkaan kuului vain pieni osa väestöä (5 %). Sen sijaan alempaan keskiluokkaan sijoittui noin viidennes (18 %). Vuoteen 1960 verrattuna alemman keskiluokan kasvu oli suhteellisesti kaikkein nopeinta. Suomalainen yhteiskunta uudistui nopeasti vuosina 1960–1975. Palkkatyöläsväestön osuus kasvoi, maan sisäinen muuttoliike oli vilkasta ja melkein puoli miljoonaa suomalaista muutti siirtolaiseksi Ruotsiin. (Alestalo 1986, 64.)
Tällainen luokkakuva poikkeaa melkoisen paljon vaikkapa 1980-luvun alun tai vuoden 1994 Suomesta. Luokkaprojektin vuonna 1981 kokoaman laajan tutkimusaineiston mukaan Suomen luokkarakenne näytti melkein 40 vuotta sitten tältä: työväenluokka oli edelleen suurin luokkaryhmä (48 %), mutta keskiluokka oli kasvanut ja siihen kuului jo melkein kolmannes kaikista (31 %). 1990-luvun puoliväliin tultaessa sama muutos jatkui, Suomi keskiluokkaistui. Yrittäjien (20 %), erityisesti maanviljelijöiden, määrä laski. Myös työväenluokka supistui (40 %). Keskiluokka kasvoi edelleen (40 %). Nyt keskiluokkaisiin ryhmiin kuului yhtä paljon ammatissa toimineita kuin työväenluokkaankin. (ks. Blom ja Melin 1998)
Taulukossa 1 on kuvattu Suomen luokkarakenne sukupuolittain vuonna 2015. Luokkarakenne on laskettu ammatissa toimivista. Empiirisenä aineistoa on käytetty ISSP:n (International Social Survey Programme) kyselyaineistoa (ammatissa toimivien N=644). Luokkaryhmiä ovat yrittäjät, ylempi keskiluokka (korkeakoulututkinto, esimiestehtävissä), alempi keskiluokka (esimiestehtävissä), työväenluokka (muut palkkatyöläiset). Vuosien 1981 ja 1994 kuvauksissa on käytetty samoja luokkakriteereitä. Vuoden 1970 prosenttijakauma perustuu ammattiluokitukseen.
Taulukko 1. Suomen luokkarakenne sukupuolittain vuonna 2015 (%)
| Luokkaryhmä | Naiset | Miehet | Yhteensä | N |
| Yrittäjät | 9 | 18 | 14 | 89 |
| Ylempi keskiluokka | 28 | 24 | 26 | 172 |
| Alempi keskiluokka | 27 | 19 | 23 | 154 |
| Työväenluokka | 36 | 39 | 37 | 249 |
| Yhteensä | 100 | 100 | 100 | 664 |
Karkeistaen voidaan esittää, että suomalaisen yhteiskunnan luokkakuvassa yrittäjiä on 15 prosenttia, palkkatyöläiskeskiluokkaa puolet ja työväenluokkaa noin kolmannes ammatissa toimivista. Yrittäjien suhteellinen osuus on laskenut viimeiset 50 vuotta. Itse asiassa kaikissa kehittyneissä länsimaissa yrittäjiä on noin 15 prosenttia ammatissa toimivista. Suomi ei tee poikkeusta. Yrittäjät ovat pääosin miehiä, naisten osuus on 35 prosenttia.
Työväenluokkaan kuuluu enää runsas kolmannes (37 %) kaikista. Sekä naisissa että miehissä on jokseenkin yhtä paljon työväenluokkaan kuuluvia. Tässä on tapahtunut tärkeä muutos. Viimeksi kuluneiden 50 vuoden aikana työväenluokan enemmistö on ollut naisia. Nyt työväenluokka on miehinen, sillä 51 prosenttia työväenluokasta on miehiä.
Palkkatyötä tekevä keskiluokka on suurin luokkaryhmä (49 %). Siihen sijoittuu puolet ammatissa toimivista. Ylempään keskiluokkaan kuuluu hieman enemmän kuin alempaan keskiluokkaan. Naisten osuus ylemmästä keskiluokasta on 53 prosenttia ja alemmasta keskiluokasta 61 prosenttia. Keskiluokka on naisistunut. Vielä 25 vuotta sitten yli puolet keskiluokkaan kuuluneista oli miehiä. Etenkin ylempi keskiluokka oli tuolloin selvästi miesenemmistöinen.
Viimeisten 50 vuoden aikana Suomen luokkarakenteessa on tapahtunut neljä tärkeää muutosta. Ensiksi Suomi on keskiluokkaistunut. Sekä ylemmän keskiluokan että alemman keskiluokan osuudet ovat nyt merkittävästi suuremmat kuin koskaan aikaisemmin. Jos keskiluokkaan lasketaan yrittäjät ja palkkatyötä tekevä keskiluokka, keskiluokan osuus on 63 prosenttia. Nykyinen Suomi on keskiluokkainen yhteiskunta. Toiseksi työväenluokka on supistunut. Vielä 1980-luvun alussa työväenluokkaan lukeutui jokseenkin puolet ammatissa toimivista ja vuonna 2015 enää runsas kolmannes. Kolmas tärkeä luokkarakennetta koskeva muutos on ollut yrittäjäväestön vähentyminen. Vielä 40 vuotta sitten yrittäjiä – etenkin maatalousyrittäjiä – oli runsas viidennes. Nyt yrittäjiä on 15 prosenttia, ja maanviljelijöitä on enää alle kolme prosenttia. Lopulta yhteiskuntaluokkien sukupuolisessa koostumuksessa on tapahtunut oleellinen muutos. Naisten osuus keskiluokassa on kasvanut ja samaan aikaan naisten osuus työväenluokassa on laskenut.
Keskiluokka
Edellä olen väittänyt, että nykyinen Suomi on keskiluokan yhteiskunta. Keskiluokasta käydään kuitenkin vilkasta väittelyä. Keskiluokasta ollaan huolissaan. Sen sanotaan kuihtuvan ja tämän pelätään johtavan yhteiskunnallisen epävakauden kasvuun. Muutama vuosi sitten julkaistu eurooppalainen vertailututkimus (Vaughan-Whitehead 2016) väittää, että keskiluokalla on olennaisen tärkeä rooli talouskasvussa ja yhteiskunnallisen vakauden luomisessa. 2000-luvulla keskiluokan osuus on kuitenkin kääntynyt laskuun, koska keskituloisten osuus kaikista tulonsaajista on pienentynyt. Käynnissä on tulojen – ja yhteiskuntaluokkien – polarisoituminen, jossa sekä kaikkein varakkaimpien että kaikkien köyhimpien ryhmien osuudet kasvavat (mt. 11)
Keskiluokka voidaan ymmärtää monin tavoin. Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) julkaisi verkkosivuillaan viime toukokuussa (29.5) artikkelin Tältä näyttää keskiluokka – kuusi tärkeää kuvaa meistä. Siinä määriteltiin keskiluokka tulojen perusteella. EVA tukeutuu OECD:n määritelmään keskiluokasta. Sen mukaan keskiluokkaan kuuluvat kotitaloudet, joissa käytettävissä olevat tulot ovat yli 75 prosenttia, mutta alle 200 prosenttia väestön mediaanitulosta. EVA:n mukaan noin 3,7 miljoonaa suomalaista noin 68 prosenttia kaikista kuuluu keskiluokkaan.
Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) julkaisee säännöllisesti raportteja suomalaisen yhteiskunnan tilasta. Keväällä 2018 EVA pohti keskiluokkaa Suomessa. EVA:n arvion mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta kuuluu joukkoon, joka on pitänyt pintansa hyvin. Raportin mukaan voidaankin puhua vankistuvasta keskiluokasta (EVA 2018).
Eurostatin tilastojen pohjalta EVA on esittänyt myös kuvauksen keskiluokan osuudesta väestöstä eräissä EU-maissa. EVA:n mukaan keskiluokka on suurin luokkaryhmä kaikissa vertailussa mukana olevissa maissa. EVA ei siis jaa samaa huolta kuin edellä mainitun eurooppalaisen vertailututkimuksen kirjoittajat. Keskiluokka ei näyttäisi olevan uhattuna.
Lähde: EVA
Suomalaisista siis peräti 68 prosenttia kuuluu tulojen perusteella keskiluokkaan. Keskiluokan tulohaitari on kuitenkin laaja. Jos vuoden 2017 keskimääräiset kuukausitulot olivat ennen veroja 1 900 ja 6 400 euron välillä, kuului keskiluokkaan.
Luokka-asemaa määrittävät omistus- ja työelämän valta- ja auktoriteettisuhteet.
Oman tulkintani mukaan luokka-asema ei kuitenkaan määräydy tulojen perusteella. Luokka-asemaa määrittävät omistus- ja työelämän valta- ja auktoriteettisuhteet. Lisäksi katson, että myös muilla työn piirteillä kuten työn itsenäisyydellä on tärkeä sija luokka-aseman määräytymisessä. Keskiluokassa on kyse paitsi asemasta myös omanlaisestaan yhteiskunnallisen muutoksen projektista. Sitä luonnehtivat yksilöllistyminen (kulttuuri- ja elämäntapakäytännöt), pyrkimys laajoihin kulutusmahdollisuuksiin ja usko koulutukseen sosiaalisen aseman turvaamisessa. Tällainen yhteiskunnallinen projekti on saanut vahvan sijan suomalaisessa yhteiskunnassa. (vrt. Blom & Melin 2014). Keskiluokkaistuminen on ollut tiukasti kytköksissä talouden ja yhteiskuntapolitiikan muutoksiin. Meillä harjoitettu politiikka on suosinut keskiluokkaa. Mitä tulevaisuudessa tapahtuu, on jo kokonaan toinen juttu.
Johtopäätökset
Monet tutkijat ovat väittäneet, että luokka on kuollut. Kriitikot sanovat, että yhteiskuntaluokan käsite ei enää kykene selittämään yhteiskunnallisia jakoja samalla tavoin kuin teollistumisen aikana tai vielä fordismin kultakautena 1960-luvulla. On huomautettu muun muassa siitä, että uudet sosiaaliset jaot ovat lisänneet merkitystään, luokka-aseman ja yhteiskunnallisen toiminnan välinen suhde on heikentynyt, ja yritysten omistussuhteet ovat muuttuneet. Luokan sijaan yhteiskunnallisia jakoja selittää esimerkiksi sukupuoli, sukupolvi, etnisyys tai uskonnollinen vakaumus. (vrt. Lee & Turner 1996)
Ammattiluokitukseen perustuva luokkarakennekuvaus yksinkertaistaa monimutkaista yhteiskunnallista todellisuutta.
Luokaton Suomi? -kirjan loppuluvussa Jani Erola toteaa, että yhteiskuntaluokat ovat olemassa ja että ne muuttuvat yhteiskunnan muuttuessa. Tästä olen hänen kanssaan samaa mieltä. Erola myös korostaa, että ”yhteiskuntaluokat ovat parhaiten eroteltavissa ammattien muodostamien sosiaalisten ryhmien perusteella.” (Erola 201, 237). Tästä olen eri mieltä! Ammattiluokitukseen perustuva luokkarakennekuvaus yksinkertaistaa monimutkaista yhteiskunnallista todellisuutta. Luokka-analyysi kaipaa työelämän valta- ja auktoriteettisuhteiden tarkempaa analysointia.
Yhteiskuntaluokat ovat edelleen keskuudessamme. Suomi on edelleen luokkayhteiskunta, jossa luokka-asema määrittää yksilöiden ja perheiden elämän ehtoja, ja jossa koulutus, uhka joutua työttömäksi tai tulot jakaantuvat pitkälti luokka-aseman mukaan. Työelämässä luokka-asema rakenteistaa työtä ja työn luonnetta. Luokkarakenne on kuitenkin eriytynyt monin tavoin.
Naisten ja miesten asemat poikkeavat edelleen vahvasti toisistaan. Työväenluokka on muuttunut uudelleen miesenemmistöiseksi. Miehiä on tuntuvasti enemmän erilaisissa johtotehtävissä, mutta toisaalta keskiluokka on nykyisin naisenemmistöinen. Esimerkiksi vuonna 2015 naisten osuus kaikista tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista oli 53 prosenttia. Koulutusaloittain vaihtelu oli suurta. Humanistisella ja opetusalalla naisten osuus oli 75 prosenttia ja sosiaali- ja terveysalalla 67 prosenttia, mutta tekniikan ja liikenteen alalla vain 22 prosenttia. Sukupuolittaisen eriytymisen lisäksi myös sukupolvittaisilla ja alueellisilla jaoilla on edelleen tärkeä sijansa luokkarakenteen eriytymisessä. Työväenluokan osuus on suurempi vanhoissa ikäpolvissa ja ylempää keskiluokkaa on enemmän kaupungeissa kuin maaseudulla.
Brittiläinen sosiologi Mike Savage on monissa tutkimuksissaan pohtinut yhteiskuntaluokkia ja luokkatutkimuksen merkitystä yhteiskuntatutkimuksessa. Hänen viimeisin kirjansa (Savage 2015) kertoo luokista tämän vuosisadan alun Englannissa. BBC:n kokoaman, yli 160 000 vastausta kattaneen aineiston pohjalta kirjoitettu tutkimus Social Class in the 21st Century ei väittele luokkateorioista ja niiden osuvuudesta. Pikemminkin kirja kertoo siitä, miltä luokka tuntuu elää. Se kertoo omalla tarkalla tavallaan aikamme eriarvoisuuksista. Kirjan vahva viesti on, että luokka ei ole kuollut. Kirja osoittaa myös, kuinka asiantuntijuus ei ole mikään puolueeton työkalu joka osaltaan paljastaa sosiaalisia ja yhteiskunnallisia rakenteita. Savage ja kumppanit väittävät, että asiantuntijuus on tiukasti sidoksissa luokkasuhteisiin ja symboliseen valtaan. Samalla he käyttävät omaa asiantuntijuuttaan lisäämään ymmärrystämme 2000-luvun muuttuvista luokkasuhteista.
Lähteet
Alapuro Risto, 2017, Valtio ja vallankumous Suomessa. Vastapaino, Tampere
Alestalo Matti, 1986, Structural Change, Classes and the State. Research group for comparative sociology, University of Helsinki No.33, Helsinki.
Atkinson Will, 2015, Class. Polity Press, Cambridge.
Blom Raimo ja Melin Harri, 2014, Keskiluokkaistuuko Suomi? Teoksessa: Lempiäinen ja Silvasti (toim.): Eriarvoisuuden rakenteet, 20–51
Clegg Stewart, Boreham Paul and Dow Geoff, 1986, Class, Politics and the Economy. Routledge, London.
Crompton Rosemary, 2008, Class and Stratification. Polity Press, Cambridge.
Erola Jani, 2010, Luokaton Suomi? Yhteiskuntaluokat 2000-luvun Suomessa. Gaudeamus, Helsinki.
EVA, 2018, Vankistuva keskiluokka. EVA, Helsinki
ILO, 2019, Working for a brighter future. ILO, Geneve.
Lee David and Turner Brian, 1996, Conflicts about Class. Longman, London.
Luokkaprojekti, 1984, Suomalaiset luokkakuvassa. Vastapaino, Tampere.
Pahl Ray E., 1989,”Is the emperor naked? Some comments on the adequacy of sociological theory in urban and regional research”. International Journal of Urban and Regional Research. Vol 13, 127-129.
Saarinen Arttu, Koivula Aki, Koiranen Ilkka ja Sivonen Jukka, 2018, Kolmijaosta hienojakoisempiin eroihin? Tarkastelussa kuuden suurimman eduskuntapuolueen jäsenistöjen ammattirakenteet. Yhteiskuntapolitiikka Vol 83 No 2, ss. 132-146.
Savage Mike, 2015, Social Class in the 21st Century. Pelican books, Milton Keynes.
Standing Guy, 2011, The Precariat. The New Dangerous Class. Bloomsbury, London.
Suoranta Anu ja Leinikki Sikke (toim.), 2018, Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta. Vastapaino. Tampere.
Valtioneuvoston kanslia, 2018, Eriarvoisuutta käsitelleen työryhmän loppuraportti. VNK:n julkaisuja 1/2018, Helsinki.
Vaughan-Whitehead Daniel (ed.), 2016, Europe´s disappearing middle class? Evidence from the world of work. Edward Elgar, London.
Waris, Heikki, 1948, Suomalaisen yhteiskunnan rakenne. Otava, Helsinki.
Wright Erik Olin, 2005, Social Class. In Ritzer (ed.) Encyclopedia of Social Theory. Sage, New York. DOI:
