Juha Sipilän hallitus kaatui 8.3.2019 epäonnistuttuaan eduskunnan hyväksynnän saamisessa sote-uudistussuunnitelmilleen. Kyse ei ollut suinkaan ensimmäisestä hallituksesta, jolle sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistaminen osoittautui ylivoimaiseksi, mutta tämän hallituksen epäonnistumisen taustalla on joitain erityisiä piirteitä. Koska sote-uudistus palaa väistämättä seuraavankin hallituksen asialistalle, olisi toivottavaa, ettei se ainakaan toistaisi Sipilän hallituksen virheitä. Keskeisimpiä virheitä huhtikuun 2019 eduskuntavaaleihin päättyvän vaalikauden sote-prosessissa oli seitsemän.
1.Suurin syy uudistuksen epäonnistumiselle oli, että syksyllä 2015 sen luonne muuttui perusteellisesti. Sote-uudistuksen alkuperäiset tavoitteet – väestöryhmien terveyserojen vähentäminen, kuntien välisen eriarvoisuuden poistaminen palveluiden saatavuudessa ja kustannusten kasvupaineen vähentäminen – korvautuivat yhdessä yössä puoluepoliittisilla tavoitteilla maakuntahallinnon ja valinnanvapausjärjestelmän luomisesta. Palvelujärjestelmän todelliset ongelmat jäivät syksystä 2015 lähtien sivurooliin ja uudistus oli tavallaan jo tällöin menetetty. Samalla menetettiin väestön valtaosan tuki uudistukselle.
2.Uudistus kaatui lopulta siihen, ettei hallitus saanut omia ehdotuksiaan linjaan perustuslain kanssa, mutta tämä ei ollut mitenkään yllättävää siihen nähden, että koko prosessia on leimannut hallituksen jatkuva perustuslakiin ja sen takaamiin kansalaisten perusoikeuksiin kohdistuva väheksyntä. Sipilän hallitus ei missään vaiheessa ottanut vakavasti perustuslain säännöksiä, vaan teki toistuvasti vain näennäisiä muutoksia perustuslain vastaisiin esityksiinsä.
3.Paitsi perustuslakiin, hallitus on suhtautunut jatkuvasti väheksyvästi myös asiantuntijoihin. Perustuslakiasiantuntijoiden lisäksi myös palvelujärjestelmän asiantuntijat ovat saaneet vuodesta toiseen huutaa tuuleen reformisuunnitelmiin liittyvistä suurista ongelmista. Korvien sulkeminen kritiikiltä oli keskeinen syy siihen, miksi Sipilän hallitus lopulta ajoi täydellä vauhdilla päin seinää.
4.Siinä, missä Sipilän hallitus suhtautui torjuvasti asiantuntijoiden tietoon, se suhtautui naiivin luottavaisesti sote-kentän suuryrityksiin. Yritykset saivat uudistukseen suuren vaikutusvallan eikä hallitus kyseenalaistanut niiden motiiveja. Sinisilmäisesti uskottiin, että julkisesti rahoitettujen palvelujen antaminen markkinoiden toteutettavaksi kohentaa automaattisesti palvelujen laatua ja tehokkuutta, vaikka tästä ei ollut näyttöä. Vanhuspalveluskandaalit osoittivat viimein karulla tavalla näiden toiveiden tyhjyyden. Myös uudistuksen kustannussäästötoiveet osoittautuivat pilvilinnoiksi.
5.Samoin hallitus suhtautui naiivin luottavaisesti omaan poliittiseen valtaansa. Ajateltiin, että kolmen puolueen voimin voi sanella ratkaisut ilman tarvetta parlamentaariseen konsensukseen tai edes keskusteluun toisten puolueiden kanssa. Perussuomalaisten hajoaminen kuitenkin murensi hallituksen valta-aseman ja lopulta kokoomuksen ja sinisten yksittäiset kansanedustajat, jotka joko loikkasivat toiseen eduskuntaryhmään tai muutoin ilmoittivat vastustavansa sote-reformisuunnitelmia, osoittivat hallituksen vallan olevan rakennettu hiekalle.
6.Uudistuksen valmisteluprosessi on malliesimerkki heikosta hallinnosta ja suunnittelusta. Koko prosessia leimasi jatkuva kiire, jolloin valmistelijat joutuivat hallituksen painostuksesta tuomaan kerta toisensa jälkeen pöytään keskeneräisiä ja huonosti valmisteltuja ehdotuksia. Missään vaiheessa ei esiin nostettuihin perustuslaillisiin ja muihin ongelmiin paneuduttu huolella ja ajan kanssa, vaan niihin esitettiin jatkuvasti hätäisiä ja epämääräisiä ratkaisuja, jotka eivät kestäneet kriittistä tarkastelua. Erikoista oli myös se, että uudistuksen toimeenpanon valmistelu käynnistettiin maakuntatasolla 200 miljoonan euron voimin jo kauan ennen kuin reformista oli edes tarkoitus tehdä päätöksiä eduskunnassa. Yleensä toimeenpano aloitetaan päätöksenteon jälkeen eikä päinvastoin.
7.Kaiken kaikkiaan ylimielisyys oli leimallista Sipilän hallituksen sote-reformoinnille. Hallitus uskoi omaan valtaansa määritellä yksin uudistuksen tavoitteet ja toteuttamistavat. Se ei välittänyt palvelujärjestelmän todellisista ongelmista eikä se antanut arvoa asiantuntijoiden varoituksille tai muiden puolueiden aiheellisellekaan kritiikille. Suunnitelmat perustuivat katteettomiin toiveisiin ja sote-yrityksiin kohdistuvaan naiiviin luottamukseen. Koko ajan oli kiire ei mihinkään ja niinpä lopputulokseksi saatiin ei mitään. Tälläkin kertaa ylpeys kävi lankeemuksen edellä.
