Vaalit tulossa, mutta ovatko ne ilmastovaalit? Ainakin monet nuoret tuntuvat toivovan tätä. Yksi osoitus tästä oli suuri ja sykähdyttävä nuorten ilmastokokous 2.3.2019 Finlandia-talolla ja sen yhteydessä julkistettu MeidänIlmasto2030 – julkilausuma, joka esittää kunnianhimoiset tavoitteet Suomen ilmastopolitiikalle. Koululaiset ovat seuranneet Greta Thunbergin esimerkkiä ja ryhtyneet koululakkoon Suomessa ja ympäri maailmaa perjantaina 15.3. ilmastotoimien vauhdittamiseksi.

Suomen ilmastovaikuttajat, kuten eturivin poliitikot, virkamiehet, asiantuntijat ja monet ilmastoaktiivien järjestöt haluavat hillinnän edelläkävijöiksi Euroopassa ja maailmassa. Suomalaiset vaikuttajat uskovat olevan mahdollista kytkeä toisistaan irti päästöjen kehitys ja talouskasvu. Siis enemmän talouskasvua, mutta samalla vähemmän päästöjä. Pohjoismaisen ministerineuvoston strategiapaperi linjasi vuonna 2017: Pohjoismaissa tällä tiellä jo ollaan ja kehitystä samaan suuntaan voidaan nopeuttaa. Saman suunnan on ottanut myös helmikuussa 2019 julkaistu VTTn pitkän aikavälin skenaarioita luotaava PITKO-raportti, jossa jo lähtöoletuksena on, että mitään degrowth –ilmiötä vahvojen ilmastotoimien maailmassa ei nähdä, vaan ainoastaan nopeampaa tai hitaampaa talouskasvua.

Samalla kuitenkin väännetään ankarasti nieluista ja biotaloudesta. Kuka pysyy perässä laskentatavoissa? Tarkoittaako hakkuiden lisäämisen kieltäminen loppua metsäteollisuudelle Suomessa? Tai sittenkin: voiko biotalous kehittyä edelläkävijän harppauksin hakkuiden nykytasolla tai jopa vähemmillä hakkuilla? Näissä asioissa keskustelun laineet tulevat ilmeisesti käymään kovinkin korkealla vielä ennen vaaleja mutta myös vaalien jälkeen. Ainakin on varmaa, että on paljon isoja kysymyksiä, joihin edes suoraan aiheen parissa työskentelevien asiantuntijoiden ei ole yksinkertaista vastata.

Ilmastopolitiikka siirtyy seuraavaksi arjen tasolle

Kannattaisi kuitenkin muistaa, että paljon muutakin on tekeillä tai ainakin pitäisi olla.  Päästöjä tulisi leikata ripeästi etenkin liikenteessä, mutta myös ruokaketjuissa, kiinteistöjen lämmityksessä jne. Tässä tullaan lähelle ihmisten arkea ja laskenta siirtyy suuren luokan mallinnuksista ihmisten lompakon tasolle. Ilmastopolitiikan oppositio, erityisesti perussuomalaiset, onkin jo ollut valppaana ja kertonut kansalaisille, että enemmistö kansalaisista ei halua maksaa ilmastopolitiikan kustannuksia. Tässä viitataan etenkin kahdeksan eduskuntapuolueen yhteiseen päätökseen vahvistaa kansallista ilmastopolitiikkaa tulevalla eduskuntakaudella.

Puolueiden 13 kohdan yhteinen linjaus julkistettiin 20.12.2018 ja se sisältää monia vaativia tavoitteita kansalliseen ja eurooppalaiseen ilmastopolitiikkaan. Voi sanoa, että näin paperilla ilmastonmuutoksen hillinnän edellä käynti onnistui jo! Seuraavaksi kiinnostaa mihin toimiin ryhdytään.

Syksyn 2018 keltaliiviliikkeen radikaali esiintyminen Ranskassa herätti ilmastovaikuttajat meillä ja muualla huomaamaan, että ilmastopolitiikan vastavoimat voivat herätä nopeasti.

Tähän mennessä ilmastotoimien sosiaalisia vaikutuksia on Suomessa käsitelty vasta hyvin yleisellä tasolla – jos lainkaan. On toivottu, että ilmastotoimet eivät kasvata muutoinkin haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten taakkaa ja näin vaaranna heidän toimeentuloa entisestään. Ilmastotoimia olisi siis tehostettava niin, ettei eriarvoisuus lisäänny yhteiskunnassa. Syksyn 2018 keltaliiviliikkeen radikaali esiintyminen Ranskassa herätti ilmastovaikuttajat meillä ja muualla huomaamaan, että ilmastopolitiikan vastavoimat voivat herätä nopeasti. Myös ilmastopolitiikan vastaliikkeet voivat viedä vaatimuksensa toreille ihan perinteiseen kansanliikkeen tyyliin, ja yhtäkkiä painetta syntyy enemmän kuin sosiaalisessa mediassa.  Suomi ei ole Ranska, mutta meilläkin kannattaa varautua siihen, että ilmastotoimet konkretisoituessaan alkavat herättää kansanliikettä puolesta ja vastaan. Näin vaalien alla on tärkeää ajatella, miten kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa voidaan puolustaa arjen näkökulmasta ja läheltä kansalaisen lompakkoa.

On odotettavissa, että ainakin energian hinta ja energiaan liittyvä verotus, kuten Ranskassa, muodostavat tärkeän testikysymyksen ilmastotoimien sosiaaliselle hyväksyttävyydelle. Ja samalla koko liikenne ja liikkuminen on tärkeä koekenttä. Henkilöliikenteen osalta on selvää, että polttoaineiden eikä vain ajoneuvojen hinta kiinnostaa kansalaisia maassa, jossa liikkuminen on useimmille välttämättömyys ja päivittäisetkin kulkumatkat ovat monilla pitkiä. Itseasiassa suomalaisten keskiarvo eli 41 kilometriä vuorokaudessa (tilastotermi matkasuorite) on pysynyt 2010-luvulla lähes vakiona ja on myös yllättävän riippumaton maakunnasta, jossa asutaan. Samanaikaisesti on tapahtunut pieniä muutoksia kulkutavoissa, mutta henkilöautoriippuvuus vaikuttaa edelleen erittäin vahvalta. Siksi keskustelu esimerkiksi sähköautojen lukumäärän nopeasta kasvattamisesta poliittisin keinoin on tulenarkaa, samoin kuin nykyisten polttoaineiden hinnan korotukset.

Toisinaan hillintätoimista puhutaan ikään kuin suoria kustannuksia kansalaisille ei lainkaan tulisi. Tätä taas kansalaisten on vaikea uskoa. Ilmastopolitiikan kustannusten jyvitys kansalaisille on kieltämättä tärkeä osa ilmastopolitiikan sosiaalisen hyväksyttävyyden koettelua. Sosiaalisen hyväksyttävyyden arviointi on suoria kustannuksia monimutkaisempi asia, joka liittyy elämäntapaan, hyvinvointiin ja identiteettiin. Kuluttaja, tai pikemminkin kansalainen tekee arvioita kustannusten ja vaikutusten oikeudenmukaisuudesta lähipiirissään, mutta mahdollisesti vertailu ulottuu myös etäämmälle. Joka tapauksessa tämä vertailu on osa reiluuden kokemusta ja arkisten asioiden politisoitumista. Uudet asiat ja tilanteet joutuvat vääjäämättä tähän arvopuntariin. Kun sosiaalinen paine kasvaa hankkia sähköauto, arvioi jokainen asian reiluutta lompakkonsa ja oman arjen sujuvuuden kautta, mutta myös sen kautta minkälaisia mielikuvia valinta sosiaalisessa ympäristössä tuottaa.

Arjen sujuvuus on iso asia. Vaikka olisi varaa sähköautoon, tulevat eteen muut kysymykset kuten sähköauton lataus. Sähköauton lataus tuntuu tällä erää olevan monien asiantuntijoiden mukaan tulevaisuuden Suomessa suurempi ongelma kuin sähköautojen hinta, jonka suhteen uskotaan olevan toimivia ohjauskeinoja. Latauksen saatavuudessa kyse ei ole vain yksilön pulmasta vaan asia koskee usein koko taloyhtiötä: kuinka monta lataustolppaa saadaan viritettyä ennestään kuormitetulle pihamaalle.  Autottomalle (onneksi heitäkin on) taloyhtiössä syntyvät kiistat ja nokkimisjärjestykset autopaikkojen jaosta voivat tuntua turhanpäiväisiltä. Silti tiedämme, että harva asia saa niin paljon aikaan jännitteitä taloyhtiössä kuin autopaikkojen epäoikeudenmukaisena pidetty jako. Sähköautojen latauspaikat lisäävät tähän uuden näkökulman, jossa ratkaisut eivät välttämättä ole helppoja, kun sähköautojen määrä lisääntyy.

Ilmastopoliittisesti perustelluista kulutustyyleistä saattaa muodostua silmiinpistävää kulutusta, joka yhdelle voi olla tärkeä myönteinen identiteettitekijä, kun taas toiselle se voi näyttäytyä merkkinä siitä, että halutaan esiintyä parempana väkenä. Perussuomalaisten suosikkitermejä näyttää olevan ”moraaliposeeraus”, jolla uskotellaan, että kunnianhimoiset ilmastotoimet eivät ole todellista ilmastonmuutoksen hillintää, vaan pikemminkin turhia kustannuksia aiheuttavaa sosiaalista kiusantekoa.  Vahvoja ilmastoimia vastustava oppositio voi sosiaalisen hyväksyttävyyden varjolla onnistua loihtimaan esille ilmastotoimille poikkipuolista sosiaalista dynamiikkaa käyttämällä taitavasti hyväkseen epäreiluuden kokemuksia.

Ilmastotoimien sosiaalipoliittisille kompensaatioille tarvitaan suunnitelma

Emme pysty varmasti ennakolta sanomaan minkälainen ilmastotoimien kustannusten jyvitys tulee olemaan. Jo tehtyjen ilmastotoimien sosiaalisista vaikutuksista on tehty riittämättömästi tutkimusta. Myös ennakkoarvioita suunniteltujen toimien sosiaalista vaikutuksista puuttuu. Niinpä tulevissa vaaleissa pelataan mielikuvilla, suoralla perustelevalla argumentaatiolla ja paljon hyväksynnästä tulee perustumaan olemassa olevaan luottamukseen.

Kunnianhimoisten ilmastotoimien vastustajat pyrkivät Suomessakin luomaan vahvoja mielikuvia kansalaisille tulevista ilmastotoimien ”poskettomista hintalapuista”. Ilmastopolitiikan puolustajan on säilytettävä malttinsa kovan retoriikan edessä, mutta myös varauduttava perustelemaan, miten ilmastotoimien sosiaaliset vaikutukset säilyvät kohtuullisina ja tasapuolisina. Energian mahdollinen hinnannousu on hyvä harjoituskenttä tähän.  Nouseeko energian hinta ylipäänsä? Ja jos nousee, ketkä sitä korkeampaa hintaa erityisesti päätyvät maksamaan ja miksi.

On oikea hetki poliitikkojen miettiä, miten varmistetaan, että kotitalouksien energiaköyhyys pysyy loitolla Suomesta myös vastaisuudessa.

Joissakin Euroopan maissa on jo dokumentoitu energian käytön eriarvoistavia vaikutuksia ja suoranaista energiaköyhyyttä. Samalla nousee esille kysymys siitä, miten ilmastopoliittisesti perusteltuja energian hinnan nousuja tai vaadittuja kotitalouskohtaisia energiaremontteja voidaan kompensoida vähävaraisille. On ehkä ymmärrettävää, että kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ei mieluusti avata juuri nyt sosiaalipolitiikan suuntaan (katso SOTE-prosessin uppoaminen eduskunnassa), mutta jokin suunnitelma sosiaalipoliittisille kompensaatioille pitäisi keksiä ja kohdentaa se ainakin niille, jotka jo valmiiksi ovat haavoittuvimmassa asemassa. Suomessa ei ole empiirisesti tunnistettua energiaköyhyyden ongelmaa samassa määrin kuin esimerkiksi Britanniassa tai Saksassa, mutta nyt on oikea hetki poliitikkojen miettiä, miten varmistetaan, että kotitalouksien energiaköyhyys pysyy loitolla Suomesta myös vastaisuudessa.

 

Lähteet

Koljonen. T. et al. (2019) Pitkän aikavälin kokonaispäästöt, Valtioneuvoston kanslia, VTT & SYKE, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 24/2019.

Secretary of the Nordic Council of Ministers Nordic Council of Ministers, (2017) Nordic Action on Climate Change, Publications 2017: 766.

Suomalaisten liikkumistavat (2018), Liikennejärjestelmä.fi.

Valtioneuvoston viestintäosasto 20.12.2018, Tiedote 630/2018.