Tulevaisuuden ikääntyvä väestö tarvitsee ja ehkä myös vaatii psykologisia palveluita. He ovat koulutettuja ja tottuneita saamaan monipuolista terveydenhoitoa. Epäsuhta odotusten ja palveluiden saatavuuden välillä voi olla lähitulevaisuuden Suomessa merkittävä.
Ikääntyvän väestön mielenterveys on haaste Suomelle. Läheisten kuolemat ja sairastumiset, pitkä aika eläkkeellä ja vanhenemiseen liittyvät kognitiiviset haasteet koskettavat todennäköisesti suurta joukkoa tulevaisuudessa.
Silti Kelan kuntoutuspsykoterapia on rajattu alle 65-vuotiaille. Työterveyshuollon lakkaaminen heikentää monen ikääntyneen pääsyä myös psykologipalveluihin.
Tilanne huolettaa ikääntymisen tutkijoita ja ikääntymisen psykologian asiantuntijoita. Väestön ikääntyminen edellyttää ikääntymisen psykologian tutkimuksen ja osaamisen lisäämistä, kirjoittavat Ilona Hallikainen, Sirkkaliisa Heimonen, Emma Hietarinta, Riikka Karvinen, Katja Kokko ja Hannu Pajunen Suomen Psykologiliiton Psykologi-lehdessä.
Väestön ikääntyessä geropsykologiselle osaamiselle on kirjoittajien mukaan selkeä tarve ja tulevaisuuden vanhuspalvelujen pohja luodaan nyt tehtävillä ratkaisuilla. Geropsykologiaan ei tällä hetkellä keskitytä psykologiassa,eikä siihen voi erikoistua.
”Ikääntyminen haastaa mielen hyvinvointia. Eläkkeelle siirtyminen, mahdolliset sairaudet sekä omat tai läheisten toimintakyvyn muutokset ovat tällaisia haasteita. Psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen ja ongelmatilanteiden ennakoiminen sekä tarpeeseen nähden riittävät palvelut, niiden oikea-aikaisuus ja yksilöllisyys jäävät usein toteutumatta.”
”Haastamme lukijat pohtimaan, miten ikääntymisen kysymykset ja iäkkäiden asiakkaiden tukeminen kuuluvat omaan työkenttäänne. Jäävätkö ne ulkopuolelle? Rajaavatko työkenttää työnantajat tai puuttuvatko kunnista ikääntyneille kuuluvat palvelut kokonaan? Millaisia palveluita toivoisit läheisillesi tai itsellesi? Väestön ikääntyessä psykologiselle osaamiselle on selkeä tarve ja osaamisen lisäämiseen ja hyödyntämiseen tulisi panostaa. Myös tulevaisuuden vanhuspalvelujen pohja luodaan tänä päivänä tehtävillä ratkaisuilla”, Hallikainen, Heimonen, Hietarinta, Karvinen, Kokko ja Pajunen kirjoittavat.
Tulevaisuuden ikääntyvä väestö tarvitsee ja ehkä myös vaatii psykologisia palveluita. He ovat koulutettuja ja tottuneita saamaan monipuolista terveydenhoitoa. Epäsuhta odotusten ja palveluiden saatavuuden välillä voi olla lähitulevaisuuden Suomessa merkittävä.
Hannu Pajunen puhuu paljon näkökulman muuttamisesta. Pajunen on ikääntyneisiin erikoistunut psykoterapeutti ja Psykologiliiton geropsykologian työryhmän puheenjohtaja. Ikääntyvät tulee Pajusen mukaan nähdä yksilöinä, ja näkökulman pitäisi olla kokonaishyvinvoinnissa. Se edellyttää ikääntymisen psykologian syvällistä ymmärtämistä.
– Ikääntyneiden terveyden ylläpitämisessä näkökulman pitäisi olla kokonaisvaltainen hyvinvoinnin edistäminen. Käytännössä vuosittaisilla terveyskeskuskäynneillä ei tarkistettaisi vain lääkelistaa ja mitattaisi verenpainetta, vaan kysyttäisiin mielialasta, jaksamisesta, tärkeistä ihmissuhteista, yksinäisyydestä ja vapaa-ajan tekemisistä. Perusterveydenhuollon palveluihin tulisi kuulua luontevana osana myös psykologien panos, kunnan palvelurakenteesta riippuen esimerkiksi osana terveyskeskuspsykologin työtä tai ikäneuvolan toimintaa. Vertailukohtana ovat neuvola-, koulu- ja työterveyspsykologin palvelut, joihin pääsee terveydenhoitajan tai lääkärin ohjaamana ensivaiheen selvittelyihin tai keskustelutukeen, Pajunen sanoo.
Geropsykologisten palveluiden saatavuudessa on myös eriarvoistumisen riski. Se toteutuu kahtalaisesti: maantieteelliset erot palveluiden saatavuudessa ovat tosiasia ja mahdollisuus saada korvaavia palveluita yksityiseltä sektorilta riippuu rahasta.
Tällä hetkellä julkinen sektori ei Pajusen mukaan juuri tarjoa psykoterapiaa ikääntyneille, mutta yksityisiltä psykoterapeuteilta sitä saa, jos on varaa maksaa.
Pajusen mielestä on hyvä, että sote-uudistuksen kariutumisen jälkeen palvelupalettia on mahdollista miettiä uudelleen. Kynnystä julkisen puolen mielenterveyspalveluille pitäisi madaltaa myös 65 vuotta täyttäneille.
– Lähetepohjaisen mielenterveyspalvelun kohdalla ikäihmiset rajataan keinotekoisesti ulkopuolelle 65 vuoden täyttämisen jälkeen. Terapian tarve tai kyky olla terapeuttisen työskentelyn piirissä ei katoa mihinkään eläköitymisen myötä. Päinvastoin monille työelämän päättyminen voi muodostaa merkittävän haasteen ylläpitää mielekkyyden kokemusta arjessaan. Kuntoutuspsykoterapian saamisen kriteerinä pitäisi olla työkyvyn rinnalla toimintakyvyn ylläpitäminen eläkkeellä. Toinen vaihtoehto on laajentaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen mukainen psykoterapia myös ikäihmisten ulottuville, Pajunen sanoo.
Geropsykologisten palveluiden saatavuudessa on myös eriarvoistumisen riski. Se toteutuu kahtalaisesti: maantieteelliset erot palveluiden saatavuudessa ovat tosiasia ja mahdollisuus saada korvaavia palveluita yksityiseltä sektorilta riippuu rahasta.
Pajunen ja Katja Kokko korostavat koulutuksen merkitystä. Perusopinnoissa ei opeteta riittävästi geropsykologiaa, vaikka kehityspsykologisesti ajatellen kehitystä tapahtuu läpi elämän. Kokko sanoo, että jos opiskelijat eivät opi geropsykologisia taitoja ja täydennyskoulutusta ei ole tarjolla, tilanteella on kauaskantoisia vaikutuksia tulevaisuuteen. Jos opiskelijat eivät kuule geropsykologiasta erikoisalana, he eivät saa mahdollisuutta oppia ja kiinnostua.
– Minulla on huoli, että psykologin työhön valmistuvat ihmiset eivät osaa kohdata ikäihmisiä erityispiirteineen ja yksilöinä. Ikääntyvät ihmiset ovat kuin keitä tahansa aikuisia. Ilman koulutusta esimerkiksi normaalit kognitiiviset muutokset on vaikea erottaa muistisairauteen liittyvistä ongelmista tai erotella, mitkä ovat normaaleja menetyksiin liittyviä suruja ja mikä vihjaa masennukseen, Kokko sanoo.
– Viime kädessä kyse on osallisuuden edistämisestä ja ikä- ja muistiystävällisen yhteiskunnan luomisesta, ikääntyneisiin erikoistunut psykologi Hannu Pajunen sanoo.
Hannu Pajunen uskoo, että Juha Sipilän hallituksen koulutusleikkaukset loivat haitallista ilmapiiriä myös geropsykologian kehittymisedellytyksille.
– Geropsykologian tulisi vihdoin saada oma professuuri. Pitäisi olla mahdollisuus erikoistua geropsykologiaan, joka on yhdistelmä kehityspsykologian, kliinisen psykologian ja neuropsykologian näkökulmia ikääntymisen psykologiaan, Pajunen sanoo.
Olosuhteiden luominen ikääntyneiden mielen hyvinvoinnille on koko yhteiskunnan tehtävä. Pajusen mukaan työnantajat voisivat tarjota ”valmennuspaketteja” eläköityville. Asumispalveluissa tarvitaan sekä resursseja että koulutusta ja näkökulman muuttumista. Tämän täytyy lähteä johtotasolta: asukkaan arvostava kohtaaminen, ymmärtävä vuorovaikutus, yksilölliset hoitoratkaisut, mielekäs osallisuus halujen ja säilyneiden kykyjen mukaan.
– Viime kädessä kyse on osallisuuden edistämisestä ja ikä- ja muistiystävällisen yhteiskunnan luomisesta, Pajunen sanoo.
