Ideat siirtyvät helposti, mutta olemassa olevat instituutiot ja sosiaaliset normit määrittävät, onnistuuko esimerkiksi uudenlainen hoivayritys uudessa maassa.
– Meillä on hyvin tekno-optimistinen maailma, jossa ajatellaan, että ei ole olemassakaan virhettä, jota ei teknologialla korjata. Näin ei yksioikoista se ei ole. Teknologia antaa meille mahdollisuuksia, mutta se aiheuttaa myös eriarvoisuuksia, joiden taustalla vaikuttavat vanhat luokkaerot: hyvin koulutetuilla on enemmän mahdollisuuksia hyötyä digitalisaatiosta kuin huonosti koulutetuilla, Twenten yliopiston sosiologian apulaisprofessori Minna van Gerven sanoo.
Minna Van Gerven on tutkinut muun muassa työpolitiikkaa, hoivapolitiikkaa, lasten- ja vanhustenhoivaa sekä eurooppalaista ja globaalia sosiaalipolitiikkaa sekä sosiaalipolitiikan käyttöönottoa ja mallintamista eri maissa.
Hyvinvointijärjestelmiä ja hoivaa kannattaa van Gervenin mukaan tarkastella erityisesti teknologian näkökulmasta, koska teknologia muuttaa nopeasti hoivaympäristöjä ja -palveluja.
Yksinkertaisesti pääsy internetiin voi olla kynnys palvelun käyttämiselle. Digisyrjäytymistä on monissa yhteiskunnan kerroksissa, ja se aiheuttaa häpeää.
– Sähköisten palveluiden ja teknologian käyttäminen on toisille kätevämpää kuin toisille, oli syynä taito käyttää laitteita tai vanhentunut älypuhelinmalli, johon jotain kätevää sovellusta ei saa ladattua, van Gerven sanoo.
Van Gerven on tutkinut sosiaali- ja terveyspolitiikan aiheita ja hoivaa digitalisaation näkökulmasta. Hänen mukaansa ajankohtainen kysymys on, miten digitaaliset apuvälineet hyväksytään ja miten ne vaikuttavat hoitajien ja hoidettavien arkeen. Tulevaisuudessa digitalisaatio ja automatisaation löytävät tiensä vanhuksen kotiin, jonka on perinteisesti ollut yksityinen tila. Teknologian tuleminen kotiin herättää uusia lainsäädännöllisiä ja eettisiä kysymyksiä teknologian käyttöönotossa.
Paljon puhutaan myös teknologian vaikutuksista työmarkkinoilla. Joitain ammattiryhmiä kuten hoitajia pelottaa, että teknologia korvaa heidän työpanoksensa. Van Gervenin mukaan teknologian väärinkäyttöä on, jos sen avulla säästynyttä aikaa ei käytetä inhimillisen kontaktin lisäämiseen hoivapalveluissa.
– Kun katsoo Suomen vanhustenhoitoskandaaleja, niin ei se pelko ole perusteeton. Teknologian tulee olla täydentävä palvelu, että teknologia korvaisi tietyt kontaktihetket hoitotyössä. Jos hoitajamitoitus on niin pieni, kuin se tällä hetkellä on ja perusturvaa ei pystytä antamaan ja henkilökustannuksia edelleen halutaan laskea, ei pelot että teknologiaa käytetään rahan säästämiseen eikä hoivan parantamiseen ole täysin perusteeton. On politiikan tehtävä taata, että teknologiaa käytetään vastuullisesti, van Gerven sanoo.
Miksi hoivainnovaatio siirtyy ja miksi ei?
Osana hoivajärjestelmien tutkimusta Minna van Gerven on tutkinut myös sosiaalisia ja organisaatioiden hoivainnovaatioita ja niiden siirtymistä maasta ja kulttuurista toiseen.
Hoiva-alan kansainvälisesti ehkä keskustelluin innovaatio vuonna 2019 on hollantilainen kotihoitoyritys Buurtzorg. Buurtzorg on vähentänyt kotihoidon kustannuksia monessa maassa ilman, että hoidon laatu olisi kärsinyt. Yritys on saanut lähinnä positiivista julkisuutta.
Buurtzorg syntyi kritiikkinä byrokraattisiin ja hierarkkisiin järjestelmiin, joissa hoitajan mahdollisuudet tehdä työnsä hukkuivat raportointiin ja byrokratian rattaisiin. Sen perusti sairaanhoitaja Jos de Blok kollegoineen vuonna 2006.
Vuonna 2019 Buurtzorg toimii 24 maassa säätiönä, eikä tavoittele voittoa. Tuotot sijoitetaan toimintaan.
Buurtzorgin nimi viittaa naapuriapuun. Toimintamallin keskeinen idea on asettaa yksilö keskiöön, linkittää vanhukset oikeisiin tahoihin ja aktivoida vanhuksen ympäristöä ja yhteisön tukea mukaan. Hoitajat toimivat itseohjautuvissa tiimeissä. Buurtzorg lupaa tarjota asiakkaan tarpeiden mukaista ”holistista hoivaa”. Aktivoimalla asiakkaan lähiympäristöä Buurtzorg auttaa tilapäisesti hoivaa tarvitsevan kuntoutumaan ja myöhemmin pärjäämään omillaan.
Buurtzorgilla ei ole lainkaan keskijohtoa, ja vastuu jakaantuu käytännön työn tekeville hoitajille, jotka ovat vähintään sairaanhoitajia. Tiimit rakentavat itse itsensä, eli uuden tiimin jäsenen ottaminen edellyttää kaikkien suostumusta. Jokainen hoitaja on myös vastuussa omista potilaistaan.
Kaikkialle Buurtzorg ei sovi. Esimerkiksi keskitetyn valvonnan Kiinassa Buurtzorgilla on ollut van Gervenin mukaan hankalaa. Ajatus hoitajien autonomiasta ei sovi paikalliseen hallintokulttuuriin. Hoitajille itsenäinen päätöksenteko on ollut haasteeellista. Kuntatason valvonta on vahvaa, ja hallintokoneisto päättää pitkälti, miten asiakkuudet jakautuvat ja kuka voi tehdä mitäkin.
Kiinassa ratkaisuna oli lisätä hierarkiatasoja ja ottaa käytöön on mobiiliapplikaatio, joka ohjaa hoitajien päätöksentekoa kotihoivan tuotossa.
– Kiinassa on hyvin vaikea päästä irti hierarkioista ja johtajista. Siellä hoitajat katsovat, että pitää olla joku, joka on vastuussa ja viime kädessä kertoo, mitä alaiset tekevät, van Gerven sanoo.
Myös teknologian käyttöönotossa on kullttuurieroja. Esimerkiksi Japanissa vanhukset viihtyvät van Gervenin mukaan robottien kanssa. Japanissa robottiteknologiaa on käytetty jo pitkään vanhushoivassa ja ihmiset ovat tottuneet siihe jo aiemmin. Japanin hallitus on jo vuosikymmeniä tehnyt polittiisia ratkaisuja, jotka tukevat teknologian roolia vanhusten hoivassa.
Vastuunjakomalli ei ratkaise vanhustenhoivaskandaalissa läpikäytyjä laitoshoidon ongelmia tai moniongelmaisten vanhusten hoivaa.
Suomessa kotihoidon kustannukset ja vaatimukset kasvavat lähivuosikymmeninä. Kuten maailmalla, myös Suomessa ajatellaan, että vanhan on aina paras asua kotona. Laitokseen pääsy on vaikeutunut, ja laitoshoitoa tarvitsevia muistisairaita on kotihoidon varassa.
Buurtzorg on mahdollisesti tulossa myös Suomeen, ja sen innoittamana on aloitettu kokeiluja.
Minna van Gerven korostaa, että Buurtzorgin tyylinen vastuunjakomalli ei ratkaise vanhustenhoivaskandaalissa läpikäytyjä laitoshoidon ongelmia tai moniongelmaisten vanhusten hoivaa.
–Buurtzorg on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että kotihoidon laatu on keskeistä hyvän hoivan kannalta. Jos politiikka haluaa vanhusten asuvan mahdollisimman pitkään kotona, pitää huolehtia, että kotihoiva on hyvää ja riittävää. Kotihoiva ei voi korvata laitoshoivaa, sillä ei kaikki vanhukset pysty selviytymään kotioloissa. Ei Suomessa, kuten ei myöskään Hollannissa tai Kiinassa.
Buurtzorgin malli ei ole suoraan kopioitavissa Suomeen. Kuten Kiinan esimerkki havainnollistaa, lainsäädäntö, ohjeistukset, rahoitusmallit, työlainsäädäntö sekä sosiaaliset käytännöt ja kulttuuriset normit vaikuttavat paljon, voiko hierarkioita purkava malli toimia.
Esimerkiksi Suomessa kotihoidon työtä tekevät pääasiassa lähihoitajat, kun taas Hollannin Buurtzorgin hoitajat ovat sairaanhoitajia. Hollannissa terveyspalvelut ovat yksityisiä. Terveydenhoito katetaan vakuutuksilla eikä veroilla kuten Suomessa, mutta jokaisen pitää ottaa sairasvakuutus, jonka pakollisen minimin päättävät poliitikot.
Valloittaako Buurtzorg Suomen?
– Sosiaaliset innovaatiot kuten Buurtzorg ja teknologian innovaatiot voivat täydentää nykyisiä palvelumarkkinoita, mutta pitkällä aikavälilla niiden menestyksekäs käyttöonotto riippuu siitä kuinka nykyiset rakenteet antaa tilaa näille innovaatiolle ja mukautuvat uuteen tilanteeseen, van Gerven sanoo.
