OECD:n tuore arviointi Suomen nuorisopolitiikasta suosittelee nuorten työelämäsiirtymien tehostamiseksi nuorten vahvempaa aktivointia ja sanktioiden lisäämistä (OECD 2019, 115). Samaan aikaan uudessa hallitusohjelmassa peräänkuulutetaan 75 %:n työllisyyttä (Valtioneuvosto 2019, 128;131), pääministeri Antti Rinne puhuu ”chillailun” lopettamisesta (Iltasanomat 19.6.2019) ja SYL:in kannanotto opiskelijoiden oikeudesta lomaan sai aikaan laajaa irvailua, joka ilmeni niin Helsingin Sanomien kolumnissa (HS 7.7.2019) kuin laajemmin sosiaalisessa mediassa.

Tämä keskustelu osoittaa, miten vahva hegemonia työkeskeisellä ajattelulla on suomalaisessa yhteiskunnassa. Perinteisesti suomalainen raataa sisulla. Kuten muun muassa työelämätutkija Matti Kortteinen (1992) osoitti jo 1990-luvulla, työlle itsensä uhraaminen on suomalaisessa kulttuurissa jopa kunnia-asia.

Työkeskeinen ajattelu kohtaa kuitenkin ongelmia tilanteessa, jossa työtä ei riitäkään kaikille. Nuoret kohtaavat yhä useammin epävarmat prekaarit työmarkkinat, eikä toisen asteen ammatillinen koulutus enää takaa sujuvaa siirtymää työmarkkinoille (Pyöriä ym. 2017, 199; Standing 2011, 112–113; Ristikari ym. 2016, 99–100). OECD:n tulevaisuuden työelämää koskeva selvitys osoittaa, että keskitason työpaikat, joihin ennen työllistyi jopa ilman koulutusta, vaativat jo korkeakoulutuksen (Green 2019, 52). Lisäksi nuorisotutkimuksen piirissä on havaittu, että sekä työttömyys että jääminen prekaarien työmarkkinoiden loukkuun ovat vahvassa yhteydessä nuorten mielenterveysongelmiin (Vancea & Utzet 2017, 79–80).

Vahva työkeskeinen ajattelu nuorten puheessa

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta erottuu pohjoismaiseen sosiaalidemokraattiseen tapaan positiivisesti monista muista maista. Tom Chevalier puhuu jopa sallivasta hyvinvointikansalaisuudesta, sillä Suomessa nuorten siirtyminen työelämään mahdollistetaan kaikille avoimen koulutuksen kautta, ja yhteiskunta takaa itsenäistyvälle nuorelle myös tarvittavat tukipalvelut (Chevalier 2015, 8). Toisaalta siinä missä yksilöllinen ja yksilöä tukeva yhteiskunta voidaan nähdä Suomen vahvuutena, sillä on myös heikkoutensa. Nuorisotutkijoiden mukaan yksilöllisyyden korostaminen saattaa viestittää nuorille, että heidän tulee olla aktiivisia ja hyviä kansalaisia ansaitakseen yhteiskunnalta saamansa tuen (Breen & Buchmann 2002, 299).

Työkeskeinen ajattelu on vahvaa myös nuorten omassa puheessa. Osana väitöstutkimukseni aineistonkeruuta toteutimme yhteistyössä ALL-YOUTH-tutkimushankkeen kanssa syksyllä 2018 ja keväällä 2019 kuusi työpajaa ammattiin opiskeleville nuorille. Nuoret pohtivat työpajoissa onnistunutta ja epäonnistunutta työelämäsiirtymää. Aineiston perusteella nuorten ajattelu on vahvasti työkeskeistä. Kuten myös aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, myös nämä nuoret ovat omaksuneet uusliberaalin ideaalin aktiivisesta toimijasta, joka on itse vastuussa omasta onnistumisestaan työnhaussa ja elämässä ylipäätään (Burrows 2013, 393; Pekkarinen 2018, 28; Beck & Beck-Gernsheim 2002, 24). Monet nuoret kokevat, että ”työtä löytyy aina, kun sitä vain etsii”. Samalla he luovat kuvaa itsestään vastuullisina kansalaisina puhumalla työttömistä ”laiskoina” tai ylipäänsä ajattelemalla, että työn ja koulutuksen ulkopuolelle jäämiseen tarvitaan hyvä syy.

Nuorten puheesta on silti tunnistettavissa kriittisiäkin ääniä. Siinä missä toiset vitsailevat ”oravanpyörään” joutumisesta ja siitä, miten vasta eläkkeellä voi nauttia elämästään, toiset kokevat, että paras aika nuoren elämästä menee hukkaan työn teossa. Nuoret näkevät työelämään siirtymisen kuitenkin enemmän tai vähemmän pakkona, koska ilman palkkatyötä ei voi itsenäistyä ja elää omaa elämää. Lisäksi nuoret tuntuvat pelkäävän, että ympäröivä yhteiskunta ei katso hyvällä yksilöä, joka ei kanna vastuutaan työntekijänä ja veronmaksajana.  Työpajoihin osallistuneet nuoret ovat omaksuneet lupauksen siitä, että onnistunut työelämäsiirtymä on reitti aikuisuuteen ja itsenäistymiseen (Pimlott-Wilson 2017, 293).

Ammattiinsa valmistumassa olevat nuoret arvostavat vahvasti työtä ja työelämää ehkä myös siksi, että siihen ammatillinen koulutus uudistuksensa myötä yhä vahvemmin pyrkii (Valtioneuvosto 2016, 36). Ammatillisen koulutuksen tehtävänä on tarjota osaavaa työvoimaa työmarkkinoille, ja nopea siirtyminen työelämään on nähty monissa tutkimuksissa ammatillisen koulutuksen vahvuudeksi (ks. esim. Middeldorp, Edzes & Dijk 2019, 94). Toisaalta tähdätessään yhä nopeampaan osaamisen kerryttämiseen ammatillinen koulutus kohtaa sen haasteen, että tiettyyn ammattikuvaan keskittynyt osaaminen rajaa mahdollisuuksia työmarkkinoilla (ks. Buchs & Helbling 2016, 11–13; Korber & Oesch 2019, 9).

Oletus kaikkien sovittamisesta keskiluokkaisiin odotuksiin hyväpalkkaisesta vakituisesta työstä, joka mahdollistaa kulutuksen ja ”oman talon, auton ja lomamatkojen ostamisen”, on ristiriitainen viesti nuorille (Brown 2011, 19–20). Se on huolestuttava lupaus aikana, jolloin (kokoaikaista) työtä ei löydy kaikille työmarkkinoiden prekarisaation, eikä toisen asteen koulutus takaa turvattua asemaa työmarkkinoilla (Standing 2011; Frey & Osborne 2013; Ristikari ym. 2016, 99–100). Työpajoihin osallistuneet nuoret suhtautuvat osittain jopa optimistisesti omiin työelämäsiirtymiinsä, vaikka osassa haastatteluissa tunnistetaan, että sattuma voi puuttua peliin. Epäonnistunut siirtymä ei tunnu suurimmalle osalle olevan riski, sillä esimerkiksi omiin työnhakutaitoihin ja tutkintoalan työllisyysnäkymiin luotetaan, ja mahdollinen työttömyys nähdään omalla kohdalla vain ohimenevänä vaiheena. Työn löytymisen sijaan enemmän huolettaa työssäjaksamisen näkökulmasta vapaa-ajan ja työn yhteensovittaminen tai se millainen mahdollinen työpaikka on.

Jossakin määrin tällainen vahva optimismi voi olla Lauren Berlantia (2006, 21) mukaillen jopa ”julmaa”. Nuoret ovat kasvaneet yksilökeskeiseen ihanteeseen, jonka mukaan kovalla työllä voi saavuttaa mitä tahansa (ks. Franceschelli & Keating 2018, Burrows 2013). Pahimmillaan tämänkaltainen ajattelu luo entisestään kuilua hyvin pärjäävien ja tukirattaiden väliin jumiin jääneiden välille.

Työkeskeinen ajattelu syrjäyttää ja eriarvoistaa

Nuorten lisääntyneet mielen hyvinvoinnin haasteet ovat keskusteluttaneet mediassa: ”Ahdistus lisääntynyt rajusti helsinkiläisillä nuorilla – ”Koko ajan on oltava paras versio itsestään” (HS 1.6.2019), ”Hämmentävä ristiriita tamperelaisten nuorten mielenterveydessä: päihteidenkäyttö ja käytöshäiriöt vähenevät, mutta ahdistus ja masennus lisääntyvät” (Aamulehti 4.3.2019) ja ”Nuorten mielenterveysongelmat ennätyslukemissa: ”Kansallinen ilmiö”” (Savon Sanomat 4.6.2017). Nuorten mielenhyvinvoinnin haasteiden lisääntymisen on myös osoittanut Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen vuonna 1997 syntyneitä koskenut pitkittäistutkimus (Ristikari et al. 2018, 66).

Aamulehden haastattelema Taysin nuorisopsykiatrian vastuuylilääkäri Riittakerttu Kaltiala-Heinon mukaan yksi selittävä tekijä nuorten mielen hyvinvoinnin ongelmien lisääntymiselle voisi olla yhteiskunnan tasolla suorituspaineiden kasvaminen (Aamulehti 4.3.2019). Suorituspaineiden kasvaminen ei ole ihme yksilöllisyyttä korostavassa yhteiskunnassa, jossa nuorille toistetaan mantran omaisesti vaatimusta oman osaamisen kehittämisestä ja kerryttämisestä ja jossa vapaus ja vastuu onnistumisesta on yksilöllä itsellään (Jenson & Saint-Martin 2006; Beck & Beck-Gernsheim 2002, 24). Kokopäiväistä ja vakinaista työtä lupaavassa diskurssissa ei kuitenkaan huomioida, miten suuria vaikutuksia sillä voi olla niihin nuoriin, jotka kokevat, etteivät voi sitä koskaan saavuttaa (Pimlott-Wilson 2017, 292).

Nuorten syrjäytymiseen liittyvä niin kutsuttu NEET-keskustelu (Not in Employment, Education or Training) osoittaa, miten työn ja koulutuksen ulkopuolella oleviin nuoriin suunnataan erityisen paljon huolta. Ongelmana on, että nuorisopoliittiset toimenpiteet näkevät nuorten työelämäsiirtymät edelleen lineaarisina eli suoraviivaisina siirtyminä koulutuksen kautta työhön ja vastaavasti lineaarisuuden vahvistamisen tärkeimpänä syrjäytymistä ehkäisevänä tekijänä (ks. Jørgensen, Järvinen, Lundahl 2019, 291–292). Nuoriin kohdennetaan huolen ohella valtavasti paineita työllistymisen ja aktiivisuuden vaatimuksen kautta. Anu Gretchelin ja Sami Myllyniemen (2017, 11, 17–18) NEET-nuoria koskevassa selvityksessä koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten todettiin kokevan muita nuoria enemmän turvattomuuden tunteita tulevaisuutta kohtaan sekä kuulumattomuuden tunteita yhteiskunnassa. Aktiivisuuden vaatimus saattaa aiheuttaa ahdistusta niissä nuorissa, jotka eivät pysty saavuttamaan onnistunutta työelämää (esim. Juvonen 2015, 228; Pimlott-Wilson 2017, 290). Tämä on nähtävissä myös työpajaan osallistuneiden nuorten vastauksissa:

”Niin se murskais itsetunnon ja sitte varmaan, se masentuis ja sitte sillä ei ois, jaksamista ees hakee lisää töitä. Ja sitte se, ei olis mitään, se vaan murtuis koko maailma siihen että, eka opiskellu kolme vuotta tai päälle, ja sitten menee töihin ja sitte se, murtuu niskaan kaikki se työ. Ja sitte menettää oman arvostuksen ja on sillee että mä olen epäonnistunut, ihminen.”

Voisi siis jopa ajatella, että nykyinen nuorisopolitiikka ei tunnista yhteiskunnan pirstaloituneisuutta, vaatiessaan nuorilta tehokkaita ja nopeita siirtymiä työelämään. Myös nuorten puheessa tuetaan ajatusta lineaarisista työelämäsiirtymistä, mutta samalla heidän ajatuksissaan on tulkittavissa myös huolta jaksamisesta ja vapaa-ajan riittämisestä. Nuorille palkka ja raha ei ollut päätavoite, vaan väline mielekkään elämän, hyvinvoinnin ja itsenäistymisen sekä edelleen odotetun aikuistumisen saavuttamiselle. Huolestuttava asia on, jos olemme opettaneet nuorille, että näiden saavuttaminen on mahdollista vain palkallisen työn kautta (ks. Pimlott-Wilson 2017, 293).

Kohti hyvinvointia vai työttömyyden yhteiskuntaa?

Nuorten työelämäsiirtymät ovat tärkeä puheenaihe, kun keskustellaan nuorten syrjäytymisestä. Esimerkiksi Jeffrey Jensen Arnettin (2000) kehkeytyvän kansalaisuuden (emerging adulthood, suom. Herranen & Harinen 2008) teorian kautta voidaan ymmärtää nuorille ominainen tarve etsiä ja hakea paikkaansa maailmassa. Suoraan peruskoulutuksesta ammatilliseen koulutukseen siirtynyt nuori kohtaa työmarkkinat hyvin aikaisessa elämänvaiheessa, josta saatavilla kokemuksilla on huomattava vaikutus hänen kiinnittymiselleen yhteiskuntaan (Pyöriä ym. 2017, 199). Valtiotieteilijä Mikko Jakosen (2018) mukaan ihmisten pakottaminen huonopalkkaisiin tai itselleen sisällöttömään palkkatyöhön heikentää yhteiskuntaan kiinnittymistä: jos työn ainoa tarkoitus on auttaa selviytymään kilpailuhenkisessä yhteiskunnassa, ihmiset alkavat unelmoida toisenlaisesta elämästä. Tämä ajatus kiteytyy hyvin yhden työpajoihin osallistuneen nuoren ajatuksissa:

”Ja sitte, monest silleen että, kannattaako sitte toisaalta ottaa jos vaan joku ihan hirvee työ, mistä ei oo ihmiselle mitään hyötyä silleen et se vaan, ajaa pahempaan sitä, ku että ois työtön niin sitte sitäkin kannattaa miettiä että kannattaako sitten, niinku välttämättä, vaikka ois työtä tarjolla niin riippuu et mitä se on, niin.”

Nuorisopoliittisen puheen ongelmana on myös työn näkeminen perinteen mukaisesti kokopäivätyönä. Nuoria aktivoivissa toimenpiteissä tähdätään yhä vakinaisiin kokopäiväisiin töihin, vaikka tulevaisuudessa palkkatöitä riittää yhä harvemmille (esim. Green 2019, 52). Nuorten kohdalla ongelma on osa-aikaisiin töihin jumiutuminen, jolloin toimeentulo ei ole pitkällä tähtäimellä turvattu (Furlong & Cartmel 2007, 50–52). On tarpeen miettiä, miten myös pienempien töiden vastaanottaminen, sekä palkkatyön rinnalla myös muunlaisten kokemusten kerryttäminen, voisivat tukea nuoren hyvinvointia ja pyrkimyksiä rakentaa omaa elämää. Eräs työpajoihin osallistunut nuori totesi perustulon mahdollistavan nuorille esimerkiksi työkokemuksen kerryttämisen:

”Sit se ois hyvä koska just monet on, tai oon kuullu sit että, monet ei sitten halua ottaa sitä työtä ollenkaan ku joutuu tehä töitä ja saa saman verran ku mitä sais tukia. Niin sitte just se että, tois sitä että tulis työkokemusta ku ottaiskin vastaan ne kaikki.”

Kuten mainittu, yhteiskunnassamme koulutus ja jatkuvan osaamisen kerryttäminen turvaavat yksilön työllistymisen eli palkkatyön ja sen kautta myös hyvinvoinnin saavuttamisen (Jenson & Saint-Martin 2006, 435). Osaltaan kuitenkin puheen osaamisen kerryttämisestä ja elinikäisestä oppimisesta voi nähdä jopa elitistisenä, sillä sen asettamien vaatimusten täyttäminen ei todellisuudessa ole kaikille mahdollista (Pimlot-Wilson 2017, 293–294). Jatkuvaa osaamisen kehittämistä vaativa yhteiskunta kompastuu uusliberalistiseen oletukseensa, että kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet tavoitella aktiivisuudellaan keskiluokkaista idylliä. Vaikka kaikkien kohdalla sen saavuttaminen ei ole mahdollista, nuorten tulevaisuuden odotuksissa se tuntuu kuitenkin olevan keskeinen tavoite. Puhe siitä, että kaikille taataan korkeampi koulutus, sillä vähemmällä yhteiskunnassa ei tule toimeen, on pahimmillaan eriarvoistavaa.

Yhteiskunnan tulisi tunnistaa paremmin hyvinvoinnin merkitys yksilön yhteiskuntaan kiinnittymisessä. Jos tulevaisuudessa työelämän muuttuessa työtä riittää yhä harvemmalle, johtuen esimerkiksi työn automatisoitumisesta (mm. Nedelkoska & Quintini 2018; Frey & Osborne 2013), hyvinvoinnin takaaminen ainoastaan kokoaikaisen palkkatyön kautta ei ole kestävää hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista. Perustulokokeilu osoitti, että kokeilun osallistujien hyvinvointi oli parantunut, joka on lupaava tulos kestävän yhteiskunnan rakentamisen näkökulmasta (Kangas ym. 2019, 26). Yksilö, joka luottaa yhteiskuntaan ja kokee itsensä yhteiskunnassa tasavertaiseksi toimijaksi muiden kanssa, haluaa myös aktiivisesti toimia yhteiskunnan hyväksi (Rothstein 1998, 163; 220).

Martha Nussbaum (2010, 142–143) on todennut, että mikäli emme tunnista yhteiskunnassa talouden rinnalla myös hyvinvointia tuottavien toimintojen arvoa, hukkaamme demokratian perustan. Jokaisen yksilön tulisi kokea oma olemassaolonsa yhteiskunnassa arvokkaaksi siitä huolimatta, onko hän palkallisessa työssä vai ei. André Gorzin (Gorz 1982, 19; 32) sanoin, yhteiskuntamme on matkalla kohti työttömyyden yhteiskuntaa, jos emme uudelleen arvioi, miten ja miksi työkeskeinen järjestelmämme tuottaa jatkuvasti ulkopuolisuutta (ks. esim. Simmons & Thompson 2011, 180). Sen sijaan, että keskustelemme nuorista vähättelevästi joko laiskoina tai syöttöporsaina.

Lähteet

Aamulehti (4.3.2019) Hämmentävä ristiriita tamperelaisten nuorten mielenterveydessä: päihteidenkäyttö ja käytöshäiriöt vähenevät, mutta ahdistus ja masennus lisääntyvät. (Viitattu 26.7.2019)

Arnett J. J. (2000) Emerging Adulthood. A Theory of Development from the Late Teens Through the Twenties. American Psychologist 55 (5), 469–480.

Beck U. & Beck-Gernsheim E. 2002. Individualization: Institutionalized Individualism and Its Social and Political Consequences. London; Thousand Oaks, California: SAGE

Berlant L. 2006. Cruel Optimism. Differences 17 (3), 20–36

Breen R. & Buchmann M. (2002) Institutional Variation and the Position of Young People: A Comparative Perspective. Annals of the American Academy of Political and Social Sciences (AAPSS), 580, 288–305.

Brown G. (2011) Emotional geographies of young people’s aspirations for adult life. Children’s Geographies 9 (1), 7–22

Buchs H. & Helbling L. A. (2016) Job opportunities and school‑to‑work transitions in occupational labour markets. Are occupational change and unskilled employment after vocational education interrelated? Empirical Research in Vocational Education Training 8 (1), 1–18

Burrows S. (2013) Precarious work, neo-liberalism and young people’s experiences of employment in the Illawarra region. The Economic and Labour Relations Review 24 (3), 380 –396.

Chevalier T. (2016) Varieties of youth welfare citizenship: Towards a two-dimension typology. Journal of European social policy 26 (1), 3–19

Franceschelli M. & Keating A. (2018) Imagining the Future in the Neoliberal Era: Young People’s Optimism and Their Faith in Hard Work. Young 26 (4), 1–17.

Frey C. B. & Osborne M.A. (2013) The Future of Employment: How Susceptible are Jobs to Computerisation? Oxford Martin School Working Paper

Furlong A. & Cartmel F. (2007) Young People and Social Change: New Perspectives. Maidenhead: Open University Press

Green A. (2019) What is happening to middle skills workers? OECD Social, Employment and Migration Working Papers, No. 230, OECD Publishing, Paris.

Gretschel A. & Myllyniemi S. (2017) Työtä, koulutus- tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista. Nuorisobarometrin erillisnäyte/aineistonkeruu. (Viitattu 26.7.2019.)

Gorz A. (1982) Eläköön työttömyys! (suom. K. Rahkonen). Helsinki: Kansan Sivistystyön Liitto

Helsingin Sanomat 1.6.2019. Ahdistus lisääntynyt rajusti helsinkiläisillä nuorilla – ”Koko ajan on oltava paras versio itsestään. (Viitattu 26.7.2019)

Helsingin Sanomat 7.7.2019. Voi raukka­parkaa – hän on yliopisto-opiskelija. (Viitattu 26.7.2019)

Herranen J. & Harinen P. 2008. Kohti hyvää aikuisuutta. ”Omilleen asettumisen” kulttuurinen kuva. Aikuiskasvatus 28 (1), 4–14

Iltasanomat 19.6.2019. Pääministeri Rinne: ”Meillä ei ole varaa sellaiseen maailmaan, jossa chillaillaan”. (Viitattu 27.6.2019)

Jakonen M. 2018. Työn muutoksen suuret linjat. Teoksessa J. Kajanoja (toim.) Työllisyyskysymys. Helsinki: Into Kustannus Oy, 345–384

Jenson J. & Saint-Martin D. (2006) Building blocks for a new social architecture: the LEGOTM paradigm of an active society. Policy and 34 (3), 429–452.

Jørgensen C. H., Järvinen T. & Lundahl L. 2019. A Nordic transition regime?  Policies for school-to-work transitions in Sweden, Denmark and Finland. European Educational Research Journal 18 (3), 278–297

Juvonen T.  2015. Sosiaalisesti kontrolloitu, hauraasti autonominen. Nuorten toimijuuden rakentuminen etsivässä työssä. (Viitattu 26.7.2019.)

Kangas O. (2019) Perustulokokeilun työllisyys- ja hyvinvointivaikutukset. Alustavia tuloksia Suomen perustulokokeilusta 2017–2018. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:8. (Viitattu 26.7.2019.)

Korber M. & Oesch D. (2019) Vocational versus general education: Employment and earnings over the life course in Switzerland. Advances in Life Course Research 40, 1-13

Kortteinen M. 1992. Kunnian kenttä. Suomalainen palkkatyö kulttuurisena muotona. 2. painos. Hämeenlinna: Hanki ja Jää

Middeldorp M. M., Edzes A. J. E. & van Dijk J. (2019) Smoothness of the School-to-Work Transition: General versus Vocational Upper-Secondary Education. European Sociological Review 35 (1), 81–97

Müller W. (2005) Education and Youth Integration into European Labour Markets. International Journal of Comparative Sociology 46 (5-6), 461–485

Nedelkoska L. & Quintini G. (2018) Automation, skills use and training. OECD Social, Employment and Migration Working Papers, No. 202, OECD Publishing, Paris.

Nussbaum M. C. 2010. Not for profit. Why democracy needs the humanities. New Jersey: Princeton University Press.

OECD 2019. Investing in Youth: Finland. Investing in Youth. OECD Publishing, Paris. https://doi.org/10.1787/1251a123-en. (Viitattu 26.7.2019.)

Pekkarinen E. (2016) Meneekö lapsi pesuveden mukana? Teoksessa E. Pekkarinen & S. Aapola-Kari (toim.) Nuoruus hallitusohjelmassa. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, 22-29. (Viitattu 26.7.2019.)

Pimlott-Wilson H. (2017) Individualising the future: the emotional geographies of neoliberal governance in young people’s aspirations. Area 49 (3), 288–295

Pyöriä P., Nätti J., Ojala S., Saari T., Koivunen T., Järvinen K-M., Anttila T., Oinas T., Tammelin M., Mustosmäki A., Viitasalo N., Ikonen H-M., Virtanen P., Saloniemi A., & Bergholm T. (2017) Jälkisanat: työmarkkinoiden riskiryhmät. Teoksessa P. Pyöriä (toim.) Työelämän myytit ja todellisuus. Helsinki: Gaudeamus, 197–202

Ristikari T., Törmäkangas L., Lappi A., Haapakorva P., Kiilakoski T., Merikukka M., Hautakoski A., Pekkarinen E. & Gissler M. (2016) Suomi nuorten kasvuympäristönä. 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa. (Viitattu 26.7.2019.)

Ristikari T, Keski-Säntti M., Sutela E., Haapakorva P., Kiilakoski T., Pekkarinen E., Kääriälä A., Aaltonen M., Huotari T., Merikukka M., Salo J., Juutinen A., Pesonen-Smith A. ja Gissler M. (2018) Suomi lasten kasvuympäristönä. Kahdeksantoista vuoden seuranta vuonna 1997 syntyneistä. (Viitattu 26.7.2019.)

Rothstein B. 1998. Just institutions matter. The moral and political logic of the Universal Welfare State. Cambridge: The syndicate of the University of Cambridge.

Savon Sanomat 4.6.2015. Nuorten mielenterveysongelmat ennätyslukemissa: ”Kansallinen ilmiö”. (Viitattu 26.7.2019.)

Simmons R. & Thompson R. (2011). NEET Young People and Training for Work: Learning on the Margins. Stoke-on-Trent: Institute of Education Press.

Standing G. (2011) The Precariat: The New Dangerous Class. London: Bloomsbury Academic.

Valtioneuvosto (2016) Toimintasuunnitelma strategisen hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanemiseksi 2015-2016. Hallituksen julkaisusarja 2/2016. (Viitattu 26.7.2019.)

Valtioneuvosto (2019) Osallistava ja osaava Suomi –sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:23. (Viitattu 26.7.2019.)

Vancea M. & Utzet M. (2017) How unemployment and precarious employment affect the health of young people: A scoping study on social determinants. Scandinavian Journal of Public Health 45, 73–84.