Dystopiatrendi ei ole laantumassa, mutta synkkien tulevaisuudenkuvien vastavoimana toimii utopia, joka tarjoaa radikaaleja vaihtoehtoja miellyttävämmän tulevaisuuden kuvittelulle.

Vaihtoehtoiset kuvitellut tulevaisuudet kiinnostavat ihmisiä edelleen. Tampereen yliopiston kirjallisuudentutkijan, dosentti Saija Isomaan mukaan dystopiatrendi ei osoita merkkejä laantumisesta, vaan tulee jatkossakin olemaan varsin ajankohtainen. Isomaa puhui aiheesta Helsingissä perjantaina 22. marraskuuta 2019 järjestetyssä Tampereen yliopiston dystopiahankkeen loppuseminaarissa.

–Tämänhetkiselle kulttuurille on leimallista, että vaikka elämme tällä hetkellä länsimaissa historiallisesti katsoen vielä ennennäkemättömän vauraissa oloissa ja järjestäytyneissä yhteiskunnissa, kulttuurinen mielikuvituksemme on synkistynyt läpi 1900-luvun, Isomaa totesi.

Dystopiatrendi näkyy esimerkiksi Hollywoodin katastrofielokuvissa, kansainvälisissä televisiosarjoissa ja tietokonepeleissä sekä suomalaisessa kirjallisuudessa niin runoudessa, kertomakirjallisuudessa, näytelmässä kuin sarjakuvassakin. Seminaariin osallistuneet Helsingin yliopiston suomen kirjallisuuden professori Pirjo Lyytikäinen sekä Tampereen yliopiston kirjallisuudentutkija Toni Lahtinen arvelivat maailmanlopun ja katastrofien kiinnostavan ihmisiä, koska meidän ajassamme on niin paljon todellisia uhkia ja uutiset, varsinkin ilmastoa kohtaan, ovat koko ajan negatiivisempia ja pelottavampia.

Kirjallisuudentutkija Juha Raipola Tampereen yliopistosta huomautti, että katastrofikuvausten kautta pystymme pohtimaan tulevaisuuden mahdollisia vaihtoehtoja sekä sitä, miten itse voisimme pärjätä niissä oloissa. Lisäksi näytelmäkirjailija Ilja Lehtinen ja Tampereen yliopiston kirjallisuudentutkija Maria Laakso nostivat esiin ajatuksen siitä, että ihmisillä on tarve merkityksellistää ja tuoda inhimilliseen mittakaavaan asiat, joita emme täysin ymmärrä.

Maria Laakso, Toni Lahtinen ja Juha Raipola olivat mukana vuonna 2015 alkaneessa hankkeessa Synkistyvät tulevaisuudenkuvat: dystooppinen fiktio nykykirjallisuudessa. Hankkeessa toimivat lisäksi myös Tampereen kirjallisuudentutkijat Leena Romu ja Hanna Samola. Koneen säätiön rahoittaman hankkeen johtajana toimi Saija Isomaa.

Isomaan mukaan antroposeenin käsite tekee ymmärrettäväksi dystooppista fiktiota ajallemme tyypillisenä taiteenmuotona. Antroposeenilla viitataan väitetysti käynnissä olevaan geologiseen epookkiin, jota määrittää ihmisen merkittävä vaikutus maapallon geologiaan ja ekosysteemiin.

–Tällä hetkellä globaali yhteisö joutuu kohtaamaan ennennäkemättömiä haasteita esimerkiksi ekosysteemiä uhkaavien ilmastonmuutoksen, lajien massasukupuuton, väestönräjähdyksen ja maailman saastumisen muodossa, Saija Isomaa totesi.

Viime vuosisatojen tieteen ja teknologian kehitys on johtanut siihen, että ihmisellä on käytössään teknologia, kuten ydinaseet, joiden avulla se pystyy tuhoamaan kaiken elämän maapallolta.

–Olemme jo tottuneet tähän ajatukseen, mutta historiallisesti katsoen tilanne on varsin uusi.

1900-luvun aikana muotoutuneet dystooppiset genret kuvaavatkin tieteen ja teknologian negatiivisia vaikutuksia ihmisyhteisöihin ja maapallon ekosysteemiin. Isomaa totesi dystooppisen fiktion olevankin poikkeuksellisen arvolatautunutta kirjallisuutta: vaikka dystopiat kuvaavat yleensä kuviteltua tulevaisuuden yhteiskuntaa, ne ammentavat arvonsa meidän aikamme todellisuudesta.

Dystopian kytkös arvoihin ja todellisuuteen näkyy esimerkiksi Isomaan mainitsemassa dystopiakirjallisuuden suosion hämmästyttävässä nousussa sen jälkeen, kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2017. Suosituiksi nousivat erityisesti George Orwellin romaani Nineteen Eighty-Four (suom. Vuonna 1984) sekä Margaret Atwoodin Handmaid’s Tale (suom Orjattaresi), joista jälkimmäinen innoitti myös romaanin perustuvan televisiosarjan sekä Handmaid Coalition -protestiliikkeen kehittymisen.

Arvoista puhuivat myös Hanna Samola ja Leena Romu, jotka pohtivat, miten dystopia ja utopia kuvittavat uusin sukupuolijärjestystä ja kiinnittyvät nykyajan sukupuolijärjestyksiin. Hanna Samolan mukaan feministinen dystopia kuvaa monesti yhteiskuntaa, jossa on sekä miehiä että naisia ja jossa sukupuolten valtasuhteet esitellään äärimmilleen kärjistettyinä. Atwoodin romaanin lisäksi myös muut feministiset kaunokirjalliset dystopiat ja utopiat ovat inspiroineet poliittiseen aktivismiin ja vuotaneet kuvastoaan meidän todelliseen maailmaamme. Leena Romu nosti tästä esimerkiksi feministisen Bitch Planet -sarjakuvateoksen, joka on innoittanut lukijoitaan ottamaan kirjaimista NC muodostuvia tatuointeja. Kirjaimet ovat viittaus teoksessa yhteiskunnan sääntöihin alistumattomille naisille laitetusta samankaltaisesta tatuoinnista, joka tulee sanoista non-compliant.

Dystopian vastavoimana nähtävästä utopiasta puhuivat Jyväskylän yliopiston filosofian tutkijat Jarno Hietalahti ja Keijo Lakkala, jotka lähestyivät utopiaa yhteiskuntafilosofisena ja -kriittisenä käsityksenä. Kreikan kielen sanoista outopos ja eutopos juontuva utopia tarkoittaa paikkaa, jota ei ole ja joka on hyvä. Lakkala kuitenkin painotti, että utopiaa ei pidä ymmärtää täydellisyytenä.

­–Täydellisyydestä puhuu uskonto, utopia puhuu radikaaleista vaihtoehdoista, Lakkala totesi.

Utopian tarjoamia kuviteltuja vaihtoehtoja käsitteli myös Sitran asiantuntija Pinja Parkkonen, joka nosti esiin tämän hetken kuvitelluista yhteiskunnallisista utopioista esimerkiksi kaikille tarjolla olevan yltäkylläisyyden, avaruuden valloittamisen ja kosmiset siirtokunnat sekä solarpunkin, eli kuvitelmat aurinko- ja muulla uusiutuvalla energialla toimivista yhteisöistä.

Sekä Lakkala että Parkkonen puhuivat utopiasta ensisijaisesti yhteiskunnallisen ajattelun, kuvittelun ja toiminnan menetelmänä. Parkkosen mukaan utopiat ovat yhteiskuntaa eteenpäin vievä voima, ja kun kyky luoda utopioita kuihtuu, koko yhteiskunta kuihtuu. Lakkala puolestaan totesi, että utopian käsitteen kautta voi esittää omalle yhteiskunnalle vastakuvia, jotka suhteellistavat ja kyseenalaistavat olemassa olevan yhteiskunnan. Lisäksi utopian avulla on mahdollista luoda vastakäytänteitä, joiden avulla on tarkoitus kääntää yhteiskunnalliset käytänteet ja logiikka eri asentoon tai suuntaan. Lakkalan mukaan esimerkki nykyajan vastakäytänteistä ovat ekokylät, joiden asukkaat ovat vetäytyneet pois kapitalistisesta modernistisesta yhteiskunnasta.

– Vastakäytänteiden merkitys on osallistaa ihminen ja antaa perspektiiviä siitä, miten elää toisin. Vastakäytänteet luovat halkeamia paitsi yhteiskunnalliseen koheesioon, myös käsityksiin siitä, mitä yhteiskunta on ja mitä se voisi olla, Lakkala sanoi.

Vaikka utopiat ja dystopiat nähdäänkin usein toistensa vastavoimina, dystopiat eivät kuitenkaan ole aina täysin toivottomia. Saija Isomaa huomautti, että monien nykydystopioiden loppu on toiveikas.

Toiveikkuus näkyy myös kirjailija Piia Leinon vuonna 2018 ilmestyneessä romaanissa Taivas. Leino kertoi, ettei alun perin aikonut kirjoittaa dystopiaa, vaan pyrki kuvaamaan kauneutta.

–Teokseni pohjalla on käsitys siitä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja elämä kaunis ja elämisen arvoinen, Leino totesi.