Lasten kaltoinkohtelu on yllättävän yleistä. Arjen paineet ja tuen puute johtavat tilanteisiin, jotka voivat johtaa kaltoinkohteluun erilaisissa perheissä. Vanhemmilla oikeus tuoda huolet esille ja saada niihin apua. Kaltoinkohtelua voi estää selvittämällä sen riskit ajoissa.
Kasaantuvat vaikeudet saattavat viedä vanhemmilta voiman hoitaa ja kasvattaa lapsiaan siten kuin haluaisivat. Vanhemmilla saattaa olla työpaineita, työttömyyttä, parisuhdeongelmia tai heillä ei ole tukea isovanhemmilta. Perheellä saattaa myös olla aiempaa lastensuojelutaustaa tai vanhemmilla on omassa lapsuudessaan ollut kaltoinkohtelukokemuksia. Aiemmin tapahtunut kaltoinkohtelu, laiminlyönti, vanhempien riitely sekä vanhemman mielenterveysongelmat usein edeltävät tilanteita, jotka johtavat kaltoinkohteluun. Vanhempien huolia ja kaltoinkohteluun johtavia riskioloja ei usein perheissä tunnisteta riittävän ajoissa.
Hankaluuksia saattaa olla missä perheessä tahansa. Kun lapsi sitten ”kiukuttelee” esimerkiksi kun pitäisi pukea, syödä tai lähteä päiväkotiin, kiireinen tilanne voi johtaa esimerkiksi kuritusväkivaltaan, joka on yksi lasten kaltoinkohtelun muodoista. Vanhempi voi tönäistä lasta, läimäyttää tai huutaa lapselle kovasti. Kaltoinkohtelu tarkoittaa fyysistä tai henkistä pahoinpitelyä tai huolenpidon laiminlyöntiä. Se voi myös olla vanhempien välisen väkivallan näkemistä.
Tutkimustulostemme mukaan (Hentilä ym. 2010) tällaiset hyvin tavalliset, vanhemmillekin hyvin tutut arjen tilanteet, kuten pienen lapsen pukeminen, syöminen tai nukkumaan meno saattavat johtaa lapsen haasteelliseen käyttäytymiseen ja sen jälkeen vanhemman kiukustumiseen. Tällöin vanhempi saattaa käyttää kuritusväkivaltaa, vaikkei niin alun perin olisi aikonutkaan.
Lasten kaltoinkohtelu mielletään usein kaukaiseksi ja itseä koskemattomaksi asiaksi, mutta edellä kuvatun kaltaiset tilanteet ja tutkimustieto osoittavat, ettei näin ole.
Kansainvälisten ja kotimaisten tutkimusten mukaan esimerkiksi riitaisuuden, joustamattomien kasvatuskäytäntöjen, ahdistuksen ja yksinäisyyden on todettu kasautuessaan johtavan lasten kaltoinkohteluun eli esimerkiksi kuritusväkivallan käyttöön (Paavilainen & Flinck 2015). Suomessa aikuiset suhtautuvat kuritusväkivaltaan eli kasvatustarkoituksessa tehtyyn lasten kaltoinkohteluun kielteisesti, mutta Lastensuojelun keskusliiton selvityksen mukaan 41 % vanhemmista käyttää kuritusväkivaltaa edelleen. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 viranomaisten tietoon tulleista, vanhempien lapsiinsa kohdistamista väkivallanteoista noin kolmannes oli naisten tekemiä. Naisten osuus oli sitä suurempi, mitä nuoremmasta lapsesta on kyse.
Erilaiset, melko lievinäkin pidetyt kaltoinkohtelun muodot ovat siis melko yleisiä. Jokainen aikuinen voi itsessään tunnistaa tämän mahdollisuuden. Vanhemmat eivät välttämättä tiedä, millainen käyttäytyminen on emotionaalista tai henkistä väkivaltaa tai miten se vaikuttaa lapseen. Siksi kaltoinkohtelusta ja sen seurauksista tulee kertoa lisää vanhemmille, jotta he entistä paremmin ymmärtävät käyttäytymisensä tavat ja niiden vaikutukset lapseen.
Mitä enemmän negatiivisia asioita lapsen elämässä on, sitä varmemmin syntyy negatiivista kehitystä ja ylisukupolvista siirtymää. Neljä tekijää usein ennustavat kaltoinkohtelun tapahtumista. Ne ovat aiemmin tapahtunut kaltoinkohtelu tai laiminlyönti, vanhempien riitely sekä vanhemman mielenterveysongelmat.
Kaikki lasten kaltoinkohtelun muodot ovat vahingollisia lapselle lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Kaltoinkohtelu aiheuttaa lapsen elimistöön kroonisen tai toksisen stressitilan. Kaltoinkohtelu muodostaa tutkimuskentällä ison osan laajempaa, tutkimuskielellä ACEs (Adverse Childhood Experiences) –ilmiötä, joka tarkoittaa mahdollisesti vahingollisten tapahtumien kokemista lapsuudessa. Lapsen kaltoinkohtelu saattaa aiheuttaa kasvu- ja kehityshäiriöitä, sairauksia ja käyttäytymisen muutoksia ja vaikuttaa myös aivojen kehitykseen ja toimintaan. Mitä enemmän negatiivisia asioita lapsen elämässä on, sitä varmemmin syntyy negatiivista kehitystä ja ylisukupolvista siirtymää. Hindleyn ym. systemaattisessa katsauksessa (2006) todettiin myös, että neljä tekijää usein ennustavat kaltoinkohtelun tapahtumista. Ne ovat aiemmin tapahtunut kaltoinkohtelu tai laiminlyönti, vanhempien riitely sekä vanhemman mielenterveysongelmat.
Mitä lasten kaltoinkohtelulle voi tehdä?
Vanhemmilla oikeus tuoda huolet esille ja saada niihin apua. Olemme kysyneet sekä neuvolassa että sairaalan osastoilla ja poliklinikoilla vanhemmilta heidän vointiaan kyselylomakkeella (BriefCAP, Brief Child Abuse Potential, Milner & Crouch 2017). BriefCAP on kehitetty mittaamaan erityisesti lasten fyysisen kaltoinkohtelun riskiä. Olemme testanneet, sopiiko lomake Suomen oloihin ja se näyttäisi sopivan (Ellonen ym. 2017, 2019).
Voi kysyä, mikä on paras tapa esittää vanhemmille tämänkaltaisia kysymyksiä, joiden taustalla on vahva tutkimustieto lasten kaltoinkohtelun riskioloista? Miten tarkasti vanhemmille selvitetään kyselyn tausta juuri suhteessa kaltoinkohteluun ja sen ehkäisemiseen. Vanhemmilla on oikeus tietää, millaiset tekijät perheessä saattavat johtaa perheen ja erityisesti lasten tilanteen vaikeutumiseen. Vanhemmilla oikeus tuoda huolet esille ja saada niihin apua. Onkin kyse erityisesti sitä, että lomake esitetään mahdollisuutena tuoda vanhempien huolet esille, puhua niistä ja saada tarvittaessa apua. Kaltoinkohtelusta sekä siihen mahdollisesti johtavista huolista, kehityskuluista ja riskistä tulee voida puhua, pelottelematta vanhempia. Vanhemmat tarvitsevat totuudenmukaista ja realistista tietoa, jota sovelletaan heidän omaan arkeensa.
Suomesta on puuttunut tämänkaltainen perheiden tilannetta mittaava ja helppokäyttöinen lomake, jolla saadaan tietoa vanhempien kokemasta tilanteesta omasta näkökulmastaan. Kun vanhemmat ovat vastanneet lomakkeen väittämiin, ovatko niistä samaa tai eri mieltä, voidaan esimerkiksi neuvolassa tai sairaalan lastenosastolla aloittaa keskustelu vanhemman vastausten pohjalta.
Mahdollisesta kaltoinkohtelusta tai riskioloista voi tietenkin keskustella muullakin tavalla, mutta tutkimuksissa on havaittu, että näin ei tapahdu.
Mahdollisesta kaltoinkohtelusta tai riskioloista voi tietenkin keskustella muullakin tavalla, mutta tutkimuksissa on havaittu, että näin ei tapahdu. Vanhempien elämäntilanne ja sitä vaivaavat huolet usein ohitetaan lapsiperhepalveluissa (Halme & Perälä 2014, Flinck ym. 2019). Syynä voi olla esimerkiksi työntekijän rohkeuden tai tiedon puute, epävarmuus tai kiireinen tilanne. Keskeiset, aiempaan tutkimustietoon pohjaavat asiat, joilla on vaikutusta vanhemman jaksamiseen ja lapsen kanssa toimimiseen, on tärkeä saada keskusteluun systemaattisesti. Tutkimustulostemme mukaan lapsiperheen aikuiset saattavat usein kokea yksinäisyyttä (20%), ahdistusta (20%) tai pohtia omia ankaria lastenkasvatuskäytäntöjään ja joustamattomuuttaan (21%). He kokevat usein myös perheen ihmissuhteet (risti)riitaisiksi (17%). Tämänkaltaiset huolet olivat kyselyssämme yllättävänkin tavallisia ja niillä voidaan olettaa olevan iso merkitys vanhemman jaksamiseen, erityisesti jos sama vanhempi kokee useampaa niistä. Vanhemmat ovat myös kokeneet, että usein heille tärkeistä asioista, kuten parisuhteesta tai lasten kasvattamisesta ei lapsiperhepalveluissa keskustella (Flinck ym. 2019). On myös todettu, että usein asia otetaan esille vasta sitten kun jotain vakavaa on jo tapahtunut (Halme & Perälä 2014).
Miten lasten kaltoinkohtelua voisi ehkäistä? Kaltoinkohtelun ennaltaehkäisemiseksi on kehitetty erilaisia vanhemmuuden tukemisohjelmia, joiden tarkoitus on ollut parantaa vanhemmuutta. Niillä ei ole kuitenkaan saatu käänteentekevää edistystä aikaan. Näin on erityisesti kaltoinkohtelun vähentämisessä. Useissa tutkimuksissa on todettu myös, ettei vanhempien huolia ja kaltoinkohteluun johtavia riskioloja perheissä tunnisteta riittävän ajoissa.
Lasten kaltoinkohtelua ja sen riskioloja on tutkittu valtavasti eri tieteenaloilla. Merkittävää vähentymistä lasten kaltoinkohtelussa ei silti ole saavutettu. Eri maissa ja kulttuureissa kaltoinkohtelu määritellään vaihtelevasti, eikä esimerkiksi kuritusväkivaltaa ole läheskään kaikkialla kielletty lailla, esimerkiksi WHO:n tekemistä suosituksista huolimatta. Lasten kaltoinkohtelun riskin arviointia on tutkittu myös melko paljon. Tiedetään, että varhainen riskioloihin vaikuttamisen sekä erilaisten riskinarviointimenetelmien käyttö perheen kokonaisarvioinnin osana saattaa vähentää kaltoinkohtelua.
Kun mietitään sitä, millaiset huolet ja riskiolot voivat jatkuessaan johtaa lapsen kaltoinkohteluun tai periaatteessa muunkinlaisiin hankaluuksiin perheessä, vanhempien on hyvä huomata ja tunnistaa millainen käyttäytyminen on lapselle turvallista. Vanhempia tulee tukea käyttäytymiseen, joka edistää lasten hyvinvointia ja kehittymistä. Realistista suhdetta vanhemmuuteen tulisi edistää ja saavuttaa tasapaino, riittävän hyvä vanhemmuus. Ne vanhemmat, jotka erityisen herkästi varovat, etteivät vain missään tapauksessa aiheuta lapselleen pettymyksiä ja siloittavat heidän tietään oman jaksamisensa kustannuksella ovat toinen realismia vaativa ryhmä. Realismi ja rehellisyys tasapainon etsimisessä on tärkeää: tulee ottaa huolet esiin ja ”nostaa kissa pöydälle”. Vanhempien tulee antaa kertoa huolistaan, koska ne eivät parane hautomisesta, jos vanhemmat kärsivät esimerkiksi jaksamattomuudesta. Tämä vaatii lasten ja perheiden kanssa työskenteleviltä työntekijöiltä herkkyyttä ja taitoa ottaa puheeksi ja kuunnella, dialogin tapaan. Tämä ei ole työntekijöille itsestään selvää ja helppoa. Ammattilaisten koulutusta tulee kehittää suuntaan, jossa hyvä dialogi työntekijän ja asiakkaiden välillä on arkipäivää ja luonteva tapa keskustella. Ammattilaisten täydennyskoulutuksen on todettu rohkaisevan ammattilaisia tunnistamaan ja ottamaan puheeksi perheen riskioloja ja kaltoinkohtelun mahdollisuutta.
Ammattilaisten täydennyskoulutuksen on todettu rohkaisevan ammattilaisia tunnistamaan ja ottamaan puheeksi perheen riskioloja ja kaltoinkohtelun mahdollisuutta.
Loppuvuodesta 2019 alkaneessa lasten kaltoinkohtelun riskin tunnistamista selvittävässä ERICA -hankkeessa (2019-2021) Eija Paavilaisen tutkimusryhmä tekee koulutusohjelman lasten kaltoinkohtelun ja sen riskin tunnistamiseen. Hankkeessa luodaan myös myös vanhemman omaa vointia ja tilannetta mittaava, tutkimustietoon perustuva, uudenlainen ja helppokäyttöinen mobiilisovellus.
Arviointisovelluksen avulla vanhempia voidaan tukea havaitsemaan oman vointinsa, käyttäytymisensä ja elämäntilanteensa mahdolliset haasteet suhteessa lapseen. Tarkoitus on myös, että tästä keskustellaan vanhempien kanssa neuvolassa ja muissa palveluissa, joita he käyttävät. Arviointisovellusta voivat käyttää sekä lapsiperhepalveluiden ammattilaiset että vanhemmat itse. Sekä koulutusohjelma että arviointisovellus pilotoidaan ja arvioidaan monipuolisesti. Laajaan, monitieteiseen tutkimustietoon pohjautuvat koulutusohjelma ja arviointisovellus käännetään hankkeessa käytettäville kielille. Koulutusohjelmaa ja sovellusta pilotoidaan terveydenhuollon ja muissa lapsiperhepalveluita tuottavissa organisaatioissa. Tämän jälkeen koulutusohjelma ja arviointisovellus viimeistellään ja ne ovat yleisesti saatavilla.
Lähteitä:
Bailhache M, Leroy V, Pillet P, Salmi LR. Is early detection of abused children possible? A systematic review of the diagnosctic accuracy of the identification of abused children. BMC Pediatrics 2013; 13.
Ellonen N, Lepistö S, Helminen M, Paavilainen E. Cross-cultural validation of the Child Abuse Potential Inventory in Finland: Preliminary findings of the study among parents expecting a baby. Journal of Social Services Research 2017: 43(3): 308-318.
Ellonen N, Rantanen H, Lepistö S, Helminen M, Paavilainen E. The use of the Brief Child Abuse Potential Inventory in the general population in Finland. Scandinavian Journal of Primary Health Care, 2019.
Flinck A, Rantanen H, Paavilainen E. Äitien kokemuksia neuvolapalveluista ja neuvolan kyselylomakkeista. Analyysi äitien kirjoituksista sosiaalisessa mediassa. Yhteiskuntapolitiikka 2019; 84: 322-331.
Halme N, Perälä M-L. Lapsiperheiden huolet ja avunsaanti. Teoksessa: Lammi-Taskula J & Karvonen S (toim.): Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisuja.
Hentilä S, Ellonen N, Paavilainen E, Kääriäinen J, Koivula T. Pieniin lapsiin kohdistvan kaltoinkohtelun tilanteet vanhempien kuvaamana. Janus 2010: 18(3); 260-276.
Hindley N, Ramchandani PG, Jones DPH. Risk factors for recurrence of maltreatment: A systematic review. Archives of Disesase in Childhood 2006; 91: 744-752.
Hughes K, Bellis M, Hardcastle K, Sethi D, Butchart A, Mikton C, Jones L, Dunne M. The effect of multiple adverse childhood experiences on health: A systematic review and meta-analysis. Lancet Public Health 2017;2: e356-66
Lepistö S, Ellonen N, Helminen M, Paavilainen E. Lapsiin kohdistuvan väkivallan arvioiminen. Yhteiskuntapolitiikka 2017; 82: 212-221.
Milner J, Courch J. 2017. Child physical abuse risk assessment: Parent and family evaluations. Chapter 3 in ebook by Campbell J & Messing T. Assessing dangerousness, 3rd edition, pp. 35-47.
Paavilainen E, Flinck A. 2015. Lasten kaltoinkohtelun tunnistamisen tehokkaat menetelmät sosiaali- ja terveydenhuollossa. Hoitosuositus. Hoitotyön tutkimussäätiö.
WHO, INSPIRE: Seven strategies for Ending Violence Against Children.
