Reaalipolitiikassa talouskasvu on tekijä, jota kyseenalaistetaan harvoin. Suomalaisessa poliittisessa päätöksenteossa hallitusohjelmat[1] on rakennettu talouskasvun ympärille puoluepoliittisesta kokoonpanosta riippumatta[2]. Talouspoliittisissa asiantuntijaraporteissa kasvu näyttäytyy keskeisenä tavoitteena ja reunaehtona, jolle muut taloudelliset ja poliittiset tavoitteet ovat ehdollisia. Valtiovarainministeriön laskelmissa arvioidaan paljonko talouden on kasvettava, jotta työllisyys ja julkisen sektorin kestävyysvaje saadaan kuriin[3]. Euroopan unionin talouspoliittinen koordinaatio on rakennettu vakaan talouskasvun kannalta tarpeellisten olosuhteiden ylläpitämiseen[4].
Oppikirjamääritelmän mukaan talouskasvu tarkoittaa bruttokansantuotteen, eli taloudessa tuotetun hyödykemäärän kasvua[5]. Kehittyvissä maissa talouskasvu on jatkunut lähes yhtäjaksoisesti teollistumisen alkuajoista lähtien[6]. Toistuvat lamat ja taantumat ovat heilautelleet talouskasvua, mutta pitkän aikavälin trendi on kuitenkin selvä – talous kasvaa[7]. Taloustieteen professori Matti Pohjolan arvion mukaan tultaessa Suomen teollistumisen alkuajoista nykypäivään aineellinen elintaso on kasvanut 25-kertaiseksi[8].
Talouskasvu on jatkossa voitava ohjata ekologisesti kestävälle uralle tai kasvuun perustuva yhteiskuntamalli kyseenalaistettava perusteellisemmin.
Materiaalisen elintason valtava kasvu on johtanut ekologisesti kestämättömään kehityskulkuun. Leedsin yliopiston mittavassa tutkimuksessa todettiin, että yksikään teollistunut valtio ei ole toistaiseksi onnistunut yhdistämään inhimillisten tarpeiden toteutumista ja ekologista kestävyyttä[9]. Käyttövoimansa talouskasvu on saanut halvasta ja saastuttavasta fossiilienergiasta. Globaalilla tasolla kasvihuonekaasut ilmakehässä ovat lähes yhtäjaksoisesti kasvaneet koko teollisten yhteiskunnan historian ajan, joka on johtanut ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen. Viimeisimmän 50 vuoden aikana globaalit hiilidioksidipäästöt ovat alentuneet väliaikaisesti vain taloudellisten taantumien yhteydessä, kuten 1980-luvun alun laman ja vuoden 2008 finanssikriisin vaikutuksesta[10].Ympäristöliikkeessä huoli jatkuvan talouskasvun seurauksista on noussut laajalti esiin jo 1970-luvulla. Uraauurtavana pidetään Rooman klubin julkaisemaa raporttia Kasvun rajat, joka kritisoi jatkuvan talouskasvun seurauksia ekosysteemille ja vaati suunnanmuutosta yhteiskuntien kehitykseen[11].
Jatkuvan talouskasvun idealle rakentuva talous on perustavan haasteen edessä. Talouskasvu on jatkossa voitava ohjata ekologisesti kestävälle uralle tai kasvuun perustuva yhteiskuntamalli kyseenalaistettava perusteellisemmin. Talouskasvusta luopuminen on kuitenkin tällä hetkellä jäänyt vain marginaalisten poliittisten liikkeiden agendalle. Mutta miksi talouskasvusta on vaikea luopua? Voisiko talouspolitiikan sopeuttaa pienillä korjauksilla supistuvaan talouteen? Tämän kirjoituksen tarkoituksena on esittää lyhyt johdatus muutamiin merkittäviin syihin, jotka tekevät kehittyneistä kapitalistisista valtioista riippuvaisia talouskasvusta.
Palkkatyöyhteiskunta tarvitsee kasvua
Jatkuva talouskasvu on verrattain tuore ilmiö. Talouskasvun juuret yleisenä yhteiskunnallisena trendinä ulottuvat teolliseen vallankumoukseen ja kapitalistisen tuotantotavan syntyyn ajanjaksolle 1760-1840. Makrotaloustieteen perustajana tunnettu John Maynard Keynes kuvaili esseessään Economic Possibilities for Our Grandchildren, ettei teollista vallankumousta edeltäneenä aikana ihmisten elintasossa tapahtunut pysyväluonteista parantumista[12]. Englannin pankin tilastotiedoista käy ilmi, että esiteollisella ajalla vuosina 1300-1750 englantilaisten elintaso kasvoi vähän, mutta vasta teollinen vallankumous johti taloudellisen tuotannon räjähdysmäiseen kasvuun[13].
Materiaalinen perusta teollisen vallankumouksen laukaisemalle talouden kasvulle oli tuotantovälineiden teknologinen kehitys – ihmistyöllä oli mahdollista tuottaa entistä suurempi työtulos. Ikoninen 1700-luvun lopun keksintö Kehruu-Jennyksi risititty kutomakone mahdollisti, että konetta operoiva työntekijä tuotti usean perinteisen menetelmin lankaa kehränneen työntekijän työmäärän. Vielä mullistavampi innovaatio oli James Wattin keksimä höyrykone, jonka avulla koneiden tarvitsema liike-energia voitiin tuottaa kivihiilellä.
Teollistumisen kanssa käsi kädessä syntyivät myös kapitalistiset tuotantosuhteet. 1800-luvun klassisessa poliittisessa taloustieteessä Adam Smithistä[14] Karl Marxiin[15] kapitalistisen yhteiskunnan tuotantosuhteita kuvattiin jaolla työväenluokkaan ja tuotantovälineet omistavaan luokkaan. Teollistumisen alkukotina pidetyssä Englannissa työväenluokan synnyn kannalta keskeistä oli yhteislaidunten ja muiden feodaalisten viljelyoikeuksien lakkauttaminen, jonka seurauksena englantilainen maatalousväestö ei voinut enää tuottaa elämänsä kannalta välttämättömiä hyödykkeitä itse. Työväenluokan oli hankittava toimeentulonsa myymällä työaikansa tuotantovälineet omistavalle luokalle. Palkkatyöstä tuli väestön enemmistölle hallitseva toimeentulon hankkimisen muoto.[16] Tuotannon järjestäminen rakentui yksityisomistuksen ja voittomotiivin varaan. Liiketoiminnassa saavutetut voitot pyrittiin sijoittamaa yhä uusiin tuotantolaitoksiin yhä suurempien voittojen toivossa.
Teollistuminen kasvatti hyödykkeiden tuotantokapasiteetin uusiin mittasuhteisiin, mutta samalla se teki useista entisistä käsityöläisammateista tarpeettomia. Jo 1800-luvun klassisessa taloustieteessä käytiin debattia teknologisen kehityksen aiheuttamasta työttömyydestä. Kompensaatioteoriana tunnetun teorian mukaan koneellistumisen luomasta työttömyydestä ei tarvitsisi olla huolissaan, sillä työttömyys olisi korkeintaan väliaikaista. Koneiden syrjäyttämästä työvoimasta tulee uudelleen käytettävissä oleva tuotantoresurssi ja työvoima ”absorboituu” takaisin tuotantoon talouden laajentuessa.
Kompensaatioteoriaan ja aikansa taloustieteeseen kriittisesti suhtautunut Karl Marx jakoi saman käsityksen, jonka mukaan koneellistuminen syrjäyttää työvoimaa ja tuotannon laajentaminen palauttaa sen takaisin tuotantoon. Marx kuitenkin uskoi, että prosessi olisi luonteeltaan epävakaa ja kapitalismissa ilmeneisi aina työttömyyttä tai ”suhteellista liikaväestöä”, kuten Marx asian ilmaisi. Marxin mukaan suhteellisen liikaväestön ongelma olisi krooninen, mutta sen laajuus olisi jaksottaista ja riippuisi talouden laajenemisen nopeudesta.[17] Kiistasta huolimatta kompensaatioteoriaa ja Marxin teoriaa suhteellisesta liikaväestöstä yhdistää yhteinen looginen seuraus: talouden on kasvettava, jotta teknologian syrjäyttämä työvoima on mahdollista absorboida takaisin tuotannon piiriin. Näin työllisyyden ylläpitäminen kapitalismissa edellyttäisi yhä uusien tuotannonalojen ja inhimillisten tarpeiden synnyttämistä. Modernissa kansantaloustieteessä talouskasvun ja työllisyyden välinen yhteys tunnetaan Okunin laiksi nimettynä nyrkkisääntönä, jonka mukaan tuotannon supistuminen lisää työttömyyttä[18].
Kysymys teknologian aiheuttamasta työttömyydestä on edelleen ajankohtainen yhteiskunnallisen keskustelun aihe. Parhaillaan käynnissä olevia työn tuottavuuden murroksia ovat robotisaatio ja tekoälyn kehittyminen. Konsulttiyhtiö PwC:n tekemän tutkimuksen mukaan robotisaatio tulisi viemään 10 miljoonaa työpaikkaa Iso-Britanniasta seuraavan 15 vuoden aikana[19]. Myös työn tuottavuuden kehityksen laadullinen luonne on muuttunut. Jos aiemmin koneet korvasivat ja tehostivat ihmistyötä yksinkertaisissa ja mekaanisissa tehtävissä, tekoälyn kehitys ja robotisaatio mahdollistaa työn tuottavuuden kehityksen entistä sofiskoituneimmissa työtehtävissä, kuten kirurgiassa, suunnittelutyössä tai esimerkiksi sijoittamisessa. Jotta koneille menetetyt työpaikat on mahdollista korvata uusilla, on talouden edelleen laajennuttava uusien tuotteiden ja hyödykkeiden tuotantoon.
Valtion rahoitus riippuu talouskasvusta
Palkkatyöyhteiskunnassa enemmistö ihmisistä saa elantonsa myymällä työvoimansa yksityisille liikeyrityksille. Talouskasvun ja työllisyyden välisen yhteyden tarkastelu viitoittaa, että tuotannon supistumisella on taipumus kriisiyttää nykyinen palkkatyöhön perustuvaa toimeentulomalli. Ihmisten riippuvuutta palkkatyöstä on toki mahdollista lieventää. Pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle keskeinen ajatus on ollut työvoiman dekommodifikaatio, joka tarkoittaa, että säällisen elämän salliva toimeentulo taataan myös työttömille tai muuten palkkatyön ulkopuolella oleville[20]. Viime aikoina keskustelun kohteena ollut perustulo on uudistus, joka voisi edelleen vähentää työvoiman kommodifikaatiota ja riippuvuutta palkkatyöstä.
Laajamittainen työttömyyden lisääntyminen ei kuitenkaan ole mahdollista järjestelmätasolla. Hyvinvointivaltion turvaverkon ja demokraattisten instituutioiden rahoitus perustuu lopulta korkealle työvoiman osallistumisasteelle ja talouskasvulle. Valtio kohtaa supistuvan talouden ja lisääntyvän työttömyyden rahoituskriisinä. Verotulot pienenevät ja menopaineet kasvavat kun yhä suurempi osa ihmisistä tullee riippuvaiseksi julkisen sektorin tarjoamasta turvaverkosta. Yksityisen talouden piiristä kerätyillä verotuloilla rahoitetun demokratian on käytännössä vaikeaa toimeenpanna politiikkaa, joka voi kriisiyttää sen oman rahoituksen. Kasvuriippuvuus yltää näin merkittävissä määrin myös parlamentaariseen demokratiaan.
Vihreää kasvua vai eroon kasvuriippuvuudesta?
Näyttää todennäköiseltä, että nykymuotoinen talouskasvu tulisi kohtaamaan rajansa viimeistään ympäristön kestokyvyn ylittyessä. Ratkaisuna viitataankin usein vihreään kasvuun, jossa talous kasvaa ja päästöt pienenevät yhtäaikaisesti. Euroopan uninon alueella voidaan jo varauksin puhua vihreästä talouskasvusta: vuosina 1990-2017 Euroopan hiilidioksidipäästöt laskivat noin 20 prosenttia talouden samalla kasvaessa[21]. Suureen optimismiin ei kuitenkaan ole aihetta. Globaalin työnjaon rakennemuutoksen myötä energiaintensiivistä teollisuutta on siirtynyt Euroopasta Kiinaan ja muihin kehittyvin maihin. Tämä on herättänyt keskustelua siitä, missä määrin eurooppalaisen elämäntavan päästöjä tilastoidaan Euroopan ulkopuolisin maihin[22]. Globaalissa mittakaavassa talouskasvun ja ympäristön välinen yhteys onkin edelleen selkeä – päästöjen ja talouden kasvu kulkee käsi kädessä.
Kasvu on nykyisen yhteiskuntajärjestyksen imperatiivi, eikä talouskasvusta irtautuminen ole helppo poliittinen päämäärä.
Euroopan unioni vaikuttaa sitoutuneen tiivisti ajatukseen, jonka mukaan talouskasvu ja kestävä kehitys ovat yhdistettävissä toisiinsa. Komissio julkaisi loppvuodesta 2019 vihreän kehityksen ohjelman[23], joka pyrkii vähentämään unionin hiilidioksidipäästöjä ja samalla edistämään talouskasvua. Ohjelman myötä unionin budjettirahoitusta siirretään huomattavasti nykyistä enemmän uusiutuvan energian ja ekologisten investointien toteuttamiseen. Ohjelma on merkittävä ilmastopoliittinen avaus ja osoitus siitä, että talouskasvun ajatus on sisäänrakennettu Euroopan unionin tulevaan ilmastopolitiikkaan.
Kasvu on nykyisen yhteiskuntajärjestyksen imperatiivi, eikä talouskasvusta irtautuminen ole helppo poliittinen päämäärä. Kasvun, työllisyyden ja valtion rahoituksen välinen yhteys viitoittaa, että riippuvuus kasvusta läpäisee yhteiskunnan instituutioita perustavalla tavalla. Talouskasvukriittinen politiikka on rakenteellisesti hankalassa asemassa ja sen onnistuminen edellytäisi ihmisten sitouttamista perustavaan yhteiskunnalliseen muutosprosessiin. Yhteiskuntatieteissä ei ole kuitenkaan syytä heittäytyä mielikuvituksettomuuden valtaan. Talouskasvun ja ekologisen kestävyyden yhteensovittamisen vaikeuksien vuoksi on keskusteltava vakavasti myös vaihtoehtoisista taloudellisista muodoista. Viimeaikaista keskustelua on koottu muun muassa Mikko Jakosen ja Tiina Silvastin toimittamaan teokseen Talouden uudet muodot[24], jossa esitellään erilaisia vaihtoehtoja nykyiselle talousjärjestelmälle. Suomessa ja globaalisti vaikuttaa osallisuustalousliike[25], joka perustuu taloustieteilijä Robert Hahnelin hahmottelemalle taloudelliselle mallille[26]. Osallisuustaloudessa talous järjestetään demokraattisen suunnittelun ja markkinoiden piirteitä yhdistävässä sekatalousmallissa.
Lähteet
[1] Valtioneuvosto (2015) Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelma – Ratkaisujen Suomi. Hallituksen julkaisusarja.
[2] Valtioneuvosto (2019) Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma – Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Hallituksen julkaisusarja.
[3] https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sallistava-ja-osaava-suomi-sosiaalisesti-taloudellisesti-ja-ekologisesti-kestava-yhteiskunta
[4] https://europarlamentti.info/fi/arvot-ja-tavoitteet/tavoitteet/EUn-strategia/
[5] Black, John (1997). Oxford Dictionary of Economics. Oxford University Press.
[6] Shaikh, Anwar (2016) Capitalism, Competition, Conflict, Crises. Oxford: Oxford University
Press, 3.
[7] Shaikh (2016), 56.
[8] Pohjola, Matti (2017) Suomen talouskasvu ja sen lähteet 1860–2015. Kansantaloudellinen aikakauskirja 113:3, 266-292.
[9] https://www.nature.com/articles/s41893-018-0021-4
[10] https://www.epa.gov/ghgemissions/global-greenhouse-gas-emissions-data
[11] http://www.donellameadows.org/wp-content/userfiles/Limits-to-Growth-digital-scan-version.pdf
[12] http://www.econ.yale.edu/smith/econ116a/keynes1.pdf
[13] https://www.bankofengland.co.uk/knowledgebank/how-has-growth-changed-over-time
[14] Saastamoinen, Kari (2011) Adam Smith ja näkymätön käsi. Teoksessa Risto Heiskala & Akseli Virtanen (toim.) Talous ja yhteiskuntateoria 1: Vanhan maailman talous ja suuri murros. Gaudeamus Helsinki University Press, Helsinki.
[15] Hänninen, Sakari (2011) Marxin talous. Teoksessa Risto Heiskala & Akseli Virtanen (toim.) Talous ja yhteiskuntateoria 1: Vanhan maailman talous ja suuri murros. Gaudeamus Helsinki University Press, Helsinki.
[16] Marx, Karl (1974) Pääoma – kansantaloustieteen arvostelua. Suomentanut Kustannusliike Edistys.
Moskova: Kustannusliike Edistys. Saksankielinen alkuteos 1867, Luku 8.
[17] Honkanen, Pertti (2007) Työttömyys ja arvoteoria – tutkielma työttömyydestä, talousteorioista ja sosiaalipolitiikasta. Turun yliopiston julkaisuja, 80-83.
[18] Krugman, Paul & Wells, Robin (2015) Economics 4. painos. New York: Worth Publishers, 928.
[19] https://www.theguardian.com/technology/2017/mar/24/millions-uk-workers-risk-replaced-robots-study-warns
[20] Esping-Andersen, Gøsta (1991) The Three Worlds of Welfare Capitalism. Princeton: Princeton University Press, 21-22.
[21] https://ec.europa.eu/clima/policies/strategies/progress_en
[22] https://www.vox.com/energy-and-environment/2017/4/18/15331040/emissions-outsourcing-carbon-leakage
[23] https://ec.europa.eu/finland/news/investment-fundtransition-fund_200114_fi
[24] Jakonen, Mikko & Silvasti, Tiina (toim.) Talouden uudet muodot. Helsinki: Into kustannus.
[25] http://www.osallisuustalous.fi/
[26] Hahnel, Robin (2012) Of the People, by the People: The Case for a Participatory Economy. Princeton: Princeton University Press
