Yksinyrittäjien määrä on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Kaikista yrityksistä (ks. Taulukko 1.) yksinyrittäjiä oli vuonna 2018 noin puolet ja koko työvoimasta yksinyrittäjien osuus oli noin 8% eli yli 200 000 henkilöä. Yksinyrittäjien joukko on hyvin heterogeeninen. Heitä työskentelee kaikilla talouden lohkoilla ja heidän asemansa ja tilanteensa vaihtelee paljon aloittain ja ammateittain. Suomesta kuitenkin puuttuu toistaiseksi monialaiseen yksinyrittäjyyteen kohdistuvaa tutkimusta. Seuraavassa pohdin yksinyrittäjyyttä kasvavana ja tärkeänä suomalaisen työelämän ilmiönä.
Maassamme keskustellaan vilkkaasti työelämän muutoksista. Globalisaatio muokkaa kansainvälistä työnjakoa, monet suomalaisetkin yritykset ovat siirtäneet osan teollisesta työstään halvemman työvoiman maihin. Automatisaatio, robotisaatio ja tekoäly mullistavat työprosesseja ja korvaavat monia ammatteja koneilla. Tekniikan myötä myös töiden sisällöt muuttuvat, ja osaamisvaatimukset kasvavat. Työmarkkinoilla ovat lisääntyneet uudenlaiset työn tekemisen muodot kuten alustatyö, vuokratyö ja erilaiset joustavat työsuhdejärjestelyt.
Yksinyrittäjyys yleistyy työelämässä, mutta tutkimus on ollut jäljessä
Yritykset ovat modernin talouden kulmakiviä. Tuotannosta, investoinneista, innovaatioista ja uusista työpaikoista syntyy yrityksissä. Yrityksissä tehtävät ratkaisut eivät koske vain niitä itseään, niillä on iso vaikutus koko yhteiskunnan hyvinvointiin, terveyteen ja tulevaisuuden näkymiin. Vallitseva yhteiskunnallinen järjestyksemme perustuu yksityisomistukseen, yrittäjyyteen ja vapaaseen palkkatyöhön. Kun Suomi itsenäistyi runsas 100 vuotta sitten, kaikista ammatissa toimivista oli yrittäjiä noin puolet ja palkkatyöläisiä toinen puolikas (Haapala ja Peltola 2018, 207). Noista ajoista lähtien väestön sosio-ekonominen asema on muuttunut merkittävällä tavalla. Kuluvan vuosikymmenen alussa yrittäjiä oli ammatissa toimivista enää runsaat 13%. (www.stat.fi)
Yritysten rakenteessa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Suomi on perinteisesti ollut suurten organisaatioiden maa. Valtio on aina ollut tärkeä taloudellinen ja yhteiskunnallinen toimija. Yritystoiminnassa taas suuryrityksillä on ollut hallitseva sija. Suuryritykset ovat osaltaan määrittäneet paitsi talous- ja työmarkkinapolitiikan suuntaviivoja myös koko suomalaisen yhteiskunnan kehitystä.
Vuonna 2000 yksiyrittäjiä oli noin 120 000, nyt yksinyrittäjiä on jo yli 200 000.
Vuonna 2018 Suomessa oli yli 394 000 yritystä. Suomalaisista yrityksistä noin 90% on pienyrityksiä, jotka työllistävät alle viisi henkeä. Yli 250 henkeä työllistäviä yrityksiä taas on vain 0,2% kaikista yrityksistä. Yli 1000 työntekijää työllistäviä yrityksiä oli hyvin vähän, vain runsaat 120 kappaletta (www.stat.fi). Viimeksi kuluneiden 20 vuoden aina merkittävin yritystoiminnassa tapahtunut rakenteellinen muutos on ollut yksinyrittäjien määrän kasvu. Vuonna 2000 yksiyrittäjiä oli noin 120 000, nyt yksinyrittäjiä on jo yli 200 000.
Taulukko 1. Yritysten määrä vuosina 2013-2018
| Yritystyyppi | Vuosi 2013 | Vuosi 2018 |
| Yksinyrittäjät | 194 583 | 202 042 (+4%) |
| Työllistää 2-4 henkilöä | 53 069 | 46 014 (-13%) |
| Kaikki yritykset | 387 214 | 394 872 (+1%) |
Julkisuudessa on jo pitkään keskusteltu yrittäjyydestä ja sen merkityksestä yhteiskunnassa. Monissa poliitikkojen ja elinkeinoelämän edustajien puheenvuoroissa on tähdennetty yrittäjyyden keskeistä roolia taloudessa. Nuoria kannustetaan yrittäjyyteen. Kouluissa ja myös yliopistoissa on lisätty yrittäjyyskasvatusta. Esimerkiksi Tampereen korkeakouluyhteisössä on jo vuosia toiminut y-kampus, joka tarjoaa monipuolisia yrittäjyyttä käsitteleviä opintojaksoja.
Yrittäjyyspuheessa on ollut nähtävissä myös ideologisia piirteitä. Yrittäjyys nähdään hyveenä, siihen kannustetaan ja yrittäjyyden lisääntymistä pidetään koko yhteiskuntakehityksen kannalta suorastaan välttämättömyytenä. Tästä huolimatta yrittäjyyden määrässä on tapahtunut vain pieniä muutoksia.
Viimeksi kuluneen 100 vuoden aikana suurin muutos on ollut yrittäjäväestön suhteellisen osuuden jyrkkä putoaminen. Vielä 1920-luvulla sitten jokseenkin 70% ammatissa toimivista sai toimeentulonsa maataloudesta. Näistä suurin osa oli itsenäisiä talopoikia ja pienviljelijöitä, siis itsensätyöllistäjiä. Teollisuuden osuus työllisyydestä oli noin 10%. Kaiken kaikkiaan palkkatyöläisten osuus kaikista työllisistä oli varsin pieni.
Elinkeinorakenteen muutos viimeisten 100 vuoden aikana on tarkoittanut maa- ja metsätalouden osuuden jyrkkää laskua sekä työllisyydessä että kansantuoteosuudessa. Teollisuuden osuus kasvoi aina 1970-luvun puoliväliin saakka, jonka jälkeen myös teollisuus on supistunut. Sen sijaan palvelut, niin yksityiset kuin julkisetkin, ovat kasvaneet. Kasvu on ollut erityisen nopeaa viimeiset 50 vuotta. Tämä elinkeinorakenteen muutos näkyy yritystoiminnassa. Maa- ja metsätalousyrittäjiä on enää noin 3% ammatissa toimivista. Sen sijaan maa- ja metsätalousyritysten osuus kaikista yrityksistä on viidennes (21%). Rakennusyrityksiä on 11%, ja kaupanalan yrityksiä niin ikään 11%. Teollisuusyrityksiä on vain 5% kaikista yrityksistä. Loput yrityksistä sijoittuvat palveluihin.
Yksinyrittäjyys painottuu palvelualoille
Itsensä työllistämisessä – tai yksinyrittäjyydessä – on kyse oman työn myymisestä suoraan asiakkaalle, oli kyseessä sitten kuluttaja tai joku organisaatio. Samalla kyse on yksin työskentelemisestä. Tilastoissa puhutaan yksityisestä elinkeinonharjoittajasta. Sillä viitataan elinkeinotoimintaa harjoittavaan luonnolliseen henkilöön erotukseksi elinkeinotoimintaa harjoittavasta yhtiöstä. Usein puhutaan myös toiminimestä. Yksityisen ammatinharjoittajan toiminta taas perustuu yrittäjän henkilökohtaiseen ammattitaitoon.
Itsensätyöllistäjät voidaan jakaa sisäisesti kolmeen ryhmään: yksinyrittäjiin, ammatinharjoittajiin sekä freelancereihin ja apurahansaajiin. Selvästi suurimman ryhmän muodostavat yksinyrittäjät. Heitä on kaikkiaan noin 2/3 kaikista itsensätyöllistäjistä. Ammatinharjoittajia noin viidennes, he toimivat tyypillisesti palvelualojen työntekijätehtävissä. Loput noin 15% ovat freelancereita ja apurahansaajia. Apurahansaajista suurin osa on taiteilijoita. Tilastokeskus käyttää näistä ryhmistä käsitettä itsensätyöllistäjä. Jatkossa puhun ryhmistä yksinkertaisesti yksinyrittäjinä.
Kuten kaikki yrittäjyys nykyisin, myös yksinyrittäjyys painottuu palvelualoille. Yksinyrittäjissä erottuu viisi suurta ammattiryhmää. Kaikkein eniten on rakennustyöntekijöitä (kirvesmiehet, talonrakentajat ym.). Toiseksi suurin ryhmä ovat palvelutyöntekijät (parturi, kampaaja, kauppias). Heidän jälkeensä tulevat lainopilliset, sosiaalialan ja kulttuurialan erityisasiantuntijat (asianajaja, psykologi, toimittaja, taiteilija). Isoja ammattiryhmiä ovat lisäksi kuljetustyöntekijät (autoilijat) ja liike-elämän ja hallinnon asiantuntijat (kirjanpitäjä, myyntiedustaja). Myös heidän koulutuksensa vaihtelee työssä oppimisesta akateemiseen koulutukseen. Korkeakoulututkinnon suorittaneita yksinyrittäjiä oli vuonna 2019 yli puolet kaikista (53%). Ammatillisen tutkinnon oli suorittanut runsas kolmannes (38%) (Suomen Yrittäjät 2019a, 4).
Noin 10% yksinyrittäjistä on samaan aikaan myös palkkatyössä.
Kaikki edellä luetellut ammattiryhmät ovat sellaisia, että koko kansantalouden tasolla suurin osa niissä työskentelevistä on palkkatyösuhteessa, mutta yksinyrittäjien määrä on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Työn tekemisen tavat muuttuvat, ja rajanvedot palkkatyön ja yrittäjyyden välillä ovat koko ajan vaikeampia. Tästä kertoo osaltaan se, että noin 10% yksinyrittäjistä on samaan aikaan myös palkkatyössä. Lisäksi melkein viidennes oli ollut edeltävän vuoden aikana myös palkansaajana (Pärnänen ja Sutela 2014, 21-23).
Yksinyrittäjyyteen on monta reittiä ja syytä
Tilastokeskus toteutti vuonna 2013 laajan itsensätyöllistäjiä Suomessa käsitelleen tutkimuksen (Pärnänen ja Sutela 2014). Siinä selvitettiin muiden muassa polkuja yrittäjäksi, työoloja, terveyttä, yrittäjien työssä jaksamista sekä heidän sosiaaliturvaansa ja toimeentuloa. Tutkimukseen vastasi yli 1 500 itsensätyöllistäjää. Lomaketutkimuksen lisäksi tutkimusta varten tehtiin joukko kvalitatiivisia haastatteluja.
Miten sitten tullaan yksinyrittäjäksi? Sutela ja Pärnänen (mt., 28) erottelevat neljä toisiinsa kytkeytyvää taustatekijää. Yksinyrittäjäksi ryhtymistä tukevat henkilökohtaiset ominaisuudet kuten epävarmuuden sietokyky, riskinotto ja päättäväisyys. Toiseksi aikaisemmalla työkokemuksella on tärkeä sijansa. Yrittäjyyteen voivat kannustaa aiemmin hankittu asiantuntemus ja osaaminen. Kolmanneksi tilannetekijöillä on oma merkityksensä. Tällaisia voivat olla vaikkapa äkilliset muutokset työllisyystilanteessa tai houkuttelevan liiketoimintamahdollisuuden ilmentyminen. Myös tyytymättömyys aikaisempaan palkkatyöhön voi vaikuttaa päätökseen ryhtyä yrittäjäksi. Lopulta yrittäjyyteen vaikuttavat erilaiset institutionaaliset tekijät kuten toimialojen sääntely tai sääntelyn purkaminen.
Yksinyrittäjäksi päädytään monia eri reittejä pitkin. Yksi on aina haaveillut yrittäjyydestä. Toiselle voi aueta tilaisuus yrittäjyyteen, kun entinen yrittäjä jää eläkkeelle. Kolmas päätyy yrittäjäksi monien sattumien summana. Tyypillisiä polkuja yrittäjyyteen ovat esimerkiksi halu toimia yrittäjänä, sattuman kautta yrittäjäksi ryhtyminen ja yrittäjäksi päätyminen olosuhteiden vaikutuksesta. Kaikki yksinyrittäjät eivät suinkaan toimi yksinään, sillä jokseenkin viidesosalla on joku yhtiö- tai osakekumppani.
Yrittäjyys kiinnostaa myös nuoria. Viime vuoden Opiskelijabarometrin yhteydessä oli erillinen osio korkeakouluopiskelijoiden yrittäjyydestä ja yrittäjyyshalukkuudesta (Suomen Yrittäjät 2019b). Kyselyn tulosten mukaan noin 3 prosenttia opiskelijoista ilmoitti toimivansa myös yrittäjänä. Miesten keskuudessa yrittäjiä oli kaksi kertaa kuin naisissa. Kaikkein eniten yrittäjänä toimivia oli maa- ja metsätalouden aloilla ja toiseksi eniten humanistisilla aloilla.
Viidennes opiskelijoista piti todennäköisenä, että voisivat valmistumisensa jälkeen toimia yrittäjänä. Yrittäjähalukkuus oli vielä tätäkin suurempaa, kolmannes vastaajista ilmoitti olevansa halukkaita toimimaan yrittäjänä tulevaisuudessa. Eniten yrittäjähalukkaita oli maa- ja metsätalousaloilla, joilla noin 45% kertoi halukkuudesta perustaa yritys valmistumisen jälkeen. Vähiten yrittäjähalukkaita (21%) oli kasvatusaloilla. Yrittäjähalukkuuden taustalla olivat samat tekijät kuin niillä, jotka jo toimivat yrittäjinä. Tärkeimpinä syinä mainittiin mahdollisuus päättää itsenäisesti työstä, mahdollisuus toteuttaa itseä ja yrittäjyyden arvostaminen. Myös nuorten kokemat esteet ovat tuttuja jo yrittäjinä toimivilta. Näitä olivat esimerkiksi yrittäjyyteen liittyvät taloudelliset riskit, yrittäjän työmäärä ja yrittäjien työntekijöitä huonompi sosiaaliturva. Tällä hetkellä yrittäjyys korkeakouluopintojen aikana on varsin harvinaista. Tulevaisuuden kannalta kiinnostava havainto sen sijaan on se, että kolmannes Opiskelijabarometriin vastanneista pitää yrittäjänä toimimista yhtenä tulevaisuuden vaihtoehtona.
Yksinyrittäjyyden yhteydessä on keskusteltu paljon myös ns. pakkoyrittäjyydestä ja näennäisyrittäjyydestä. Pakkoyrittäjyydellä viitataan tilanteeseen, jossa yrittäjyyteen on ryhdytty vastentahtoisesti. Näennäisyrittäjyydestä taas on kyse silloin, kun yrittäjyyden taustalla on joku muu toimeksiantaja kuin yrittäjä itse, tai työn ostaja pyrkii ulkoistamaan jonkun toiminnan siirtääkseen siihen liittyvät velvoitteet ja riskit yrittäjälle. Pärnäsen ja Sutelan (2014, 31-33) tutkimuksen mukaan runsas puolet vastaajista halusi ja toivoi toimivansa yrittäjänä ja noin viidennes oli ryhtynyt yrittäjäksi vastentahtoisesti. Vastoin omaa tahtoaan yrittäjäksi ryhtyneitä oli eniten kulttuurialan ammattilaisten keskuudessa.
Alustatyö onkin Suomessa vielä melko marginaalinen mutta kasvava yksinyrittäjyyden muoto, jota ei ole tutkittu vielä riittävästi.
Näennäisyrittäjyys liitetään myös alustatyöhön. Alustatalous tarkoittaa toimintaa, jossa olennaisessa asemassa ovat tietoverkot ja niiden perustalle rakennetut palvelut. Alustatyö taas voi olla joukkoistettua työtä tai sovelluksella tarvittaessa tilattavaa työtä (Mattila 2019) Alustatyö saattaa muistuttaa enemmän palkkatyötä kuin yrittäjyyttä: alusta kontrolloi työn suorittajaa ja työn tekemisen tapaa, mutta teettää työn yrittäjätyönä. Alustatyö onkin Suomessa vielä melko marginaalinen mutta kasvava yksinyrittäjyyden muoto, jota ei ole tutkittu vielä riittävästi.
Yksinyrittäjien työ ja työolot
Mitä oikein tarkoittaa toimia yrittäjänä? Noin puolella yksinyrittäjiä asiakkaina toimivat kuluttajat. Toisella puolikkaalla asiakkaina ovat muut yritykset tai julkisyhteisöt. Yrittäjät, joiden asiakaskunta muodostuu kuluttajista, ovat asemaltaan riippumattomampia kuin sellaiset yksinyrittäjät, jotka tekevät työtä vain yhdelle tai muutamalle asiakkaalle. Noin kolmannes yrittäjistä on riippuvaisia vain muutamasta asiakkaasta (Pärnänen ja Sutela 2014, 49). Enemmistö kuitenkin kokee, että heillä on juuri sopivasti asiakkaita. Samaan aikaan monet toivoisivat itselleen lisää asiakkaita. Tällaiset havainnot kertovat yhdestä yksinyrittäjyyden piirteestä: monien työ on luonteeltaan epäsäännöllistä, ja työt ja tulot vaihtelevat huomattavasti vuoden ajasta toiseen mentäessä.
Yksinyrittäjän on luotettava omaan osaamiseensa. He arvioivatkin yleisesti, että heillä on riittävät taidot yrityksensä pyörittämiseen niin ammattiosaamisen kuin liiketoimintataitojenkin suhteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö yksinyrittäjät tarvitsisi mitään apua. Tyypillisesti apua kaivataan tietotekniikassa ja omaa sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä (mt., 60). Yksi keskeinen yrittäjyyteen vetävä tekijä on yrittäjän vapaus. Monesti sanotaan, että yrittäjä on oman itsensä herra. Yksinyrittäjät tekevät työtään monissa erilasissa paikoissa. Melkein neljännes yksinyrittäjistä työskentelee pääsääntöisesti kotonaan. Melkein kolmannes tekee työtä asiakkaan luona ja noin 40 prosentilla on omat toimitilat.
Yrittäjien työaika on tutkimusten mukaan pidempi kuin palkansaajien (mt., 64). Joka neljäs yksinyrittäjä tekee yli 50 tunnin työviikkoa, kun palkansaajien keskimääräinen työviikko on 37 tuntia. Yrittäjät tekevät töitä useammin kuin muut myös viikonloppuisin. Keskimääräiset viikkotyöajat vaihtelevat aloittain, ja miehet tekevät jonkin verran pidempiä työviikkoja kuin naispuoliset yksinyrittäjät. Nämä havainnot kertovat myös siitä, että yrittäjien lomat ovat yleensä lyhyempiä kuin palkansaajilla. Mahdollisuudet pitkiin yhtäjaksoisiin lomakausiin ovat selvästi rajatumpia kuin työmarkkinoilla keskimäärin.
Työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ovat lisääntyneet viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana (Sutela ym. 2020, 114). Yrittäjien valta oman työn sisältöjen ja aikataulujen suhteen on kuitenkin merkittävästi suurempi kuin palkkatyöläisillä. Anna Pärnänen ja Hanna Sutela (2014, 71) arvioivat, että yksinyrittäjät voivat vaikuttaa 5-6 kertaa niin yleisesti oman työnsä sisältöihin kuin palkansaajat. Palkkatyössä miehillä on yleensä enemmän vaikutusvaltaa omaan työhön kuin naisilla. Yksinyrittäjien kohdalla tilanne on päinvastainen, naisilla on miehiä enemmän vaikutusmahdollisuuksia oman työnsä suhteen.
Kiire on lisääntynyt suomalaisessa työelämässä. Työolotutkimuksen mukaan kiireestä johtuva rasitus on yleistynyt tuntuvasti vuosien 1977 ja 2013 välillä. Vuonna 1977 vajaa viidennes (18%) vastaajista kertoi kiireen aiheuttavan työssä rasitusta, vuonna 2013 tällaisten palkansaajien osuus oli jo 28 prosenttia (Sutela ym. 2020, 133). Yksinyrittäjistä suurin osa, kaksi kolmesta, kokee työssään haasteena sen, että työ sisältää usein tiukkoja aikatauluja. Tämä tarkoittaa käytännössä yleensä sitä, että yrittäjien työpäivät ovat pitkiä. Sovitut työt on saatava tehdyksi, jos mielii saavansa uusia toimeksiantoja. Pitkistä työpäivistä taas seuraa se, että yrittäjät kokevat laiminlyövänsä perhettä töiden vuoksi selvästi useammin kuin palkansaajat.
Yksinyrittäjien työ näyttäytyy hyvin intensiivisenä. Se kuormittaa tekijäänsä, mutta samalla yrittäjät ovat hyvin sitoutuneita ja innostuneita tekemisestään.
Yksinyrittäjien työ näyttäytyy hyvin intensiivisenä. Se kuormittaa tekijäänsä, mutta samalla yrittäjät ovat hyvin sitoutuneita ja innostuneita tekemisestään. Työn imun käsite näyttäisikin sopivan oikein hyvin yksinyrittäjien työtilanteisiin. Työn imulla viitataan sellaisiin tilanteisiin, joissa työntekijät kokevat tarmokkuutta, joissa he omistautuvat työlleen ja suorastaan uppoutuvat siihen (esim. Hakanen ja Perhoniemi 2008). Yrittäjät ovat yleensä innostuneista omasta työstään. Tähän vaikuttaa merkittävällä tavalla työn itsenäisyys ja kokemukset työprosessin hallinnasta, omaa osaamistaan voi käyttää hyödykseen vailla mitään rajoitteita. Kaiken kaikkiaan yksinyrittäjät ovat sangen tyytyväisiä omaan työhönsä.
Yrittäjän toimeentulo ja vastuu sosiaaliturvasta
Yksinyrittäjät joutuvat vastaamaan itse omasta työterveydestään ja omasta eläketurvastaan. Sairastuminen on yrittäjälle aina huomattavasti vaikeampi tilanne kuin palkansaajalle. Sosiaaliturvasta huolehtiminen onkin yksi tärkeimmistä ongelmista, jotka askarruttavat yrittäjiä ja yrittäjäksi aikovia. Yrittäjät näyttävät tuntevan sangen huonosti sosiaaliturvaansa liittyvät oikeudet, velvoitteet ja mahdollisuudet. Tästä kertoo esimerkiksi se, että yrittäjistä vain neljännes on järjestänyt itselleen työterveyshuollon (Pärnänen ja Sutela 2014, 99). Tätä voidaan pitää varsin alhaisena osuutena ja samalla melkoisena riskin ottamisena.
Yrittäjät näyttävät tuntevan sangen huonosti sosiaaliturvaansa liittyvät oikeudet, velvoitteet ja mahdollisuudet.
Yrittäjien on lain mukaan huolehdittava omasta eläkevakuutuksestaan. Yleensä eläkettä maksetaan mieluummin vähän kuin paljon. Tilastokeskuksen tutkimuksen (mt., 122) mukaan melkein puolet piti maksamiaan eläkemaksuja riittämättöminä. Näyttää siltä, että yrittäjien sosiaaliturvajärjestelmä tunnetaan kaiken kaikkiaan sangen huonosti. Sosiaaliturvan yksinkertaistaminen ja turvaa koskeva neuvonta ovat varmaan seikkoja, joiden kohentaminen vaikuttaa suoraan yrittäjien asemaan ja yrityshalukkuuteen.
Yrittäminen ei aina kannata taloudellisesti. Yksinyrittäjien taloudellinen toimeentulo vaihtelee. Tuoreen yksinyrittäjäkyselyn (Suomen yrittäjät 2019a, 13-14) mukaan melkein puolet (48%) kyselyyn vastanneista ansaitsi kuukaudessa alle 2000 euroa. Yli 4000 euroa kuukaudessa tienanneita oli vain noin 15% kaikista. Huomattavan moni yksinyrittäjistä on itseasiassa pienituloinen. Palkansaajien keskimääräiset kuukausitulot ja mediaanitulot ovat korkeammat kuin yksinyrittäjillä. Melko alhaisista kuukausituloista huolimatta enemmistö heistä (62%) kokee taloudellisen tilanteensa vakaaksi ja turvatuksi. Mutta samaan aikaan reilu kolmannes (38%) katsoo taloudellisen tilanteensa olevan epävarma (Pärnänen ja Sutela 2014, 111). Tärkeä tekijä epävarmuuskokemusten taustalla on, että monilla yrittäjillä tulot voivat vaihdella kuukaudesta toiseen hyvinkin paljon. Sesonkiaikoina, esimerkiksi kesäisin, tulot voivat nousta hyvinkin korkeiksi ja vastaavasti hiljaisina aikoina tulot saattavat olla jokseenkin olemattomia. Yrittäjien tulot ovat varsin harvoin edes suhteellisen säännöllisiä. Pikemminkin kyse on tilkkutäkistä, joka rakentuu erikokoisista ja erivärisistä palasista.
Yrittäjän asema yhteiskunnassa
Sosiologisen tutkimuksen näkökulmasta yksinyrittäjyys on kiinnostava ilmiö. Kun pohdimme yrityksiä, mieleen tulevat ensinnä nykyaikaiset suuryritykset kuten Amazon, Shell tai Stora Enso. Ne kaikki toimivat globaalisti, niiden liikevaihto on miljardeja euroja vuodessa, ne työllistävät tuhansia työntekijöitä ja niillä on myös merkittävää poliittista vaikutusvaltaa. Tällaisiin yrityksiin suhteutettuna parturin, psykologin tai putkimiehen elinkeinon harjoittaminen on ikään kuin eri tason juttu ja vaatii tutkimukselta toisenlaista lähestymistapaa.
Olemme jo 1980-luvulla pohtineen yrittäjien asemaa osana yhteiskunnan luokkasuhteita (Luokkaprojekti 1984, 238). Tuolloin totesimme, että ”yrittäjäväestö on kirjava joukko omistajia, jotka käyttävät pääomaansa ja työvoimaansa erilaisiin tarkoituksiin talouden eri lohkoilla.” Joissakin ryhmissä omistus ja taloudelliset resurssit ovat keskeisiä, toiset taas saavat tulonsa pääosin hyödyntämällä omaa osaamistaan. Kolmansien kohdalla nämä tekijät sekoittuvat.
Yrittäjäväestö muodostaa heterogeenisen kokonaisuuden ja heidän sijoittamisensa luokkarakenteeseen on monin tavoin hankalaa. Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että etenkin pienyrittäjät ovat jäänne ja perinne jostakin aikaisemmasta tuotantotavasta. Toiset taas ehdottavat, että yrittäjät ovat olennainen osa aikamme jälkiteollista informaatioyhteiskuntaa (mt., 239). Yrittäjät koostuvat monista erilaisista ryhmistä, joita kuitenkin yhdistää yksi yhteinen piirre, eli tuotantovälineiden omistus.
Yksinyrittäjyys perustuu henkilökohtaiseen omistukseen, lähinnä omaan osaamisen ja oman työvoiman käyttöön. Yritys ei tarvitse merkittäviä taloudellisia investointeja, ja vuosittainen liikevaihto on yleensä pieni. Sosiologit ovat puhuneet tässä yhteydessä yksinkertaisesta tavarataloudesta. Siinä uusintamisen kohteena ei ole pääoma vaan yrittäjä ja hänen perheensä. Sille on vain harvoin ominaista laajentuminen. Näin yksinyrittäjät asemoituvat osaksi keskiluokkaa. Heitä on kuvattu myös pikkuporvaristona erotuksena palkkatyötä tekevästä keskiluokasta. Heitä luonnehtii taloudellinen ja toiminnallinen itsenäisyys, mutta samalla asemaan liittyy monia ristiriitaisia elementtejä.
Muuttuva työelämä ja yrittäjyys
Työmarkkinoiden muutokset ovat hitaita. Yrittäjien suhteellinen osuus kaikista ammatissa toimivista on vähentynyt viimeiset 100 vuotta. Samaan aikaan yrittäjäväestön sisäinen rakenne on muuttunut: työnantajayrittäjien määrä on vähentynyt ja yksinyrittäjien osuus on kasvanut. On varsin todennäköistä, että yksinyrittäjien määrä kasvaa myös vastaisuudesta. Kasvun taustalla löytyy monia tekijöitä. Monia houkuttaa halu toimia itsenäisesti. Joillekin yrittäjyys taas on luonteva tapa harjoittaa omaa ammattiaan. Joku kolmas päätyy yksinyrittäjäksi enemmän tai vähemmän olosuhteiden pakosta.
Yrittäjäväestön sisäinen rakenne on muuttunut: työnantajayrittäjien määrä on vähentynyt ja yksinyrittäjien osuus on kasvanut.
Talvella 2020 sekä Aamulehti että Helsingin Sanomat ovat pohtineet yksinyrittäjyyttä. Aamulehti (17.02.2020) pohti laajassa artikkelissan yksinyrittäjyyttä. Lehden näkökulmana oli toiminnan mahdollinen laajentaminen. Lehti otsikoi juttunsa: Yksinyrittäjän tärkein päätös on toiminnan laajentaminen. Taustalla oli yrittäjäkyselyn havainto siitä, että jopa kolmannes olisi valmis palkkaamaan yritykseensä ensimmäisen työntekijän. Tämä koetaan kuitenkin suurena riskinä. Työntekijän palkkaaminen edellyttää, että yrityksen tulojen pitää olla vakaalla pohjalla, ja uudelle työntekijälle tulee riittää töitä. Näiden molempien arviointi on monesti kuitenkin erittäin vaikeaa. Siksi ajatus toiminnan laajentamisesta toteutuu edelleen varsin harvoin. Lisäksi uuden työntekijän palkkaaminen merkitsee yksinyrittäjän juridisen aseman muutosta. Hänestä tulee työnantaja, ja tämä merkitsee kokonaan uusia velvoitteita. Byrokratia lisääntyy ja yrittäjä joutuu maksamaan uusia työnantajakuluja. Näitä velvoitteita läheskään kaikki yksinyrittäjät eivät ole valmiita vastaanottamaan. Helsingin Sanomien (08.02.2020) yksinyrittäjyyttä käsitelleessä artikkelissa pohdittiin myös yritysten kasvua. Siinä nostetiin esiin yhtenä vaihtoehtona yksinyrittäjien verkottuminen. Yksinyrittäjä voi hyvin toimivan verkoston avulla tasata työkuormaansa ja löytää apua pulmatilanteissa. Tämä ei kuitenkaan ratkaise kansantalouden kannalta tärkeää kysymystä yrittäjyyden tulevaisuudesta.
Viittasin alussa työmarkkinoilla meneillään oleviin muutoksiin kuten alustatalouden kasvuun. Alustataloutta pidetään yhtenä merkittävänä yrittäjyyden kasvun mahdollistajana. Siinä nähdään piilevän myös monia riskejä, kuten liika riippuvuus palvelun tarjoajasta. Lisäksi on vakavasti huomautettu, että onko tällaisessa toiminnassa kyse pikemminkin palkkatyöstä kuin aidosta yrittäjyydestä (esim. Mattila 2019). Toinen uusi ilmiö on niin kutsuttu kevytyrittäjyys. Kevytyrittäjyydellä tarkoitetaan toimintaa, jossa tehdään työtä yrittäjämäisesti mutta ilman omaa yritystä. Joku kolmas taho hoitaa laskutuksen ja muut vastaavat tehtävät. Tällainen yrittäjyys nähdään riskittömänä tapana käynnistää yrittäminen. Se voi tarjotakin mahdollisuuden uuden tyyppiseen ammatinharjoittamiseen palkkatyön ja yksinyrittäjyyden välimaastossa.
Tampereen yliopisto on päättänyt perustaa yksinyrittäjyyteen kohdistuvan professuurin.
Työmarkkinat monimuotoistuvat. Yksi tärkeä kehitys on ollut yksinyrittäjyyden kasvu. Tiedämme siitä kuitenkin sangen vähän. Siksi on tarpeellista kohdistaa yksinyrittäjyyteen monialaista yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Tampereen yliopisto on päättänyt perustaa yksinyrittäjyyteen kohdistuvan professuurin. Uusi professuuri on tarkoitus sijoittaa Työelämän tutkimuskeskukseen. Professuurin perustamisen taustalla on havainto, että yksinyrittäjien määrä on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Tampereen yliopiston uusi avaus on yhteiskunnallisesti tärkeä ja samalla siinä pureudutaan kiinnostaviin työelämän ilmiöihin kuten työn itsenäisyys, riskit ja yrittäjyys.
Lähteet
Aamulehti, 2020, Yksinyrittäjän tärkein päätös on palkata toinen. Aamulehti 17.02.2020.
Haapala Pertti ja Peltola Jarmo, 2018, Elinkeinorakenne 1750-2000. Teoksessa Haapala Pertti (toim.) Suomen rakennehistoria. Näkökulmia muutokseen ja jatkuvuuteen (1400-2000). Tampere: Vastapaino.
Hakanen Jari & Perhoniemi, R., 2008, Muutokset työssä, työn imu ja jatkamisaikeet työelämässä – kolmen vuoden seurantatutkimus suomalaisilla hammaslääkäreillä. Työelämän tutkimus, 6, 30-43.
Helsingin Sanomat, 2020, Entistä useampi yrittää yksinään. Helsingin Sanomat 08.02.2020.
Mattila, Maija (2019) Työ ja työntekijöiden oikeudet alustataloudessa. Ongelmista ratkaisuihin. Helsinki: Kalevi Sorsa -säätiö.
Pärnänen Anna ja Sutela Hanna, 2014, Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013. Helsinki: Tilastokeskus.
Luokkaprojekti, 1984, Suomalaiset luokkakuvassa. Tampere: Vastapaino.
Suomen Yrittäjät, 2019a, Yksinyrittäjäkysely 2019. Helsinki: Suomen Yrittäjät.
Suomen Yrittäjät, 2019b, Opiskelijasta yrittäjäksi 2019. Helsinki: Suomen Yrittäjät.
Sutela Hanna, Pärnänen Anna ja Keyriläinen Marianne, 2020, Digiajan työelämä. Työolotutkimuksen tuloksia 1977-2018. Helsinki: Tilastokeskus.
