Koronaepidemian synnyttämä talouskriisi on monin tavoin hankalampi kuin vuonna 2008 alkanut finanssikriisi. Nyt kyse ei ole finanssikriisistä, vaan samanaikaisesta terveys- ja talouskriisistä. Lisäksi molempien kriisien torjumisessa samanaikaisesti ei voida välttää lyhyellä aikavälillä hankalia vastakkainasetteluja. On pelättävissä, että koronaepidemian vaikutukset talouteen ovat pahemmat kuin vuonna 2008 puhjenneen finanssikriisin.
Miten talouspolitiikan keinoin tällaiseen kriisiin pitäisi reagoida? Suomen hallitus esitteli 20.3. miljardeissa mitattuna mittavan tukipaketin. Yrityksille tarjotaan takuita, joiden toivotaan mahdollistavan lainat pankeista. Lisäksi Suomen Pankki ostaa yritystodistuksia muhkealla summalla. Näillä toimilla pyritään lisäämään yritysten maksuvalmiutta. Lainojen avulla voidaan tasoittaa kustannuksia pidemmällä ajanjaksolla. Mutta pysyvätkö kaikki yritykset, erityisesti pienet ja keskisuuret, näillä keinoilla elossa kriisin jatkuessa pidempää?
Maailmalla on ehdotettu ja tiettävästi Hongkongissa on jo otettu käyttöön käteisen jakaminen kotitalouksille. Tällaiset keinot toki lieventävät kotitalouksien menetyksiä, mutta ne ovat huonosti kohdennettuja. Summa on liian pieni työpaikan menettäneille ja taas työpaikkansa säilyttäneet eivät tällaista apua tarvitse.
Olisikin turvauduttava kohdennettuun finanssipolitiikkaan. Suomen hallituksen tukipaketissa on jo työttömyysturvan saamisen helpottaminen ja sen ulottaminen koskemaan myös yrittäjiä ja itsensä työllistäjiä. Tämä on erittäin hyvä keino näiden erityisryhmien toimeentulon turvaamiseksi. Koska näiden ryhmien työttömyysturva on heikolla tolalla normaaliaikoinakin, tällaisen järjestelyn voisi tehdä pysyväksi.
Toisin sanoen emme tarvitse tässä vaiheessa finanssipoliittista elvytystä. Sen aika tulee kriisin jälkeen.
Tarvitsemme kuitenkin sellaisia kohdennettuja finanssipoliittisia toimenpiteitä, jotka eivät tule kyseeseen normaalioloissa. Tarvitsemme mittavia toimenpiteitä, joilla turvataan epidemiasta ja sen hillitsemisestä kärsivien alojen työpaikat. Tavoite ei siis ole lisätä kysyntää, koska epidemiakriisin aikana ihmiset ovat estyneet kuluttamasta useita palveluita ja tuotteita. Lisäksi monilla aloilla tuotanto kärsii tuotantoketjujen katkeamisista. Tällöin kysynnän lisäys ei myöskään auta. Toisin sanoen emme tarvitse tässä vaiheessa finanssipoliittista elvytystä. Sen aika tulee kriisin jälkeen.
Epidemiakriisiissä olisi järkevää valtion kompensoida yritysten ja työntekijöiden menetyksiä siten, että yritykset voivat kriisin mentyä ohi käynnistää toimintansa lähes entisellään. Valtion pitäisi korvata epidemiakriisistä ja sen hillitsemisestä kärsivien yritysten palkkamenoja ja toiminnan ylläpitokustannuksia. Näin yritysten ei tarvitsisi irtisanoa työntekijöitään ja yritykset pystyisivät hoitamaan vuokrat, korot yms. Samalla vältyttäisiin konkursseilta. Esimerkiksi jos jollain alalla kysyntä laskee 70 prosenttia, valtio kompensoisi tukitoimillaan puuttuvan kysynnän. Tällaisen menettelyn voi tulkita eräänlaiseeksi epidemiaan liittyväksi työllisyysvakuutukseksi. Valtion ei pidä kuitenkaan subventoida voittoja.
Berkeleyn yliopiston ekonomistit Emmanuel Saez ja Gabriel Zucman esittävät The Guardianissa perusteluja tällaisen vakuutusjärjestelmän puolesta. Tukea saaville yrityksille voisi myös asettaa lisäehtoja tuen saamiselle. Esimerkiksi jos epidemia yltyy niin voimakkaaksi, ettei sairaalapaikat riitä, hotelleja voitaisiiin ottaa sairaalakäyttöön. Kuljetusala voisi olla toinen esimerkki.
Näiden ohjelmien kokonaiskustannukset riippuvat siitä, miten nopeasti tuotanto voi vaiheittain käynnistyä. Tämä puolestaan riippuu siitä, millä tavalla ja miten nopeasti terveyskriisi saadaan talttumaan. Terveyskriisin taltuttamisessa tarvitaan myös resursseja. Tässä tehtävässä julkinen valta on myös avainroolissa. On toki pelättävissä, että julkinen velka kasvaa merkittävästi molempien kriisien hoitamisesta. Tosin Suomen julkinen velka ei kuitenkaan ole hälyyttävällä tasolla. Jos molemmat kriisit Euroopassa kumuloituvat yhä vain pahemmiksi, tarvitaan Euroopan keskuspankilta (EKP) erityistoimia. Belgialainen ekonomisti Paul De Grauwe on esittänyt keinoa, että EKP rahoittaisi suoraan valtioiden budjettialijäämiä. Tällöin velkaantumista ei tapahtuisi. Onko se juridisesti mahdollista? Ehkä se on, koska Saksakin näyttää luopuvan jääräpäisista asenteistaan.
Monet maat Euroopassa ovat jo ottamassa käyttöön toimia, jotka ovat luonteeltaan yllä esitetyn vakuutusidean kaltaisia. Tanska oli ensimmäisiä ellei ensimmäinen, joka otti käyttöön tukitoimet, joilla korvataan epidemiasta kärsivien alojen työntekijöiden palkkoja ja muita kuluja. Esimerkiksi jos ravintola menettää valtaosan asiakkaistaan, valtio korvaa 90 prosenttia yrityksen palkkakuluista (noin 3700€/kk euroon saakka). Työntekijät ovat oikeutettuja saamaan korvausta niin kauan kuin heillä on työsopimus yrityksen kanssa. Tanska on valmis käyttämään tähän ohjelmaan 13 % suhteessa BKT:n. Tukitoimia on arvosteltu kalliiksi. Tanskan hallituksen mukaan vaihtoehto on vieläkin kalliimpi. Tukiohjelma on suunniteltu olevan voimassa kesäkuun alkuun asti. Palkkakulujen lisäksi valtio korvaa kiinteitä ylläpitokuluja kuten vuokria. Tanska otti käyttöön yritysten tukiohjelman kolmikantaisesti. Mukana ovat työntekijä – ja työnantajaliitot sekä hallitus. Tanskan työministeri Peter Hummelgaardin mukaan Tanskan yhteiskunnassa vallitseva luottamus eri osapuolien välillä mahdollisti kolmikantaisen tukiohjelman nopean käyttöönoton.
Huomionarvoista Tanskan tukiohjelmassa on kolmikantaisuus ja luottamus eri tahojen välillä. Suomessa on annettu ymmärtää, että kolmikantaisuus on kuopattu kaikkialla. EK on jopa virallisesti siitä irtisanoutunut. Suomessa luottamuksen hiipumisen merkit ovat tulleet näkyviin osin jo päättyneellä työehtosopimusneuvottelukierroksella. Hummelgaard kuvaa Tanskan omaksumaa politiikkaa osuvasti kääntämällä päälaelleen Ronald Reaganin kuuluisan iskulauseen. Hän toteaa “We are the government, and we are here to help”.
Ehkä yllättävintä on nähdä näiden maiden joukossa Britannia ja sen konservatiivihallitus. Britannian uuden valtiovaranministerin Rishi Sunakin mukaan valtio tulee korvaamaan 80% työntekijöiden palkoista kolmen kuukauden ajaksi (2500 puntaan/kk eli 2 669€/kk) asti kuukaudessa. Summa on jonkin verran yli Brittannian mediaaniansion). Itsensä työllistäjät ovat kuitenkin jääneet ulkopuolelle. Tästä Labour-puolue on jo kritisoinut valtiovarainministerin ehdotusta. Monien Euroopan maiden tapaan Suomessa pitäisi pikaisesti ottaa käyttöön samanlaiset keinot työpaikkojen säilyttämiseksi.
Finanssipolittinen elvytys ei kuitenkaan yksin riitä. Lisäksi tarvitaan erityistoimia ihmisten uudelleentyöllistämiseen.
Epidemian väistyttyä ei ole kuitenkaan mitään takeita, että tilanne palaa kovin nopeasti entiselleen. Edessä voi olla tilanne, jota on alettu kutsua fysiikasta lainatulla termillä hystereesis-ilmiöksi. Tällöin systeemi ei palaa ennalleen tietyn muutoksen jälkeen. Erityisesti näin on pelättävissä pahiten epidemiasta kärsineillä aloilla. Tämä tarkoittaa monelle ihmiselle uuden työpaikan tai yritystoiminnan etsimistä. Tällöin juuri tarvittaisiin mittavaa Euroopan laajuista finanssipoliittista elvytystä. Kriisin jälkeistä elvytystä helpottaisi, jos jo kriisin aikana lakkautettaisiin eurojärjestelmän alijäämäsääntö (3% suhteessa BKT:n) ja velkasuhdesääntö (60% suhteessa BKT:n). Luvut ovat muutenkin mielivaltaisia, eikä niille ole taloudellisia perusteluita.
Finanssipolittinen elvytys ei kuitenkaan yksin riitä. Lisäksi tarvitaan erityistoimia ihmisten uudelleentyöllistämiseen.
Finanssikriisissä rahoitusmarkkinoiden globaalihallinta epäonnistui. Koronakriisissä on käynyt samoin. Maailman terveysjärjestön WHO:n entisen johtajan ja nykyisen Lontoon University Collegen professorin Anthony Costellon mukaan markkinoiden kaikkivoipaisuuteen uskovan politiikan ohjaamana monet maat ovat vähentäneet WHO:n rahoitusta. Seurauksena on ollut järjestön toimintakyvyn heikkeneminen. Maailma on joutunut kohtaamaan koronakriisin ilman globaalisti koordinoitua lähestymistapaa.
