Tieto, valta ja vastuu: koronavirus politiikassa

Lääkäri ja Helsingin yliopiston entinen rehtori Kari Raivio (2019, 21) toteaa kirjassaan Näytön paikka. Tutkimustiedon käyttö ja väärinkäyttö, että luotettava tieto ja siihen perustuvat argumentit eivät läheskään aina pärjää päätöksien valmistelussa ja toteutuksessa, valtaa käytettäessä. Useimmin ne jyrätään taloudellisilla perusteilla, rahan voimalla. Raivion mukaan myös niin sanottu poliittinen tarkoituksenmukaisuus ajaa ohi ja yli tietoon perustuvien näkökohtien.

Elämme juuri nyt vuoden 2020 keväällä aikaa, jona näemme, millainen rooli luotettavalla tiedolla ja siihen perustuvilla argumenteilla on.  Suomen eduskunta teki päätöksen valmiuslain käyttöönotosta, mikä konkretisoitui Uudenmaan sulkemisella. Tätä ennen Suomessa oltiin jo siirrytty tartuntatautilain nojalla koronaviruksen leviämisen hidastamista pyrkiviin ratkaisuihin. Ratkaisut ovat edellyttäneet poliittista yksimielisyyttä, jonka taustalla on koronaviruksen, COVID-19 leviämiseen ja sen seurauksiin liittyvä tieteellinen ja tutkimuksellinen näyttö sekä WHO:n mahdollistama viruksen etenemisen jatkuva seuranta.

Suomessa poliittisia ja turvallisuuteen liittyviä toimenpiteitä lähdettiinkin erittäin selkeästi perustelemaan sekä tiedolla että koronaan liittyvillä ’täydentyvillä mallinnuksilla’. Vaikuttaisikin siltä, että Suomessa toimitaan juuri nyt puoluepolitiikka ylittäen tietoa keräävällä ja kuuntelevalla päätöksenteolla. THL:n sivustojen ohjeistus ja diagnostisoituihin tapauksiin liittyvän tiedon jatkuva täydentäminen, WHO:n ja ECDC:n ylläpitämät koosteet tartuntojen ja kuolemantapauksien määrästä eri maissa kuin myös Helsingin Sanomien ja teknologiayritys Futuricen avaama oireita kartoittava nettikysely Oiretutka ovat esimerkkejä tiedonkeruusta, jonka pitäisi mahdollistaa tilanteen analyysia, kehityksen seurantaa sekä ennakointia ja toiminnan muuttamista.

Onko siis lainaamani kiteytys ylitulkintaa? Olemmeko valtioina, globaaleina toimijoina, yhteisöinä ja yksilöinä oppineet jotain luotettavan tiedon merkityksestä osana vastuuta ottavien päätöksen tekemistä?  Ja jos olemme, niin voimmeko kenties tässä tilanteessa oppia jotain myös niistä tavoista, joilla epidemioiden leviämiselle ja niiden vaikutusten arvioinnille annetut merkitykset, myös kertovat siitä, millainen arvo erilaisille ihmisryhmille, elämälle ja taloudelle kenties annetaan.

Millaisia muotoja koronavirus saa, kun sitä katsoo osana tietoa, toimijuutta, valtaa ja vastuuta.  Entä miten itse pystyn lukemaan tietoa virallisiin ja median julkaisemiin lähteisiin sidottuna?

Miten tieto tuotetaan?

Erilaisten epidemioiden rakentuminen ja niiden leviäminen kansainvälisesti on asia, joka on ollut globaalisti jo pitkään tiedossa.  Sikainfluenssa, joka Suomessa koettiin vuonna 2009 käynnisti WHO:n vetämänä kansainvälisen varustautumisen seuraavaan pandemiaan. Pandemian mahdollisuus oli tiedossa vaikkakin kansainvälisesti siihen varustautuminen jäi keskeneräiseksi.

Koronavirus, COVID-19, tunnistettiin Kiinassa virallisesti joulukuussa 2019. Tiedon julkaisemisen aikana kyse oli jo lääketieteellisesti vahvistetusta tiedosta, samalla kun pandemian etenemistä pystyttiin seuraamaan kartoitusten ja laboratoriovarmennuksien tarkkuudella. Kuitenkin vakuuttuminen siitä, että globaalin, jatkuvan matkustamisen ja rajoja ylittävän monimuotoisen maailman sykkeessä, koronaviruksen mahdollisuus koskee väistämättä myös meitä muita, tapahtui viiveellä.

Suomessa ensimmäisestä Wuhanista kotoisin olevan henkilön tartunnan varmistamisen aikana tammikuun lopussa (29.1. 2020) pidettiin tartunnan leviämisen riskiä Suomessa hyvin pienenä. Siirtyminen toiseen käsitykseen tapahtuikin Suomessa vasta maaliskuussa. Sen jälkeinen toiminta on kuitenkin ollut hyvin järjestelmällistä.

Suomessa koronaviruksen tunnistaminen ja numerotiedoksi päätyminen rakentuu lääkärin lähetteellä laboratoriovarmistetun taudinmäärityksen kautta. Lääkärin taudinmääritykseen pääsee silloin, kun on jo oireita ja on syytä epäillä koronavirusta tai oireet ovat ilmaantuneet 14 päivän sisällä tietyistä riskimaista palatessa. Alun perin taudinmäärityksestä vastasi THL tiettyjen sairaaloiden kautta mutta huhtikuun alussa 2020 myös Terveystalo, Pihlajalinna ja Mehiläinen tarjoavat testejä. Numerotiedon kertymisen näkökulmasta kaikkien pitäisi kuitenkin toimia samalla tavalla. Jos oireet ovat lieviä, eikä henkilö kuulu riskiryhmiin ei lääkärin tekemää taudinmääritystä tarvita. THL:n julkaisemia lukuja kerätään systemaattisesti sairaanhoitopiirien kautta ja tietona kyse on rekisteröidyistä diagnooseista.

Suomessa koronaviruksen yleisyyttä kertovien lukujen syntymekanismi on kuitenkin erilainen kuin vaikkapa Etelä-Koreassa. Etelä-Korean jäljitä, testaa ja hoida -numerotieto perustuu laajaan leviämistä tunnistavaan toimintaan, jonka ytimessä on väestön jatkuva ohjaaminen taudin testaamiseen. Laki sallii valtiolle erittäin suuren pääsyn kansalaisten tietoihin ja liikkumisen jäljittämiseen, mikä johdattaa myös muiden testattaviksi ohjattavien tunnistamiseen. Lisäksi numerot pohjaavat systemaattiseen väestökartoituksiin, etämittaukseen sopiviin menetelmiin sekä ilmaisiin laboratoriotutkimuksiin. Toiminnalla pyritään mahdollisimman kattavaan tartuntojen selvittämiseen myös tilanteissa, joissa henkilöillä ei ole oireita.

Numerotiedon tuottamisen näkökulmasta erilaisista toimintatavoista ja niiden hyödyllisyydestä ollaan eri mieltä. Selkeää kuitenkin on, että vaikka Suomessa toteutettu rajallinen ja spesifisti suunnattu laboratorionäytteiden antama tieto on tärkeätä, ei se mittaa tartuntoja yleisesti väestötasolla.

Pienen pinta-alan ja suuren väestötiheyden maassa (Etelä-Korean pinta-ala 100 210 m2, väkiluku noin 50 milj.) tartunta-alueita ei kuitenkaan suljettu.  Etelä-Korea on saanut tartunnat kuriin ja sen kuolleisuusluvut ovat – väkilukuun suhteutettuna – erittäin pienet. Myös Islanti turvautuu vastaavasti laajaan testaamiseen aikoen käyttää esim. kännykkäyhteyksiä erilaisten kohtaamisten analyysiin.

Numerotiedon tuottamisen näkökulmasta erilaisista toimintatavoista ja niiden hyödyllisyydestä ollaan eri mieltä. Selkeää kuitenkin on, että vaikka Suomessa toteutettu rajallinen ja spesifisti suunnattu laboratorionäytteiden antama tieto on tärkeätä, ei se mittaa tartuntoja yleisesti väestötasolla.

Suomen tapausmääriä voi kuitenkaan tarkastella näytteenottopäivän mukaan sekä diagnostisoitujen tautitapausten kokonaiskertymänä. Seuranta mahdollistaa tietoa myös ikäryhmittäin ja kertoo tautitapausten sukupuolijakauman. Siis kiinnostavaa ja osin rekisteritutkimuksen verrattavaa numerotietoa. Suomi on myös kirinyt testaamisen määrän kasvattamisessa. THL:ssä ollaan käynnistämässä myös otantaa, jonka avulla saataisiin kokonaiskuva sairastumisen yleisyydestä.

Lehdissä ja WHO:n julkaiseman numerotiedon valossa koronaviruksen seuraukset näyttäytyvät eri maissa erilaisina ainakin kuolleisuuden suhteen. Kun Italian kuolleisuusluvut kulkevat 6-8% välillä, on Kiinan kuolleisuusluku 3.8 %. Samana aikana Saksan kuolleisuusluku oli puoli prosenttia. Lisäksi eri maiden tilastoihin päätyneiden tartuntojen ikäjakaumat näyttäytyvät erilaiselta. USA:n aikuisväestössä on tartunnan saaneita suunnilleen saman verran kaikissa paitsi vanhimmassa ikäluokassa. Sen sijaan Saksassa 35-59 -vuotiaiden joukko on selvästi suurin. Italiassa sairaalaan päätyminen painottuu yli 50-vuotiaisiin kun taas Espanjassa koronan takia sairaalaan päätyvät jo kymmenen vuotta nuoremmat. (ks. tarkemmin). Tätä kirjoittaessani (5.4.) Suomessa on THL:n tilannekatsauksen mukaan laboratoriovarmennettuja tartuntoja 1927 ja tauteihin kuolleita on 28. Sairaalahoitoon on joutunut 209 henkilöä. Vaikka koronaviruksen tarttuvuus näkyy selkeästi työssä käyvässä aikuisväestössä (20-59 -vuotiaissa), edustavat Suomessa kuolleet vanhempaa ikäluokkaa tai heillä on ollut jokin sairaus, jonka takia koronaviruksen kohtaaminen on erityisen vahingollinen. Verrattuna Italiaan Suomen tarttuvuusluvut ovat selvästi pienemmät.

Numerotieto on tärkeää. Se perusteella tehdään tällä hetkellä Suomessa suuria valintoja. Valinnat eivät rajaudu vain terveydenhuoltoon vaan myös yritysten ja työntekijöiden tukemiseen, valtioiden lainojen ottoon, taloudellisen järjestelmän mahdollisten pysähtymisten torjumiseen. Kyse on valinnoista, joiden avulla toimijuuksia ylläpidetään. Paradoksi tuleekin siitä, että vaikka tieto koronaan sairastumisesta onkin selkeästi avattavaan tietoon perustuvaa seurantaa, joudutaan päätöksiä perustelemaan tulevaisuuteen nivoutuvilla arvioinnilla. Näissä arvioinnissa käytetään laskentamalleja, jotka pohjaavat kansainväliseen, vertailevaan aineistoon. Samanaikaisesti aineistojen keräämistapojen erot tekevät niistä erilaisia tiedon lankoja. Teemme muutosta muutoksen keskellä.

Toimintavan valinta ja valta

Teoreettisesti toimijuuden voi yksinkertaistaa valintojen tekemisenä suhteessa siihen, millaisiin asioihin aikaa, resursseja, sekä omia taitoja käytetään. Toiminnassa pyritään johonkin. Toimijuus on olemassa silloin, kun on toisin tekemisen, valinnan tai reflektion mahdollisuus. Vaikka käsitteenä toimijuus nivotaan subjekteihin, ei käsite kuvaa yksilön ominaisuutta. Toimijuus rakentuu sosiaalisesti. Toimijuuden suuntaaminen on myös osa poliittista, valintoja avaavaa, mahdollistavaa ja pakottavaa toimintakenttää. Toimijuus ei ole pelkästään rationaalista vaan se nivoutuu vahvasti asialle annettuihin merkityksiin. Tällä merkitysten kentällä tiedolla on oma, mutta joskus varsin kapeaksi ja näkökulmaiseksi jäävä roolinsa. Tällaiselta tilanne ainakin näytti kirjoittaessani artikkelia Haavoittunut kansakunta ja väkivallan toimijuus kirjaan Väkivalta- seuraamukset ja haavoittuvuus (2006).  Äärimmäisissä olosuhteissa toimijuus valintojen tekemisenä kriisiytyy.

Vaikuttaisi siis siltä, että Suomessa tietoa käytetään selkeästi ohjaamaan koronaviruksesta seuraavaa toimintapolitiikkaa. Haasteeksi tulee kuitenkin kysymys siitä, millaista toimintaa laskentaan perustuvalla tiedolla voi perusteella. Tämä on aluetta, jossa naapurivaltiot, Suomi ja Ruotsi ovat lähteneet varsin erilaiselle tielle.

Vaikka Suomi ja Ruotsi toimivat koronaviruksen tunnistamisen ja siihen liittyvän määrällisen tiedon suhteen samalla tavalla, valtiot näyttävät ymmärtävän sen oman toimintatapansa perusteluna varsin eri tavalla.  6.4. 2020 koottu Euroopan koronatilanteen tiedosto kertoo, että Ruotsissa on ollut 6440 koronatartuntaa. Suomessa sama luku on 1882.

Verrattuna Suomeen ja muihin Pohjoismaihin, Ruotsissa ei ole turvauduttu epidemiasta selviytymisessä kansalaisten toiminta- ja liikkumisvapauden rajoittamiseen. Tartuntojen lisäksi se näkyy myös kuolleisuudessa. Ruotsissa koronavirukseen kuolleita on yli 400, Suomessa puolestaan 28. Siksi Ruotsi joutuukin miettimään, ovatko sen päätökset pitää päiväkoteja, kouluja ja ravintoloita avoinna. Entä mitä tapahtuu pakkotoimista pidättäytymiselle? Pakkotoimia ei Ruotsissa ole otettu käyttöön ainakaan Suomen aikataulussa. Kun Ruotsissa kokoontumisten ylärajaksi asetettiin 500 henkilöä, Suomessa kavennettiin kohtaamiset 10 henkilöön.  Ruotsin sairastavuus ja kuolleisuus on moninkertaisesti Suomea suurempi, eikä sitä voi selittää väkiluvulla tai väkiluvun ikäjakaumalla.  Kyse on politiikasta ja ehkä osaltaan myös toisenlaisesta tavasta hahmottaa ihmisten toimintaa ohjaavien päätösten onnistumista.  Koska virus on jo levinnyt ympäri Ruotsia, ei yhden alueen eristäminen enää auta, totesi haastateltu valtionepidemiologi.

Poliittiset päätökset ovat monitasoisia. Niiden taustalla on myös ajattelua, joka voi olla arkista. On mahdollista, että Ruotsi saattoi myös katsoa olevansa turvassa juuri siksi, että ympärillä olevat muut Pohjoismaat toimivat koronaa eristäen. Näitä kommentteja voi kuulla rajanaapureiden keskusteluissa. Todennäköistä kuitenkin on, että Ruotsi joutuu miettimään uudelleen, kuinka toimia.

Analyyttisesti toimijuuteen nivoutuu valta. Kyse on oikeuksista, vastuista ja odotuksista, joihin usein viitataan subjektiuksien tuottamisena tai rakenteellistumisena. Se, mistä eri toimijoita, millaisia valinnan tai toisin toimimisen mahdollisuuksia on olemassa, liittyy yhteiskunnalliseen asemaan, normatiivisiin odotuksiin ja arvottamiseen. Valta ei johdata suoraan vastuuseen. Toimijuuden määrittelyt antavat myös oikeuksia ja vapauttavat vastuista, mikä ei aina tapahdu tasapuolisesti tai perustellusti. Juuri siksi koronaviruksen epidemian käsittelyn sekä sen jälkiseurausten ymmärtämisen kannalta kysymykset siitä, millaisina toimijoina tietyt toimijaryhmät tai tietyssä asemassa olevat nähdään ja mitä heiltä edellytetään, tulee olemaan erittäin keskeinen.

Koronaviruksessa sekä viruksen leviämisessä ei nimittäin ole kysymys sattumasta, joka vain tapahtuu. Kyse on myös erilaisesta kaupan ja teollisen tuotannon systemaattisesta kansainvälistämisestä sekä sitä vahvistavasta kansainvälisestä liikkumisesta.  Eritasoisten vapaakauppasopimusten eteenpäin vieminen sekä työvoiman vapaa liikkuvuus on osa tätä kansainvälistämistä. Sekä ihmiset – työntekijöinä, sijoittajina ja yksilöinä – kuin myös tavarat ja tuotanto liikkuvat. Juuri siksi Lombardian alue Italiassa on kiinnostava.

Koronaviruksessa sekä viruksen leviämisessä ei nimittäin ole kysymys sattumasta, joka vain tapahtuu. Kyse on myös erilaisesta kaupan ja teollisen tuotannon systemaattisesta kansainvälistämisestä sekä sitä vahvistavasta kansainvälisestä liikkumisesta.  Eritasoisten vapaakauppasopimusten eteenpäin vieminen sekä työvoiman vapaa liikkuvuus on osa tätä kansainvälistämistä. Sekä ihmiset – työntekijöinä, sijoittajina ja yksilöinä – kuin myös tavarat ja tuotanto liikkuvat. Juuri siksi Lombardian alue Italiassa on kiinnostava.

Lombardian alue nousi Italiassa koronatartuntojen kriittiseksi alueeksi. Lombardia on Italian taloudellisesti tuottavinta aluetta. Siellä asuu kuudesosa Italian väestöstä ja se tuottaa selvästi kokoaan suuremman osa Italian bruttokansantuotteesta.

Lombardia on myös aluetta, jossa on paljon maahanmuuttajia sekä vierastyöntekijöitä samalla kun aluetta on kritisoitu kyvyttömyydestä näiden asuttamiseen, kouluttamiseen sekä liikkuvuuden seurantaan. Lombardiaa voikin pitää taloudellisen kasvun alueena, jossa osa kasvusta tulee vierastyöläisten hyödyntämisestä.  Sairaanhoitopalvelujen näkökulmasta Lombardia nostetaan kuitenkin myös esiin Italian terveydenhuollon mallialueena. Sen terveydenhoitopalvelujen kokonaisuus muodostuu lähes samasta määrästä julkisia ja yksityisiä sairaaloita. Osa Lombardian ratkaisuista noudattaa Suomessakin eteenpäin viedyn sote-uudistuksen logiikkaa. Paikalliset terveysviranomaiset hankkivat palveluja yksityiseltä ja julkiselta sektorilta. Se, miten tämä näkyy osana koronaviruksen kanssa toimintaa on asia, joka kenties tulevaisuudessa paljastuu (lisää täällä).

Koronaviruksen leviämistä Lombardiassa ja Italiassa selitetään lehdistössä monin tavoin: kiinalaisilla siirtotyöläisillä, yksityistetyn terveydenhoitojärjestelmän kyvyttömyydellä toimia laajemmassa kriisissä sekä Game Zeroksi kutsutulla jalkapallo-ottelulla, jossa koronavirus levisi.  Tiedolla hahmottaminen vaatii kuitenkin sekä tiedon rajojen tunnistamista että kontekstointia. Kyse on aina näkökulmasta. Koska elämme maailmassa, jota viedään selkeästi eteenpäin talouden dynamiikalla, ovat myös kysymykset vallasta ja vastuista entistä keskeisempiä.

Onko vastuu koronapeliä?

Suomen ja Ruotsin koronaviruksen torjunnassa kyse on selvästi koko väestön suojaamisen lisäksi tiettyjen, erityiseen riskiryhmään kuuluvien tunnistamisesta. Jos korona jatkaa leviämistään ja sairaalapalveluja joudutaan suuntaamaan, tulemme kohtaamaan myös tilanteita, joissa valintoja onkin tehtävä niukkuuden vallitessa. Koronatilanteen mahdollisesti pitkittyessä käy myös keskustelu sen taloudellisista seurauksista ja vastuista entistä vahvemmaksi.  Suomessa on jo tehty päätöksiä ohjata yrityksille taloudellista tukea samalla kun lomautettujen ja työttömien määrän nousu tulee näkymään valtion budjetissa.

Elämme jo tällä hetkellä aikaa, jossa lääketeollisuus on aloittanut aktiivisen ja massiivisen rokotteiden kehittämisen. Joissakin maissa, kuten USA:ssa kyse on myös maksullisesta diagnostisoinnista.  Koronaviruksen kytkeytyminen talouteen näkyy myös arkisina esimerkkeinä Suomessa siinä tavassa, jossa konsultit ovat lähteneet tarjoamaan palveluitaan ravintoloiden hätäavuksi tarkoitettujen tukirahojen hakemiseen. Yksi valtaan nivoutuvista kysymyksistä tuleekin olemaan se, millaisella tavalla koronaviruksen kohtaamiseen liittyvät taloudelliset muutokset otetaan vastaan ja käsitellään. (ks. esim. BBC). Onko kyse tilanteista, jossa pelkästään valtiot, valtiovelkaa ottamalla, pitävät ihmisistä huolta? Useat valtiothan ovat selkeästi käynnistäneet tähän liittyviä toimenpiteitä. Vai voidaanko ajatella kuten Jorma Eloranta ja Jare Henrik esittävät mielipidekirjoituksessaan (HS 25.3.2020) että koronakriisi lähentää meitä tavalla, jossa valtiolliset ja taloudelliset toimijat kohtaavat.

Historiasta löytyy runsaasti esimerkkejä siitä, kuinka epidemia ja taloudellis-sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus myös ruokkivat toisiaan.

Historiasta löytyy runsaasti esimerkkejä siitä, kuinka epidemia ja taloudellis-sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus myös ruokkivat toisiaan. Se, miten koronavirus kohtelee erilaisissa taloudellisissa tilanteissa olevia yksilöitä ja ryhmiä, ja se mitä tämä tarkoittaa kansainvälisesti on vielä tällä hetkellä avoin kysymys.

Olemassa olevan tiedon näkökulmasta olisi mahdollista, että tekisimme sekä yhteisöinä että yksilöinä, koronaviruksen seurauksista oppineina loogisia ja yhtenäisempiä tulevaisuutta rakentavia ratkaisuja. Tällöin joudutaan kuitenkin siirtymään selkeämpään keskusteluun vastuusta. Pystymmekö siis ottamaan vastuun koronan leviämisen ehkäisemisestä tavalla, jossa erilaisia voimavaroja käytetään rakentavasti? Antaako koronaviruksen käynnistämä tilanne meille vastauksia Thomas Pikettyn teoksen Pääoma 2000-luvulla (2013) avaamaan kriittiseen analyysiin talouden toiminnasta. Keiden pelastamisesta meidän pitää ottaa vastuu? Ketkä kaikki tähän ryhmään ’me’ kuuluvat?

Vastuun ottamisessa kyse ei ole pelkästään etiikasta tai toimintaan jo lähtökohtaisesti kuuluvasta asiasta, toiminnan oikeutuksesta. Vastuu on asia, joka organisaatioille – kuten valtion ja hallinnan edustajille – kuuluu heidän asemansa ja siihen nivoutuvan vallan perusteella tietyllä tavoin määriteltynä.  Globaalissa maailmassa valtioiden valtaa on selvästi kavennettu samalla, kun taloudellisten toimijoiden ja erityyppisten yritysverkostojen valtiorajat ylittävä toimintatila on laajentunut. Kysymys talouden ja yritystoiminnan vastuusta on jäänyt koronaan liittyvässä keskustelussa hiljaisuuteen.  Kenties koronasta selviytymisen edellyttämät toiminnot antavat meille myös vastauksen siihen, edistääkö yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa vai vahva julkinen talous parhaiten ihmisten hyvinvointia. Elämme aikaa, jolloin oikeudet ja vastuut pitäisi nivoa selkeämmin toisiinsa.

Lopuksi

Tieto ja toimijuus, valta ja vastuu muodostavat kaksi toisensa kohtaavaa nelikenttää.  Tiedon avulla sekä kehitämme toimintakykyä että argumentoimme erilaisten ratkaisujen hyvyydestä tai huonoudesta. Tiedon pitäisi avata meille kykyä myös nähdä se, mitä toiminnasta seuraa. Mutta tieto ja toimijuus eivät ole riittäviä, jollei niiden rinnalla käsitellä myös valtaa ja vastuuta.

Jos tiedon tuotanto suuntautuu valtajärjestelmien tai suoraan valtaa pitävien ehdoilla, rakennetaan tietynkaltaista toiminnallista peliä, jossa vaihtoehtojen määrät kaventuvat. Jos taas vastuu unohtuu täysin taloudellista valtaa omaavien valinnoista, luodaan todellisuutta, jonka toimintaedellytykset selviytyä esimerkiksi koronasta tai sitäkin suuremmista asioista kuten ympäristö- ja ilmastonmuutoksesta, tulevat hapertumaan. Öljy-yhtiöiden systemaattinen toiminta tiedon piilottajina sekä kiistanalaistavan tiedon rahoittajina öljyn pumppaamisen ja käytön aiheuttamien katastrofaalisten ympäristöongelmien suhteen käy esimerkkinä tilanteesta, jossa taloudellista valtaa käytetään, mutta vastuu siirretään toisaalle. Naomi Kleinin teos Kun ei ei riitä (2018) kuvaa käytännöllisesti poliittisen vallan ja taloutta vaalivan sisäpiirin kohtaamista.

Kenties koronasta selviytymisen edellyttämät toiminnot antavat meille myös vastauksen siihen, edistääkö yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa vai vahva julkinen talous parhaiten ihmisten hyvinvointia. Elämme aikaa, jolloin oikeudet ja vastuut pitäisi nivoa selkeämmin toisiinsa.

Suomessa on päädytty huolenpidolla perustellen poikkeustilan käyttöön. Poikkeustila on äärimmäistä vallankäyttöä. Tällä hetkellä poikkeustilaan siirtyminen edellyttää vahvoja näyttöjä riskeistä ja uhista. COVID-19- viruksen leviämiseen ja osin myös sen seurauksiin liittyvät perustelut ovat selkeitä.  Mutta samalla ne suuntautuvat tulevaisuudessa tapahtuvien kuolemantapahtumien ja COVID-19 – viruksen aiheuttaman vakavan sairauden leviämisen seurausten torjuntaan. Tällä hetkellä, verrattuna Suomen läpikäymiin aiempiin epidemioihin tai edes tavalliseen vuosittaiseen kausi-influenssaan nivottuihin kuolleisuuslukuihin verrattuna koronaviruksen aiheuttamat kuolemantapaukset ovat vähäisiä. Sairaalaan joutuneet tarvitsevat kuitenkin hengityksen ylläpitämisen vuoksi runsaasti apua, eikä sairaala-aika ole lyhyt. Lisäksi pandemian laajenemisen seuraukset voivat olla äärimmäisiä. Juuri nyt pyrkimyksenä on pandemian pysäyttäminen ja uhkakuvien torjuminen. Samalla haetaan lääketieteellisiä torjuntatapoja kuten rokotuksia. Käytännössä samalla myös rakennetaan lääketeollisuutta.

Julkinen keskustelu koronaviruksen torjunnasta on jo muuttunut kysymykseksi yritysten, liiketoiminnan sekä valtion talouden suojelemisesta. Taloudellinen dynamiikka on aidosti erilaisten toimijoiden kohtaamispiste. Mutta jos talous ottaa vallan, niin mitä tapahtuu vastuulle? Yksi suurista tulevaisuuteen liittyvistä kysymyksistä onkin se, miten koronaviruksen leviämiseen, sen aiheuttamiin kuolemiin sekä kuolleisuuden erilaiseen jakautumiseen eri ikä- ja tuloryhmissä tullaan suhtautumaan. Toivon, että tulevaisuudessa pystyttäisiin selkeämmin hahmottamaan pandemian kautta myös taloutta monimuotoisesti vastuullisena toimijana. Esimerkiksi vapaakauppasopimusten tekemisen laajentamiseen nivoutuu myös monikansallisen ja jatkuvan tavaroiden sekä ihmisten siirtämisen aiheuttamat inhimilliset ja taloudelliset riskit.