Klaus Weckroth on Tampereen yliopiston legendaarinen sosiaalipsykologian tutkija ja opettaja oppiaineen 1980-ja 1990-lukujen ”kultaisilta vuosilta”. Hän kuului pieneen tutkijajoukkoon, joka kehitti yhteiskunnallisesti suuntautunutta sosiaalipsykologiaa tieteenalansa valtavirran ulkopuolella tai ehkä jopa sitä vastaan. Weckroth pääteoksia ovat Toiminnan psykologia (1988), väitöskirja Mustavalkoista sosiaalipsykologiaa (1992) ja esseekokoelma Minä ja se Toinen (1994). Sen jälkeen hän hiljeni, kunnes keväällä 2020 ilmestyi kirja Kaiken järjen mukaan.
Ensimmäinen reaktioni kirjastasi oli hämmästys (”mitäs ihmettä tämä nyt on?”) ennen kuin löysin kirjalle paikan hyllystä, johon olen kerännyt yhteiskuntatieteiden metodologista keskustelua. Keskustelussa on jo 1980-luvulta lähtien mietitty erilaisia metodologisia vaihtoehtoja, kehitetty kokeilevia tekstejä ja esitystapoja tutkimuksen johtopäätösten esittämiseksi ja ilmaisemiseksi. Hämmästyksen ja lievän harmistuksenkin (”miksi hitossa näin!”) jälkeen yritin löytää kirjalle paikan tuossa keskustelussa.
Norman Denzin, mainitun keskustelun johtohahmoja, kirjoittaa kirjassaan Interpretive Ethnography (1997) ”sotkuisista teksteistä” (messy texts), jotka ”ovat monipaikkaisia, avoimia ja hylkivät teoreettisia sulkeumia. Ne eivät mässäile abstraktilla, analyyttisella teoretisoinnilla, vaan vetävät kirjoittajansa osaksi tekstiä. Nämä tekstit eivät kuitenkaan ole pelkkiä henkilökohtaisia kokemuskertomuksia, vaan yrityksiä reflektiivisesti hahmottaa tiettyyn sosiaaliseen tilaan sijoittuvia moninaisia diskursseja. Siksi ne ovat usein moniäänisiä eikä niiden tulkintaan ole olemassa yhtä näkökulmaa.” Tuollainen Kaiken järjen mukaan juuri on, itsepäisyyteen asti sotkuinen, omalla tavallaan moniääninen.
Matti Virtanen ja Seppo Toiviainen kehittelivät kirjassaan Kaksi kirjaa ja se toinen (2007) kolmijaon tutkimustapaan, esitystapaan ja ilmaisutapaan tutkimustekstien jäsentämiseksi. Tutkimustapa tarkoittaa niitä ratkaisuja, joita tutkija tekee päättäessään tutkimuksensa menetelmistä ja aineistoista, kysymyksistä joista kirjoitetaan erilaisissa tutkimusmenetelmäoppaissa.
Esitystapa tarkoittaa niitä ratkaisuja, tekstin muotoa, lajityyppiä tai rakennetta, joilla tutkija pyrkii herättämään lukijan kiinnostuksen ja vakuuttamaan hänet tutkimuksensa tuloksista. Ilmaisutapa puolestaan koskee tutkijan tyylillisiä valintoja ja monesti määrää, onko teksti tylsää vai kiinnostavaa.
Weckrothin kirja tuo tähän luokitukseen uuden jäsenen. Minusta Kaiken järjen mukaan on ennen kaikkea sen ajattelutavan kuvaus, joka edeltää luokituksen kolmea muuta jäsentä, ikään kuin niiden ”alustarakenteena”.
Kirja antaa autenttisen vaikutelman niistä monista ajatteluprosesseista ja mieleen juolahtamisista, joiden seurauksena tutkija joutuu miettimään ensin tutkimustapansa, sitten esitystapansa ja lopulta ilmaisutapansa. Nuo kolme Weckroth on kirjassaan unohtanut ja kirjoittaa tekstiään yhtenä pitkänä rimpsuna aiheesta toiseen siirtyillen. Ikään kuin hänen dokumentoisi tutkimusprosessin ”näkyviä” osia edeltäviä, ajatusprosessien välillä assosiatiivisia ”raakahavaintoja”, joita tavanomaisessa tiedekirjallisuudessa ei tuoda esiin. En osaa arvioida, onko Weckroth tarkoittanut kirjansa luettavaksi tästä näkökulmasta. Näin sitä kuitenkin luen.
Aivan toisenlaisella lukutavalla, kun ajattelen lukijaa, joka odottaa huolella jäsenneltyä tekstiltä, kirja näyttää keskeneräiseltä ja sekavalta, raakileelta. Siinä on lomittain ja limittäin monta teemaa, joista yhteiskuntatutkijoiden pitäisi nykyisin keskustella, esimerkiksi tutkimuselämän tarkoitus, tieteen, taiteen ja tutkimuksen suhde, ”my way” eli minun tapani ajatella tai kakofoninen menetelmä. Teemat olisi kuitenkin pitänyt tätä tarkoitusta ja lukutapaa varten järjestää ja tehdä harkittua karsintaa. Ehkä kirja olisi sitten kelvannut myös tiedekustantajalle.
Toivon, että omakustanne löytää lukijansa. Sellainen voi olla vaikkapa yhteiskuntatieteiden perus- tai jatko-opiskelija, jota kiinnostavat tamperelaisen yhteiskuntatieteiden lähi- ja paikallishistoria, tieteellisen elämän ja erityisesti yhteiskuntatieteiden pelisäännöt (opinnäytteiden tarkastuksesta tehtäväntäyttöihin), käsitteelliset oivallukset tai keskustelu tulevaisuuteen suuntautuvan osallistuvan, osallistavan ja yhteistoiminnallisen tutkimuksen tarpeesta.
Weckroth, Klaus (2020) Kaiken järjen mukaan. Helsinki: Books on Demand. 279 s.
