Kaupungit yrittävät kiivaasti houkutella puoleensa korkean tuottavuuden yrityksiä ja niiden työntekijöitä vetoamalla esimerkiksi puhtaaseen ja mielekkääseen elinympäristöön. Riskinä on, että kaupunkien pyrkiessä näyttämään kestäviltä kansainvälisten sijoittajien edessä, kaupungissa jo elävät asukkaat ja ruohonjuuritason toimijat saattavat jäädä markkinavoimien jalkoihin. Useat tutkijat ovatkin esittäneet, että pahimmillaan kaupunkien kestävyysstrategiat lähentelevät viherpesua. Kaupunkien kestävyystoimet voivat myös nostaa asumisen hintaa niin että tavallisille ihmisille asuminen käy liian kalliiksi. On esitetty, että esteenä kestävän kaupunkikehityksen tiellä on hallinnon rajat ylittävän johdonmukaisuuden puuttuminen. Kestävän kehityksen kolmen pilarin (ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen) yhdistäminen edellyttää koordinaatiota eri toimijoiden välillä.
Muun muassa näitä kysymyksiä tutkii Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama Kohti ekohyvinvointivaltiota -hanke (ORSI) Tampereen yliopistossa. Hankkeen keskeinen idea on kehittää ohjauskäytäntöjä, jotka edesauttavat hyvinvointivaltion muuttamista ympäristön kannalta kestäväksi sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Yksi lupaava malli ohjauskeinoksi on ajatus orkestraatiosta. Tässä mallissa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat työskentelevät yhdessä saman päämäärän eteen. Julkinen sektori voi olla kapellimestari, joka pehmeillä toimilla näyttää suuntaa muille edistääkseen yhteisiä tavoitteita. Verkostomaisessa yhteistyössä tasapainoillaan sekä yhteisten että yksittäisten toimijoiden erityisten tavoitteiden välillä. Tarkastelemme orkestraatiota kaupunkikehityksessä, ja yhtenä esimerkkinä on Hiedanrannan alue Tampereella.
Kestävän kehityksen tavoitteet sekä ihmisten ekologisesti valveutuneemmat elämäntavat muuttavat kaupunkeja. Asumiselta vaaditaan entistä pienempää hiilijalanjälkeä. Kaupunkiasumisen suosio on muutenkin lisääntynyt yhä useampien hakeutuessa asumaan lähellä palveluita ja julkisia liikenneyhteyksiä. Talouden rakennemuutoksen seurauksena kaupunkikeskustojen läheltä on jäänyt runsaasti tehdasalueita tyhjiksi. Näitä autioita tehtaita elävöitetään nyt innokkaasti täydennysrakentamisella ja houkuttelemalla alueille uudenlaisia yrityksiä.
Mitä on ”sosiaalinen kestävyys” , jonka perään kaupunkikehittämisen sarallakin kysellään? Tutkijat ovat määritelleet kestävän kehityksen pilareita vuoden 1987 Brundtlandin raportin julkaisemisesta asti. Ympäristön, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden pilareiden varaan on sittemmin muotoiltu kestävän kehityksen tavoitteita ja niiden mittaamiseen kehitetty indikaattoreita. Eniten hämmennystä on aiheuttanut nimenomaan sosiaalisen kestävyyden pilari, sillä siinä kohtaavat erilaiset tavat tulkita ihmisten oikeuksia ja velvollisuuksia. Monet tutkijat ovat pyrkineet liittämään sen alle perinteisiä yhteiskuntatieteellisiä kysymyksiä esimerkiksi oikeudenmukaisuudesta tai demokratiasta. Sosiaalisen kestävyyden voidaan ajatella olevan suurin piirtein sama kuin pohjoismaisen hyvinvointivaltion ideaali. Epämääräiselle sosiaalisen kestävyyden käsitteelle ei löydy tarkkaa yhteiskuntatieteellistä määritelmää, vaan se on pikemminkin käsite, joka määritellään aina uusiksi kussakin poliittisessa kontekstissa.
Näin ollen myös kaupunkikehityksen kentällä kestävää kehitystä ja sen sosiaalisen kestävyyden pilaria tulkitaan kussakin tilanteessa sopivalla tavalla. Kohti ekohyvinvointivaltiota -hankkeessa tavoitteemme on kietoa tiukemmin yhteen ekologinen ja sosiaalinen kestävyys. Haluamme liittää kaupunkilaisten omaehtoisen osallisuuden ajatukseen kestävästä kaupungista.
Omaehtoinen osallisuus on kaupungin tekemistä arjessa
Edustuksellista demokratiaa täydentämään on 1990-luvulta lähtien Suomessa kehitetty osallistuvan demokratian käytäntöjä, joiden kautta kuntalaiset voivat suoremmin vaikuttaa asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon. Velvoite huolehtia asukkaiden monipuolisista osallistumis- vaikutusmahdollisuuksista on kirjattu Kuntalakiin, joka jättää kunnille vapaat kädet käytännön toteutuksen suhteen. Myös viimeisin Maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa kuntia tekemään osallistumis- ja arviointisuunnitelman maankäytön suunnittelun hankkeissa.
Omaehtoisessa osallisuudessa keskeistä on ihmisten kyvyt ja mahdollisuudet toimia arjessa ja vaikuttaa omaan elinympäristöönsä. Myös sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta kansalaisten osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen on tärkeää.
Osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien suunnittelusta ja toteuttamista, eli niin kutsutusta osallisuustyöstä, on tullut yhä näkyvämpi osa kaupunkien kehittämistä. Osallisuustyön keskeisiä periaatteita ovat yhdenvertaisten osallistumismahdollisuuksien luominen ja kaupunkilaisten omaehtoisen toiminnan mahdollistaminen. Esimerkkejä kaupunkien osallisuustyöstä ovat muun muassa Parempaa Helsinkiä rakennetaan yhdessä -hanke ja Mun Tampere -hanke.
Omaehtoista osallisuutta on kuitenkin vaikea luoda keinotekoisesti. Hallinnosta käsin toteutetun osallistamisen ongelmina on nähty osallistumisen eriarvoisuus ja näennäisvaikuttaminen. Vaikuttamaan pääsevät jo valmiiksi hyväosaiset kansalaiset hallinnon valmiiksi määrittelemällä tavalla, usein valmiiksi määriteltyihin asioihin. Esimerkiksi Helsingin osallistuvan budjetoinnin äänestysaktiivisuus vuonna 2019 oli korkeinta sosioekonomisesti hyväosaisilla alueilla, joille sijoittuivat myös äänestyksen suosituimmat hankkeet. Tehdasalueiden elävöittämisessä osallistaminen on vaikeaa olemassa olevien asukkaiden puuttuessa ja kaupunkikehittämisen pitkän aikaperspektiivin vuoksi.
Kaupunkilaisten omaehtoisella toiminnalla on suuri merkitys alueen vetovoiman lisäämisessä, missä Tampereen kaupunki ja kaupunkilaiset ovat onnistuneet erinomaisesti. Sen arvoa ei kuitenkaan helposti käännetä kaupunkikehityksen tuotto-odotuksiksi ja verotuloiksi. Se näkyy kaupunkilaisten tyytyväisyytenä ja hyvinvointina.
Tutkijat ovat esittäneet, että kaupunkiaktivistit, jotka pystyvät saamaan taustalleen laajasti kaupunkilaisten tuen ovat voimakkaampia myös kaupungin virallisia koneistoja vastaan.
Tutkimuksessa on tunnistettu, että kaupunkikehityksessä kamppailee aina kolme voimaa: arkkitehtien ja suunnittelijoiden sekä omaehtoisten toimijoiden luova voima, taloudellista hyötyä tavoitteleva markkinavoima ja sääntelyyn pyrkivä hallinnollinen voima.
Hiedanrannassa Tampereen kaupunki on pehmeitä ohjauskeinoja käyttämällä antanut uudella tavalla tilaa luovalle voimalle kehittyä alueella. Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta omaehtoisen toiminnan luovalle voimalle tulisi antaa Hiedanrannan kehityksessä tilaa myös tulevaisuudessa.
Viime vuosilta kaupunkikehityksestä löytyy Helsingistä lukuisia varoittavia esimerkkejä, joiden yhteydessä taloudelliset intressit ovat ajaneet näkyvästi sosiaalisten ohi.
Viime vuosilta kaupunkikehityksestä löytyy Helsingistä lukuisia varoittavia esimerkkejä, joiden yhteydessä taloudelliset intressit ovat ajaneet näkyvästi sosiaalisten ohi. Esimerkiksi Konepaja Brunon pienyrittäjät eivät pystyneet maksamaan nousseita vuokria Bruce Oreckin ostettua kiinteistöt, ja Lapinlahden sairaala-alueen paikalliset toimijat ovat vaarassa joutua luopumaan tiloistaan, jos aluetta aletaan kehittää suunnitellulla tavalla.
Hiedanrannan tapaus
Entiselle tehdasalueelle rakennettavasta Hiedanrannasta suunnitellaan 25 000 asukkaan kaupunginosaa, jonka suunnittelussa pyritään sitomaan yhteen ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Alueen on suunniteltu valmistuvan 2030-luvulla. Tampereen kaupunki avasi alueen vuonna 2015 ja tarjosi vanhoja tehdasrakennuksia edullisilla vuokrilla yhdistysten, yritysten ja ruohonjuuritason toimijoiden käyttöön. Muutamassa vuodessa alueelle on syntynyt monipuolista kaupunkikulttuuria, käsityöläispajoja, kuntouttavaa työtoimintaa sekä kestävään energiantuotantoon ja kiertotalouuteen liittyvä kokeiluja, yrityksiä ja tutkimushankkeita.
Alueen yleissuunnittelu alkoi vuonna 2016 kansainvälisellä ideakilpailulla, jonka tavoitteena oli suunnitella alueesta kaupunkimaisen tiivis, muuntautumiskykyinen ja vähähiilinen tulevaisuuden kaupunginosa. Aiheesta kiinnostuneet kaupunkilaiset kutsuttiin avoimiin työpajoihin kommentoimaan ja yhteiskehittämään kilpailun voittajasuunnitelmia yhdessä kaavoittajien ja arkkitehtien kanssa. Tämän jälkeen yleissuunnittelu jatkui kaupungin kaavoittajien ja arkkitehtien välisenä yhteistyönä. Usean vuoden ajan valmisteltu yleissuunnitelma on ollut keväällä 2020 käsiteltävänä kaupungin yhdyskuntalautakunnassa ja hyväksyttiin kaupunginhallituksen päätöksellä 8.6.2020.
Tutkimme Hiedanrannassa paikallisten toimijoiden asemaa ja vaikutusmahdollisuuksia alueen kehittämisessä, sillä he ovat avainasemassa alueen sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta. Tutkimus on luonteeltaan toimintatutkimusta, jonka tavoitteina ovat paikallisen toiminnan arvon näkyväksi tekeminen hallinnon suuntaan sekä toimijoiden osallisuuden vahvistaminen. Teemme yhteistyötä Hiedanrannassa vuosien ajan aktiivisesti toimineiden yhdistysten Sopimusvuori ry:n, Kaarikoirat ry:n ja SWÄG ry:n sekä muiden toimijoiden kanssa.
Sopimusvuori ry:n työvalmennusyksikkö tuottaa sosiaalisen kuntoutuksen ja kuntouttavan työtoiminnan palveluja mielenterveystyön alueella. Työvalmennusyksikkö sijoittuu Hiedanrannan kartanoon eli alueen epäviralliseen päärakennukseen, jossa se osallistuu monin tavoin koko alueen arjen pyörittämiseen. Pirkanmaan Kaarikoirat ry on skeittaukseen ja kaupunkikulttuurin edistämiseen perehtynyt yhdistys. Kaarikoirilla on Hiedanrannassa muun muassa Pohjoismaiden suurin halliin sisälle valettu betoninen skeittiallas. Yhdistyksellä on myös kuntouttavaa työtoimintaa, nuorisotoimintaa ja monipuolista tapahtumatuotantoa. Swäg ry on voittoa tavoittelematon kulttuuriyhdistys, joka edistää uuden musiikin ja visuaalisen taiteen kulttuuria. Yhdistys hallinnoi kulttuurikeskus Kuivaamoa Hiedanrannassa.
Alueen toimijat ovat osallistuneet aktiivisesti alueen kehittämiseen ja luoneet arvokkaan perustan tulevan kaupunginosan yhteisöllisyydelle ja kulttuurille. Hiedanrannan alueen rakentaminen 2020-luvun alkupuolella aiheuttaa alueella olevalle toiminnalle uudenlaisia haasteita. Vaikka toiminnan jatkuvuus on suunnitelmatasolla tavoitteena, toimijat kokevat tulevaisuutensa alueella epävarmana: asuinalueen rakentamisen lähestyessä toimijoiden huolena on, kuinka kauan alueella on mahdollista toimia ja miten kaupunki tukee toiminnan kehittymisessä pysyväksi osaksi Hiedanrannan asuinaluetta.
Kaavoitus on yksi tapa ohjata alueen kehitystä. Yksityiskohtaisempi asemakaavavaihe aloitetaan syksyllä 2020. Keskeinen kysymys Hiedanrannan toimijoiden näkökulmasta on se, kenellä on varaa asua, työskennellä ja harrastaa tulevaisuuden Hiedanrannassa ja kenen tarpeiden mukaan sitä suunnitellaan ja rakennetaan.
Hiedanrannassa toimivien yhdistysten vaikutusmahdollisuuksia alueen kehittämisessä voi tarkastella yhtenä mittarina sosiaalisen kestävyyden toteutumisesta. Tämä on tiedostettu myös kaupungin hallinnossa, jonka suunnitelmissa on näkyvissä aito yritys vaalia jo syntynyttä omaehtoista osallisuutta ja kokeilla uudenlaisia toimintatapoja. Näistä ovat esimerkkejä kaupungin palkkaama kulttuurikoordinaattori ja tilaama ulkopuolinen kestävän kehityksen arviointi.
Osallisuutta syntyy ja se vahvistuu itsestään yhdessä tekemisen myötä. On tärkeää, että kestävän kaupungin tavoittelussa tunnistetaan omaehtoisen ruohonjuuritason toiminnan merkitys ja tehdään toimijoiden kanssa yhteistyötä. Pahimmillaan kaupunkien osallisuustyössä pyritään saamaan aikaan keinotekoisesti osallisuutta, joka kaupungeissa on jo olemassa. Kaupungin kehittämisessä riskinä on, että yhtäältä tallotaan niitä osallisuuden taimia, joiden kasvua toisaalta pyritään vaalimaan. Tämä ilmentää keskeistä kestävän kaupungin jännitettä: kaupunkilaisten omaehtoisen toiminnan luova voima asettuu helposti vastakkain kaupunkikehityksen markkinavoimien kanssa. Orkestraation keskeisimpänä haasteena on se, miten eri toimijat ja heidän erilaiset intressinsä saadaan toimimaan yhteen. Hiedanrannan suunnittelu ja rakentaminen tarjoaa tällaiselle yhteistyölle hedelmällisen maaperän.
Kirjallisuus
Baiochhi, G. & Ganuza, E. (2017). Popular democracy. The paradox of participation. Stanford University Press: Redwood City, CA.
Carmona, M. (2009). Design Coding and the Creative, Market and Regulatory Tyrannies of Practice. Urban Studies, 46(12), 2643–2667.
Meriluoto, T. & Litmanen, T. (Toim.) (2019). Osallistu! Pelastaako osallistaminen demokratian? Vastapaino: Tampere.
Shirazi, M. R., & Keivani, R. (Eds.). (2019). Urban social sustainability: theory, policy and practice. Routledge: Abindon, UK.
Solitare, L. (2005). Prerequisite conditions for meaningful participation in brownfields redevelopment. Journal of Environmental Planning and Management, 48(6), 917–935.
