Koronaepidemian hillitsemiseksi tehdyt taloudelliset rajoitukset ovat ajaneet maailmantalouden taantumaan. Euroalueella taloudellisiin vaikutuksiin reagoitiin poikkeuksellisen vahvoilla kriisitoimilla. Euroopan keskuspankki käynnisti 1350 miljardin suuruiseksi laajenneen arvopaperien osto-ohjelman talouden elvyttämiseksi. Rahapoliittisten toimien lisäksi Euroopan komissio on esittänyt 750 miljardin euron rahoitusta koronasta pahiten kärsineiden talouksien elvytykseen. Komissio myönsi täyden jouston jäsenvaltioiden budjeteille, joita on tavallisesti rajoitettu tiukoilla alijäämäsäännöillä.
Suomessa Sanna Marinin hallitus onkin laatinut useita lisätalousarvioita, joilla budjettia on kasvatettu kymmenillä miljardeilla euroilla. Maaliskuun lisätalousarviolla budjettia kasvatettiin 15 miljardilla eurolla. Kesäkuussa hallitus päätti vuoden neljännestä lisätalousarviosta, jolla talouden elpymistä tuetaan 5,5 miljardilla eurolla. Hallitus on ollut valmis laajentamaan julkista lainanottoa ennennäkemättömällä tavalla ihmisten ja yritysten toimeentulon turvaamiseksi.
Epidemian alkuvaiheen aikana julkinen tuki kohdennettiin ennen kaikkea terveydenhuollon, ihmisten toimeentulon ja yritysten maksukyvyn ylläpitämiseen poikkeusoloissa. Julkisten menojen kasvu ja verotettavan taloudellisen toiminnan supistuminen on lisännyt euromaiden velanottoa ja alijäämäsäännöistä on pakko ollut joustaa. Velkaantuminen on myös nostanut esiin mahdollisuuden suorasta keskuspankkirahoituksesta, jossa Euroopan keskuspankki ostaa jäsenmaiden velkakirjoja. Keskuspankkirahoitus on kielletty lainsäädännöllä, mutta Euroopan keskuspankki voi tulkita lainsäädäntöä luovasti.
Akuutin kriisin jälkeen toteutettavaksi on kaavailtu mittavaa finanssipoliittista elvytystä, joka suunnataan talouden tuotantopotentiaalin palauttamiseksi käyttöön. Esillä olevat keinot ovat osoitus siitä, että unioni on lipsumassa talouspolitiikkaa perinteisesti ohjanneesta talouskuriin ja markkinaliberalismiin nojaavasta ajattelusta. Tämän ajattelun periaatteita ovat tiukat raamit julkisen sektorin menoille, keskuspankkipolitiikka, joka tähtää matalaan inflaatioon ja usko markkinaehtoiseen kasvu- ja työllisyyspolitiikkaan.
Koronakriisipolitiikka talouskurin haastajana
Politiikan suunnanmuutos voi enteillä laajempaa yhteiskunnallista muutosta ja vallitsevan finanssisektoria korostavan kasvumallin valtakauden päättymistä. Vallalla olevassa kasvumallissa julkisen vallan ensisijaiseksi tehtäväksi on asetettu kilpailukykyisten olosuhteiden ylläpitäminen kansainvälisesti liikkuvan pääoman houkuttelemiseksi. (Jessop 2013.) Talouskuriajattelun mukaan tämän tavoitteen saavuttaminen vaatii julkisen talouden mittakaavan rajoittamista.
Talouskurin periaatteet on kirjattu Euroopan unionin vakaus- ja kasvusopimukseen, jossa jäsenvaltioilta edellytetään enintään 3 prosentin alijäämää ja 60 prosentin julkista velkasuhdetta. Euroopan taloushallinnossa keskeisten julkistalouden kestävyyttä kuvaavien indikaattorien näkökulmasta julkisen sektorin ainoa tavoite on yksityisen kasvun varmistaminen (Herranen 2018). Näin politiikan mahdollisuuksien ala kaventuu kilpailukykyä korostavan rahoitussektorivetoisen kasvumallin vallitsevien valtasuhteiden palvelukseen. Sidosta vahvistaa euroalueen arkkitehtuuri yhteisvaluutta-alueena, jossa rahapolitiikka on eristetty demokraattisesta päätöksenteosta itsenäiselle keskuspankille. Suoran keskuspankkirahoituksen lisäksi yhteisvaluutta estää devalvoinnin, mikä supistaa valtioiden mahdollisuuksia toteuttaa muita politiikan tavoitteita tuottavuuden ja kilpailukyvyn kustannuksella (Streeck 2015).
Suomessa Euroopan taloushallinta on vahvistanut entisestään 1990-luvun laman jälkeistä politiikan valtavirtaa, jossa hyvinvointimenot ja muu julkinen kulutus ovat alisteisia finanssimarkkinoiden luottamukselle sekä vientisektorin kilpailukyvyn ylläpitämiselle. Tämä on rajoittanut valtion mahdollisuuksia rahoittaa ilmastonmuutoksen hillintään tarvittuja investointeja.
Koronaepidemian myötä talouskurin kannatus on kokenut kolauksen niin Euroopan kuin Suomen tasolla. Perinteisesti julkisjohtoista talouspolitiikka vastustuvat elinkeinoelämän etujärjestötkin ovat suhtautuneet myönteisesti elvytyspolitiikkaan.
Vuoden 2008 talouskriisi ei johtanut Suomessa vallalla olleen kuripoliittisen konsensuksen höllentymiseen (Harjuniemi & Ampuja 2018). Koronaepidemian myötä talouskurin kannatus on kokenut kolauksen niin Euroopan kuin Suomen tasolla. Perinteisesti julkisjohtoista talouspolitiikka vastustuvat elinkeinoelämän etujärjestötkin ovat suhtautuneet myönteisesti elvytyspolitiikkaan. Nähtäväksi jää millaisten poliittisten intressien ehdoilla kriisin jälkeinen elvytys toteutetaan ja kuinka pitkäkestoiseksi suunnanmuutos jää. Laajaa kannatusta on saanut ehdotus elvytyksen suuntaamisesta ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta keskeisiin vihreisiin investointeihin.
Vihreiden investointien mittakaava on jäänyt vaatimattomaksi
Tarve päästöjä hillitseville investoinneille on huutava. Kansainvälisen ilmastopaneelin raportin mukaan ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttäisi kaikkien teollisuudenalojen päästöjen vähentämisen lisäksi huomattavasti nykyistä mittavampia investointeja vihreän energiatuotannon tukemiseen (IPCC 2018). Komission ennen koronakriisiä julkaisema vihreän kehityksen ohjelma tähtää hiilineutraaliin Euroopan unioniin vuoteen 2050 mennessä. Ohjelma rahoitus on kuitenkin komission omien laskelmien mukaan riittämätön päästövähennystavoitteiden vaatimien investointien toteuttamiseen. Suurin osa vihreiden investointien rahoituksesta perustuu nykyisten budjettivarojen uudelleenohjaukseen sekä toiveisiin yksityisen sektorin investoinneista. Ohjelma tukeutuu siis perin optimistiseen ajatukseen laajamittaisesta vihreästä kasvusta.
Euroopan ilmastopolitiikka on mahdollisesti saamassa koronakriisin vuoksi lisärahoitusta. Osa Euroopan komission esittämästä 750 miljardin euron rahoituksesta koronakriisin vaikutusten hillitsemiseksi on tarkoitus kanavoida vihreän kehityksen ohjelman toteuttamiseen. Vaikka lisärahoitus tulee tarpeeseen, sekään ei alustavien analyysien mukaan riittäisi kattamaan päästövähennyksiin tarvittavia investointeja, vaikka koko summa käytettäisiin vihreisiin investointeihin. Esitys on jakanut jäsenvaltioiden kantoja, ja Suomen hallitus on vaatinut paketin pienentämistä ja velan osuuden lisäämistä avustuksien kustannuksella. Kansallisella tasolla tehdystä elvyttävästä finanssipolitiikasta huolimatta Suomen Eurooppa-linjauksia on leimannut kriittisyys yhteisvastuullista rahoitusta kohtaan (Tesche 2020, 16–17 & 20).
Kuripolitiikan paluu vai siirtymä ekologiseen siirtymäpolitiikkaan?
Kansallisen tason talousajattelun suuri muutos kuripolitiikasta suurten vihreiden investointien ilmastopoliittiseen siirtymäpolitiikkaan ei ole itsestään selvä. Valtiovarainministeriön nimittämä Vihriälän työryhmä ehti jo 8.5. julkaistussa raportissaan esittää, että elvytystä tulisi seurata leikkauksilla ja veronkorotuksilla julkista alijäämää vähentävällä “kipupaketilla”, joka kattaisi suurimman osan Suomen vuoden 2035 hiilineutraalisuustavoitteesen saavuttamiseen vaaditusta ajasta. Tämä söisi huomattavasti mahdollisuuksia toteuttaa ilmastopolitiikan vaatimia investointeja jättäen ilmastonmuutoksen hillinnän yksityistä teknologian kehitystä koskevien toiveiden varaan.
Talouspoliittiset reaktiot koronakriisiin avaavat mahdollisuuden paikata Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ja jäsenvaltioiden ekologisten investointien rahoitusvajetta. Jäsenvaltioiden budjetit joustavat vahvasti, kun tuotannon elpyminen tarvitsee julkista rahaa. Kriisin jälkeen uusia sijoituskohteita voi löytyä runsaasti, kun vanhojen pääomien arvot ovat laskeneet ja markkinat on pumpattu täyteen matalakorkoista rahaa. Huonossa tapauksessa taloudellisen toiminnan elpyminen johtaa yhä kasvaviin päästöihin. Vihreä investointipolitiikka ei yksin riitä päästöjen vähentämiseen, vaan se vaatii tuekseen myös saastuttavan taloudellisen toiminnan sääntelyä ja rajoittamista.
Talouden infrastruktuurin uudistaminen on keskeinen edellytys sille, että uudet työpaikat syntyvät kestäville aloille.
Jatkuvan talouskasvun irrottaminen päästöjen kasvusta eli absoluuttinen irtikytkentä voi olla tavoitteena epärealistinen (ks. Vadén ym. 2020), mutta ekologisesti kestävää infrastruktuuria tarvitaan kasvutavoitteista riippumatta teollistuneen yhteiskunnan ylläpitämiseen. Talouden infrastruktuurin uudistaminen on keskeinen edellytys sille, että uudet työpaikat syntyvät kestäville aloille. Päästöjen vähentäminen vaatiikin vaikuttavaa politiikan kokonaisuutta, johon kuuluuvat laajat ekologiset investoinnit. Suuntaamalla elvytysrahoja näihin investointeihin on mahdollista edesauttaa sitä, että fossiilienergialle perustuva talouden infrastruktuuri korvataan vähäpäästöisillä vaihtoehdoilla.
Lähteet:
Harjuniemi, T. & Ampuja, M. (2018) Established ideas from established institutions: austerity and structural reforms in the Finnish economic policy debate. Critical Policy Studies, julkaistu verkossa 20.3.2018.
Herranen, O. (2018) Contradictory fiscal governance in the European Union: Towards a consolidation empire? Teoksessa Heiskala, R. & Aro, J. (toim.) Policy design in the European Union. An empire of shopkeepers in the making? Basingstoke: Palgrave Macmillan, 133–160.
IPCC (2018) Summary for Policymakers raportissa Masson-Delmotte, V., Pörtner, H., Skea, J., Zhai, P., Roberts, D. & Shukla, P. R. (toim.) Global Warming of 1.5 °C. Url: https://www.ipcc.ch/sr15/chapter/spm/ viitattu 1.9.2019.
Jessop, B. (2013) Revisiting the regulation approach: Critical reflections on the contradictions, dilemmas, fixes and crisis dynamics of growth regimes. Capital & Class, 37(1), 5–24.
Streeck, W. (2015). Ostettua aikaa – Demokraattisen kapitalismin lykätty kriisi. Alkuteos: Gekaufte Zeit. Die vertagte Krise des demokratischen Kapitalismus. Frankfurter Adorno- Vorlesungen. (2012). Suomentanut Mari Kukkonen. Tampere: Vastapaino.
Tesche, T. (2020) The European Union’s response to the coronavirus emergency: an early assessment. LSE ‘Europe in Question’ Discussion Paper Series No. 157/2020, julkaistu verkossa kesäkuussa 2020.
Vadén, T., Lähde, V., Majava, A., Järvensivu, P., Toivanen, T. & Eronen, J.T. (2020) Raising the bar: on the type, size and timeline of a ‘successful’ decoupling. Environmental Politics.
