Pandemian hallinnasta ja vastuunjaosta keskustelevat sosiaalipolitiikan professori Liisa Häikiö ja FT, moraalifilosofian tutkija Lauri Lahikainen.
Voiko yhteiskunnan ja yksilön vastuuta erottaa toisistaan ylipäätään tai erityisesti pandemian uhatessa? Kyllä ja ei, vastaavat Häikiö ja Lahikainen. Esimerkiksi esimerkin näyttäminen on yksilön toimintaa, mutta se on vuorovaikutteista ja siten yhteiskunnallista.
Osa kansalaisista haluaa saada koronaohjeensa mahdollisimman tarkkoina, osa haluaa käyttää omaa järkeään. Onko vastuullisempaa haluta itselleen harkintavaltaa vai odottaa ja noudattaa tarkkoja ohjeita?
Liisa Häikiö muistuttaa, että poikkeusaikaa saattaa kestää vuosi tai ylikin. Se tarkoittaa jatkuvaa sopeutumista vastuullisten ratkaisujen tekemiseen nopeastikin.
Koronarajoitustoimet ovat luoneet uudenlaisia kontrollitoimia ja valvontaa, jollaiseen länsimaisissa yhteiskunnissa ei ole totuttu. Koronavilkun on ladannut yli kaksi miljoonaa suomalaista. Onko paljon liikkuvan nuoren kaupunkilaisen vastuutonta olla lataamatta vilkkua, joka suojelee pandemialta niitä, joille tauti voi olla tappava?
Lauri Lahikainen katsoo, että koronavilkun tai maskin käyttäminen suositusten mukaan ei ole kohtuuton uhraus useimpien kohdalla. Siksi voi ajatella, että niitä on moraalinen velvollisuus käyttää, jos ei kärsi maskin käytön estävästä sairaudesta ja omistaa älypuhelimen. Kun uhrauksen koko kasvaa, muuttuu kysymys vaikeammaksi.
Yksi velvollisuuksistamme saattaa Lahikaisen mukaan olla, että mahdollisuuksien mukaan toimimme, kuin olisimme potentiaalisia tartuttajia.
– On yleistä ilmastokeskusteluissa ja ympäristöasioissa, että ketään ei saisi syyllistää. Se on vähän kummallista. Ikään kuin nämä asiat eivät olisi vahingollisia ja niistä ei seuraisi riskejä. Miksi meidän pitäisi suhtautua niihin niin kovin erilailla kuin vaikka rattijuopumukseen? Kun tulee uusi vahingon tuottamisen muoto, joka ei ole meille arjesta tuttu, ajatellaan helposti, että siitä ei kuulu syyllistää.
Voiko yhteiskunnan ja yksilön vastuuta erottaa toisistaan ylipäätään tai erityisesti pandemian uhatessa? Kyllä ja ei, vastaavat Häikiö ja Lahikainen. Esimerkiksi esimerkin näyttäminen on yksilön toimintaa, mutta se on vuorovaikutteista ja siten yhteiskunnallista.
– Yhteiskunnallisen päätöksenteon vastuulla on tiedon tuottaminen ja sen tarjoaminen ymmärrettävässä muodossa läpinäkyvästi. On myös yhteiskunnan vastuulla tehdä välttämättömät päätöksen tiedon perusteella. Yksilön vastuulla on tuon tiedon soveltaminen omassa elämässään, Häikiö sanoo.
Voiko koronakriisi muuttaa suhtatumistamme yhteisvastuuseen? Kenellä ja millä taholla on enemmän ja kenellä vähemmän vastuuta? Kuka vastaa, että maskeja on ja niitä käytetään? Mikä on kontaktibudjetti? Katso koko keskustelu Alustan Youtubesta.
