Roolit ja minämme monimutkaisuus
Käsitteillä sosiaalinen minäkäsitys, peilikuvaminä ja objektiivinen minä sosiaalipsykologia erottautuu käyttäytymistieteistä ja kliinisestä psykologiasta. Itse koin aikanaan sosiaalipsykologiassa olevan aivan erityistä imua, koska sen teoreettisissa viitekehyksissä korostuvat tavallisen elämän ja minuuden moninaisuus, tilannekohtaisuus ja vuorovaikutuksellisuus. Sosiaalipsykologiassa sanottiin suoraan se, mikä oli minua aina vaivannut elämäni estradilla: roolit eri elämänalueilla eivät kerro epäaitoudesta vaan täysin normaalista ja jopa psykologisesti suojaavasta tavasta rakentaa identiteettiä.
Tosiaan, mitä kompleksisempi minä, sitä paremmat edellytykset pärjätä ja suojata itseä elämän käännekohdissa (Linville, 1985). Kompleksinen eri roolien minä on identiteetin monitahoisuutta ja ilmenee esimerkiksi erilaisena koti- ja työminänä. Ei ole mitenkään erityisen poikkeuksellista, jos oman persoonallisuuden ulospäinsuuntautuneet piirteet ilmenevät korostuneemmin harrastuksessa ja sisäänpäinsuuntautuneet piirteet sitä vastoin työelämässä (Robinson, 2009). Elämän eri kontekstit suorastaan vaativat joustoa persoonallisuuden ilmaisemisessa. Vaikka osa ihmisistä kokee olevansa sosiaalisesti avoimempi työroolin ulkopuolella, ei persoonallisuuden tilannekohtaisuus rajoitu tilanteiden sosiaalisuuden vaihteluun. Taiteellisen puolensa voi päästää valloilleen teatteriharrastuksessa, kun taas asiakaspalvelutyö vaatii sovinnaisemman roolin ottamista jokapäiväisessä työssä.
Elämän eri kontekstit suorastaan vaativat joustoa persoonallisuuden ilmaisemisessa.
Minän kompleksisuus psykologisena voimavarana tukee myös teorioita ihmisen psykologisista perustarpeista ja sitä, kuinka ihmisellä täytyy olla riittävästi esimerkiksi itsemääräämisoikeuden tunnetta, mutta riittää, jos tämä autonomian tarve tyydyttyy jollakin elämänalueella eli esimerkiksi joko kotona tai työelämässä (Deci & Ryan, 2000). Eri roolit mahdollistavat sen, että psykologisilla perustarpeillamme on edellytyksiä täyttyä joillakin, jos ei kaikilla, elämämme osa-alueella. Toinen ihmisen psykologinen perustarve on sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja on tärkeää, että se tulee tyydytetyksi jossakin sosiaalisessa ympäristössä. Ihmissuhteet toimivat areenoina, joilla esitämme persoonamme eri piirteitä. Tärkeimmät näistä ihmissuhteista ovat erityisen palkitsevia, mutta näyttää siltä, ettemme sittenkään voi sanoa, että joissakin rooleissa ihminen olisi eniten ”oma itsensä” (Chen, 2019).
Loivenevatko minän mutkat etätyössä?
Onko sitten tärkeää, että eri elämänalueiden roolit pysyvät erillisinä, jotta tärkeäksi tunnistettu minän monitahoisuus tulisi tuetuksi? Lisääntynyt ja osin normalisoitunut etätyö (Melin ym., 2020) herätti minussa kysymyksen siitä, kuinka minän kompleksisuus kehittyy tilanteessa, jossa työ- ja kotiminä limittyvät, jos eivät vallan muutu yhdeksi.
Työn ja vapaa-ajan roolien sekoittumisesta on paljon tutkimusta, mutta minuuden kompleksisuuden kautta aihetta ei ole juuri käsitelty. Lähtökohtaisesti identiteetin kehitykselle on edullista, jos ihmisellä on useampi rooli elämässä, mutta toisaalta roolien limittymistäkään ei voida pitää yksinomaan kielteisenä kehityksenä (Barnett & Hyde, 2001; Voydanoff, 2001). Brittitutkimuksessa tehtiin varsin myönteinen havainto, että etätyöjärjestelyillä on edellytyksiä vahvistaa isien sitoutumista vanhemmuusrooliinsa (Marsh & Musson, 2008). Terapeuttisena voidaan myös pitää etätyön mahdollistamia nopeita vuorovaikutuksellisia poikkeamisia työroolin ulkopuolelle (Goffman, 1959, s. 170). Esimerkiksi työhön liittyvän neuvottelun voi mykistää ja mainita puolisolle, kuinka haluaisi, että olisi jo huominen. Arjen realiteettien katkaisemia huumoriin nojaavia kevennyksiä kutsutaan englanniksi osuvasti helpotukseksi: “comic relief”. Esimerkissä roolihelpotus on yhdenlainen henkinen helpotus.
Lähtökohtaisesti identiteetin kehitykselle on edullista, jos ihmisellä on useampi rooli elämässä, mutta toisaalta roolien limittymistäkään ei voida pitää yksinomaan kielteisenä kehityksenä.
On kuitenkin myös mahdollista, että koti- ja työelämän päällekkäisyys voi olla haaste identiteetille ja minuuden kompleksiudelle. On esitetty, että etätyötä leimaava videoneuvotteluväsymys (eng. Zoom-fatigue, ks. Sklar, 2020) voisi johtua osaksi siitä, että palaverit siirtyvät työestradilta kotiin Schlesselman, 2020). Myös elämän eri roolien sekoittumisesta johtuva lisääntynyt riski työuupumukselle voi johtua osaksi siitä, että elämänpiirien yhdistyessä minän kompleksisuus kaventuu (Linville, 1985). Mekanismi olisi silloin selitettävissä sillä, että enää ei yhden elämänalueen onnistumiset kompensoisi toisen elämänalueen epäonnistumisia (Barnett & Hyde, 2001).
Kuvitellaan tilanne, jossa suunnittelija pitchaa ideansa työryhmälle videoneuvottelun välityksellä. Esityksen tarkoituksenmukaisen etäyleisön lisäksi hänellä on omat perheenjäsenet kuuloetäisyydellä näkymättömänä lähiyleisönä (vrt. Goffman, 1959). Kyseisen suunnittelijan ja hänen perheensä keskinäisen vuorovaikutuksen näkökulmasta vanhemman tai puolison rooli sekoittuu ammattilaisen rooliin. Työhypoteesina minän kompleksisuus häiriintyy, kun erilliset identiteetit pakotetaan samaan tilaan – sekä konkreettiseen että sosiaaliseen tilaan. Ongelmallisena tämän voi nähdä tilanteessa, jossa pitchaus epäonnistuu ja etäyhteyden päässä oleva tiimi tuo avoimesti esille, kuinka suunnittelija ei ollut ymmärtänyt mitään toimeksiannosta ja on tuhlannut kaikkien aikaa.
Julkisen murskapalautteen vuoksi suunnittelija sai ehkä ammatillisen kolauksen, mutta sen sijaan, että voisi roolivaihtelunsa avulla siirtyä toiselle elämänalueelle ja hakea vapauttavaa hyväksyntää (eng. redemption) perheeltään, hän onkin nolannut itsensä myös heidän edessään. Kyse ei tällä kertaa ole siitä, kuinka perhe voisi omalla palautteellaan kompensoida kielteistä kokemusta ja esimerkiksi asianmukaisesti solvata palautteen antanutta tiimiä, vaan siitä, kuinka elämänalueiden yhdistymisen vuoksi yksilöllä saattaa olla vähemmän (psykologisia) pakopaikkoja (Barnett & Hyde, 2001). Työhypoteesina voisi lisäksi esittää, että etätyöpäivän jälkeen kotiin voi jäädä leijumaan se mieliala, mikä on seurausta työpäivän onnistumisista tai epäonnistumisista – kaiken sen, minkä olisi pitänyt jäädä työn piiriin (eng. domain).
“Minä olen nyt töissä”
Ministeri Harri Holkeri huomautti aikanaan toimittajajoukolle lähestymisensä väärästä ajoittamisesta kuuluisalla lauseella ”Minä juon nyt kahvia”. En tiedä saavuttiko hän tavoittelemansa psykologisen muurin kahvitauon ajaksi, kun käytännössä median edustajat jäivät herkeämättä odottamaan hetkeä, jolloin kahvikuppi laskettaisiin alas ja olisi kysymysten aika. Sama vaikutus voi hyvin olla silloin, kun perheelle kertoo sanallisesti olevansa töissä ja siirtyvänsä siten työn alueelle ja työminään. Kuinka kauan muiden voidaan odottaa muistavan tämä aistein havaitsematon raja?
En väitä, että se olisi aina tarkoituksenmukaista, mutta jos pyrkimyksenä on erottaa kotiminä ja työminä, niin pitäisin hyvänä ajatuksena soveltaa sanallisen imperatiivin lisäksi jotakin materiaalista imperatiivia. Etätyön tekijöille suositellaan menetelmiä, jopa riittejä, joita käyttämällä voi auttaa itseään irtautumaan työstä ja siirtymään vapaa-aikaan. Tämän voi tehdä toisillekin tiettäväksi käyttämällä erilaisia materiaalisia vihjeitä. Kollega kertoi hauskan idean pitää kulkukorttia kaulassa kotonakin merkiksi itselle ja muille, että nyt ollaan töissä. Toinen työkaveri kertoi kiertävänsä aina korttelin työpäivän päätteeksi työmatkan symbolina. Kolmas kertoi huolehtivansa siitä, ettei työhön liittyvät välineet ja materiaalit ole koko ajan kotiminän silmissä vaan ne ovat esillä vain työaikana. Materiaaliseksi avuksi voidaan laskea myös videoneuvotteluissa pidettävät kuulokkeet, jotka minimoivat ulkopuolisten tahattoman osallistumisen ja osoittavat samalla, että ”minä olen nyt töissä”.
Jos kotiminä ja työminä ovat erilliset, on edullista, jos kummassakin roolissa voidaan ilmentää aitoa minää ja persoonallisuutta (Chen, 2019). Jos nämä kaksi roolia ovat persoonallisuuden ja tunneilmaisujen kannalta hyvin erilaiset, on todennäköisempää, että ihminen voi kokea etätyötilanteessa ristiriitaa. Haaste voi korostua tilanteessa, jossa työrooli edellyttää niin kutsuttua tunnetyötä, jossa työntekijän odotetaan ilmaisevan myös muita kuin aitoja tunteita (Hochschild, 1983). Kuinka avoimesti perheen kuullen voi ilmaista työrooliinsa liittyviä tunteita, joko aitoja tai työn vaatimia sellaisia? Entäpä, kirjoitetaanko työposteja vapaamuotoisemmin, jos rooliin sekoittuu kotiminän varauksettomuutta?
Etätyö tuntuukin vaativan vanhan kunnon netiketin päivittämistä. Pitäisikö netiketin lähteä siitä, että työntekijöitä muistutellaan työroolissa pysymisestä vai siitä, että koti- ja työroolit sekoittuvat ja niin se saa ollakin?
Viimeksi mainittu on herättänyt keskustelua etätyön uudessa normissa. Esihenkilöt miettivät, kuinka saisivat henkilökuntansa pidettyä ammattimaisessa roolissa myös silloin, kun he työskentelevät kotiympäristössä (Ks. Telework: Netiquette and Phone Tips, 2020). Etätyö tuntuukin vaativan vanhan kunnon netiketin päivittämistä. Pitäisikö netiketin lähteä siitä, että työntekijöitä muistutellaan työroolissa pysymisestä vai siitä, että koti- ja työroolit sekoittuvat ja niin se saa ollakin?
Lähteet
Barnett, R. C., & Hyde, J. S. (2001). Women, men, work, and family. American Psychologist, 56(10), 781-796. doi: 10.1037/0003-066X.56.10.781
Chen, S. (2019). Authenticity in context: Being true to working selves. Review of General Psychology, 23(1), 60-72.
Deci, E.L. & Ryan, R.M. (2000). The “What” and “Why” of Goal Pursuits: Human Needs and the Self-Determination of Behavior. Psychological Inquiry, 11(4), 227–268.
Goffman, E. (1959). The presentation of self in everyday life. Anchor Books for Doubleday.
Hochschild, A.R. (1983) The Managed Heart. Berkley, CA: University of California.
Linville, P.W. (1985). Self-complexity and affective extremity: Don’t put all of your eggs in one cognitive basket. Social Cognition, 3(1), 94–120.
Marsh, K., & Musson, G. (2008). Men at work and at home: Managing emotion in telework. Gender, Work & Organization, 15(1), 31-48.
Melin, H., Turja, T., & Krutova, O. Työelämän uusi normaali. Työpoliittinen aikakauskirja 3/2020.
Telework: Netiquette and Phone Tips (2020). http://savvyfiles.com/telework-netiquette-and-phone-tips/
Robinson, O. C. (2009). On the social malleability of traits: Variability and consistency in Big 5 trait expression across three interpersonal contexts. Journal of Individual Differences, 30(4), 201-208.
Sklar J. ‘Zoom Fatigue’ is taxing the brain. Here’s why that happens. National Geographic website. https://www.nationalgeographic.com/science/2020/04/coronavirus-zoom-fatigue-is-taxing-the-brain-here-is-why-that-happens/ Accessed December 16, 2020
Schlesselman, et al. (2020). The Covid-19 pandemic across the academy. Improving and Restoring the Well-being and Resilience of Pharmacy Students during a Pandemic. American Journal of Pharmaceutical Education, 84 (6) Article 8144.
Voydanoff, P. (2001). Incorporating community into work and family research: A review of basic relationships. Human Relations, 54(12), 1609–1637. doi: 10.1177/00187267015412003
