Perustulo jatkaisi suomalaisen hyvinvointivaltion universalismin perinnettä

Suomalaisen sosiaaliturvan uudistamisesta on keskusteltu vuosikymmeniä. Uudistustoiveiden taustalla on yleensä ollut halu tehdä järjestelmistä selkeämpiä ja yhdenmukaisempia, ehkäistä sosiaaliturvan väliinputoamisia, sekä parantaa työn ja sosiaaliturvan yhteensovittelua.

Jo 1980-luvun lopulta alkaen useat hallitukset ovat asettaneet sosiaaliturvan uudistuskomiteoita, mutta toistaiseksi kokonaisvaltaista reformia suomalaiseen sosiaaliturvaan ei ole saatu tehtyä. Vuonna 2021 Sanna Marinin hallituksen asettama komitea valmistelee sosiaaliturvan kokonaisuudistusta, jonka odotetaan toteutuvan kahden eduskuntakauden kuluessa.

Yksi sosiaaliturvan uudistamista koskevissa keskusteluissa pitkään mukana ollut vaihtoehto on perustulo. Perustulolla tarkoitetaan universaalia, kaikille automaattisesti maksettavaa tulonsiirtoa. Keskeinen elementti perustulossa on sen vastikkeettomuus, eli tulon saamiseen ei liity sen saajalle mitään ehtoja tai velvoitteita. Perustulon voi kuitenkin toteuttaa hyvin monin tavoin.

Väitöskirjassani olen tutkinut suomalaisten puolueiden käymää keskustelua perustulon ideasta, sekä eri toimijoiden ehdottamia malleja perustulon toteutukseen. Olen käyttänyt tutkimukseni aineistona eduskunnan täysistuntokeskusteluja, puolueiden tekemiä eduskunta-aloitteita, puolueohjelmia sekä eri toimijoiden julkaisemia perustulomalleja yhteensä lähes neljän vuosikymmenen ajalta. Väitöstutkimukseni ulkopuolelle jää kuitenkin esimerkiksi mediassa käyty perustulokeskustelu sekä eri eturyhmien ja kansalaisjärjestöjen käymä keskustelu.

Näen perustulon kaltaisten uudenlaisten politiikkaideoiden tutkimisen tärkeäksi ja ajankohtaiseksi sosiaalipoliittisen tutkimuksen tehtäväksi.

Nykyisten hyvinvointivaltioiden rakenteet perustuvat suurelta osin teollisen yhteiskunnan malliin, jossa valtaosa väestöstä oli vakaassa toimeentulon tarjoavassa työssä, ihmisten elämänkaari eteni melko suoraviivaisesti ja ripeä talouskasvu mahdollisti materiaalisen elintason jatkuvan kohottamisen. Hyvinvointivaltioiden rakentamisen kaudella erilaisten ympäristöongelmien vakavuutta ei vielä laajasti ymmärretty. Tällä hetkellä elämme kasvavan epävarmuuden maailmassa, jota leimaa ympäristökriisi, taloudellisen eriarvoisuuden kärjistyminen, epävakaa globaali talous sekä epävarman ja pienipalkkaisen työn lisääntyminen.

Vanhoihin rakenteisiin ja ajattelutapoihin jämähtämisen sijaan tarvitaan uudenlaisia ideoita ja kykyä kuvitella vaihtoehtoisia yhteiskuntapolitiikan muotoja. Perustulon kaltaisten politiikkaideoiden toteutuksen ehtoja tunnetaan kuitenkin huonosti. Väitöstutkimukseni auttaa ymmärtämään paitsi suomalaisen perustulokeskustelun sisältöjä, myös perustuloidean poliittisia mahdollisuuksia Suomessa.

Tutkimukseni keskeinen havainto on, että perustulokeskustelun luonne muuttui merkittävästi vuosikymmenten kuluessa. 1980-luvun keskustelua leimasi erilaisten perustuloa muistuttavien ehdotusten kirjo sekä räväkkä, jossain määrin utopistinenkin visiointi perustulon tyyppisen sosiaaliturvan toteutustavoista. Ehdotuksissa puhuttiin perustoimeentulosta, kansalaispalkasta, kansalaisrahasta ja kansalaistulosta. 1980-luvun lopulla termi perustulo alkoi esiintyä keskusteluissa ja vakiintui lopulta käyttöön. 1990-luvun laman jälkeen perustulokeskustelu alkoi suuntautua selkeämmin sosiaaliturvan käytännön ongelmiin ja perustulolle ryhdyttiin etsimään maltillisempia toteutustapoja. Perustulokeskustelu kiinnittyi erityisesti laman jälkeen voimistuneeseen ajatukseen työttömien aktivoinnista ja perustulosta haettiin välinettä työnteon kannusteiden parantamiseen.

Suomalaiset puolueet jakoivat varsin yhteneväisen ymmärryksen perustulouudistuksen keskeisistä tavoitteista.

Tutkimukseni kenties yllättäväkin havainto oli, että suomalaiset puolueet jakoivat varsin yhteneväisen ymmärryksen perustulouudistuksen keskeisistä tavoitteista. Nämä tavoitteet liittyivät sosiaaliturvan aukkojen tilkitsemiseen, etuusjärjestelmän yhtenäistämiseen sekä työn ja sosiaaliturvan yhteensovittelun parantamiseen.

Perustuloidean kehystyksessä ei esiintynyt puolueiden välillä voimakkaita ideologisia konflikteja silloin kun ne käyttivät perustuloa puoltavia puheenvuoroja. Eniten perustulon puolesta puhuivat vihreät, vasemmistoliitto ja keskusta, sekä 1990-luvulla Suomen liberaalipuolue ja nuorsuomalaiset, mutta satunnaisia puoltavia puheenvuoroja kuultiin kaikista puolueista. Puolueista vihreillä oli keskeinen rooli perustuloa koskevan ymmärryksen luomisessa. Puolue piti ideaa hengissä aikoina, jolloin yleinen keskustelu siitä oli vähäistä. Se myös kehysti perustuloehdotuksen tavalla, joka lisäsi sen laajempaa hyväksyttävyyttä eri toimijoiden keskuudessa.

Suomalainen sosiaaliturva on historiallisesti rakennettu universalismin, solidaarisuuden ja tasa-arvon periaatteille. Myös palkkatyön eetos on ollut keskeinen sosiaalipolitiikan rakenteita ja käytäntöjä muovaava tekijä. Sosiaaliturva on monin tavoin institutionaalisesti sidottu korkeamman työllisyyden tavoitteluun. Kuitenkin työmarkkinat ja ihmisten elämät ovat muuttuneet varsin paljon niistä ajoista, kun sosiaaliturvamme rakennettiin. Epävarma työ ja toimeentulo leimaa monien elämää.

Perustuslakimme tarjoaa nykyisellään jokaiselle oikeuden vähimmäistoimeentuloon ja monet sosiaaliturvan etuudet ovat luonteeltaan universaaleja. Etuusjärjestelmä on kuitenkin monimutkainen ja eri etuuksien väleihin jää aukkoja, joista osa ihmisistä putoaa sosiaaliturvan ulkopuolelle.

Suomalaisen sosiaaliturvan instituutiot tarjoaisivat monin tavoin hyvät lähtökohdat maltillisen, sosiaaliturvan vähimmäisetuudet korvaavan perustulon käyttöönotolle. Perustuslakimme tarjoaa nykyisellään jokaiselle oikeuden vähimmäistoimeentuloon ja monet sosiaaliturvan etuudet ovat luonteeltaan universaaleja. Etuusjärjestelmä on kuitenkin monimutkainen ja eri etuuksien väleihin jää aukkoja, joista osa ihmisistä putoaa sosiaaliturvan ulkopuolelle. Perustulon toteutuksen kannalta erityisen kiinnostava on työmarkkinatuki, joka tarjoaa kestoltaan rajattoman vähimmäisturvan työttömän työnhakijan ehdot täyttävälle henkilölle. Työttömille suunnattuja etuuksia leimaa kuitenkin voimakas ajatus tuen vastikkeellisuudesta, sekä erilaiset tuensaajalle kohdistetut sanktiot, jollei hän onnistu täyttämään velvoitteitaan.

Perustulo sosiaalipolitiikkana rakentaisi suomalaisen hyvinvointivaltion universalismin perinteelle, mutta muuttaisi työn ja sosiaaliturvan suhdetta.

Viime aikoina useat tutkimukset ovat kiinnittäneet huomiota perustulon toteuttamisen institutionaalisiin ja poliittisiin ehtoihin. Oma väitöstutkimukseni auttaa valottamaan erityisesti ideoiden roolia perustulon poliittisten mahdollisuuksien ymmärtämisessä.

Ymmärrän ideat yhtäältä laajoina, ajatteluamme ja toimintaamme jäsentävinä, taustalla vaikuttavina ajattelutapoina, jotka kytkeytyvät erilaisiin ideologioihin, politiikkaparadigmoihin, normeihin, arvoihin ja vakiintuneisiin käsityksiin. Toisaalta ideoita ovat myös keskustelun kohteena olevat politiikkaehdotukset, kuten tässä tapauksessa perustulo, tai ne kehykset ja diskurssit, joiden puitteissa keskustelua käydään. Keskeisin ideoiden tutkimiseen liittyvä käsite väitöskirjassani on kehyksen käsite, joka esiintyy myös työn otsikossa. Kun puhumme eri asioista ja ilmiöistä, vaikkapa sosiaaliturvan uudistamisen tarpeesta tai perustulon ideasta, käytämme puheessamme erilaisia kehyksiä. Kehykset ovat ikään kuin linssejä, joiden kautta katsomme keskustelun kohteena olevaa asiaa.

Eri kehykset jäsentävät keskustelun kohteena olevaa ilmiötä eri tavoin. Kehysten kautta diagnosoidaan yhteiskunnallisten ongelmien luonnetta ja tuotetaan normatiivisia arvioita siitä, mikä on oikein ja hyväksyttävää ja mikä väärin ja vältettävää. Esimerkiksi kysymys työttömyydestä näyttäytyy hyvin eri tavoin riippuen siitä, nähdäänkö työttömyyden johtuvan yksilöllisistä syistä, kuten työttömien heikosta työmoraalista, vai työmarkkinoiden rakenteisiin ja työn kysyntään liittyvistä seikoista, kuten tarjolla olevien työpaikkojen riittämättömyydestä suhteessa työnhakijoiden määrään. Nämä eri kehyksiin liittyvät erilaiset ongelmanmääritykset näyttäytyvät selkeästi myös omassa tutkimuksessani.

1980-luvulla perustulon kaltaisia ideoita kehystettiin pohjoismaisen hyvinvointivaltion keskeisten ideoiden ja periaatteiden, kuten sosiaalisten oikeuksien ja tasa-arvon näkökulmista.

1980-luvulla perustulon kaltaisia ideoita kehystettiin pohjoismaisen hyvinvointivaltion keskeisten ideoiden ja periaatteiden, kuten sosiaalisten oikeuksien ja tasa-arvon näkökulmista. Kehystyksessä kiinnitettiin myös usein huomiota yhteiskunnallisen tulonjaon oikeudenmukaisuuteen. Ihmistyön kysynnän ennakoitiin heikkenevän automaation kehittymisen seurauksena, jolloin valtion velvollisuutena nähtiin tarjota toimeentulon ja osallisuuden mahdollisuuksia tuotannosta syrjäytetyille ihmisille. Keskeisenä ongelmana nähtiin, etteivät sosiaaliset oikeudet toteudu riittävissä määrin Suomen kaltaisessa kehittyneessä hyvinvointivaltiossa.

1990-luvun laman jälkeen perustuloidean kehystyksen logiikka muuttui. Perustuloehdotus kehystettiin yhteensopivaksi uuden työvoiman aktivointiparadigman ja julkisten varojen niukkuutta korostavan ajattelun kanssa. Tässä kehyksessä keskeisimmäksi ongelmaksi hahmottui sosiaaliturvan riittämättömät kannusteet työntekoon. Perustulon kannattajat korostivat kehystyksessään työn merkitystä ja esittivät perustulon työllisyyttä tukevana uudistuksena. Tarkastelujakson loppua kohden perustulosta keskusteltiin yhä enemmän kannustuspolitiikan viitekehyksessä. Perustulon kannattajat kuitenkin korostivat ihmisten oikeutta tehdä itsenäisesti omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, pakkokeinoilla ja sanktioilla kannustamisen sijasta.

Tutkimukseni valottaa uudenlaisen politiikkaehdotuksen kehystämiseen liittyviä rajoitteita ja haasteita vallitsevan sosiaalipoliittisen ymmärryksen puitteissa. Tutkimuksestani selviää, että vallitsevaa politiikkaparadigmaa mukaileva maltillinen kehystys auttoi saamaan positiivista huomiota perustuloehdotukselle poliittisten toimijoiden keskuudessa. Tämä kehystys korosti erityisesti perustulon potentiaalia aktivointipolitiikan välineenä. Samalla perustulokeskustelu kaventui koskemaan sosiaaliturvabyrokratiaan ja työmarkkinavaikutuksiin liittyviä teknisiä kysymyksiä, eikä tilaa jäänyt juurikaan yhteiskuntapolitiikan periaatteita koskeville laajemmille pohdinnoille, jotka olivat yleisiä alkuvaiheen keskustelussa.

Olemme ihmiskuntana tienristeyksessä, jossa joudumme vakavasti pohtimaan, mitä osia nykyisestä ekosysteemejä tuhoavasta elämänmuodostamme kannattaa säilyttää. Tässä tilanteessa tarvitaan niin uusia ideoita, kuin vanhojen luutuneiden ajatusmallien kyseenalaistamista.

Sellaisille pohdinnoille olisi kuitenkin tässä ajassa huutava tarve. Olemme ihmiskuntana tienristeyksessä, jossa joudumme vakavasti pohtimaan, mitä osia nykyisestä ekosysteemejä tuhoavasta elämänmuodostamme kannattaa säilyttää. Tässä tilanteessa tarvitaan niin uusia ideoita, kuin vanhojen luutuneiden ajatusmallien kyseenalaistamista. On luotava ihmisille toimeentulon ja hyvän elämän mahdollisuuksia ekologisesti kestävällä tavalla.

Vaikka perustulosta keskustellaan usein sosiaaliturvan uudistamisen viitekehyksessä, ymmärrän itse perustulon merkityksen pelkkää sosiaaliturvan uudistamista laajempana. Minulle kiinnostavinta perustulon ideassa on sen tarjoamat mahdollisuudet keskustella yhteiskunnallisen tulonjaon periaatteista sekä ihmisten oikeudesta tehdä omaa elämäänsä koskevia vapaita, riippumattomia päätöksiä. Lisäksi perustulo mahdollistaa keskustelun työn roolista ja merkityksestä, sekä siitä, miten työ tulevaisuudessa muuttuu.

Perustulokeskustelun yhteydessä voidaan kysyä esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Ovatko ne periaatteet, joilla taloudellisia resursseja yhteiskunnissa tällä hetkellä jaetaan, edelleen toimivia ja oikeudenmukaisia? Onko myös heikommassa asemassa olevilla ihmisillä oikeus tehdä riippumattomia elämänvalintoja? Miten työ muuttuu digitalisaation ja kestävyysmurroksen seurauksena, ja mikä on työn rooli ekologisesti kestävässä yhteiskunnassa?

Vuosina 2017-2018 toteutetun perustulokokeilun jälkeen kiinnostus perustuloon on laantunut, ja puolueet ovat viime aikoina korostaneet puheissaan sitä, että sosiaaliturvan pitää olla vastikkeellista. Tutkimukseni kuitenkin näyttää, että kiinnostus perustuloon on historiallisesti kulkenut aalloissa, joten todennäköisesti uusi perustulokeskustelun aalto on jälleen jossain vaiheessa tulossa.

Tällä hetkellä suomalaisessa perustulokeskustelussa eletään suvantokautta. Vuosina 2017-2018 toteutetun perustulokokeilun jälkeen kiinnostus perustuloon on laantunut, ja puolueet ovat viime aikoina korostaneet puheissaan sitä, että sosiaaliturvan pitää olla vastikkeellista. Tutkimukseni kuitenkin näyttää, että kiinnostus perustuloon on historiallisesti kulkenut aalloissa, joten todennäköisesti uusi perustulokeskustelun aalto on jälleen jossain vaiheessa tulossa. Tutkimustulosteni pohjalta näyttää, että maltillisen, sosiaaliturvan vähimmäisetuuksia korvaavan perustulon tai sitä muistuttavan negatiivisen tuloveron ympärille olisi mahdollista rakentaa Suomessa poliittinen kompromissi, jos aloite saisi riittävästi kannatusta.

Perustulon toteutuksen poliittisten ehtojen ymmärtämiseksi on tärkeää tietää, miten eri toimijat idean ymmärtävät ja missä määrin ne jakavat yhteisen käsityksen uudistuksen tavoitteista ja toteutustavoista. Näihin kysymyksiin väitöstutkimukseni auttaa vastaamaan.