Miten koronaepidemia muutti suomalaista työelämää? Mitkä työelämän kysymyksenasettelut säilyvät ja ovat ajankohtaisia koronasta huolimatta? Työelämän tutkimuskeskuksen Alusta-verkkojulkaisussa ilmestyvässä Pandemianjälkeisen työelämän kysymyksiä-kirjoitussarjassa käsitellään monipuolisesti 2020-luvun työelämän haasteita. Kirjoittajat työskentelevät tutkijoina Työelämän tutkimuskeskuksessa.
Koronaepidemian aikaansaamassa tapahtumatalouden lamassa julkisen huomion kohteena ovat olleet erityisesti taiteilijat. He ovat viestineet vihaisesti syrjäytymisestään tapahtumataloudelle suunnatun tuen piiristä. Epidemia onkin tehnyt aiempaa näkyvämmäksi kulttuurialan työmarkkinoiden rakenteelliset ongelmat. Mistä on kysymys, kun tukea on kuitenkin suunnattu varsin kohtuullisesti eri ministeriöistä, kuntasektorilta ja säätiöistä?
Valtion ja säätiöiden kulttuurialalle suuntaama koronatuki on ollut varsin monimuotoista, vaikka likimainkaan kaikkia taloudellisia menetyksiä ei ole kompensoitu. Opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut poikkeusajan apurahoja. Tänä vuonna julkinen sektori ja säätiöt ovat suunnanneet enimmäkseen pieniä summia yleistukena, mutta myös määriteltyyn suoritteeseen sidottuna tukena (Taike 2021).
Työ- ja elinkeinoministeriö on jakanut erityisesti yritystukia, ja kunnat ovat suunnanneet tukea yksinyrittäjille (Kuntaliitto 2021). Palkansaajista ansiosidonnaisen työttömyysturvan ehdot täyttävät ovat saaneet tukea lomautuksien ja irtisanomisten aikaansaamaan työttömyyteen.
Vakiintuneet ja erityisesti valtionosuusjärjestelmän pysyvää tukea saavat kulttuuriorganisaatiot ovat tukien avulla kyenneet ylläpitämään riisuttuna versiona toimintaansa. Kunnat ovat tukeneet alueensa vakiintuneita kulttuuriorganisaatioita, sillä valtion kunnille suuntaaman tuen avulla on voitu suunnata taloudellisia resursseja kulttuuritapahtumille ja pelastaa niiden jatkuvuus.
Kulttuurifestivaalit ovat kunnille taloudellisesti tärkeitä tapahtumien ja niihin liittyvien palveluiden tuottamien välillisten verotulojen kautta, eikä niiden imagohyötykään ole yhdentekevä (Kainulainen 2004). Suuri osa festivaaleista on kyennyt tänäkin vuonna virittämään festivaalikoneistoaan toiveikkaasti uuteen kesään, vaikka peruuttamisia on ollut odotettavissa.
Kulttuurialan itsensä työllistäjät väliinputoajina
Vaikka kulttuurialaa on tuettu koronapandemiassa, taiteen ruohonjuuritasolta kantautuu kovaa kritiikkiä tukipolitiikkaa kohtaan. Tästä hyvä esimerkki on muusikko Mikko Kososen i) purkaus Twitterissä:
”Kulttuurialan freelancerien väliinputoaminen on Suomen historian kulttuuripolitiikan suurin epäonnistuminen. Marinin hallitusohjelman kirjaus luovien alojen kasvusta näyttää nykyvalossa irvokkaalta ja tekopyhältä. Kasvun edellytykset on tuhottu, eikä se selity koronalla.” – Mikko Kosonen, Twitter 10.4.2021
Vaikka kulttuurialaa on tuettu koronapandemiassa, taiteen ruohonjuuritasolta kantautuu kovaa kritiikkiä tukipolitiikkaa kohtaan.
Mikko Kosonen nostaa esille freelancerien väliinputoamisen jaettaessa tukea kulttuurille pandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Kun tukijärjestelmiä on syntynyt kirjava määrä pitkän ajan saatossa, voitaisiin kuitenkin ajatella niiden kohtaavan kaikessa kirjavuudessaan taiteen tekijöiden tarpeet. Suomessa valtion rooli taiteen tukemisessa alkoi korostua aina 1960-luvulta lähtien hyvinvointivaltion kehityksen myötä. Taiteen tekeminen alettiin tuolloin ymmärtää ansiotyöksi ja ammatiksi, joka ei ole typistettävissä puhtaaksi kutsumukseksi tai elämäntavaksi.
Taiteellisen työn erityispiirteenä on kuitenkin pysynyt sen prekaari, epävarma luonne. Taiteilijoiden ammatti-identiteettiä kutsutaan usein hybridiksi, koska taiteilijat itsekin tyypillisesti kuvailevat työnsä olevan samanaikaisesti elämäntapa ja elannon lähde (Piispa ym. 2015; Pyykkönen ym. 2021).
Varsinainen rakenteellinen ongelma kiinnittyy kulttuurin alalla toimivien ansiotyömalliin, jota ei tunnisteta yhteiskunnan järjestelmissä. Palkkatyö ja yrittäjyys toisensa poissulkevina työnteon muotoina ovat olleet yhteiskunnan työmarkkinajärjestelmien kaksi pilaria, joiden varaan toimeentuloa turvaavat järjestelmät on rakennettu 1950–1960-luvuilta lähtien.
Ansiotyön juridisten muotojen kasvua näiden kahden muodon välisessä tilassa ei ole kuitenkaan tunnistettu, tunnustettu, eikä otettu huomioon kunnolla yhteiskunnan toimeentuloa turvaavissa järjestelmissä (ks. esim. Honkanen 2018). Niinpä koronaviruksen aikaansaama poikkeustila on tuonut räikeästi esille kulttuurialalla työskentelevien jo vakiintuneen erityisen ansiotyömallin pitkään jatkuneet ongelmat.
Ansiotyömallina tilkkutäkki
Suomessa itsensä työllistävien määrä on 2000-luvulla ollut selvässä kasvussa (ks. Pärnänen & Sutela 2014, 8-10). Kulttuurialalla työskentelevistä oli itsensätyöllistäjiä 28 prosenttia vuonna 2018 (Eurostat 2019, 70), ja osa-aikatyötä ja yhdistelmätyötä teki 11 prosenttia kulttuuriammateissa toimivista (SVT, Kulttuurityövoima Suomessa 2018). Taiteen ja kulttuurin työntekijät hankkivat kuitenkin toimeentuloa varsinaisen taiteen alueen lisäksi taiteen ulkopuolisista lähteistä (ks. Rensujeff 2015, Throsby & Petetskaya 2017, 124; CUPORE, Taiteen ja kulttuurin barometri 2019, 103; Haapakorpi 2021), eikä yksinkertainen tilastotarkastelu kykene tekemään ymmärrettäväksi heidän ansiotyömalliaan poikkileikkaustilanteen ja yksittäisiin ansiotyökategorioihin perustuvana tarkasteluna.
Kulttuurialalla on yleistä ansioiden hankkiminen yhdistelmätyönä eri lähteistä eli palkkatyönä, yksinyrittäjänä, freelancerina, ammatinharjoittajana tai muussa itsensä työllistämisen muodossa kuten apurahataiteilijana tai projektirahalla työskentelevänä (Haapakorpi 2021; Rensujeff 2015). Yhdistelmämuodot muuttuvat nopeasti, koska kyse on yleensä projektiluonteisesta rahoituksesta. Kulttuurialan ansiotyömalli ei siten ole rinnastettavissa perinteisemmin ansiotyötä tekeviin. Tällaisen aseman muotoilu yrittäjyydeksi on ollut tapa reagoida tilanteeseen kulttuuripolitiikan diskursseissa (Pyykkönen & Stavrum 2018), mikä osaltaan on luonut virheellistä kuvaa työstä, joka on yhdistelmätyötä ja jota joissakin yhteyksissä kutsutaan myös silpputyöksi.
Toimeentuloa turvaavissa järjestelmissä kulttuurialalla toimivien yhdistelmätyöntekijöiden ongelmaksi nousee myös työsuhteen tyyppiä koskevien tulkintojen ja kohtelun ennakoimattomuus. TE-palveluissa voidaan soveltaa harkinnanvaraista tulkintaa työttömyysturvaa hakevan tilanteesta, ja esimerkiksi yrittäjyyden määrittely päätoimiseksi tai sivutoimiseksi vaihtelee TE-toimistosta toiseen (Honkanen 2018). Siten taiteilija voi aiheellisesti pelätä tulevansa määritellyksi päätoimiseksi yrittäjäksi TE-palveluissa vastaanotettuaan koronatukea esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön Taiteen edistämiskeskukselta (Taike).
Kun useimmissa ammateissa keskeinen rakenne on yksi työnantaja ja ansioperustainen työttömyysturva, taidealojen rakenteellinen ongelma on se, että ansionmuodostus muistuttaa enemmän tilkkutäkkiä kuin ehyttä kudelmaa.
Erilaisia ansiotyömuotoja yhdistelevien tilanne ei ole uusi, sillä erityisesti työmarkkinapolitiikan kentällä on jo pitkään kiistelty palkansaajan ja yrittäjyyden välimaastoon sijoittuvien ansiotyömuotojen määrittelemisestä omaksi työttömyysturvaan oikeuttavaksi ansiotyömallikseen. Kun useimmissa ammateissa keskeinen rakenne on yksi työnantaja ja ansioperustainen työttömyysturva, taidealojen rakenteellinen ongelma on se, että ansionmuodostus muistuttaa enemmän tilkkutäkkiä kuin ehyttä kudelmaa.
Monet taitelijat myös täydentävät ansioitaan tekemällä muita kuin oman alansa töitä. Siksi kulttuurialaa määrittäviä rakenteita ovat erityisesti sen rahoitus ja työntekijöiden puutteellinen sosiaaliturva. Koronakriisi on osoittanut, että kulttuurialojen tapauksessa nämä työntekijää suojaavat rakenteet ovat monelta osin pettäneet tai osoittautuneet riittämättömiksi.
Palkansaajien etuja ajavien ammattiliittojen näkökulmasta itsensä työllistäjien oikeuttaminen työttömyysturvaan asettaa kiperiä kysymyksiä työttömyysturvan järjestämisestä ja jäsenistön kiinnostuksesta maksaa jäsenmaksuja. Ammattiliittojen itsensätyöllistäjien yhteistyöryhmä (ITSET) on ajanut itsensätyöllistäjien aseman uudelleen määrittelyä työttömyysturvaan oikeuttavaksi ja ottanut tässä kehyksessä kantaa myös koronatukiin (ITSET 2021).
ITSET-ryhmän aktiviteetit ovat kestäneet jo kymmenisen vuotta, koska asia ei ole edennyt siihen liittyvien muiden hankalien kysymysten ratkaisematta jättämisen vuoksi. Yhdistelmätyöntekijöiden tai itsensä työllistäjien aseman määrittelyyn liittyy muun muassa eläkemaksuihin liittyvät velvoitteet ja eläkekarttuman ongelmat (Lehtimäki 2019).
Organisaatiokohtaiset koronatuet eivät tavoita itsensä työllistäjiä
Koronatukea on suunnattu kulttuurin alueella erilaisille organisaatioille, kun on havaittu myös valtionosuusjärjestelmään kuulumattomien kulttuuriorganisaatioiden olevan taloudellisessa ahdingossa. Tuen suuntaamisessa kulttuuritapahtumien verkostomainen rakenne on otettu heikosti huomioon. Näissä verkostoissa yksittäisten organisaatioiden koko saattaa olla hyvinkin pieni, mutta siihen toimeksianto- tai työsuhteessa olevien tai muussa ansiotuloa tuottavassa suhteessa olevien määrä on suhteellisen suuri.
Yksilöpohjalta tapahtumataloudessa mukana olevat kulttuurialan ja taiteen ammattilaiset hakevat toimeentuloaan useista tapahtumista, jolloin ansiot ovat usean tapahtuman varassa. Organisaatiokohtainen tuki ei tunnista eikä tavoita itsensä työllistäjiä kulttuurialalla.
Uusi huhtikuussa avattu tukimuoto on tapahtumien peruuttamisen korvaustakuu (OKM 21.4.2021), josta kulttuurille suunnatusta tuesta noin puolet jakaa Taike alan ammattilaisille apurahoina sekä toiminimille ja yksinyrittäjille avustuksina. Tuen osuvuudesta yksilöpohjalta toimiville taiteilijoille tai kulttuurin ammattilaisille ei ole vielä koeteltua tietoa, vaikka myönteisiä ja kriittisiä arvioita onkin esitetty.
Yksilöpohjalta tapahtumataloudessa mukana olevat kulttuurialan ja taiteen ammattilaiset hakevat toimeentuloaan useista tapahtumista, jolloin ansiot ovat usean tapahtuman varassa. Organisaatiokohtainen tuki ei tunnista eikä tavoita itsensä työllistäjiä kulttuurialalla.
Onko Mikko Kosonen sitten oikeassa vai väärässä? Ehkäpä kumpaakin. Asiaa pitää katsoa laajasta näkökulmasta, koska hallitus voi koronatukien kirstunvartijana toimia vain yhteiskunnan instituutioiden kautta ja niiden ehdoilla. Yksilötaiteilijat ja -kulttuurialan ammattilaiset ovat usein jääneet ilman tukia, kun kanavat ja instituutiot tuen jakamiselle ovat painottuneet organisaatioihin.
Sanna Marinin hallitus ei ole onnistunut suuntaamaan tukea yksilötoimijoille. Ongelma juontaa juurensa ratkaisemattomaan itsensä työllistäjien asemaan ja ansiotyön vanhentuneisiin määrittelyihin sekä niihin liittyvien toimeentuloa turvaavien järjestelmien kyvyttömyyteen tunnistaa uusia ansiotyön malleja.
Poikkeustila ja resilienssi tapahtumatalouden organisaatioissa (2021–2023) -projektissa tutkimme kulttuurialan organisaatioiden ja ammattilaisten tilannetta ja selviytymistä koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa ja kehitämme yhdessä kulttuurikentän toimijoiden kanssa kestävyyttä tulevaisuuden varalle. Hankkeen kotisivut: https://projects.tuni.fi/resilienssi-tapahtumataloudessa/.
- i) Ks. myös Yle Puheen Iltapäiväkerho 6.4.2021)
Kirjallisuus
CUPORE (2020) Taiteen ja kulttuurin barometri 2019. Taiteilijoiden työ ja toimeentulon muodot. (M. Hirvi-Ijäs & T. Kautio & A. Kurlin & K. Rensujeff & S. Sokka) Cuporen verkkojulkaisuja 57.
Eurostat (2019). Culture Statistics – 2019 Edition.
Haapakorpi, A. (2021) Jälkiteollinen yhteiskunta ja monista lähteistä ansainta – tehtäväyhdistelmät ja tausta erilaisissa ammattiryhmissä. Julkaisematon käsikirjoitus.
Honkanen, P. (2018) Sosiaaliturva ja verotus joustotyön aikakaudella. Teoksessa A. Suoranta & S. Leinikki (toim.) Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta. Mikä on työn ja toimeentulon tulevaisuus? Tampere: Vastapaino, 91–119.
Kainulainen, K. (2004) Elämyksistä elinkeinoja. Kulttuuritapahtumien paikallistaloudelliset merkitykset maaseutukunnille ja kaupungeille. Seinäjoki: Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja 2.
Lehtimäki, R. (2019) Alivakuutettu itsensätyöllistäjä. Työeläkelehti 3:2019.
OKM 21.4.2021 (2021) ks. https://minedu.fi/-/ministeri-saarikko-tuki-kulttuuri-ja-liikunta-alan-ammattilaisille-edistaa-suomen-toipumista)
Piispa, M. & Ansio, H. & Houni, P. & Käpykangas, S. (2015) Osa-aikainen taiteilija? Vahvojen kategorioiden välissä rakentuva hybridi-identiteetti. Työelämän tutkimus, 13 (2), 151–157.
Pärnänen, A. & Sutela, H. (2014) Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013. Tilastokeskus, Helsinki.
Pyykkönen, M. & Stavrum, H. (2018) Enterprising Culture: Discourses on Entrepreneurship in Nordic Cultural Policy. Journal of Arts Management, Law and Society, 48 (2), 108–121.
Pyykkönen, M. & Sokka, S. & Kurlin Niiniaho, A. (2021) Yrittäjätaiteilijat vapauden, luovuuden ja toimeentulon rajapinnoilla. Työelämän tutkimus, 19 (1), 57–81.
Rensujeff, K. (2015) Taiteilijan asema 2010. Taiteilijakunnan rakenne, työ ja tulonmuodostus. Helsinki: Taiteen edistämiskeskus Taike.
Suomen virallinen tilasto (SVT) Kulttuurityövoima Suomessa 2018. Helsinki: Tilastokeskus.
Taike (2021) https://www.taike.fi/fi/koronatukeataiteilijoille
Throsby, D. & Petetskaya, K. (2017) Making Art Work: An Economic Study of Professional Artists in Australia. A Report Commissioned by the Australia Council.
