Tiedon ja totuuden kaltaiset teoreettisen filosofian käsitteet ovat aika ajoin esillä julkisessa keskustelussa. Monesti niitä käytetään valitettavan huolimattomasti.
Helsingin Sanomien (21.9) tiedeviestintää koskevassa artikkelissa tohtorikoulutettava Kaarna Tuomenvirta väittää ristiriitaisesti, ettei tietoa ”voi ajatella objektiivisena totuutena, se liittyy aina valtaan”. Jos objektiivista totuutta ei ole, miten edellinen väite voisi kertoa mitään yleispätevää tiedon luonteesta? Tietoväitteiden esittäminen edellyttää yhteisesti jaettuja logiikan päättelysääntöjä.
Totuusteoriat ovat nykyfilosofiassa keskeisellä sijalla. Realismin mukaan totuus perustuu maailmassa vallitseville totuudentekijöille. Maailmassa on tiettyjä faktoja, asiantiloja tai prosesseja, jotka tekevät niitä vastaavat väitteet tosiksi (ks. Fine 2017). Tietomme on toki rajoittunutta ja epätäydellistä. Tästä huolimatta, lainatakseni professori Åsa Wikforssia (2020: 18), tunnemme lukuisia
psykologisia faktoja tunteistamme ja ajattelustamme, sosiaalisia faktoja esimerkiksi työttömyydestä, inflaatiosta ja rikollisuudesta, lääketieteellisiä faktoja sairauksista, biologisia faktoja lajien kehityksestä, fysikaalisia faktoja alkeishiukkasista, faktoja siitä miltä keittiöni näyttää sekä faktoja julkkisten rakkauselämästä.
Radikaalit postmodernit ja sosiaaliset konstruktionistit (nimettäköön Foucault ja Latour) ylikorostavat valtaa ja hämärtävät objektiivisen todellisuuden roolia tiedonhankinnassa. Jotta tieto ylipäänsä olisi mahdollista, maailmasta on voitava tunnistaa jotain suhteellisen pysyvää. Akateemikko Eino Kaila (1939) kutsui tiedon kohteita osuvasti invariansseiksi.
Tieteitä on monenlaisia, ja niiden tutkimuskohteet ja -menetelmät eroavat toisistaan. Maailma ei kuitenkaan ole pelkkää kaaosta eikä tietomme siitä periaatteellisesti saavuttamatonta. Säännönmukaisuuksia, mekanismeja ja yleisiä rakenteita löytyy niin fysikaalisesta kuin inhimillisestä todellisuudestakin.
Viime aikoina (liittyen etenkin Trumpin hallinon viestintään) on puitu populistista ”vaihtoehtoisten faktojen” käsitettä. Koko käsite on mieletön, koska faktat ovat totuudentekijöitä, eivät meidän valittavissamme. Ihmisten uskomukset ovat alttiita lukuisille vinoumille – totuudentekijät eivät. Tosiseikkojen kuvailijat pitää erottaa itse tosiseikoista.
Ilmastonmuutos ja rokotteiden antama suoja ovat tosiasioita, riippumatta siitä, kenen etujen mukaisia tai vastaisia nämä ilmiöt ovat. Näin voidaan ajatella, kun ymmärretään totuus objektiiviseksi käsitteeksi.
Lähteet
Fine, Kit (2017) “Truthmaker Semantics”. Teoksessa A Companion to the Philosophy of Language. Wiley. https://doi.org/10.1002/9781118972090.ch22
Kaila, Eino (1939) Inhimillinen tieto. Otava.
Wikforss, Åsa (2020) Vaihtoehtoiset faktat. Suomentanut Pekka Tuomisto. Aula & Co.
