Tampereen Amuri oli ennen kaikkea sosiaalinen projekti

Suomen rakennuskannasta suuri osa on 1900-luvun jälkipuolelta. Silloin rakennettiin ennennäkemätön määrä asuinalueita, oppilaitoksia ja erilaisia hyvinvointipalveluita. Rakentaminen oli osa hyvinvointivaltion tavoitetta taata tasapuoliset mahdollisuudet koulutukseen, terveydenhoitoon ja kulttuuriin.

Suomalainen hyvinvointivaltio oli hyvinvointipolitiikkaa, mutta samalla modernistinen rakennusprojekti. Arkkitehtuurin historian näkökulmasta 1970-luku oli ensimmäinen hyvinvointivaltion keskeisten instituutioiden järjestelmällisen rakentamisen vuosikymmen.

Julkiset rakennukset ovat kulttuuriympäristömme nuorinta kerrostumaa. 1970–1980-luvuilla rakennetut peruskoulut, päiväkodit, terveysasemat ja hoivakodit ovat muistutus hyvinvointivaltion varhaiskaudesta. Hyvinvointivaltion varhaisajan rakennuskannan säilyttäminen ja suojelu on nyt ajankohtaista. Rakennuskanta tulee peruskorjaamisikään ja rakennusten kohtaloa ratkotaan kaavahankkeissa.

Museoviraston Rakennettu hyvinvointi -sivusto kokoaa tietoa suomalaisen hyvinvointivaltion rakennetusta kulttuuriperinnöstä. Sivusto julkaistiin lokakuussa 2021. Sivuston taustalla on Rakennettu hyvinvointi -hanke, joka on koonnut tietoa hyvinvointivaltion varhaiskaudesta. Rakennettu hyvinvointi-sivusto kertoo hyvinvointivaltion historiaa rakennusten historiaa kertomalla. Teemaosioiden asiantuntijakirjoittajia on 50 aiheeseensa perehtynyttä asiantuntijaa.

Myös 1960-luvulta alkaen rakennetut kerrostalot ovat rakennettua ympäristöä, jota ei yleensä arvosteta. Yksi tuohon aikaan rakennettu kerrostaloalue on Tampereen Amuri. Tampereen yliopiston historian väitöskirjatutkija Hannele Kuitunen on yksi Rakennettu hyvinvointi-sivuston asiantuntijakirjoittajista. Kuitunen on kirjoittanut laajan artikkelin Amurista.

Puusta 1800-luvun loppupuoliskolla rakennettu ja pääosin työväen asuttama yhtenäinen puutaloalue muutettiin 1960-luvun lopusta alkaen keskiluokan asuttamaksi betonista rakennetuksi kerrostaloalueeksi.

Saneerauksen tarkoitus oli tuottaa parempaa asumista, joka oli yksi hyvinvointivaltion tavoitteista.

Amurin uudistaminen oli Kuitusen mukaan yksi suomalaisten kaupunkien modernisoimisen kokonaisvaltaisista ja dramaattisista esimerkeistä. Amuri oli ennen kaikkea sosiaalinen projekti. Vanhan Amurin usean perheen yhteisasunnot miellettiin ahtaiksi, asuntojen varustelut olivat jääneet jälkeen ja korjausvelkaa oli. Saneerauksen tarkoitus oli tuottaa parempaa asumista, joka oli yksi hyvinvointivaltion tavoitteista.

Amurin kaltaiset alueet ovat jälleen kaupunkisuunnittelun kohteena, koska kaupungistumiseen vastataan kaupunkeja tiivistämällä. Kuitusen mukaan on tärkeää, että nykysuunnittelussa tunnistetaan aiempaa paremmin, millaisia ominaisuuksia ja arvoja näillä alueilla on ja että arvot myös huomioidaan.

Miksi Amurin kaavoituksen aikaan ollut ihanne vehreästä ja väljästä katsotaan nykyään tiivistämistä vaativaksi? Kuitusen mukaan kysymys kannattaisi kysyä kaupungin kaavoittajilta ja maankäyttöpolitiikan tekijöiltä.

– Tiivistämisen halu voi johtua kaipuusta ”oikeaan kaupunkiin”, joka näyttäytyy meille Suomessa aika usein tiiviinä, ”eurooppalaisena” korttelikaupunkina. Näen tiivistämisen johtuvan siitä, että kaupunkisuunnitteluun on iskostunut ajatus tehokkaan kaupungin kestävyydestä. Tehokkuus on mielletty muun muassa tiiviydeksi, Kuitunen sanoo.

Kaupungin rakentamisen arvot ovat aikaan sidottuja. Nykypäivän näkökulmasta voi olla vaikeaa käsittää, miten Amurin alue kaavoitettiin niin väljäksi eikä keskustakaupunkitilan jatkeeksi, koska Tampere on kasvanut niin paljon. Amurista voi ajatella esimerkiksi puuttuvan keskustamaisuutta ja liiketiloja. Kun asiaa katsoo historioitsijan näkökulmasta ja tiedoilla, ratkaisu muuttuu käsitettävämmäksi. Amuri rakentui 1940-luvulta 1990-luvulle viidenkymmenen vuoden ajan. Tämä Amuriin liittyvä ajallinen ulottuvuus erottaa sen myös nopeasti aluerakentamisen menetelmin toteutuneista lähiöistä.

– Amuri ei ole lähiö vaan osa kaupungin keskustaa, sen jatke. Amurissa on ”lähiömäisiä” rakennetun ympäristön piirteitä, kuten rakennustyypit ja keskitetyt palvelut, kuten ostoskeskus. Tässä kannattaa erottaa sisältö ja muoto kaupunkisuunnittelun ja kaupungin ulottuvuuksina, Kuitunen sanoo.

Vanhan rakenteen päälle rakennetut asuinalueet ovat historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti monikerroksisempia kuin usein ajatellaan.

Amurin uudistaminen 1900-luvun loppupuolella oli Kuitusen mukaan ennen kaikkea sosiaalinen projekti ja hyvän asumisen projekti. Asumiskysymys oli yksi tärkeimmistä sosiaalisista kysymyksistä sotien jälkeen, ja esimerkiksi Tampereella oli paha asuntopula.  Alueen tulevaisuuteen tähtäävät uudet suunnitelmat tulisi nähdä myös sosiaalisesta näkökulmasta. Sosiaalinen näkökulma ottaa huomioon kaikki Amuriin liittyvät merkitykset, joita kertynyt jo viidenkymmenen vuoden ajan. Vanhan rakenteen päälle rakennetut asuinalueet ovat historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti monikerroksisempia kuin usein ajatellaan.

– Uusissa suunnitelmissa, kuten kaupunkisuunnittelussa yleensäkin, tulisi rakennettua ympäristöä lähestyä myös elettynä arkkitehtuurina, merkitysten tuottajana ja tuotteena sen lisäksi, että suunnitellaan neliöitä ja kuutioita, liikenneväyliä tai vaikka puistoja, Kuitunen sanoo.

Minkälaisia paineita Amurin ja Kalevan kaltaisiin, lähiömäisiksi kaavoitettuihin yhtenäisiin sodan jälkeen keskustan lähelle rakennettuihin lähiöihin kohdistuu?

– Tiivistäminen väistämättä uhkaa funktionalismin periaatteisiin perustuvaa kaupunkimuotoa, avointa ja väljää kaupunkikuvaa. Toinen uhkakuva liittyy rakennussuojeluun ja rakennetun ympäristön arvojen tunnistamiseen, rakennusten korjaamiseen ja purkamiseen. Amurissa nämä seikat ovat ajankohtaisempia uhkia.

Kolmas uhkakuva liittyy luonnonympäristöön ja vaikeuteen nähdä vihreän kaupunkitilan arvo ja säilyttää se, mutta ilmastokeskustelu saattaa muuttaa kaupunkisuunnittelua, uskoo Kuitunen.

Esimerkiksi Kaleva on Amuria selvemmin funktionalistisen modernismin tuote. ”Kaukana kaupungista” sijainnut Kaleva on Kuitusen mukaan saanut uudenlaisen kaupunki-ilmeen uudisrakentamisen painopisteen ja tavan takia. Kalevan liike-elämässä tapahtuu ja kaupunginosa on muuttumassa nuorten kaupunkilaisten urbaanin elämän näyttämöksi.

Amuri kantaa Kuitusen mukaan vielä pysähtyneisyyden leimaa, mutta lapsiperheet ovat löytämässä sen ja sukupolvenvaihdos on käynnissä.

– Amurissa ei ole samanlaista liiketilaa kuin Kalevassa, mutta kehittämisen arvoisia spotteja olisi. Ehkä ei kannattaisi väkisin työntää katukahvilakulttuuria Amuriin, jonka luonto, puistot, viheralueet ja yhteydet ovat alueen arvoja.

Miten sodanjälkeistä, tällä hetkellä runsasta hyvinvointivaltion ajan rakentamista kohdellaan tulevaisuudessa? Jääkö se historiaan ja arvostetaanko sitä?

Suuri osa hyvinvointivaltion rakennusaikana ja sodanjälkeisenä jälleenrakennusaikana tehdyistä rakennuksista tulee siirtymään historiaan muistoina, Kuitunen uskoo.

Suuri osa hyvinvointivaltion rakennusaikana ja sodanjälkeisenä jälleenrakennusaikana tehdyistä rakennuksista tulee siirtymään historiaan muistoina, Kuitunen uskoo. Hän ajattelee, että rakennusten käyttö sekä aikamme ihanteet ja asenteet eivät tue säilyttämistä ja käyttötarkoitusten uudelleen ajattelua.

– P‌itäisi nopeasti ryhtyä toimiin näiden rakennusten arvon palauttamiseksi. Lainsäädännön muutokset saattavat edellyttää uudenlaista ajattelua tulevaisuudessa ja tutkimustakin on tehty aiheesta. Menemme eteenpäin, mutta liian hitaasti. Pitäisi löytää teknisten, taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen perustelujen yhteys ja ottaa vakavasti se seikka, että ekologinen kestävyys on monin tavoin uhattuna.