Kansainvälisessä historiantutkimuksessa eläimet ovat ajankohtaistuneet jo pitkään. Historioitsija Harriet Ritvon johdolla tästä humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa tapahtuneesta kehityksestä on alettu käyttää käsitettä ”the animal turn”. Se, että eläinkäänne on alkanut ulottua myös suomalaiseen historiantutkimukseen, antaa laajempaa pohjaa nykypäivän eläinkeskustelulle myös Suomessa.
Eläinten kautta kuva menneisyydestä laajenee ja moniäänistyy. Tästä oivallisen esimerkin tarjoaa hevonen. Kansainvälisessä tutkimuksessa historioitsija Sandra Swart on osuvasti todennut, että hevosen mukaan ottaminen ei ainoastaan täydennä kertomusta, vaan muuttaa sen. Sivuutamme palan omasta ihmisen historiastamme unohtamalla hevosen, joka on ollut monella tavalla historiassa erottamaton osa ihmisten arkipäivää, ja samalla myös hevosen itsensä historia jää kirjoittamatta. Menneisyydestä tulkintoja tehtäessä on tunnettava kuitenkin myös konteksti, jossa hevonen ja ihminen ovat kulloinkin eläneet ja jakaneet yhteistä historiaamme. Tähän tarvitaan historiantutkimuksen metodeita.
Suomesta puuttuu yhä paljon eläimiin kohdistuvaa historian perustutkimusta.
Suomesta puuttuu yhä paljon eläimiin kohdistuvaa historian perustutkimusta, jollaiseksi oman suomalaisen hevosrodun syntyä käsittelevän historian väitöstutkimuksenikin luen. Tilanteesta huolimatta Suomen vanhemmassa maataloushistorian tutkimuksessa eläimiä on kyllä käsitelty esimerkiksi Seppo Simosen johdolla huomattavasti nykyistä laajemmin. Lisäksi yli puoli vuosisataa sitten monissa paikallishistorioissa ja kansatieteellisissä tutkimuksissa tarkasteltiin eläimiä, kuten esimerkiksi Armas Luukon ja Kustaa Vilkunan tutkimukset osoittavat. Kuitenkin vaikkapa Ruotsissa eläimet on nostettu Suomea vahvemmin osaksi maataloushistorian tutkimusta, mikä näkyy esimerkiksi Matts Morellin maataloushistorian perusteoksessa. Toki Ruotsissa maataloushistorian tutkimus on ylipäätään Suomea vahvemmissa kantimissa. Kansainvälisesti eläimiä koskeva historiantutkimus on myös teemoittain eriytynyttä. Esimerkiksi eläinjalostuksen piiristä on tehty omaa tutkimusta, mistä mainittakoon erityisesti historioitsijoiden Margaret E. Derryn ja Bert Theunissenin tutkimukset.
Toki esimerkiksi hevosta on Suomessa sivuttu niin maa- ja metsätalouden sekä liikenteen historian kuin urheilu- ja sotahistorian tutkimuksissa, mutta eläinten nostaminen historiantutkimuksen keskiöön on ollut meillä aivan viimeaikoja lukuun ottamatta yli puolen vuosisadan ajan sangen harvinaista. 2010- ja 2020-lukujen suomalaisessa historiantutkimuksessa on ilahduttavasti alettu huomata eläinten merkitys useista tulokulmista ja tutkimuksia on alettu laajentaa myös kokonaan uusiin näkökulmiin. Läpileikkaus aihepiiristä Suomessa tällä hetkellä tehtävästä tutkimuksesta näkyy Tuomas Räsäsen ja Nora Schuurmanin toimittamassa Kanssakulkijat -teoksessa.
Historiantutkimuksen lähteiden analysointi nosti esiin perinteisestä nationalismin siivittämästä suomenhevosrodun syntykäsityksestä poikkeavia selitysmalleja.
Kuva menneestä tarkentuu tai jopa muuttuu väistämättä, kun kysymystä tai teemaa lähestytään historiantutkimuksen keinoin. Kun tutkin historian väitöskirjassani nykyisen suomenhevosrodun syntyvaiheita, yleinen käsitys suomenhevosen syntyvaiheista alkoi näyttäytyä yksipuolisena. Historiantutkimuksen lähteiden analysointi nosti esiin perinteisestä nationalismin siivittämästä suomenhevosrodun syntykäsityksestä poikkeavia selitysmalleja. Tutkimuksessa käyttämäni teoreettinen viitekehys ja kansainväliset kotieläinjalostuksen historiantutkimukset tukivat uutta, monialaisempaa tulkintaa suomalaisen hevosjalostuksen kannustimista. Uudet, hevosvoiman paikallisen käyttötarpeen määrittämät tulokulmat rodunjalostukseen monipuolistivat suomenhevosen yleistä historiakuvaa, mutta väitöskirjatutkimuksessani suomenhevosrodun syntyvaiheet alkoivat näyttäytyä samalla myös laajempana osana kansainvälistä eläinjalostushistoriaa.
Eläinjalostuksen kansainvälinen oppihistoria osoittaa, että erityisesti 1800-luvun jälkipuolella Euroopassa kotieläimiä alettiin jalostaa tarkoin määriteltyinä rotuina käsitteen nykyisessä merkityksessä. Sekalaisten eläintyyppien sijaan eläinrodut alettiin nähdä yhden eläinlajin ominaisuuksiltaan yhtenäisenä eläinryhmänä. Näiden modernien kotieläinrotujen muodostamisessa keskeiseen asemaan nousi erityinen kantakirjajärjestelmä eli yhden rodun jalostukseen hyväksyttyjen eläinten rekisteri. Merkittävää oli, että kantakirjaan eläimistä kerättyjen tietojen avulla alettiin pystyä seuraamaan myös eläimen sukutietoja ja sitä myöten kiinnittää huomio eläimen ominaisuuksien perinnöllisyyteen. Eläinrodut sekä niiden rotukohtaiset kantakirjat ovat yhä eläinjalostuksen keskiössä.
Suomalaisen hevosrodun synty kytkeytyi 1800-luvun lopulla tähän kansainväliseen eläinjalostuksen perusteita ratkaisevasti muuttaneeseen rodunjalostuskäänteeseen. Keskeinen paikallisesti hevosen kantakirjajalostusta ohjannut tekijä puolestaan oli monipuolisen työhevosen käyttötarve Suomen talonpoikaisessa maatalousyhteiskunnassa. Saman hevosyksilön oli kyettävä suoriutumaan kaikista hevosen silloisista pääasiallisista työtehtävistä niin maa- ja metsätaloudessa kuin liikenteessä, mihin nimenomaan suomalainen maatiaishevonen ominaisuuksiltaan soveltui. Juuri hevosvoiman käyttötarve määritti, miten kansainvälistä puhtaan rodun jalostusoppia ja siihen kuuluvaa kantakirjainnovaatiota sovellettiin Suomessa. Tutkimustulokseni osoittivat siten, että nykyisten eläinjalostusperiaatteiden ja siihen kytkeytyneen suomalaisen hevosrodun synnyn pääselittäjäksi ei riittänyt yksin kansallisuusaate, kuten tähän asti yleisessä käsityksessä on pitkälti esitetty.
Nykyisten eläinjalostusperiaatteiden ja siihen kytkeytyneen suomalaisen hevosrodun synnyn pääselittäjäksi ei riittänyt yksin kansallisuusaate, kuten tähän asti yleisessä käsityksessä on pitkälti esitetty.
Tutkimustulosteni myötä myös vallitseva tulkinta itse suomalaisen hevosrodun muodostamisesta – eli käytännössä kantakirjan perustamisprosessista – laajeni merkittävästi. Tähän asti yleisessä käsityksessä nykyisen suomenhevosrodun jalostuksen alku on pitkälti kytketty valtion orikantakirja-asetuksen julkaisuun 6.9.1907. Tätä päivämäärää edeltäneestä kehityksestä on laajemmin tunnettu ainoastaan Hippos-hevosjalostusliikkeen suomalaisen hevosen jalostustoimet, joihin sisältyivät liikkeeseen kuuluneiden yhdistysten hevoskantakirjat. Väitöskirjani tulokset osoittivat kiistatta, että suomalaisen hevosrodun ja sen kantakirjan synnyssä oli kyse aiemmin tiedettyä huomattavasti laajemmasta prosessista, johon kytkeytyivät niin valtionhallinnon kuin kansalaisyhteiskunnan edustajat. Väitöskirjassani osoitin, että Suomen ensimmäinen kantakirjahevonen oli Wiesti-tamma Liuksialan kartanosta Kangasalta. Se oli yksi Liuksialan kantatammoista, ja sen sukulinja jatkuu yhä tänä päivänä. Wiesti otettiin Uudenmaan ja Hämeen läänien maanviljelysseuran kantakirjaan 9.3.1893. Kilpailu suomalaisen hevosjalostuksen johtoasemasta eli kantakirjan hallinnoinnista oli siten alkanut jatkuen aina valtion valtakunnallisen kantakirjan läpimurtoon saakka. Näin ollen vuosi 1907 näyttäytyy tutkimustulosteni valossa suomalaisen hevosrodun jalostuksen lähtölaukauksen ohella myös kantakirjan hallinnollisen ja jalostusideologisen läpimurron eteen suomalaisessa hevosjalostuksessa tehdyn työn tuloksena.
Väitöskirjatutkimukseni suomalaisen hevosrodun synnystä laajensi merkittävästi yleistä käsitystä nykyisen suomenhevosrodun synnystä esitetyistä tulkinnoista. Aiemmalle historiatieteen tarjoamalla näkökulmalle sen sijaan en voinut esittää uudelleentulkintaa, koska tutkimukseni oli ensimmäinen perustutkimus aiheesta ja ensimmäinen hevosesta tehty historianalan väitöskirja Suomessa. Toivonkin tutkimukseni toimivan avauksena laajemmalle eläinjalostuksen historian tieteelliselle tutkimukselle Suomessa.
Tutkimukseni linkittyy modernien eläinrotujen syntyyn, mutta lähestyn kysymystä nimenomaan suomalaisen maatiaishevosen kautta. Tämän näkökulman myötä tutkimuksellani on tärkeä yhteys nykyään uhanalaisina tai haavoittuvina suojeltavien alkuperäisrotujen säilymiseen ja niiden merkitykseen. Eläingeenivarojen ja yleensä luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta on merkittävää, että suomalaista maatiaishevosta, kuten suomalaisia maatiaiskarjoja, päätettiin 1800-luvun lopulla alkaa jalostaa uusimpien jalostusoppien mukaisesti omana rotunaan. Kansainvälisestikin osa maatiaiseläimistä ehti kadota sukupuuttoon ennen vastaavaa rodunjalostuspäätöstä ja aiemman, eri eläintyyppien risteytykseen perustuneen jalostusmetodin käytön jatkuessa. Esimerkiksi Suomesta alkuperäinen maatiaissika on hävinnyt. Kantakirjajalostuksen kohdistaminen juuri suomalaiseen maatiaishevoseen mahdollisti siten yksiselitteisesti, että meillä on nykyään olemassa alkuperäisrotuna suojeltu suomenhevonen. Suojelutoimia tarvitaan, koska mikäli alkuperäisroduiksi luokitellut eläimet menetetään, niiden palauttaminen ei ole enää myöhemmin mahdollista. Niiden myötä katoaisi pala historiaamme, mutta myös osa tulevaisuutemme eläingeenivaroja.
Eläingeenivarojen ja yleensä luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta on merkittävää, että suomalaista maatiaishevosta, kuten suomalaisia maatiaiskarjoja, päätettiin 1800-luvun lopulla alkaa jalostaa uusimpien jalostusoppien mukaisesti omana rotunaan. Kansainvälisestikin osa maatiaiseläimistä ehti kadota sukupuuttoon ennen vastaavaa rodunjalostuspäätöstä ja aiemman, eri eläintyyppien risteytykseen perustuneen jalostusmetodin käytön jatkuessa.
Koska eläintutkimuksessa liikutaan usein tieteenalojen rajapinnoilla, juuri eläimiä koskevaa tutkimusta palvelee erityisen hyvin monitieteinen tutkimusote. Sen avulla tutkimuskohdetta voidaan lähestyä laajemmalla otteella kuin perinteisesti yhden tieteenalan sisällä olisi mahdollista. Toki monitieteisissä tutkimushankkeissa, kuten pioneeriluonteisilla hankkeilla yleensä, on myös omat haasteensa. Lähestymistapa tarjoaa kuitenkin uusia mahdollisuuksia myös uuden tutkimustiedon levittämiseen. Uuden tutkimustiedon tuottamisen lisäksi sen tunnettavuuden lisääminen ja siihen perustuvat käytännön sovellukset tarjoavat tutkijoille puolestaan uudenlaisiakin vaikuttamisen paikkoja. Esimerkiksi monitieteisessä, pohjoismaisessa 3MC – Pohjoiset tunturikarjat. Kulttuuriperintö ja geenivarat –hankkeessamme tuotetaan monitieteiseen tutkimustietoon perustuen muun muassa museonäyttely ja pelisovellus älypuhelimeen. Näillä keinoilla puolestaan lisätään sekä uuden tutkimustiedon itsensä että tutkimuskohteen – tässä hankkeessa alkuperäiskarjojen – yleistä tunnettavuutta, minkä kautta voidaan puolestaan vaikuttaa laajemmin esimerkiksi alkuperäisrotujen säilyttämistä koskeviin päätöksiin ja linjauksiin.
Väitöskirjani osoitti esimerkinomaisesti, miten historiantutkimus voi murtaa aiheesta esitettyä historiakuvaa. Kyse on laajemmin siten myös historiantutkimuksen merkityksestä yleisiin käsityksiin. Kokonaan toinen kysymys on, hyväksytäänkö tieteen uudet tutkimustulokset osaksi vallitsevaa tulkintaa. Yleisen käsityksen mahdollisen uudelleentulkinnan laajempi käyttöönotto ei käy hetkessä, eikä prosessi ole yksin tutkijan itsensä hallittavissa. Oman väitöskirjani kohdalla olen siinä mielessä ollut onnekas, että väitöskirjani tuloksista kiinnostuttiin niin hevosalan lehdissä ja sosiaalisessa mediassa kuin Maaseudun tulevaisuudessa, mutta myös paikallislehdistössä. Tämä kaikki oli suuri ilo tutkijalle, joka on odottanut vuosien ajan päätulostensa ehtimistä valmiiksi väitöskirjaksi. Tutkimustulosteni nopeastakin leviämisestä huolimatta niiden mahdollinen siirtyminen osaksi suomenhevosen vallitsevaa historiakuvaa olisi kuitenkin toteutuessaan huomattavasti pidemmän ajan tulos.
Marginaalisiin tutkimusaiheisiin keskittyvässä Tiina Miettisen ja Raisa Maria Toivon toimittamassa teoksessa kysyttiin, että Mitä väliä on historialla? Uskon yhä, että tutkimuksella voi muuttaa maailmaa. Tutkimus tarjoaa ainakin rajattuja, yksittäisiä vaikuttamisen paikkoja. Tämä ei kuitenkaan synny ilman vuosikausien tutkimuksen parissa tehtyä työtä. Perusteellinen, tieteellinen tutkimustyö on pohja, jolla voidaan rakentaa kestävä perustus. Perustuksen päälle tehtävien rakennelmien kestävyys ja tuleva käyttö nähdään kuitenkin toisinaan vasta myöhemmin. Tästä huolimatta jo vallitsevien käsitysten lähestyminen uusista näkökulmista itsessään nostaa esiin vähäiselle tutkimukselle jääneitä teemoja tieteen piiriin. Esimerkiksi oman historian väitöskirjatutkimukseni perusteella varmaa on, että suomalaisen maatiaishevosen kavionjälki on nyt löydetty tieteellisen tutkimuksen metodein historian hämärästä. Tutkijan löytämän jäljen syvyys mitataan kuitenkin vasta ehkä jopa vuosikymmenten kuluttua.
Lähteet
Derry, Margaret E. 2006: Horses in Society. A Story of Animal Breeding and Marketing Culture, 1890–1920. University of Toronto Press, Toronto, Buffalo & Lontoo.
Derry, Margaret E. 2015: Masterminding Nature. The Breeding of Animals, 1750–2010. University of Toronto Press, Toronto, Buffalo & Lontoo.
Luukko, Armas 1957: ”Elinkeinot”. Teoksessa Jutikkala, Eino (toim.), Hämeen historia II. Noin vuodesta 1540 vuoteen 1721. Ensimmäinen nide. Hämeen Heimoliitto, Hämeenlinna. 413–599.
Miettinen, Tiina & Toivo, Raisa Maria (toim.) 2016: Mitä väliä on historialla? Tampere University Press, Tampere. Luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9969-2.
Morell, Matts 2001: Jordbruket i industrisamhället 1870–1945. Det svenska jordbrukets historia 4. Natur och Kultur. LTs förlag, Nordiska museets förlag & Stiftelsen Lagersberg. Luettavissa https://www.ksla.se/bibliotek/fembandsverket/fembandsverket-band-4/.
NordGen, ”3MC – Nordic Mountain Cattle”, https://www.nordgen.org/en/projekts/3mc-traditional-transboundary-cattle-breeds-in-nordic/, luettu 19.10.2021.
Ritvo, Harriet 1987: The Animal estate. The English and Other Creaturesh In The Victorian Age. Harvard University Press. Cambridge, Massachusetts.
Ritvo, Harriet 2007: ”On the animal turn”. Dꭂdalus. Fall 2007. 118–122.
Räsänen, Tuomas & Schuurman, Nora (toim.) 2020: Kanssakulkijat. Monilajisten kohtaamisten jäljillä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1464. SKS, Helsinki.
Simonen, Seppo 1964: Raivaajia ja rakentajia. Suomen maatalouden historiaa. Kirjayhtymä, Helsinki.
Solala, Hilja 2021: Suomalaisen hevosrodun synty. Maatiaishevonen ja kotieläinjalostuksen kansainvälinen murros 1893–1907. Tampereen yliopiston väitöskirjat 442. Luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2031-7.
Swart, Sandra 2010: ” ”The World the horses Made”: A South African Case Study of Writing Animals into Social History”. International Review of Social History 55 2010. 241–263.
Theunissen, Bert 2008: ”Breeding Without Mendelism: Theory and Practice of Dairy Cattle Breeding in the Netherlands 1900–1950”. Journal of the History of Biology (2008) 41. 637–676.
Theunissen, Bert 2012: ”Darwin and His Pigeons. The Analogy Between Artificial and Natural Selection Revisited”. Journal of the History of Biology (2012) 45. 179–212.
Toivio (myöh. Solala), Hilja 2012: ”Jalmari Meurman – suomalaisen hevosjalostuksen vaikuttaja”. Ympäristöhistoria Finnish Journal of Environmental History 2/2021. 8–25. Luettavissa osoitteessa http://www.cadwes.com/wp-content/uploads/2017/01/YFJEH-2012-Vol-2-no-2.pdf.
Vilkuna, Kustaa 1931: Suomen vetohäristä. Varsinais-Suomen historiantutkimusyhdistys, Turku.
