Mielenterveys ja sen tärkeys on kaikkien huulilla ja hyvä niin. Pelkkä voimavarojen vaatiminen ei vie väestön mielenterveyttä olennaisesti parempaan suuntaan, vaan todellisten uudistusten täytyy olla rakenteellisia ja toiminnallisia. Tällaisia uudistuksia on jo vuosia valmisteltu aina lainsäädännön tasolla asti, ja nyt pitää vain tarttua periaatteellisten muutosten toimeenpanoon.
Kansalliset hoitoon pääsyn kriteerit, terveydenhuollon keskittämisasetus, sosiaali- ja terveysministeriön palveluvalikoimaneuvoston suositukset ja kansallinen mielenterveysstrategia kuvaavat selkeästi, mihin suuntaan mielenterveyspalveluiden rakennetta täytyy viedä: yhteensovitettuihin, laaja-alaisiin palveluihin, joissa ei enää tehdä päällekkäistä työtä, eikä lähetellä potilaita jonottamaan yksiköihin, joiden arvioita tai hoitoa heidän oletetaan tarvitsevan. Organisaatiolinnakkeet ja niihin vääjäämättä syntyvä osaoptimointi on nyt syytä jättää historiaan. On kohtuutonta lähettää psyykkisessä kriisissä oleva potilas pois kuormittamasta omaa poliklinikkaa ja epämääräiseksi ajaksi jonoon muualle, jos asiaan voidaankin tarttua heti vaikka konsultaatioihin tai sähköisiin välineisiin turvautuen.
On kohtuutonta lähettää psyykkisessä kriisissä oleva potilas pois kuormittamasta omaa poliklinikkaa ja epämääräiseksi ajaksi jonoon muualle, jos asiaan voidaankin tarttua heti vaikka konsultaatioihin tai sähköisiin välineisiin turvautuen.
Tulevaisuuden palveluissa, eli sote- tai hyte -keskusten toiminnoissa mielenterveyden asiantuntijuus tuodaan potilasasiakkaan luo tavalla, jota kansainvälisessä tutkimuksessa kutsutaan kollaboratiiviseksi, yhteistoiminnalliseksi. Yhteistoiminnallisuus pitää sisällään sen, että perinteisesti erilliset ja ”kalleuden” vuoksi vältetyt psykiatriset toiminnot jalkautuvat peruspalveluiden kumppaneiksi, arvioimaan tilanteita, kouluttamaan työntekijöitä ja tarvittaessa ottamaan potilaita erikseen arviointi- tai hoitojaksoille. Tärkeä osa tätä etulinjan arviointia on joustavien psykososiaalisten ja psykoterapeuttisten hoitojen järjestäminen yksilöllisesti ja oikea-aikaisesti.
Yhteistoiminnallisuus pitää sisällään sen, että perinteisesti erilliset ja ”kalleuden” vuoksi vältetyt psykiatriset toiminnot jalkautuvat peruspalveluiden kumppaneiksi, arvioimaan tilanteita, kouluttamaan työntekijöitä ja tarvittaessa ottamaan potilaita erikseen arviointi- tai hoitojaksoille.
Tulevaisuuden mielenterveyspalvelut siis pitävät sisään nykyisten perus- ja erityistason toimijoiden yhdessä, käsi kädessä kehittämiä toimintamalleja, joissa kasvokkaisten ja sähköisten tapaamisten, konsultaatioiden, internetpohjaisten palveluiden ja arjen monenlaisen tuen kokonaisuus tuottaa väestölle lisää terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä. Palvelujärjestelmässä yhdessä toimiminen tuottaa oppimishyötyjä ja lisää mielenterveystyön mielekkyyttä.
Aktiivisia hankkeita on jo lähtenyt käyntiin, osittain tulevaisuuden sote-keskuksien kehittämiseen varattujen valtioavustusten tuella.
Kansallinen mielenterveysstrategia on päässyt melko hyvin vaikuttamaan tehtyihin ja tekeillä oleviin uudistuksiin muun muassa kuntouttavaan työtoimintaan tai psykososiaalisten hoitoihin liittyen. Terapioita ollaan viemässä etulinjaan hyvin suunnitelluilla hankkeilla. Näin akuuttiakin apua tarvitseva voi päästä nopeasti osaavan psykososiaalisen avun piiriin, joutumatta etsimään ja odottamaan perinteisen psykoterapioiden järjestämismallin mukaista hoitoon pääsyä. Monia muitakin myönteisiä avauksia on tarjolla, vaikkapa erilaisia sosiaalisen osallistamisen tai yhteisöllisyyden hankkeita, jos vain poliittista tahtoa ja sitoutuneisuutta löytyy. Uusien palveluiden suunnittelua koskevia huolia ja uhkia vielä jää, kun kiire ja eri suuntiin vetävät poliittiset paineet hajottavat huomiota sote-uudistuksen käynnistyessä.
Kun nykyiset perustason, erityistason ja kolmannen sektorin voimavarat kytketään tavoitteellisesti yhteen, saavutetaan merkittäviä terveys- ja hyvinvointihyötyjä.
Keskeistä on kokonaisuuden yhtenäisenä pitäminen, eli eri tahojen yhteispelin varmistaminen sen sijaan, että pyritään varmistamaan oman organisaation hyödyt. Kun nykyiset perustason, erityistason ja kolmannen sektorin voimavarat kytketään tavoitteellisesti yhteen, saavutetaan merkittäviä terveys- ja hyvinvointihyötyjä. Tämä voi tapahtua jo ilman merkittäviä investointejakin – joita toki tarvitaan, kun ihmisten oikeutettuihin tarpeisiin ja toiveisiin pyritään vastaamaan.
