“Kammoon ajatusta että täältä löytäs jonkun” – Kaupunki kutsuu syrjäseutujen tyttöjä

Ku ei tunnu, että täällä ois ketään sellaista joka kiinnostaisi. Kun asuu pienellä paikkakunnalla niin kaikki ihmiset on niin tuttuja entuudestaan että ei oikein hirveesti kiinnostunu kenestäkään. Pitäisi muuttaa jonnekin että tutustus uusiin ihmisiin.[i]

Syrjäisten reuna-alueiden tyhjentyminen nuoresta väestöstä ja erityisesti nuorista naisista näyttää olevan varsin yleinen globaali trendi. Suomi-filmeistä tutut maaseuturomantiikkaa, nuorten välistä lemmenkipinöintiä ja sen sisältämää tulevaisuuslupausta välittävät kuvat kertovat elämästä, jota tämän päivän kyläetnografi saa turhaan haeskella syrjäisiin maalaistaajamiin ja -kyliin ulottuvilla aineistonkeruumatkoillaan. Nyt reuna-alueiden kyläkuvia ankeuttavat usein tyhjien rakennusten rappeutuneet julkisivut, käyttämättömät linja-autopysäkit, unohtuneet urheilusuorituspaikat ja kiinni laitetut kauppakiinteistöt. Kylänraitteja tallaavat tai niillä ajelevat etupäässä huomioliivein varustautuneet eri-ikäiset työmiehet, joiden ryppäisiin törmää myös paikkakuntien harvoissa baareissa, kioskeissa ja kahviloissa.

Kyläkuvissa näkyy vielä peruskouluikäisiä nuoria, mutta heitä vanhempia enää harvakseltaan ja varsin pienissä porukoissa. Nuoria naisia näistä porukoista saa usein etsiä turhaan.

Syrjäiseltä kotipaikalta pois pääseminen on tyttöjen elämänsuunnitelmissa niin suuri haave, että sen toteutumista ei haluttu riskeerata esimerkiksi kiinnittymällä paikkaan ja paikalleen jäämistä mahdollisesti implikoiviin romanttisiin seurustelusuhteisiin.

Tämä teksti perustuu Nuorisotutkimus-lehdessä julkaistuun artikkeliimme “Et sit yhenkään miehen takia jää tänne” – Romanttiset suhteet syrjäseudulla kasvaneiden tyttöjen elämässä” (Käyhkö & Armila 2021), jota varten analysoimme yhdentoista itäsuomalaisella syrjäseudulla kasvaneen tytön kerrontaa, kokemuksia ja näkemyksiä romanttisista seurustelusuhteista sekä siitä, minkälaisen sijan ne saivat osana heidän elämäänsä ja tulevaisuudenkuviaan. Tässä tekstissä äänessä ovat hyvin koulussa pärjänneet ja itsensä heteroseksuaaleiksi määritelleet tytöt. Analyysissa osoitimme, että syrjäiseltä kotipaikalta pois pääseminen on tyttöjen elämänsuunnitelmissa niin suuri haave, että sen toteutumista ei haluttu riskeerata esimerkiksi kiinnittymällä paikkaan ja paikalleen jäämistä mahdollisesti implikoiviin romanttisiin seurustelusuhteisiin. Pohdimme tässä tekstissä myös sitä, miten tutkimuksemme tyttöjen seurustelusuhteisiin ja romanttiseen rakkauteen liittyvät merkityksenannot ovat tulkittavissa osaksi laajempaa maaseutukyliä koskevaa “naispaoksi” (female flight, ks. Hamilton & Seyfrit 1994) kutsuttua ilmiötä. Ilmiö ei ole mitenkään uusi; Suomessa erityisesti alle 25-vuotiaat naiset ovat muuttaneet kaupunkeihin miehiä useammin jo 1800-luvun puolivälistä lähtien (Högbacka 2003; Markkola 1990, 18).

Rakkauspotentiaalin ohuus

Minusta tuntuu että [kotikylässä] ei koskaan tapahdu mitään, se on tylsä paikka. Paljon mieluummin viettäisin [kaupungissa] aikaa, kavereiden kanssa. Siellä kuitenkin menisi ihmisiä ohi. Se olisi paljon kivempi kun täällä ei ole mitään sellaista paikkaa, missä nuoret voisi olla.

Syrjäisten reuna-alueiden tytöt ovat hyvin tietoisia urbaanin nuorisokulttuurin tuulista ja trendeistä, joihin verrattuina omat kotikulmat tulevat määritellyiksi erilaisten asioiden ja mahdollisuuksien puuttumisten kautta: pikkukylistä puuttuvat nuorten kaipaamat “tekemiset”, kohtaamispaikat, tapahtumat, uusien tuttavuuksien mahdollisuudet ja asenteellinen vapaamielisyys (Käyhkö & Armila 2021). Nuoria on vähän, ja he ovat kasvaneet tiiviisti yhdessä läpi päiväkerhojen, alakouluvuosien ja yläkouluvaiheen. Kun kaikki ovat tunteneet toisensa ja tietäneet toistensa asiat, myös paikallinen juoruilukulttuuri on rajannut erityisesti tyttöjen sosiaalista liikkumatilaa kyläyhteisöissä: Että kun mie puhun suoraan ja on ihan vaan just mitä on [niin juoruillaan ja kiusataan], no okei, näytän tältä, mul on lyhyet hiukset, mie oon kuulemma lesbo. […] Sit levitellään niitä juoruja ja siis, mul oli esimerkiks huoran maine, on varmaan edelleen, ja mie oon edelleen neitsyt. Kaikki tämä elämän pienuus on tyttöjen kasvaessa alkanut saada negatiivisia merkityksiä ja työntää heitä pois lapsuudessa vielä hyväksi koetuista elinpiireistä (ks. Käyhkö 2017; Käyhkö ym. 2019).

Elämän pienuus on tyttöjen kasvaessa alkanut saada negatiivisia merkityksiä ja työntää heitä pois lapsuudessa vielä hyväksi koetuista elinpiireistä.

Vaikka romanttisten tunteiden syntymisen ja seurustelusuhteiden muodostumisen on katsottu olevan keskeinen osa nuoruutta ja nuorisokulttuurisia “pakkojakin” (Hoikkala 2019, Rysst 2010, 70), haastattelemiemme yhdeksäsluokkalaisten tyttöjen elämänkerronnassa niiden osuus puhuttiin varsin pieneksi. Kaiken kaikkiaan heidän puhettaan romanttisista suhteista leimasi kotipaikkaan liittyvä rakkauspotentiaalin ohuus. Paikkakunnan omanikäisiin poikiin tytöt suhtautuivat lähinnä hyväntahtoisesti naureskellen: pojat tekevät isoinakin pikkupoikien asioita ja pikkupoikien tässä-ja-nyt-asenteella. Tyttöjen katsannoissa poikien nuoruutta leimasivat loputtomat tietokonepelit sekä elämän suunnitelmattomuus ja kunnianhimottomuus: Tuntuu että pojilla ei ole niin paljon sellaisia haaveita, ne ei haaveile mistään. […] ei ainakaan hirveästi puhu asioista, muista kuin peleistä. Ja erilaiset kiinnostuksenkohteet. Itsellä ainakin tosi paljon haaveita ja mitä odotan tulevaisuudelta ja tavoitteita on kanssa. Jos heidän kanssaan seurustelisi, se olisi kuin seurustelisi pikkuveljen kanssa: liian tutun ja liian lapsellisen.

Rakkauspotentiaalin ohuutta ei kuitenkaan nähty elämää harmaannuttavaksi tai masentavaksi olosuhteeksi: tyttöjen haaveet ja toiveet kohdistuivat tässä elämänvaiheessa muuhun kuin romantiikkaan. Suunnitelmia hallitsivat ajatukset opiskelusta kaupunkiympäristössä ja toiveet valmistumisesta aikuiselämään, jota eletään muualla kuin kotikylässä. Päämäärätietoisuus ja halu päästä jonkun uuden ja erilaisen äärelle voidaan nähdä muut elämänvalinnat voittaviksi kimmokkeiksi. Tyttöjen kuvauksissa paikka stigmatisoi asujansa, ja puheissa kuuluu pyrkimys puhua itsensä erilaiseksi kuin “kyläläiset yleensä”: Tää alue on vähän tämmöstä. […] nää kaikki ihmiset on vaan jottain juoppoja ja vanhuksia.

Yhdessä nuoriksi kasvaneiden tyttöjen keskinäiset suhteet olivat etupäässä hyviä ja tiiviitä. Monien välillä vallitsi ystävyys, joka kannusti lähtemään paikasta pois yhdessä tai ainakin yhteistuumin: Kyllä me kannustetaan aina toisiamme silleen että lähe vaan [kaupunkiin, pois] et kummiskin saat hyvän koulutuksen ja silleen. Siirtyminen uusiin sosiaalisiin, materiaalisiin ja nuorisokulttuurisiin ympäristöihin toisen asteen opintojen myötä nosti tyttöjen kerrontaan myös varovaisia toiveita uusista kohtaamisista, joihin liitettiin myös ajatuksia sopivan ja itselle kelpaavan seurustelukumppanin tapaamisesta. Koulupäivien pituus ja raskaus tukahduttivat kuitenkin tämän orastavan potentiaalin, ja kaupunkiin kiinnitetty romantiikkalupaus jäi ainakin aluksi pitkälti täyttymättä.

Elämänkulullinen riski?

Kun haastattelemiemme tyttöjen kotipaikkaa katselee sosiologin silmin, voi helposti havaita sen sukupuolimaiseman, joka on kehystänyt heidän nuoriksi varttumistaan (Käyhkö ym. 2019). Jo varhain tytöt olivat sisäistäneet myös paikan sukupuolittuneet työmarkkinat, joilla ei näyttänyt olevan tilaa korkeakoulutusta edellyttäville naisammateille, jotka kuitenkin kangastelivat heistä useimpien tulevaisuudensuunnitelmissa. Paikan julkisessa tilassa esiintyvät harvat naiset toimivat lähinnä myyjinä tai lapsia ulkoiluttavina päivähoitajina.

Olemme tutkimuksessamme halunneet lähestyä siihen osallistuneita tyttöjä heidän keskinäistä erilaisuuttaan huomioiden. Heidän voi kuitenkin nähdä olevan myös osa suurta varsin yhdensuuntaista liikettä ja sen sukupuolijärjestystä. Eri puolilla kaupungistuvaa maailmaa tehdyt nuorisotutkimukset toistavat havaintoja siitä, kuinka syrjäisten reuna-alueiden asuinpaikat ovat “ukkoutuneet” ja kuinka kaupungin kutsu kantautuu helpommin syrjäseutujen tyttöjen kuin poikien korviin (esim. Baeck 2004; Dahlström 1996; Dunkley 2004).

Kaupungin kutsu toimii kahdella tasolla: rakenteellisella (koulutus, työmarkkinat) ja symbolisella (nuorisokulttuurinen urbaani “syke”) (Farrugia 2016). Myös useimpien haastattelemiemme tyttöjen mielikuvissa tulevaisuus ja hyvä elämä olivat toisaalla, ja niiden tavoitteleminen merkitsi symbolista ja konkreettista irtiottoa monella tavalla ahtaaksi koetusta kotipaikasta. Tyttöjen puheissa syrjäinen paikkakunta stigmatisoi asujansa; sinne jäävät vain ne, jotka eivät ole tarpeeksi rohkeita lähteäkseen. Tässä tärkeässä irtiotossa rakastuminen kotipaikkakuntalaiseen voisi pahimmillaan merkitä elämänkulullista ansaa – riskiä siihen, että itsekin jämähtäisi osaksi sosiokulttuurista maisemaa, josta haluttiin pois: Ku kaikki [pojat] lähes on tuntenu pienestä lähtien niin tulee vähän semmonen, kammottava olo, kammoon sitä ajatusta että täältä löytäs jonkun. […] jämähtäs kyllä, ku kumpasellaki ois syy tulla tänne. Romanttinen rakkaus tulikin keskusteluissamme varsin poikkeuksetta esiin alisteisena muille elämää muovaaville asioille.

Tyttöjen puheissa syrjäinen paikkakunta stigmatisoi asujansa; sinne jäävät vain ne, jotka eivät ole tarpeeksi rohkeita lähteäkseen.

Tässä tarkasteltu haastatteluaineisto on koottu elämänvaiheessa, jossa tytöt tekivät tietoisia ja varsin merkittäviä valintoja peruskouluvuosien jälkeisiä opintopolkujaan pohtien. Kouluvalinnat merkitsivät heille lähtemistä pois tutuista arkisista ympäristöistä ja kaveripiireistä, mutta muutosta ei kohdattu ahdistuneina vaan pikemminkin myönteisellä tavalla odottavin mielin. Kotikylästä muualle suuntautuva tulevaisuuskatse ei kuitenkaan ollut vain tyttöjen itsensä keskenään terästämä. Keskusteluissamme tuli esiin myös tyttärensä valintoja miettinyt ja niihin puuttunut äiti. Romanttisen suhteen solmiminen paikkakunnan asukkaan kanssa voisi myös äidin näkökulmasta merkitä haaveiden uhraamista rakkauden alttarille: [äiti] on koko miun lukioajan vaan toitottanu sitä että et sit jää yhenkään miehen takkii tänne. Et tässä vaiheessa pittää kumminki olla vielä sen verran itsekäs et panostaa vaan itteensä.

Olemme tavanneet laadullisen Nuoret ajassa -seurantatutkimuksemme tyttöjä monta kertaa heidän peruskoulusta ja kotikylästä lähtönsä jälkeen. Nyt he ovat nuoria aikuisia, joiden tulevaisuudenkuvat ja -suunnitelmat ovat muuttuneet monin tavoin ja monta kertaa. Yksi asia on kuitenkin ennallaan; edelleen he ovat olleet hyvillään siitä, että “tuli lähdettyä”: No saatana, osaa ees ajatella [millaista elämä ja tulevaisuus] olisivat, jos asuisi yhä kotikylässä.

LÄHTEET

Dahlström, Margareta (1996) Young Women in a Male Periphery – Experiences from the Scandinavian North. Journal of Rural Studies 12 (3), 259–271.

Dunkley, Cheryl Morse (2004) Risky Geographies: Teens, Gender, and Rural Landscape in North America. Gender, Place & Culture 11 (4), 559–579.

Farrugia, David (2016) The Mobility Imperative for Rural Youth: the Structural, Symbolic and Non-Representational Dimensions Rural Youth Mobilities. Journal of Youth Studies 19 (6), 836–851.

Hamilton, Lawrence C. & Seyfrit, Carole L. (1994) Female Flight? Gender Balance and Outmigration by Native Alaskan Villagers. Arctic Medical Research 53 (2), 189–193.

Hoikkala, Ilona (2019) ”Yhtäkkiä päässä pyöri vain POJAT”. Ensirakkaus ja rakastuminen 1900-luvun sukupolvien nuoruuskokemuksen ja suomalaisen tunnehistorian tuottajina. Talous ja sosiaalihistorian pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Högbacka, Riitta (2003) Naisten muuttuvat elämänmuodot maaseudulla. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Käyhkö, Mari (2017) ”Vähän niinku metän keskellä ja silleen.” Syrjäseutu, yläkouluikäiset tytöt ja tutuksi eletty paikka. Sukupuolentutkimus 30 (3), 7–23.

Käyhkö, Mari & Armila, Päivi (2021) “…et sit yhenkään miehen takia jää tänne” – Romanttiset suhteet syrjäseudulla kasvaneiden tyttöjen elämässä. Nuorisotutkimus 39 (1), 3–20.

Käyhkö, Mari & Pöysä, Ville & Armila, Päivi (2019) “jos mie en mahu siihen tiettyyn pieneen muottiin”. Sukupuolentutkimus 32 (3), 57–61.

Markkola, Pirjo (1990) Women in Rural Society in the 19^th and 20^th Centueries, Teoksessa Manninen, Merja & Setälä, Päivi (toim.) The Lady with the Bow. Helsinki: Otava, 17–29.

Rysst, Mari (2010) Girls, Bodies and Romance in a Light of a Presumed Sexualisation of Childhood. Girlhood Studies 3 (2), 69–88.

 

[i] Joitain aineistositaatteja on lyhennetty alkuperäisestä.