YK:n suuret uudistukset edellyttäisivät että kaikki turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet olisivat valmiita heikentämään omaa asemaansa.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuun lopulla 2022. Se on toimillaan loukannut YK:n peruskirjaa, sen tavoitteita ja periaatteita ennennäkemättömällä tavalla. YK:n peruskirja kieltää aseellisen voiman käytön muussa kuin itsepuolustustarkoituksessa (artikla 51). Kansainvälinen yhteisö on reagoinut vahvoilla taloudellisilla pakotteilla, Kansainvälinen tuomioistuin on aloittanut Ukrainan pyynnöstä tapauksen käsittelyn ja Kansanvälinen rikostuomioistuin on aloittanut tutkinnan Venäjän mahdollisista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Mutta pitäisikö tehdä vielä enemmän? Olisiko mahdollista erottaa Venäjä YK:sta?
Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 1939, Kansainliiton neuvosto päätti erottaa Neuvostoliiton (peruskirjan 16 artiklan 4 kohdan mukaisesti). Tämä tapahtui niin, että Suomi esitti pyynnön pääsihteerille (artiklat 11 ja 15) ja Argentiina ehdotti Kansainliiton yleiskokoukselle päätöslauselmaa Neuvostoliiton erottamiseksi. Näin voitiin menetellä, mikäli jäsen oli rikkonut peruskirjaa. Kansainliitossa yksi ainut rikkomus peruskirjaa vastaan riitti; YK:n peruskirja edellyttää, että peruskirjaa on loukattu toistuvasti. (Broms 1968.)
Myös YK:n jäsen voidaan erottaa, mutta se ei ole yksinkertaista. Ja kun kysymyksessä on turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, jolla on veto-oikeus päätöksiin, erottaminen vaikuttaa lähes mahdottomalta.
Peruskirjan 5. artiklan mukaan jäseneltä voidaan pidättää jäsenyyden suomat oikeudet ja edut. Yleiskokous voi tehdä tällaisen päätöksen turvallisuusneuvoston suosituksesta, mikäli turvallisuusneuvosto on ryhtynyt ehkäisy- tai pakkotoimiin jäsenmaata kohtaan. Turvallisuusneuvosto voi puolestaan palauttaa maalle jäsenyyden oikeudet ja edut. Näin ei ole kuitenkaan toimittu suhteessa Venäjään.
Peruskirjan artiklan 6 mukaan myös erottaminen on mahdollista. ”[…] jäsenen, joka on jatkuvasti loukannut tämän peruskirjan sisältämiä periaatteita, voi yleiskokous erottaa järjestöstä turvallisuusneuvoston suosituksesta.” Peruskirjan periaatteiden jatkuva loukkaaminen voi siis olla syy erottamisen. Päätös erottamisesta tehdään turvallisuusneuvoston suosituksesta yleiskokouksen päätöksellä, joten Venäjä voisi käyttää veto-oikeuttaan. Erottaminen ei siis ole todennäköistä myöskään artiklan 6 perusteella.
Erottamisen mahdottomuus on YK:lle ongelmallista. Turvallisuusneuvoston rakenne ilmentää toisen maailmansodan jälkeistä aikaa: sillä on viisi pysyvää jäsentä, jotka ovat olleet sen ajan suurvaltoja, ja niillä kaikilla on veto-oikeus. Veto-oikeutta myös käytetään. Järjestelmä on saanut osakseen paljon kritiikkiä: se ei vastaa tämänhetkistä poliittista todellisuutta, ja pysyvälle jäsenyydelle neuvostossa olisi muitakin ottajia. YK:n turvallisuusneuvoston uudistamista on pohdittu jo noin 25 vuoden ajan, mutta sanottavaa edistystä ei ole tapahtunut (Friedner Parrat 2018).
Viidellä turvallisuusneuvoston pysyvällä jäsenellä on paitsi veto-oikeus, myös erityinen asema siksi, että YK:n peruskirja antaa turvallisuusneuvostolle varsin keskeisen roolin. YK:n jäsenvaltiot ovat valtuuttaneet turvallisuusneuvoston toimimaan puolestaan kansainväliseen rauhaan ja turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä (artikla 24) ja tähän liittyvät erityiset valtuudet ilmenevät peruskirjasta : ”Riitojen rauhanomainen selvittely” (VI luku), ” Toimenpiteet rauhaa uhattessa tai rikottaessa taikka hyökkäystekojen sattuessa” (VII luku) ja ”Alueelliset sopimukset” (Luku VIII).
Erottaminen vapauttaisi jäsenen myös peruskirjan velvollisuuksista ja koko siitä sääntömääräisestä järjestelmästä, jota on rakennettu Kansainliiton ajoista lähtien. Tähän tuskin haluttaisiin mennä. Suurvallat, nekin, jotka toimivat sääntöjen vastaisesti, on parempi pitää järjestelmässä kuin vapauttaa siitä.
Erottaminen vapauttaisi jäsenen myös peruskirjan velvollisuuksista ja koko siitä sääntömääräisestä järjestelmästä, jota on rakennettu Kansainliiton ajoista lähtien. Tähän tuskin haluttaisiin mennä. Suurvallat, nekin, jotka toimivat sääntöjen vastaisesti, on parempi pitää järjestelmässä kuin vapauttaa siitä. Hedley Bull (1995/1977) esittää kansainvälisten suhteiden moderniksi klassikoksi muodostuneessa teoksessaan ”The Anarchical Society. A Study of Order in World Politics”, että ajatus suurvalloista ilmentää kansainvälisen yhteisön olemassaoloa ja että niillä on erityinen vastuu kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä. Mutta Bull myös tiesi, etteivät suurvallat t aina toimi kansainvälisen rauhan ja järjestyksen ylläpitämiseksi.
Venäjän osallistumisella YK:n toimintaan on etunsa. YK:n ehkä arvokkain piirre on universalismin periaate, se, että kaikki maat ovat sen jäseniä. Venäjän erottaminen tai sen pitäminen pitkään järjestön ulkopuolella voisi merkitä sitä, että järjestöstä eroaisi muitakin maita, ja se alkaisi rapautua.
Venäjän erottaminen tai sen pitäminen pitkään järjestön ulkopuolella voisi merkitä sitä, että järjestöstä eroaisi muitakin maita, ja se alkaisi rapautua.
Samalla on selvää, että Venäjän jäsenyydestä on haittaa, jos se käyttää sitä väärin ja rapauttaa järjestöä sisältä päin. Järjestön pitäisi pystyä kestämään erilaiset näkemykset ilman, että oma toimintakyky ja kyky kehittää globaaleja normeja vaarantuu.
Voitaisiin siis ajatella, että nyt kannattaisi etsiä vielä muita mahdollisuuksia vaikuttaa Venäjän jäsenyyteen. Yksi askel tähän suuntaan oli, kun yleiskokous 7.4. äänesti Venäjän väliaikaisesta erottamisesta YK:n ihmisoikeusneuvostosta. Ehdotus sai taakseen tarvittavan enemmistön.
Lopulta käytettävissä saattaisivat olla vielä myös yleiskokouksen menettelytapoihin liittyvät keinot, kuten Rebecca Barber (2022) ehdottaa. Menettelytapapäätökset ovat päätöksiä, jotka eivät ole luonteeltaan erityisen merkittäviä. Jäsenmaan edustautuminen yleiskokouksessa on tällainen menettelytapakysymys. Yleiskokous hyväksyy jäsenmaan edustajan omien sääntöjensä mukaan. Se voi siis myös päättää, ettei jonkin jäsenmaan edustaja voi osallistua yleiskokoukseen. Näin on meneteltykin esimerkiksi Etelä-Afrikan suhteen vuonna 1974. Käytännössä nytkin voisi mikä tahansa jäsenmaa esittää, että Venäjän edustajaa ei pitäisi hyväksyä yleiskokoukseen.
Tällainen ehdotus voisi olla käänne paitsi Venäjän asemalle, myös YK:lle itselleen. Dervis ja Ocampo (2022) ovat nostaneet esiin kysymyksen siitä, voisiko Ukrainan sota vauhdittaa myös turvallisuusneuvoston uudistamista. Uudistaminen tarkoittaisi kuitenkin myös YK:n peruskirjan muuttamista (artiklat 108, 109), ja tämä edellyttää kaikkien turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten hyväksyntää.
Venäjän ohella myöskään Kiina ja Yhdysvallat eivät halua luopua veto-oikeudestaan. YK:n suuret uudistukset edellyttäisivätkin, että kaikki turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet olisivat valmiita heikentämään omaa asemaansa.
Lähteet:
YK:n peruskirja (1945).
Kansainliiton peruskirja (1920).
Barber, Rebecka (2022), ”Could Russia be Suspended from the United Nations?” , EJIL Talk. Blog of the European Journal of International Law.
Bull, Hedley (1995/1977], The Anarchical Society. A Study of Order in World Politics. 2nd ed. London: Macmillan Press.
Broms, Bengt (1968), Yhdistyneet Kansakunnat. Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja. B-sarja N:o 148. Turku:Vammalan Kirjapaino.
Dervis, Kemal-Jose Antonio Ocampo (2022), Will Ukraine’s tragedy spur UN Security Council Reform?
Friedner Parrat, Charlotta (2018), International Constrains and Institutional Tension in the Reform of the UN Security Council, in Knudsen, Tonny Brems & Cornelia Navari (eds.), International Organization in the Anarchical Society: The Institutional Structure of World Order. Pagrave Macmillan, ss. 79-98.
Putinin Ukrainan sota päätti kylmän sodan jälkeisen välirauhan Euroopassa, teki suurvaltasuhteet uudelleen ajankohtaisiksi ja myllersi eurooppalaisen turvallisuusrakenteen ja kansainvälisen politiikan.
Alusta- ja Politiikasta-verkkojulkaisujen artikkelisarja tarjoaa näkökulmia suurvaltasuhteiden nykytilaan ja avaa kylmän sodan aikaa ja lähihistoriaa nykytilanteen taustalla. Eri tieteenalojen tutkijat avaavat artikkeleissa nykytilannetta ja historiaa omaan tutkimukseensa ja asiantuntemukseensa nojaten. Artikkelisarja on valmisteltu ja julkaistaan yhteistyössä verkkolehtien välillä.
Alusta ja Politiikasta ovat tutkijayhteisölähtöisiä, yhteiskuntatieteellistä ja myös muuta tutkimusta yleistajuistavia verkkojulkaisuja.
