Venäjän aiheuttama epävarmuus on kasvanut strategisesta eksistentiaaliseksi. Miten länsi voi vastapainoksi lisätä selkeyttä?

Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan alkoi helmikuussa 2022 ja sen seurauksena Eurooppa on astunut uuteen epävarmuuden aikakauteen. Väitöskirjassani tutkin epävarmuuden lisääntymistä ilmiönä Venäjän ja lännen välisessä turvallisuussuhteessa vuodesta 2014 alkaen, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja liitti laittomasti itseensä Krimin niemimaan. Käytän tutkimuksessani Aleksander Wendtin kirjassaan Quantum Mind and Social Science: Unifying Physical and Social Ontology ehdottamaa kvanttilähestymistapaa kansainvälisten suhteiden tutkimukseen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin uhkasi helmikuussa muutamaa päivää ennen Venäjän aloittamaa suurhyökkäystä Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanssa pitämässään lehdistötilaisuudessa käyttää ydinasetta, jos Venäjä ja Nato joutuisivat vastakkain sodassa. Tällainen tilanne voisi Putinin mukaan syntyä, jos Ukraina liittyisi Natoon ja sen jälkeen yrittäisi valloittaa takaisin vuonna 2014 Venäjän miehitysjoukoille menettämänsä Krimin niemimaan.

Pietarin kaupungin duumassa huhtikuun lopussa pitämässään puheessa Putin puolestaan uhkasi ketä tahansa Ukrainan puolelle sotaan sekaantuvaa maata tai tahoa, “joka iskee Venäjää vastaan ja aiheuttaa strategisen tason uhan Venäjälle, salamannopealla vastauksella, joka pohjautuu instrumentteihin, joita ei ole käytössä yhdelläkään toisella maalla.”

Jatkuva pelottelu ydinaseilla on aiheuttanut lännessä, erityisesti Venäjän naapurimaissa pelkoa ja ahdistusta. Tutkimusten mukaan ihmiset kaikkialla Itä-Euroopassa nukkuvat yönsä huonosti, näkevät painajaisia sodasta. Uni reagoi ihmisen valveilla kokemaan stressiin, jota kuvat sodasta ja viestit ydintuhosta lisäävät.

Tämän stressin aiheuttaminen on Venäjän valtiojohdon tarkoituskin. Putin totesi jo marraskuussa 2021 Venäjän ulkoministeriössä pitämässään puheessa, että Venäjän on ylläpidettävä lännessä ihmisten mielissä “tietty jännite”, jotta läntisten johtajien mieleen ei tulisi järjestää konflikteja Venäjän rajoilla. Koska Venäjä on altavastaaja aloittamassaan konfliktissa lännen kanssa, se pyrkii käyttämään epävarmuutta lisäämään voimaansa. Epävarmuuden strateginen käyttö on mahdollistanut tähän asti Venäjälle aloitteen pitämisen itsellä sekä konfliktin intensiteetin ja rytmin säätelyn.

Väitöstyössäni yksi tutkimani ilmiö on ydinaseen käytöllä uhkaamisen aiheuttama ns. affekti, joka aiheuttaa ihmisille pelkoa ja ahdistusta. Affekti on psykologian termi, joka kuvaa aivoissa tapahtuvaa prosessia, jossa tietyt sanat ja teot aiheuttavat meissä vaikeasti kontrolloitavissa olevia tunnereaktioita. Pitkittyessään tällaiset tunnereaktiot voivat myös alkaa ohjaamaan käyttäytymistämme.

Venäjällä on tämänkaltaisten psykologisten vaikuttamisvälineiden käytössä pitkä perinne, joka juontuu Neuvostoliiton ajalta. Pelottelun aiheuttama epävarmuus kohteessa antaa valtaa pelon aiheuttajalle.

Osa ihmisistä reagoi pelkoon aggressiivisesti, osa passiivisesti. Passiivinen reaktio voi saada meidät esimerkiksi sensuroimaan viestintäämme tai tekojamme, jotta emme kohtaisi tunnereaktion aiheuttamaa tilannetta uudelleen. Venäjällä on tämänkaltaisten psykologisten vaikuttamisvälineiden käytössä pitkä perinne, joka juontuu Neuvostoliiton ajalta. Pelottelun aiheuttama epävarmuus kohteessa antaa valtaa pelon aiheuttajalle. Vallan käyttäjä voi tällöin esimerkiksi ns. refleksiivisen kontrollin teorian mukaisesti alkaa ohjata kohdemaan yleisön tai poliittisten päättäjien toimintaa haluttuun suuntaan.

Erityinen ongelma Venäjän epävarmuuden käytössä on luottamuksen täydellinen tuhoutuminen osapuolten välillä ja konfliktin eskalaation hallinta. Venäjä on niin tottunut käyttämään epävarmuutta voimansa lisäämiseen, että se on tullut siitä tietyssä mielessä riippuvaiseksi ja ajautunut tilanteeseen, jossa sen voima ei näytä enää vastaavan tavoitteenasettelua. Kun sota Ukrainaa vastaan sujuu huonosti, niin Venäjä näyttääkin nyt nostavan jälleen panoksia lännen suuntaan lisäämällä epävarmuutta. Siten jatkuva puhe ydinaseen käyttämisestä ja koko maailman olemassaolon asettaminen kyseenalaiseksi vaikuttaisi kertovan siitä, että Venäjä on epävarmuutta käyttäessään ajanut itsensä nurkkaan. Jo esitetyn eksistentiaalisen uhkan jälkeen on enää vähän mahdollisuuksia korottaa panoksia.

Erityinen ongelma Venäjän epävarmuuden käytössä on luottamuksen täydellinen tuhoutuminen osapuolten välillä ja konfliktin eskalaation hallinta. Venäjä on niin tottunut käyttämään epävarmuutta voimansa lisäämiseen, että se on tullut siitä tietyssä mielessä riippuvaiseksi ja ajautunut tilanteeseen, jossa sen voima ei näytä enää vastaavan tavoitteenasettelua.

Jossain vaiheessa jatkuva uhkailu saattaa turruttaa kuulijan. Retoriikka voi muuttua tylsäksi ja tyhjäksi. Tässä piilee myös epävarmuuteen ydinaseiden osalta liittyvä suuri vaara. Kun uhkailu menettää tehoaan, niin kasvonsa menettänyt osapuoli voi ajautua epätoivoisiin tekoihin pyrkiessään osoittamaan, että sen uhkauksilla on merkitystä.

Vakaat demokraatiset instituutiot ja toimivat sopimukset vähentävät epävarmuutta

Mitä sitten lännen on mahdollista tehdä tilanteen hallitsemiseksi? Lännen on syytä tiedostaa omat vahvuutensa konfliktissa Venäjän kanssa. Näihin vahvuuksiin kuuluvat läntiset demokraattiset instituutiot, joiden päätöksenteko lisää lännen toimien ennakoitavuutta ja selkeyttä. Toistaiseksi länsi Yhdysvaltojen johdolla on onnistunut Venäjän ja Ukrainan välisen sodan eskaloitumisen estämisessä. Sota on pysynyt Venäjän ja Ukrainan välisenä. Lännen harkittu tuki Ukrainalle auttaa Ukrainaa puolustustaistelussa Venäjää vastaan ja tylsistyttää koko ajan Venäjän sotakonetta. Samaan aikaan Venäjään kohdistetut pakotteet vähentävät Venäjän mahdollisuuksia käydä sotaa pitkällä aikavälillä. Venäjän käyttäessä maksimaalista epävarmuutta, on tärkeää, että länsi pyrkii toimimaan mahdollisimman ennakoitavasti, selkeästi ja peräänantamattomasti.

Samalla on syytä muistaa myös ne Venäjän ja lännen turvallisuussuhteet osat, jotka vielä jotenkin toimivat. Yksi tällainen edelleen toimiva ja epävarmuuden vähentämisessä hyvin tärkeä elementti on tammikuussa 2021 uudistettu uusi Start-sopimus (New Strategic Arms Reduction Treaty) Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä, jonka voimassaoloa jatkettiin tuolloin vuoteen 2026 asti.

Uusi start-sopimus allekirjoitettiin alun perin presidentti Barack Obaman kaudella huhtikuussa 2010 ja se oli jatkoa kylmän sodan aikana neuvotellulle Start I-sopimukselle, joka tuli voimaan Neuvostoliiton hajottua 1993.  Sopimuksen keskeinen merkitys on katon asettamisessa ydinasevarustelulle ja olemassa olevien ydinaseiden molemminpuolinen valvonta. Sopimus vaikuttaa kestävän konflikteja hyvin, johtuen siitä, että kummallakin maalla, Venäjällä ja Yhdysvalloilla on tarve saada tietoa toistensa ydinaseista ja hillitä ydinasearsenaalin ylläpitoon liittyviä suuria kustannuksia.

Sopimus rajoittaa Yhdysvaltojen ja Venäjän strategisen ydinasearsenaalin maksimikokoa 1550 taistelukärkeen ja pommiin. Lisäksi sopimus rajoittaa ydinasetriadin valmiudessa olevat aseet 700 mannertenväliseen ohjukseen, sukellusveneistä laukaistavaan ohjukseen ja raskaista pommikoneista laukaistaviin ydinaseisiin. Lisäksi sopimus sallii 800 varastoissa olevaa vastaavaa asetta. Sopimus sisältää myös yksityiskohtaisen valvontajärjestelmän erityisine protokollineen, jotka mahdollistavat osapuolille tiedon saamisen toisen osapuolen ydinaseiden sijoittelusta ja mahdollisuuden tehdä tarkastuskäyntejä tietojen varmistamiseksi. Jokaisessa ohjuksessa ja pommikoneessa on oma identifikaattorinsa, joka mahdollistaa satelliittivalvonnan. Uusien ohjusten lähteminen sijoituspaikkoihin on notifioitava vastapuolelle. Sopimus myös estää ballististen ohjusten laukaisualustojen muuntamisen ohjustentorjuntaan käytettäviksi alustoiksi. Edelleen sopimus kieltää tavanomaisten taistelukärkien asentamisen strategisiin ohjuksiin.

Vaikka uusi Start-sopimus vähentääkin ydinaseisiin liittyvää epävarmuutta, sopimus ei tietenkään poista sitä kokonaan. Mutta uusi Start-sopimus on kuitenkin yksi Venäjän ja lännen turvallisuussuhteen lähtökohta, joka sallii selkeyden ja ennustettavuuden lisäämisen, kunhan pahin sotapsykoosi Venäjällä alkaa tappioiden ja pakotteiden myötä hellittää.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys vähentäisi epävarmuutta Itämerellä    

Toinen epävarmuutta vähentävä elementti Venäjän ja lännen turvallisuussuhteessa voisi olla Suomen ja Ruotsin liittyminen sotilasliitto Naton jäseneksi. Tämä jäsenyysprosessi on ajankohtaistumassa todennäköisesti jo lähikuukausina ennen Naton kesäkuun huippukokousta Madridissa. Jäsenyyden myötä Suomi ja Ruotsi asemoivat itsensä läntisten ennustettavuutta ja vakautta ylläpitävien instituutioiden ytimeen. Sotilaallisesti liittoutuneesta Pohjolasta tulisi merkittävä, vakauttava sotilaallinen voima Itämerellä, joka toimisi tehokkaana pidäkkeenä kaoottiselle Venäjälle.

Nato-jäsenyyden myötä Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan, Latvian, Liettuan ja Viron voima Pohjois-Euroopassa integroituisi ja yhtenäistyisi. Harjoitusyhteistyötä nämä maat ovat tehneet Naton rauhankumppanuusohjelman puitteissa jo pitkään. Jos tilannetta vertaa nykyiseen, niin on helppo nähdä Suomen ja Ruotsin jäsenyysprosessin selkeyttävän Pohjolan ulko- ja turvallisuuspoliittista karttaa. Historiallinen vertailukohta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen asemalle saattaisi löytyä hyvinkin kaukaa, Ruotsin suurvalta-ajalta ennen suurta Pohjan sotaa. Silloinkin Venäjä oli sisäisessä kaaoksessa.

Voi olettaa, että Venäjä ei tällä hetkellä kuitenkaan juuri arvosta Suomen ja Ruotsin pyrkimystä vakauden ja selkeyden lisäämiseen Pohjolassa. Venäjä lähetti viime joulukuussa Yhdysvalloille ja Natolle vaatimuslistan, jota Venäjä perusteli ETYJ:n Istanbulin sopimuksessa 1999 vahvistetulla jakamattoman turvallisuuden käsitteellä. Venäjän mukaan Naton laajentuminen tapahtuu Venäjän turvallisuuden kustannuksella. Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan myötä on käynyt kuitenkin selväksi, että Venäjän käyttämä jakamattoman turvallisuuden käsite peittää alleen Venäjän ilmeisen tavoitteen palauttaa itselleen etupiiri entisen Neuvostoliiton alueella, Itä-Euroopassa ja Pohjolassa ja asettaa kohdemaiden suvereeni päätöksenteko siten kyseenalaiseksi.

Epävarmuus alueella ei näytä lisääntyvän Naton laajentumisen seurauksena, vaan koska Venäjä toimii aggressiivisesti, tavalla, joka hämärtää kansainvälisen sopimusoikeuden käsitteiden merkityksiä ja asettaa ne palvelemaan Venäjän omia poliittisia päämääriä. Jakamattoman turvallisuuden käsiteen vääristävä käyttö on tästä hyvä esimerkki.

Epävarmuus alueella ei näytä lisääntyvän Naton laajentumisen seurauksena, vaan koska Venäjä toimii aggressiivisesti, tavalla, joka hämärtää kansainvälisen sopimusoikeuden käsitteiden merkityksiä ja asettaa ne palvelemaan Venäjän omia poliittisia päämääriä.

Venäjä on uhannut ydinaseilla myös Pohjolassa. Venäjän turvallisuusneuvoston varajohtaja, entinen pääministeri Dmitri Medvedev uhkasi julkisesti 14.huhtikuuta, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä Venäjä joutuisi tuomaan ydinaseet takaisin Itämeren alueelle. Medvedevin uhkaus sijoittuu Venäjän pitkään linjaan. Venäjä on toistuvasti uhannut vastaavansa sotilaallisilla ja poliittisilla toimilla Suomen ja Ruotsin jäsenyyspäätökseen, vaikka se aiemmin onkin todennut, että Venäjän puolesta maat ovat vapaita päättämään asiasta itse.

Venäjä pyrkinee lähikuukausina erilaisia epävakauttavia vaikuttamiskeinoja käyttäen lisäämään epävarmuutta alueella. Mahdollisesti kostonhimoinen Venäjä saattaa kohdistaa Suomeen ja Ruotsiin kyberoperaatioita, hybridivaikuttamista, eri tason epävakauttavia uhkauksia mukaan lukien ydinaseisiin liittyviä uhkia, ilmatilaloukkauksia, jopa sabotaasitoimia. Moskovassa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyteen liittyvät vastatoimet nähdään nykyisessä tilanteessa Venäjän Ukrainassa käymän sodan kehyksessä osana Venäjän vastatoimia Yhdysvaltojen johtamaa länttä vastaan. Tästä syystä Suomi ja Ruotsi voivat tuskin itse juurikaan vaikuttaa siihen, mitä Venäjä tekee tai ei tee.

Nykyisessä tilanteessa Venäjän epävarmuutta lisäävien toimien ei tule antaa vaikuttaa Suomen ja Ruotsin jäsenyysharkintaan. Vakaus Pohjolassa on myös Venäjän etu, vaikka se ei sitä tällä hetkellä tiedostaisikaan.

 

Putinin Ukrainan sota päätti kylmän sodan jälkeisen välirauhan  Euroopassa, teki suurvaltasuhteet uudelleen ajankohtaisiksi ja myllersi eurooppalaisen turvallisuusrakenteen ja kansainvälisen politiikan. 

Alusta- ja Politiikasta-verkkojulkaisujen artikkelisarja tarjoaa näkökulmia suurvaltasuhteiden nykytilaan ja avaa kylmän sodan aikaa ja lähihistoriaa nykytilanteen taustalla. Eri tieteenalojen tutkijat avaavat artikkeleissa nykytilannetta ja historiaa omaan tutkimukseensa ja asiantuntemukseensa nojaten. Artikkelisarja on valmisteltu ja julkaistaan yhteistyössä verkkolehtien välillä.

Alusta ja Politiikasta ovat tutkijayhteisölähtöisiä, yhteiskuntatieteellistä ja myös muuta tutkimusta yleistajuistavia verkkojulkaisuja.