Tosi-TV:n ansaitsevuuspuhe kannustaa köyhyydessä eläviä ihmisiä sosiaaliseen liikkuvuuteen ja itsensä muuntamiseen

Median ansaitsevuuskehykset ovat seuraamuksellisia, sillä niiden avulla esimerkiksi suomalaiset ja brittipoliitikot ovat oikeuttaneet työttömyys- ja toimeentuloturvan vastikkeellistamista.

Kun arvioidaan, millaisen ihmisen tulisi voittaa television selviytymis- tai kykykilpailuohjelma,  usein arvioidaan osallistujan ansaitsevuutta, eli moraalista toimijuutta.

Ansaitsevuutta on aiemmissa tutkimuksissa lähestytty ensi sijassa kansalaisten asenteena tai käsityksinä köyhyydessä eläviä tai sosiaaliturvaa saavia ihmisiä kohtaan. Ansaitsevuuden ja ei-ansaitsevuuden luokittelun voi kuitenkin nähdä olevan staattista kielteistä tai myönteistä asennetta hienovaraisempi ihmisten toimintaa, puhetta ja kehollista esiintymistä edellyttävä moraalinen arvio. Esimerkiksi taloudelliseen tukeen, palveluihin ja avunsaantiin liittyvästä ansaitsevuudesta neuvotellaan lukuisissa eri arkielämän konteksteissa, jotka ovat sidoksissa moninaisiin institutionaalisiin rooliodotuksiin, oikeuksiin ja velvollisuuksiin.

Yksittäisten ihmisten ansaitsevuutta ja ei-ansaitsevuutta arvioivat etenkin erilaiset hyvinvointivaltion etulinjassa työskentelevät katutason ammattilaiset – kuten sosiaalityöntekijät, lääkärit, poliisit, työvoimaviranomaiset, tuomarit ja opettajat – jotka kohdentavat työssään tukea, sanktioita ja resursseja toimeenpannessaan sekä tulkitessaan politiikkaa ja lainsäädäntöä.

Ääripäiset ja stigmaattiset sosiaaliset kategoriat, kuten asunnottoman, huumeidenkäyttäjän, paperittoman tai pitkäaikaistyöttömän kategoriat, ovat omiaan aiheuttamaan avunsaannin ja resurssien ansaitsevuuteen liittyvää selontekovelvollisuutta.

Erityisesti ääripäiset ja stigmaattiset sosiaaliset kategoriat, kuten asunnottoman, huumeidenkäyttäjän, paperittoman tai pitkäaikaistyöttömän kategoriat, ovat omiaan aiheuttamaan avunsaannin ja resurssien ansaitsevuuteen liittyvää selontekovelvollisuutta. Suomessa tuloryhmien ääripäitä edustavat ihmiset ovat myös erityisessä selontekovelvollisuustilanteessa, jossa puheen avulla neuvotellaan moraalisista vastuista, omista ansioista ja omien toimien hyväksyttävyydestä. (Tarkiainen 2022.)

Ansaitsevuuspuhe tosi-tv-ohjelmissa ja mediassa

Ansaitsevuus on myös esillä mediassa ja erityisesti tosi-tv-ohjelmissa sekä viihteessä. Median ansaitsevuuskehykset ovat seuraamuksellisia, sillä niiden avulla esimerkiksi suomalaiset ja brittipoliitikot ovat oikeuttaneet työttömyys- ja toimeentuloturvan vastikkeellistamista (Barton & Davis 2018, s. 205; Tarkiainen 2020, s. 303). Median kehystyksissä ja mediasisältöjen vastaanotossa ansaitsevuutta on yhdistetty hyvinkin triviaaleihin seikkoihin, esimerkiksi moraalisiin arvioihin siitä millainen ihminen voi omistaa nahkasohvan (Mäkinen 2017, s. 229) tai älypuhelimen (Kotilainen & Pellander, 2021).

Tosi-tv-ohjelmien on argumentoitu heijastavan laajempaa hyvinvointivaltion muutosta, jossa ihmisiä kutsutaan yksilövastuuseen, aktiivisuuteen, terveellisyyteen ja itsensä hoivaan (McMurria 2008; Ouellette & Hay 2008). Sen lisäksi tosi-tv-ohjelmat on yhdistetty terapeuttiseen kulttuuriin, jossa yksilöitä kannustetaan paljastamaan ”autenttista” minuuttaan tunnustuksellisen ja itserefleksiivisen puheen avulla (Biressi & Nunn 2005). Tosi-tv-ohjelmien osallistujia kuvataan ihmisinä, jotka tarvitsevat muodonmuutosta ja asiantuntijainterventioita erilaisilla intiimin arkielämän alueilla, kuten hygieniassa, perhesuhteissa, syömisessä ja terveydessä (Skeggs & Wood 2012, s. 86).

Tosi-tv-ohjelmien on argumentoitu heijastavan laajempaa hyvinvointivaltion muutosta, jossa ihmisiä kutsutaan yksilövastuuseen, aktiivisuuteen, terveellisyyteen ja itsensä hoivaan.

Ansaitsevuutta ja ei-ansaitsevuutta tuotetaan lukuisissa suomalaisissakin tosi-tv-formaattiadaptaatioissa, kuten Olet mitä syöt, Supernanny Suomi, Temptation Island ja Selviytyjät. Yhtäältä näissä ohjelmissa voidaan korostaa osallistujien moraalista hyveellisyyttä, toisaalta halveksuttavuutta. Nämä affektiiviset moraaliset arviot voivat esimerkiksi kohdentua kulttuurisiin odotuksiin vanhemmuuteen, parisuhteisiin tai ruoanlaittotapoihin liittyen. Tosi-tv-ohjelmissa vahvistetaan erityisesti yritteliäisyyteen ja työelämäahkeruuteen liittyvää kulttuurista arvoa.

Esimerkiksi Winslow’n (2016, s. 1361, 1370–1371) mukaan Pomo piilossa -formaatissa työnantajien alaiset voivat osoittautua esimiehelleen moraalisesti ylivertaisiksi, eli yritteliäiksi, joustaviksi ja työteliäiksi subjekteiksi. Työntekijöiden ansaitsevuutta voi vahvistaa myös se, että heitä palkitaan siitä, että he eivät piittaa heille valehtelemisesta ja heihin kohdistuvasta luvattomasta tarkkailusta osana tosi-tv-tuotantoa. (Mt.) Näiden sankarillisten tosi-tv-kuvastojen rinnalle Isossa-Britanniassa on vakiintunut tosi-tv-ohjelmien köyhyyspornogenre (engl. poverty porn), jossa korostuu köyhyydessä elävien moraalisesti tuomittava elämäntapa. Näiden leimallisten tosi-tv-kuvastojen on argumentoitu herättävän katsojissa esimerkiksi inhoa ja halveksuntaa työttömyyttä, sosiaaliturvaa ja työväenluokkaista elämäntapaa kohtaan.

Suomessa tosi-tv-ohjelmat ovat herättäneet julkista keskustelua tosi-tv-tuotantojen moraalista.

Ansaitsevuuspuhe kannustaa köyhyydessä eläviä muutokseen

Olen tutkinut Rikkaat ja rahattomat -tosi-tv-ohjelmassa suomalaisesta köyhyydestä ja hyvätuloisuudesta tuotettuja ansaitsevuusrepresentaatioita (Tarkiainen 2021). Olen tutkimuksessani ollut kiinnostunut siitä, miten brittiformaatti sovelletaan suomalaiseen kulttuuriin sopivaksi ja miten pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa tarkastellaan tuloerojen äärimmäisyyttä osana television kuvastoa. En ole vertaillut sarjaa alkuperäisformaattiin, vaan olen ollut kiinnostunut siitä, miten Suomessa tuloerot ja eriarvoisuus kulttuurisesti esitetään.

Tulosteni mukaan, suomalaisessa Rikkaat ja rahattomat -formaattiadaptaatiossa korostuu sekä köyhyydessä elävien että hyvätuloisten suomalaisten ansaitsevuus. Sarjassa köyhyydessä elävät ihmiset esitetään hyveellisinä, yritteliäinä ja haavoittuvina roolimalliköyhinä ja hyvätuloiset omilla ansioillaan sekä kovalla työlään meritoituneina henkilöinä. Sarjassa työelämään liittyvä sinnikkyys ja intohimoinen asenne työhön ovat sekä hyvätuloisiin että köyhyydessä eläviin ihmisiin liitettyjä moraalisia hyveitä.

Työelämään liittyvä sinnikkyys ja intohimoinen asenne työhön ovat sekä hyvätuloisiin että köyhyydessä eläviin ihmisiin liitettyjä moraalisia hyveitä.

Rikkaat ja rahattomat -tosi-tv-ohjelmassa tuloerojen tarkastelussa kuitenkin ihanteellistetaan sosiaalisen liikkuvuuden, meritokratian ja kuluttajuuden arvoja esimerkiksi korostamalla hyvätuloisten elämäntapaa ja kulutustasoa hyvätuloisten itse omin ansioin saavuttamana.

Tämän kehystyksen vuoksi hyvätuloiset suomalaiset voivat sarjassa kohdistaa köyhyydessä eläviin ihmisiin moraalista pedagogiikkaa antamalla köyhyyttä kokeville perheille ohjeita niin sanotusta paremmasta elämästä. Nämä pitävät sisällään hyvätuloisten köyhiin perheisiin kohdistamaa avunantoa säästämiseen, sijoittamiseen, asuntokauppoihin, kiitollisuuteen, yrittäjyyden suunnitteluun ja talouden pitoon liittyen. Sarjassa köyhyydessä elävillä perheenjäsenillä ei kuitenkaan esitetä olevan taitoja ja osaamista, joita he voisivat antaa vastaavasti takaisin. Sarjassa korostuneesti köyhyydessä elävien perheiden oletetaan tavoittelevan taloudellista vaurautta ja kulutuskeskeistä elämäntapaa. Näin ollen sarjassa ei vain representoida ja kuvata ansaitsevuutta, vaan ansaitsevuuspuheella myös kannustetaan köyhyydessä eläviä ihmisiä aktiivisuuteen, työmarkkinaosallisuuteen ja yritteliäisyyteen.

Vaikka köyhyydessä eläviä henkilöitä esitetään Rikkaat ja rahattomat -sarjassa ansaitsevina ja hyveellisinä köyhinä, sarjassa vahvistetaan mielikuvaa siitä, että köyhyydessä on syytä muuntautua pois tavoittelemalla sosiaalista liikkuvuutta ja kuluttamisen kautta tapahtuvaa elämäntapamuutosta.

Tosi-tv-ohjelmissa neuvotellaan moraalista, normeista, arvoista ja affekteista sekä vahvistetaan kulttuurisia käsityksiä toivotusta ja ei-toivotusta elämäntavasta. Tosi-tv-ohjelmat kuvaavat ansaitsevuutta sekä köyhyyden, hyvätuloisuuden että yhteiskuntaluokan viihteellistämisen kautta (Ouellette & Hay 2008; Skeggs & Wood 2012). Vaikka köyhyydessä eläviä henkilöitä esitetään Rikkaat ja rahattomat -sarjassa ansaitsevina ja hyveellisinä köyhinä, sarjassa vahvistetaan mielikuvaa siitä, että köyhyydessä on syytä muuntautua pois tavoittelemalla sosiaalista liikkuvuutta ja kuluttamisen kautta tapahtuvaa elämäntapamuutosta. Nähtäväksi jää ,vakiintuuko Suomeenkin sensaatiohakuinen köyhyysporno-tosi-tv-genre, jossa korostuu sosiaaliturvan saajiin kohdistuva selkeän pilkallinen sävy ja viihteellinen häpäisy sekä ei-ansaitsevuuden esittäminen. Ainakin uusi suomalainen tosi-tv-ohjelma The Harlins vahvistaa käsitystä itse ansaitusta hyvätuloisten suomalaisten ylellisestä elämäntavasta.

 

Lähteet

Barton, A., & Davis, H. (2018) From empowering the shameful to shaming the empowered: Shifting depictions of the poor in ‘reality TV’, Crime, Media, Culture, 14(2), s. 191–211.

Biressi, A., & Nunn, H. (2005) Reality TV: Realism and revelation. London: Wallflower Press.

Kotilainen, N., & Pellander, S. (2021) (Not) Looking like a refugee, Media History, doi: https://doi.org/10.1080/13688804.2021.1932445

Mäkinen, K. (2017) Struggles of citizenship and class: Anti-immigration activism in Finland, The Sociological Review, 65(2), s. 218–234.

Ouellette, L., & Hay, J. (2008) Makeover television, governmentality and the good citizen, Continuum, 22(4), s. 471–484.

Skeggs, B., & Wood, H. (2012) Reacting to reality television: Performance, audience and value. London: Routledge.

Tarkiainen, L. (2020) ‘Effortful’, ‘needy’ and ‘freeloader’: Constructions of unemployed people’s deservingness in Finnish parliamentary discussions. Journal of Language and Politics, 9(2), s. 290–310.

Tarkiainen, L. (2022, in press) Deservingness in Welfare Policy and Practice Discursive and Rhetorical Approaches. London: Routledge.

Tarkiainen, L. (2021) Rikkaat ja rahattomat -tosi-tv -sarjan köyhyyden ja hyvätuloisuuden ansaitsevuusrepresentaatiot, Media & viestintä 44(4), s. 1–19.

Winslow, L. (2016) Doing more with less: Modelling neoliberal labour relations in Undercover Boss, The Journal of Popular Culture, 49(6), s. 1357–1374.