Uusliberalistinen talous on uudelleenorganisoinut yhteiskuntia Euroopassa 1980-luvulta alkaen siten, että markkinoiden tarpeet ovat tulleet yhteiskunnallisen organisoitumisen keskiöön.
Markkinoiden vaikutukset korkeakoulutukseen koskevat myös koulutuksen kustannuksia. Aiemmin kustannuksista on vastannut suurelta osin valtio. Koulutuksen markkinoistuminen on siirtänyt Euroopassa myös koulutuksen kustannuksia entistä enemmän opiskelijoiden hartioille.
Britanniassa tämä on johtanut innokkaaseen ulkomaisten opiskelijoiden etsintään jo vuosikymmenet sitten. Saksassa markkinoistumisen prosessi on osittain ollut hitaampi kuin edellä kävijöiden eli angloamerikkalaisten maiden. Kuitenkin suunta on sama. Kehitystä on ollut hillitsemässä myös erittäin runsas korkeakoulu-uudistusta koskeva tutkimusjulkaisutoiminta ja opiskelijoiden, tutkijoiden ja opettajien aktiivinen uudistuskriittinen toiminta.
Korkeakouluympäristön muuttuminen
Amerikkalaisen tulkinnan ja kokemuksen mukaan koulutus on siirtynyt yhteisen hyvästä entistä enemmän yksityisen hyvän kaistalle (Bush 2017; Sassower 2019). Tämä merkitsee koulutuksen muuttumista palveluksi, jonka pitäisi vastata yksityisen kuluttajan tarpeisiin, ei niinkään yhteisen ja yhteiskunnallisen hyvän saavuttamiseen. Korkeakoulutuksen markkinoistuminen sisältää seuraavankaltaisia tavoitteita:
– yksilön pyrkimys saavuttaa koulutuksen avulla mahdollisimman korkeiden ansaintatulojen työpaikka,
– tieteellisesti intohimoisesta tutkimuksesta siirtyminen mittaukseen perustuvaan kilpailuun siitä, miten monta kertaa tutkimukseen viitataan, ja suurten apurahojen tavoitteluun,
– opiskelijoiden ja tieteenharjoittajien vähittäinen siirtyminen arvottamaan itseään taloudellisina toimijoina enemmän kuin syvän tiedon etsijöinä sekä
– hallintohenkilökunnan siirtyminen pois tieteenharjoittajien kumppanuudesta.
Nämä amerikkalaisten yliopistotutkijoiden havainnot omasta toimintaympäristöstään erityisesti viimeisten kahden-kolmenkymmenen vuoden aikana muuttuneine yliopistoyhteisöineen ovat valuneet myös eurooppalaisiin yliopistoympäristöihin. Tämänhetkinen tilanne koetaan ongelmalliseksi erityisesti suurten yhteiskunnallisten ja maailmanlaajuisten yhteistä hyvää uhkaavien luonnonmuutosten laajetessa globaalisti. Ne suistavat totuttuja elintapoja radoiltaan, puhumattakaan vakavimmasta sotatilanteesta Euroopan sisällä sitten 1940-luvun.
Uhkien torjunta vaatii yhteistä ymmärrystä ja toimintaa erityisesti korkeakoulutetuilta. Siinä ei individualistisen oman hyvän tavoitteisiin tuijottaminen enää auta. Jo vuosikymmeniä vaikuttanut uusliberaali talousajattelu vaikuttaa jo enemmän kuplalta kuin maailman pelastamisen tulevaisuuden strategian perustalta.
Uhkien torjunta vaatii yhteistä ymmärrystä ja toimintaa erityisesti korkeakoulutetuilta. Siinä ei individualistisen oman hyvän tavoitteisiin tuijottaminen enää auta. Jo vuosikymmeniä vaikuttanut uusliberaali talousajattelu vaikuttaa jo enemmän kuplalta kuin maailman pelastamisen tulevaisuuden strategian perustalta. Markkinat eivät pysty ohjaamaan ihmiskuntaa eettisesti. Ne eivät ratkaise ongelmia, joita on syntynyt, kun erilaisiin päämääriin pyrkivät tavoitteet kohtaavat. Ihmiskunta kamppailee dikotomioiden – luonto kontra yhteiskunta, markkinat kontra julkinen yhteisö tai tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus kontra vapaus – kanssa. Näitä kysymyksiä yliopistossa pitäisi analysoida eri kannoilta. Uusliberalistinen taloudellinen ajattelu lähtee tarkastelemaan maailmaa yritysten taloudellisten intressien kannalta vastassaan kuluttajan intressit, eikä se ota riittävästi muita, myös tärkeämpiä, asioita huomioon.
Jos tällaisia kysymyksenasetteluja supistetaan vain jonkun pienen osa-alueen lyhytaikaiseen käytännölliseen ratkaisemiseen, päädytään yhteiskuntaan, jonka pitää vähä väliä muuttaa toimintaansa ja toimintansa perusteita.
Jos tällaisia kysymyksenasetteluja supistetaan vain jonkun pienen osa-alueen lyhytaikaiseen käytännölliseen ratkaisemiseen, päädytään yhteiskuntaan, jonka pitää vähä väliä muuttaa toimintaansa ja toimintansa perusteita. Näin on tapahtunutkin esimerkiksi rakennusteollisuuden, kaupunkisuunnittelun ja sosiaalisen asuntotuotannon lyhytaikaisissa ratkaisuissa, jotka näkyvät nyt muutaman vuosikymmenen vanhojen rakennusten ja asuinalueiden purkamistarpeina. Kriittiset yliopistotutkijat näkivät jo alkuvaiheessa eri maissa vaaroja, joita ei silloin yleisesti otettu huomioon. Uusliberalismin ideoiden käytäntöön soveltaminen alkoi näyttävästi nimenoman teknisiin innovaatioihin perustuen. Käytäntöön soveltaminen pyrki mahdollisimman halpoihin kustannuksiin, ja yksityisen yritystoiminnan suuriin voittoihin.
Arvioivan ja kriittisen lähestymistavan merkitys ei ole hävinnyt yliopistotutkimuksesta tänäkään päivänä. Kuitenkin näyttää siltä, että EU:nkin käyttämä nimitys nyky-yliopistosta yritysyliopistona johtaa itsenäisen ajattelun alistamiseen entistä enemmän (yritys)kumppaneiden toiveiden mukaisten tavoitteiden toteuttamiselle (Jessop 2017). Yliopiston päämotiiviiksi nousee rahoituksen saaminen (Briscoe & Persad 2021).
Aiempaa valtioyliopistomallia kritisoitiin aikanaan hitaudesta ja byrokraattisuudestakin. Yritysyliopisto taas näyttää johtavan yliopistotoimijat markkinatoimijoiden armoille erityisesti, kun julkinen rahoitus muuttuu eri lähteistä anottavaksi yksityiseksi rahoitukseksi (Aulenbacher & Riegraf 2012). Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat – näin kritisoitiin aiemmin julkisen vallan palveluksessa olemista. Sama toteamus liittynee muihinkin rahoittajiin mutta nyt vielä yksityiskohtaisemmin kuin julkisen vallan alaisessa yliopistossa toimittaessa. Palveluyliopistona palvelu kohdistuu ensi sijassa rahoittajaan.
Aiempaa valtioyliopistomallia kritisoitiin aikanaan hitaudesta ja byrokraattisuudestakin. Yritysyliopisto taas näyttää johtavan yliopistotoimijat markkinatoimijoiden armoille erityisesti, kun julkinen rahoitus muuttuu eri lähteistä anottavaksi yksityiseksi rahoitukseks.
Saksassa nykykehitystä arvioiva ja kriittinen tutkimustoiminta on ollut hyvin laajaa jo parinkymmenen vuoden aikana. Saksan yliopistot ovat olleet hyvin oppituolikeskeisesti organisoituja, kuten ennen Suomessakin. Professorien valta on pirstoutumassa, samoin oppiaineiden ja tieteenalojen eurooppalaisen moduulikeskeisen yliopistotutkintopolitiikan vuoksi. Samoin koulutukseen otetaan sisään opetusjaksoja yliopiston ulkopuolella entistä enemmän tietyillä aloilla, kuten kauppatieteissä ja teknisissä tieteissä. Kun tähän vielä lisätään yrityksenomaisuuden tunkeutuminen yliopistolaitoksen sisään, kritiikin kohteita arvioinnille löytyy (esim. Gerber & Jocheim 2012; Lenz 2017).
Arvioidaankin eurooppalaisissa yliopistoissa siirryttävän julkisesta kohti yksityistä kovalla vauhdilla. Esimerkiksi Saksassa viime vuosina yksityisiä korkeakouluja on perustettu runsaasti. Yksityisiä yliopistoja on jo 19 ja korkeakouluja kaikkiaan koko maassa 432. Seuraava kehitysvaihe näyttää olevan vaihtoehtoinen yliopisto eli yksityinen korkeakoulu, joka ei Euroopassa yritysyliopistona ole ollut perinteinen korkeakoulumuoto. Uudessa eurooppalaisessa yksityisessä yritysyliopistossa opiskelijat suorittavat BA tai MA -tasoisia tutkintoja työskennellen esimerkiksi puolet ajasta yrityksessä. Tällöin yksityisen korkeakoulun lukukausimaksuja ei makseta, koska yritys korvaa ne saamallaan työpanoksella. Osa opinnoista voidaan suorittaa korkeakouluallianssin sisällä myös ulkomailla. Tämä idea on kehitetty ennen kaikkea insinööriopintoja varten, mutta se on levinnyt ainakin Saksassa myös arkkitehtuuriin, sosiaalityöhön ja joillekin kulttuurialoille.
Anglomerikkalaisessa maailmassa mainetta on niittänyt liikemies James Dysonin Britanniaan perustama Dyson Institute of Technology, jossa voi suorittaa BA-tason insinööritutkinnon ja työskennellä Dysonin yrityksissä samaan aikaan. EU:n suosimassa korkeakoulupolitiikassa tämä suunta on suositeltava. Yliopiston ja yritysten tulisi palvella toisiaan tiedon välityksessä eri tavoin.
Isäntä ja renki -suhde vai demokratia ja kritiikki
Isäntä ja renki -suhde on ollut yliopistojen ongelmana jossain määrin aina. Ensin se oli kirkon ja yliopiston välinen, sitten maallisen kuningasvallan ja yliopiston välinen suhde. Tästä päästiin eurooppalaisiin demokratioihin, jolloin parlamentaarinen valta alkoi kontrolloida yliopistoja. Isäntä ja renki -ongelma on kuitenkin aiemmin pysynyt makrotasoisena ongelmana, jossa julkiset instituutiot mittelevät keskenään.
Nyt tilanne on muuttumassa. Isännäksi on kipuamassa yksityinen taloussektori ja samalla yliopiston sisäinen kontrollointi alkaa suuntautuu entistä enemmän yksilöihin, yliopistossa toimiviin henkilöihin ja heidän suhteeseensa yliopisto-olemuksen muotoon. Yksityisen taloussektorin ja yliopiston välinen tasaveroinen tiedonvaihdon suhde on koko ajan vaarassa keikahtaa raiteiltaan. Tällöin yliopiston kolmas tehtävä alistuu ulkopuolisen vallan alle. Tätä problematiikkaa ovat saksalaiset tutkijat analysoineet ahkerasti (esim. Himpsl 2017).
Yksityisen taloussektorin ja yliopiston välinen tasaveroinen tiedonvaihdon suhde on koko ajan vaarassa keikahtaa raiteiltaan. Tällöin yliopiston kolmas tehtävä alistuu ulkopuolisen vallan alle.
Saksalaisten pohdinnat ovat Suomen kannalta arvokkaita, koska molempien yhteiskuntien yliopistolaitokset ovat perinteisesti muistuttaneet suuresti toisiaan ja molemmat ovat myös omaksuneet uusliberalistisen yliopistokäänteen varsin myöhään, parikymmentä vuotta brittiyliopistojen muutoksen jälkeen.
Silloin kun yliopiston ja yksityisen taloussektorin suhde tulee hyvin henkilökohtaiseksi, se problematisoituu entisestään. Yliopistossa toimijoiden oletetaan olevan henkilökohtaisesti vastuussa ei vain omasta tulevaisuudestaan vaan myös työnantajansa tulevaisuudesta kuten pienyrityksessäkin tapahtuu. Intressit, jotka määräävät yliopiston suunnan, tulevat yliopiston ulkopuolella toimivien rahoittajien lyhytaikaisista pyrkimyksistä, silloin kun rahoitus tapahtuu entistä enemmän yksityisen sektorin taholta. Samalla yliopistojen ja muiden korkeakoulujen löyhemmät yleiset arvot astuvat taka-alalle tai häviävät kokonaan. Yhteistä hyvää ei tunne enää kukaan tärkeistä toimijoista, toteaa amerikkalainen filosofian professori Raphael Sassower (Sassower 2019).
Aloitteista tulee hajanaisia eivätkä ne enää muodosta mielekästä tieteellistä kokonaisuutta. Yliopistosta muodostuu kokeilutyöpaja, jossa opetus- ja tutkimusmahdollisuudet raunioituvat.
Epäillään, että liian voimakas kanssakäyminen ulkopuolisten tahojen kanssa palvelusuhteessa vie pohjan pois tieteenharjoittajan varsinaiselta työltä. Sillä ei ole enää tekemistä tieteellisen tiedon etsimisen kanssa. Aloitteista tulee hajanaisia eivätkä ne enää muodosta mielekästä tieteellistä kokonaisuutta. Yliopistosta muodostuu kokeilutyöpaja, jossa opetus- ja tutkimusmahdollisuudet raunioituvat. Näin yhteiskunnan tai politiikan tarpeet johtavat yliopiston suuntaa ja syrjäyttävät sen olennaisen ytimen, arvioidaan saksalaisesta näkökulmasta (Himpsl 2017).
Yksi suurimmista häviäjistä on yliopiston itsehallintoperiaate, yliopistodemokratia, joka on ollut eurooppalaisen ja erityisesti saksalaisen humboldtilaisuuden kannalta tärkeä tekijä yliopistossa. Samalla alkavat yliopistosta poistua alat, jotka eivät ole taloudellisesti ”kannattavia”, kuten humanistiset alat ja taideaineet, puhumattakaan kriittisen tieteen harjoittajista, jotka useimmiten ovat yhteiskuntatieteilijöitä. Tämäkin kehitys on Euroopan eri maissa alkanut jo vuosia sitten.
Harri Melin otti jäähyväispuheessaan Tampereen yliopistossa kantaa kriittisen tieteen merkitykseen viime vuoden lopulla (Melin 2021):
”Kriittisen tutkimuksen estäminen tai kahlitseminen kertoo yleensä autoritäärisyydestä. Yksi Neuvostoliiton tekemistä virheitä oli, että kommunistinen puolue kahlitsi kriittisen yhteiskuntatutkimuksen. Sosiologia alistettiin kuvitteellisen kommunismin rakentamiselle ja kriitikoilta vietiin tutkimusedellytykset. Vasta kun koko järjestelemä oli jo romahtamassa, havahduttiin tajuamaan, että valtaa pitäviltä puuttui tutkittuun tietoon perustuva käsitys omasta yhteiskunnasta ja sen sisäisistä ristiriidoista. Nyt Unkarissa on kielletty sukupuolentutkimus ja Suomessakin vaaditaan Suomen Akatemiaa rahoittamaan vain oikealla tavalla vaikuttavaa tutkimusta.”
Olimmeko 2021 jo sopeutumassa uuteen autoritäärisyyden vaiheeseen yliopistoissamme ja tutkimuksen rahoituksessa? Tuuli vain kävi vastakkaiselta suunnalta kuin 1970-luvun tiukan marxismin aikoina.
Tutkimus on viime aikoina kautta maailman luokiteltu erittäin korkeatasoiseksi ja joksikin muuksi. Luokittelu on tapahtunut ennen kuin on nähty pitkällä aikavälillä, mistä tutkimuksesta jää jälkiä historiaan.
Huippututkimus on myös käsite, jonka amerikkalainen uusliberalistinen käänne toi agendalle. Tutkimus on viime aikoina kautta maailman luokiteltu erittäin korkeatasoiseksi ja joksikin muuksi. Luokittelu on tapahtunut ennen kuin on nähty pitkällä aikavälillä, mistä tutkimuksesta jää jälkiä historiaan. Huippututkimus määritetään huipuksi ennen kuin se edes alkaa. Urheilukilpailuissa määritetään huippuja ennen suoritusta aiempien näyttöjen perusteella ja sitten petytään, kun kilpailija ei nyt päässytkään huippusuoritukseensa tai hurrataan voitosta. Kilpailu on lyhytaikainen suoritus eikä huipputuloksesta muille ole syvempää hyötyä kuin kilpailijoille ja heidän organisaatioilleen sekä rahoittajilleen maineen tasolla. Onko tutkimus siis rinnastettavissa tällaisiin lyhytaikaisiin suorituksiin? Eikö tutkimuksella pitäisi viedä maailmaa parempaan suuntaan eikä noukkia lyhytaikaisia voittoja – ja voittoja, mistä?
Esimerkiksi nyt juuri yhteiskuntatieteilijöiden tulisi nopeasti alkaa analysoida käynnissä olevan sodan yhteiskunnallisia seurauksia. Siinä huippututkimuksen profiililla ei sinänsä ole sijaa, vaan ahkeralla työllä ja asioihin erittäin huolellisella paneutumisella sekä tästä lähtevällä kriittisellä oivaltamisella.
Lähteet
Aulenbacher, Brigitte & Riegraf, Birgit (2012) Economical Shift und demokratische Öffnungen. Uneindeutige Verhältnisse in der unternehmerischen und geschlechtergerechten Universität . Die Hochschule 2/2012, 291-303.
Briscoe, Patricia & Persad, Robin (2021) Building entrepreneurial researcher capacity to increase positive changes in practice. Evidence & Policy: Journal of Research, Debate and Practice (2021) 17 (4), 741-754. https://doi.org/10.1332/174426420X16047228925563
Bush, Lawrence (2017) Knowledge for Sale. The Neoliberal Takeover of Higher Education. The MIT Press. Cambridge MA. Dyson Institute.
Gerber, Sascha & Jochheim, Linda (2012) Paradigmenwechsel im Wissenschaftswettbewerb? Umsetzungsstand und Wirkung neuer Steuerungsinstrumente im deutschen Universitätssystem Die Hochschule. Journal für Wissenschaft und Bildung (2012) 21 (2)
Guerrero, Maribel et al. (2014) Entrepreneurial universities in two European regions: a case study comparison. The Journal of Technology Transfer (2014) 39,415–434. https://doi.org/10.1007/s10961-012-9287-2
Himpsl, Franz (2017) Forschung, Lehre – und was nah? DUZ Magazin (Deutsche Universitätszeitung) 5/2017, 28-33.
Jessop, Bob (2017) Varieties of academic capitalism and entrepreneurial universities. On past research and three thought experiments. High Education (2017) 73, 853–870. DOI 10.1007/s10734-017-0120-6
Lenz, Thorsten (2017) Die Europäische Wissensgesellschaft. Theoretische Grundlagen und ökonomische Einflüsse.Verlag Dr.Kovac. Hamburg.
Melin, Harri (2021) Sosiologia muuttuvana yhteiskuntatieteenä. 12.11.2021. Alusta!
Sassower, Raphael (2019) The Neoliberal University and the Common Good. Social Epistemology Review and Reply Collective 8 (10), 90-106.
