Artikkeli on osa Alustan keväällä ja syksyllä 2022 julkaistavaa Agenda2030-toimintaohjelman teemoja ja kestävää kehitystä tarkastelevaa artikkelisarjaa.
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals, SDG) lanseerattiin vuonna 2015. SDG-kehikkoon sisältyy lukuisia indikaattoreita, joiden avulla paitsi YK:n jäsenmaat myös useat kaupungit, yritykset ja jopa yliopistot ovat alkaneet raportoida edistymisestään kohti tavoitteita. Indikaattoritiedon keräämisen ja raportoinnin taustalla on usein kuultu hokema ”Sitä saat, mitä mittaat” – tässä tapauksessa tähtäimessä on sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä maailma.
Ylevästä päämäärästä huolimatta SDG-tavoitekokoelma on antanut aihetta myös kritiikkiin. Arvostetussa Nature Communications -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kävi ilmi, että kehikko ei pysty estämään ympäristön tuhoutumista (Zeng ym., 2020). YK:n katastrofiriskien vähentämistä koskevan huippukokouksen alla toukokuussa 2022 julkaistiin sadan tutkijan vetoomus, jossa SDG-kehikon todettiin epäonnistuneen ja kehotettiin YK:ta luopumaan siitä. Poliittisen prosessin tuloksena syntyneen kehikon perimmäiseksi ongelmaksi on tunnistettu ihmiskeskeisyys eli se, että kestävyyttä tavoitellaan ensisijaisesti ihmislajin hengissä säilymisen ja hyvinvoinnin vuoksi. Yksi osoitus tästä on se, että kaikki 17 päätavoitetta esitetään yhtä tärkeinä, vaikka maapallon kantokyvyn ylläpitäminen on edellytys yhteiskunnalliselle hyvinvoinnille ja nämä yhdessä taas luovat pohjan toimivalle taloudelle. Tätä tärkeysjärjestystä havainnollistaa Stockholm Resilience Centren laatima hääkakkumalli.
Kehikon perimmäiseksi ongelmaksi on tunnistettu ihmiskeskeisyys eli se, että kestävyyttä tavoitellaan ensisijaisesti ihmislajin hengissä säilymisen ja hyvinvoinnin vuoksi.
SDG-kehikon ihmislähtöisyys näkyy myös siinä, että muunlajisiin eläimiin (non-human animals) liittyvät tavoitteet puuttuvat lähes kokonaan. Eläimiin viitataan vain resursseina (kestävä kalastus, tuotantoeläinten geneettinen monimuotoisuus) tai epäsuorasti osana ekosysteemien lajirikkautta. Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään SDG-kehikon ongelma, vaan ylipäänsä kestävään kehitykseen liittyvissä keskusteluissa eläimet loistavat poissaolollaan tai niitä käsitellään varsin yksipuolisesti.
Miksi eläimet pitäisi huomioida kestävän kehityksen keskusteluissa?
Ympäristökriisin ja muunlajisten eläinten välillä on monia yhtymäkohtia. Maapallolla elää useita miljardeja tuotantoeläimiä, joiden kasvatuksen on arvioitu aiheuttavan jopa neljäsosan globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä (FAO 2006, Poore & Nemecek 2018). Tuotantoeläinten ja ihmisten määrän eksponentiaalinen kasvu puolestaan valtaa maapinta-alaa niin luonnonvaraisilta kasveilta kuin eläimiltäkin ja on merkittävin tekijä kuudennen sukupuuttoaallon taustalla (Díaz ym. 2020). Hengen menetyksen lisäksi ihmisen toiminta aiheuttaa villieläimille muunlaisiakin ongelmia: esimerkiksi melusaaste häiritsee valaiden keskinäistä viestintää ja valosaaste harhauttaa muuttolintuja.
Hieman pidempi perustelu sille, miksi muunlajiset eläimet pitäisi huomioida kestävän kehityksen yhteydessä, liittyy viimeaikaiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen. Eurooppalaiset kuluttajat ovat ilmaisseet pitävänsä tuotantoeläinten hyvinvointia tärkeänä (EC 2005), ja esimerkiksi Suomessa on perustettu tätä varten (tilapäinen) eläinasiamiehen virka. Myös monet eläinten hyväksikäytön muodot ovat vähitellen alkaneet menettää yhteiskunnallista oikeutustaan: Kosmetiikkatuotteiden testaus eläimillä kiellettiin EU:ssa vuonna 2004, ja moni maa on luopunut turkistarhauksesta eettisiin syihin vedoten. Eläinten käyttö sirkuksissa on myös vähenemään päin.
Tieteellinen näkökulma eläinten oikeuksiin
Yllä kuvattu yhteiskunnallinen kehitys on tapahtunut vuorovaikutuksessa tieteellisen keskustelun kanssa. Eläinkysymyksiin perehtyneet filosofit ovat jo pitkään olleet yhtä mieltä siitä, että ainakin tuntevien eläinten intressit tulisi ottaa huomioon moraalisessa mielessä.
Hyvinvointia korostava koulukunta (esim. Singer, 1975) hyväksyy eläinten hyväksikäytön, kunhan niitä kohdellaan ”inhimillisesti”, aiheuttaen mahdollisimman vähän kärsimystä. Eläinten oikeuksia kannattava koulukunta (esim. Regan, 1985) puolestaan on esittänyt, että muunlajisilla eläimillä on ihmisistä riippumaton itseisarvo. Tästä seuraa, että ihmisillä ei ole oikeutta mieltää eläimiä omaisuudekseen tai käyttää niitä hyväkseen millään elämään alueella (ruoka, vaatteet, eläinkokeet, viihde). Jonnekin näiden kahden koulukunnan välimaastoon sijoittuvat politiikantutkijoiden viimeaikaiset pohdinnat siitä, missä määrin kansalaisuuden kaltaisia käsitteitä voisi soveltaa eläimiin ja miten niiden edut voitaisiin huomioida edustuksellisen demokratian keinoin (Donaldson & Kymlicka, 2011; Cochrane, 2012). Vastaavasti oikeusfilosofiassa on herännyt keskustelu eläinten juridisista oikeuksista ja mahdollisuuksista kohdella eläimiä oikeushenkilöinä (Stucki, 2020; Kurki, 2019).
Eläimet osaksi kestävän kehityksen määritelmää, mittaamista ja raportointia
Vaikuttaa siis siltä, että maailma on hiljalleen muuttumassa suuntaan, jossa muunlajisilla eläimillä katsotaan olevan moraalisia, poliittisia ja juridisia oikeuksia. Tätä taustaa vasten kestävän kehityksen vakiintunut määritelmä näyttäytyy melko vanhanaikaisena ja kaipaa päivitystä, joka tekee eläimet toimijaryhmänä näkyväksi.
Aiemmin on jo ehdotettu (esim. Rawles, 2010), että perinteistä kestävän kehityksen määritelmää täydennettäisiin eläinten hyvinvointiulottuvuudella (kuvio 1, ylärivi). Hieman samantyyppinen on yli 200 asiantuntijan ehdotus sisällyttää eläinten hyvinvointi kestävän kehityksen hallintaan (ks. myös Verkuijl et al., 2022). Tällöin kyse on niin sanotusta heikosta kestävyydestä, joka esittää kaikki osa-alueet toisistaan riippumattomina eikä huomioi eläinten oikeuksia. Oma ehdotuksemme (kuvio 1, alarivi) pohjautuukin ekologisten taloustieteilijöiden vahvan kestävyyden malliin, jossa eri ulottuvuudet on esitetty sisäkkäisinä ympyröinä (ks. esim. Giddings ym. 2002). Tämän mallin logiikka on sama kuin SDG-tavoitteiden ”hääkakussa” eli tarkoitus on havainnollistaa, että talous on vain yksi yhteiskunnasta riippuvainen osajärjestelmä ja yhteiskunta puolestaan on riippuvainen ympäröivästä luonnosta. Muunlajiset eläimet sijoittuvat tässä mallissa yhteiskunnan ja ympäristön väliin korostaen luontevasti sitä, että ihminen on yksi laji muiden joukossa.
Kuvaaja 1. Muunlajiset eläimet osana kestävyyden määritelmää (Vinnari & Vinnari, 2021).
Mitä käytännön seurauksia tällaisella eläimet sisältävällä vahvan kestävyyden mallilla sitten on? Ainakin toivomme, että se inspiroi ja kannustaa erilaisia organisaatioita huomioimaan muunlajisten eläinten hyvinvointi- ja varsinkin oikeusnäkökulmat kestävyysstrategioita ja -tavoitteita sekä näihin liittyviä mittareita suunniteltaessa.
Julkisissa organisaatioissa kuten kunnissa voitaisiin sisällyttää eläinnäkökulma julkisiin hankintakriteereihin tai – lapsibudjetoinnin ideaa soveltaen – tarkastella vuotuista talousarviota eläinten hyvinvoinnin ja oikeuksien näkökulmasta.
Asiaa on hyvä lähestyä avoimin mielin pohtien erikseen niin tuotanto- kuin villieläimiäkin toimialasta riippumatta. Metsäyhtiössä esimerkiksi voidaan seurata toiminnan vaikutuksia villieläinlajien määriin mutta myös tunnistaa, että henkilökuntaruokalassa tarjoiltu liharuoka on yhteydessä tuotantoeläinten hyvinvointiin ja oikeuksiin. Vastaavasti liha-alan yrityksessä, jossa jo seurataan tuotantoeläinten hyvinvointimittareita, voidaan pohtia toiminnan vaikutuksia villieläinten elämään. Julkisissa organisaatioissa kuten kunnissa voitaisiin sisällyttää eläinnäkökulma julkisiin hankintakriteereihin tai – lapsibudjetoinnin ideaa soveltaen – tarkastella vuotuista talousarviota eläinten hyvinvoinnin ja oikeuksien näkökulmasta. Lisää esimerkkejä löytyy open access -artikkelistamme Vinnari & Vinnari (2021), johon tämä kirjoitus osittain perustuu.
Mahtuvatko eläimet SDG-kehikkoon?
Kuten yllä näkyy, kestävän kehityksen kolmijakoa on suhteellisen helppo muokata siten, että eläimet tulevat näkyväksi toimijaryhmäksi. SDG-kehikon kohdalla tilanne on hankalampi, koska jo sen rakenne on erilainen. Jokaisen 17 päätavoitteen alla saattaa olla niin ympäristöön, yhteiskuntaan kuin talouteenkin liittyviä alatavoitteita. Näin ollen muunlajisten eläinten hyvinvointiin ja oikeuksiin liittyviä tavoitteitakin pitäisi ripotella eri päätavoitteiden alle. Toinen ongelma liittyy jo aiemmin todettuun ihmiskeskeisyyteen. SDG-kehikon pääpaino on ihmisten ja yhteiskuntien sosio-ekonomisella kehityksellä, ja ympäristöstä pidetään huolta vain siksi, että tulevien (ihmis)sukupolvien on mahdollista hyödyntää sitä samassa määrin kuin nykyisin elävien.
Mielestämme järkevintä olisikin purkaa nykyinen kehikko ja rakentaa se uudestaan tiedepohjaisten, tuntevien eläinten moraaliset, poliittiset ja juridiset edut huomioivien oletusten varaan. Inhorealistinen arkijärki sanoo, että näin ei tule tapahtumaan, mutta idealistinen tutkijanmieli jaksaa toivoa.
Lähteet
Cochrane, A. (2012). Animal rights without liberation: Applied ethics and human obligations. New York: Columbia University Press.
Díaz, S., Settele, J., Brondízio, E. S., Ngo, H. T., Agard, J., Arneth, A., et al. (2019). Pervasive human driven decline of life on Earth points to the need for transformative change. Science, 366(6471), eaax3100.
Donaldson, S., & Kymlicka, W. (2011). Zoopolis: A Political Theory of Animal Rights. Oxford: Oxford University Press.
EC (2005). Attitudes of consumers towards the welfare of farmed animals. Special Eurobarometer 229.
FAO (2006). Livestock’s long shadow: Environmental issues and options. Food and Agriculture Organization of the United Nations.
Giddings, B., Hopwood, B., & O’Brien, G. (2002). Environment, economy and society: Fitting them together into sustainable development. Sustainable Development, 10(4), 187–196.
Kurki, V. AJ. (Ed.). (2019). A theory of legal personhood. Oxford University Press.
Poore, J. & Nemecek, T. (2018). Reducing food’s environmental impacts through producers and consumers. Science 360, 987–992.
Rawles, K. (2010). Developing ethical, sustainable and compassionate food policies. In J. D’Silva & J. Webster (Eds.), The meat crisis: Developing more sustainable production and consumption. London: Earthscan.
Regan, T. (1985). The case for animal rights. Oakland: University of California Press.
Verkuijl, C., Sebo, J., Hötzel, M. J., Visseren-Hamakers, I., Achakulwisut, P., Bastos Lima, M. & Green, J. (2022). Mainstreaming animal welfare in sustainable development: a policy agenda. Stockholm+50 background paper series. Stockholm Environment Institute, Stockholm.
Singer, P. (1975). Animal liberation: A new ethics for our treatment of animals. New York: New York Review/Random House.
Stucki, S. (2020). Towards a theory of legal animal rights: Simple and fundamental rights. Oxford Journal of Legal Studies, 40(3), 533–560.
Vinnari, E. & Vinnari, M. (2021). Making the invisibles visible: Including animals in sustainability (and) accounting. Critical Perspectives on Accounting. Open access -artikkeli, saatavilla: https://doi.org/10.1016/j.cpa.2021.102324
Zeng ym. (2020). Environmental destruction not avoided with the Sustainable Development Goals. Nature Communications.
