Viimeisen vuoden aikana Suomessa on järjestetty kahdet vaalit – kesän 2021 kuntavaalit ja tammikuun 2022 aluevaalit. Molemmissa äänioikeuttaan käytti vain noin puolet äänioikeutetuista, mikä on herättänyt laajaa keskustelua edustuksellisen demokratian tilasta Suomessa.
Mitään poppaskonsteja äänestysaktiivisuuden nostamiseen ei ole. Puolueilla, ehdokkailla ja medialla on tärkeä tehtävä siinä, että politiikka on riittävän mielenkiintoista ja lähestyttävää, jotta kansalaiset haluavat osallistua ja vaikuttaa. Poliittista osallistumista tukevat asenteet ja käyttäytymismallit kuitenkin omaksutaan jo nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa, minkä jälkeen ne säilyvät melko muuttumattomina. Yksi keskeinen poliittiseen osallistumiseen vaikuttava tekijä on kansalaispätevyys.
Kansalaispätevyydellä tarkoitetaan laajasti kansalaisten kokemusta siitä, mitkä ovat heidän vaikutusmahdollisuutensa yhteiskunnassa. Niin kutsutulla ulkoisella kansalaispätevyydellä tarkoitetaan kansalaisten arviota poliittisen järjestelmän ja sen toimijoiden vastaanottavuudesta eli siitä, että poliitikot ottavat päätöksenteossa huomioon kansalaisten preferenssit. Sisäisellä kansalaispätevyydellä puolestaan viitataan kansalaisten arvioon omista kyvyistään ymmärtää politiikkaa ja vaikuttaa siihen. Sisäisessä kansalaispätevyydessä on siis kyse niin sanotusta poliittisesta minäpystyvyydestä.
Sisäisen kansalaispätevyyden kokemus on keskeinen edellytys täysimääräiselle poliittiselle kansalaisuudelle. Mitä paremmiksi kansalaiset arvioivat kykynsä vaikuttaa politiikkaan, sitä todennäköisemmin he myös osallistuvat siihen.
Sisäisen kansalaispätevyyden kokemus on keskeinen edellytys täysimääräiselle poliittiselle kansalaisuudelle. Mitä paremmiksi kansalaiset arvioivat kykynsä vaikuttaa politiikkaan, sitä todennäköisemmin he myös osallistuvat siihen.
Sisäisessä kansalaispätevyydessä on kuitenkin havaittavissa lukuisia kuiluja eri väestöryhmien välillä. Erityisen sitkeä kuilu on esimerkiksi sukupuolten välillä: naisilla sisäisen kansalaispätevyyden kokemus on selvästi heikompi kuin miehillä. Myös yhteiskunnallinen hyväosaisuus on yhteydessä korkeampaan kansalaispätevyyteen: korkeammin koulutetut ja korkeammassa ammattiasemassa olevat luottavat vaikutusmahdollisuuksiinsa selvästi enemmän kuin matalasti koulutetut ja matalammassa ammattiasemassa olevat.
Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa Koulutuksen merkitys kansalaispätevyyden kehittymisessä (EPIC) (2019–2023) selvitetään, missä määrin kansalaispätevyyden kuilut ovat olemassa jo nuorten keskuudessa, ja kykeneekö suomalainen koulujärjestelmä tasaamaan perhetaustasta juontuvia eroja.
Asenteet poliittista osallistumista kohtaan muodostuvat niin kutsutun poliittisen sosialisaation seurauksena. Tällä tarkoitetaan prosessia, jossa yksilöt omaksuvat poliittisia arvoja, asenteita ja käyttäytymismalleja perheeltään ja läheisiltään, mutta myös koulusta ja esimerkiksi mediasta. Tutkimukset osoittavat, että poliittisten arvojen ja käyttäytymismallien omaksuminen on voimakkaimmillaan aikuistumisen kynnyksellä ja varhaisaikuisuudessa, tutkimuksesta riippuen siis noin 16–24-vuotiaana. Tänä aikana omaksuttu maailmankatsomus ei ole muuttumaton, mutta se on melko pysyvä.
Tutkimukset osoittavat, että poliittisten arvojen ja käyttäytymismallien omaksuminen on voimakkaimmillaan aikuistumisen kynnyksellä ja varhaisaikuisuudessa, tutkimuksesta riippuen siis noin 16–24-vuotiaana. Tänä aikana omaksuttu maailmankatsomus ei ole muuttumaton, mutta se on melko pysyvä.
Mikäli siis kannamme huolta suomalaisen demokratian tulevaisuudesta, meidän on pohdittava, millaiset seikat tukevat aktiivisen kansalaisuuden omaksumista ja aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamista jo nuoruudesta lähtien.
Kesän 2021 kuntavaaleissa, joissa koko maan äänestysprosentti 55,1 oli siis historiallisen alhainen, ylemmän korkea-asteen tutkinnon suorittaneista äänesti lähes 80 prosenttia (78 %) siinä missä keskiasteen suorittaneista vain alle puolet (48,5 %). Erot ovat suurimpia nuorempien ikäluokkien keskuudessa ja myös sukupuolten välinen kuilu erottuu selkeästi. Kaikista alhaisinta äänestysaktiivisuus oli pelkän perusasteen oppimäärän suorittaneiden miesten keskuudessa: heistä äänioikeuttaan käytti arviolta vain 18,2 prosenttia.
Toisin sanoen koulutustaso on merkittävä vedenjakaja eritoten nuorempien äänestäjien osalta, eikä ole missään nimessä itsestään selvää, että nämä erot jollain tapaa kuroutuisivat umpeen iän myötä. Tilanne voi olla pikemminkin päinvastoin, sillä nykyiset vanhemmat ikäluokat ovat varttuneet erilaisessa poliittisessa ympäristössä ja omaksuneet osallistumista tukevat normit vahvemmin koulutustaustasta riippumatta esimerkiksi siitä syystä, että heidän nuoruudessaan järjestöosallistuminen, ml. osallistuminen puolueisiin, oli selvästi yleisempää kuin nykyään.
Ilman osallistumiseen tarvittavia tietoja ja osallistumista tukevien normien omaksumista on erittäin todennäköistä, että osallistuminen entisestään eriytyy ja nimenomaan niin, että matalamman koulutuksen suorittaneet jäävät marginaaliin.
Minne katseet siis kohdistuvat? Miten voisimme tehokkaasti kaventaa olemassa olevia osallistumiskuiluja? EPIC-tutkimushanke korostaa tässä yhteydessä peruskoulujen demokratiakasvatuksen merkitystä. Saavatko nuoret koulusta riittävät eväät ymmärtää politiikkaa ja yhteiskuntaa? Ymmärtävätkö myös ne nuoret, jotka eivät keskustele politiikasta kotonaan vanhempiensa kanssa, erot eri puolueiden välillä ja näiden erojen juurisyyt? Onko nuorilla konfliktinsietokykyä, jota yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen vaatii? Arvostavatko nuoret henkilöitä ja instituutioita, jotka yhteisiä asioita hoitavat? Ilman osallistumiseen tarvittavia tietoja ja osallistumista tukevien normien omaksumista on erittäin todennäköistä, että osallistuminen entisestään eriytyy ja nimenomaan niin, että matalamman koulutuksen suorittaneet jäävät marginaaliin.
Peruskoulut ovat tärkeitä yhteiskunnallisia instituutioita siinäkin mielessä, että ne kokoavat yhteen kokonaisia ikäluokkia. Kaikki nuoret ovat peruskouluissa vielä saman demokratiakasvatuksen piirissä. Peruskoulun on Suomessa nähty parhaimmillaan tasaavan erilaisista kotitaustoista kumpuavia osallisuuseroja. EPIC-hanke tutkiikin nimenomaan sitä, mikä on peruskoulun ja sen jälkeisten koulutuspolkujen merkitys aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamisessa. Tietoa voidaan hyödyntää yhteiskunta- ja koulutuspoliittisen päätöksenteon tukena.
Josefina Sipinen ja Aino Tiihonen työskentelevät tutkijatohtoreina Tampereen yliopistossa Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa Koulutuksen merkitys kansalaispätevyyden kehittymisessä (EPIC). Artikkeli on osa Demokratiatutkimus -juttusarjaa.
Lähteet:
Neundorf, A. and Smets, K. 2017. Political socialization and the making of citizens. In: Oxford Handbooks Online. Oxford University Press
Oscarson, H. & Holmberg, S. 2013. Nya Svenska Väljare. Stockholm: Norstedts Juridik.
Rapeli, L. & Borg, S. 2016. Kiinnostavaa mutta monimutkaista: tiedot, osallistuminen ja suhtautuminen vaikuttamiseen. Teoksessa K. Grönlund & H. Wass, Poliittisen osallistumisen eriytyminen: Eduskuntavaalitutkimus 2015. Helsinki: Oikeusministeriö, 358–378.
Verba, S., Schlozman, K.L., Brady, H.E., 1995. Voice and equality: civic voluntarism in American politics. Harvard University Press, Cambridge, Mass.
Verba, S., Burns, N. & Schlozman, K.L. 1997. Knowing and Caring about Politics: Gender and Political Engagement. Journal of Politics, 59(4), 1 051–1 072.
