Tutkijan tehtävänä on muuttaa maailmaa. Sosiaalityön on mentävä sinne, missä ihmiset ovat: kauppakeskuksiin, matalan kynnyksen yhteisöihin, hävikkiruokajakeluihin tai TikTokiin. Sosiaalityön tutkimuksen on mentävä sinne, missä sosiaalityö on.

Sosiaalityön tutkijan valta ja vastuu

Tähänastisten tohtoriopintojemme aikana meitä on askarruttanut se, voiko ja pitääkö sosiaalityön tutkimuksen olla arvovapaata, kuten “perinteisen hyvän tieteen normeihin” kuuluu. Lyhyt kysely alkuvuonna 2022 Maijan Twitter-kuplassa osoitti, että arvovapautta tärkeämpänä monet pitävät avoimuutta ja tutkijan omien lähtökohtien reflektointia läpi tutkimuksen toteutuksen.

Tutkimuksen suunnittelua ja erilaisten valintojen tekemistä voi ikään kuin ajatella vallankäyttönä, johon olennaisesti vaikuttavat tutkijan arvot ja positio. Tutkimustyöhön toki vaikuttaa myös tiedepoliittisesti se, mitä pidetään yhteiskunnallisesti hyvänä ja esimerkiksi rahoittamisen arvoisena tutkimuksena ja minkälaisia tieteen tuloksia hyväksytään saatikka sovelletaan. Valta ja arvot ovat siis erottamaton osa tiedettä ja tutkimusta.

Meidän molempien tutkijan identiteettiä värittävät sosiaalityön arvot. Arvot ilmenevät eettisinä periaatteina, jotka ohjaavat työmme käytäntöjä. Periaatteita ovat ihmisen itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, ihmisoikeuksien ja osallisuuden edistäminen sekä syrjinnän, riiston ja alistamisen vastustaminen. Lisäksi olennaista on kamppailla sellaisia käytäntöjä vastaan, jotka ovat epäoikeudenmukaisia, alistavia tai muutoin rikkovat eettisiä periaatteita. Sosiaalityön tehtävänä onkin tukea ja edistää ihmisten omien voimavarojen käyttämistä ja itsenäistä selviytymistä. (IFSW 2018.)

Olennaista on kamppailla sellaisia käytäntöjä vastaan, jotka ovat epäoikeudenmukaisia, alistavia tai muutoin rikkovat eettisiä periaatteita. Sosiaalityön tehtävänä onkin tukea ja edistää ihmisten omien voimavarojen käyttämistä ja itsenäistä selviytymistä.

Sosiaalityössä olemme todistaneet, etteivät ihmisten sosiaaliset ja poliittiset oikeudet eikä osallisuus vielä Suomessakaan riittävästi toteudu. Esimerkiksi aikuissosiaalityö ei ole riittävästi päihteitä aktiivisesti käyttävien tai asunnottomuutta kokevien ihmisten tavoitettavissa. Lastensuojelussa lapset ja nuoret kokevat jatkuvasti, etteivät he tule kuulluksi, vaikka Lasten oikeuksien sopimus ja lastensuojelulaki alleviivaavat lapsen mielipiteen ja näkemyksen kuulemista ja huomioon ottamista kaikessa lapseen liittyvässä toiminnassa. Tietoisuutemme tilanteesta yllyttää meitä vaikuttamaan havaitsemiimme erilaisiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin niin tutkijoina kuin sosiaalityöntekijöinäkin.

Palo ihmisten yhdenvertaisuuden edistämiseen ja asioiden ajamiseen juontaa juurensa myös lakisääteiseen rakenteellisen sosiaalityön velvoitteeseen, jonka mukaan vaikuttaminen on kaikkien sosiaalihuollon ammattilaisten tehtävä (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 7 §). Rakenteellinen sosiaalityö tarkoittaa yhtäältä ihmisten sosiaaliseen hyvinvointiin vaikuttavien ilmiöiden havainnointia ja analysointia. Toisaalta se on sellaisten toimintatapojen kehittämistä, joilla voimme ennaltaehkäistä sosiaalisia ongelmia ja tunnistaa sellaisia tekijöitä, joiden vuoksi ihmiset joutuvat turvautumaan erityispalveluihin tai heistä tulee sosiaalityön pitkäaikaisia asiakkaita. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2022.)

Toisin sanoen rakenteellinen sosiaalityö on tiedon tuottamista ja tietoon perustuvien toimintatapojen kehittämistä. Laki rakenteellisesta sosiaalityöstä toimiikin väitöskirjatutkimustemme tukena, yhtenä oikeutuksena tuottaa uutta tietoa ja tietoon perustuvia ratkaisuja sosiaalityöhön.

Kolmanneksi yliopistolaissa määritelty yliopistojen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtävä koskee myös sosiaalityön asiantuntijoita ja tutkijoita. Tieteentekemisen näkökulmasta viestinnän ottaminen vakavasti liittyy myös tutkimuksen vaikuttavuuteen. (Jäppinen & Tiitinen 2022.) On tunnustettava se, että sosiaalityöntekijöillä ja sosiaalityön tutkijoilla on ajankohtaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä, ongelmista ja kehittämistarpeista sellaista tietoa, joka auttaa purkamaan syrjiviä rakenteita ja käytäntöjä (Pohjola ym. 2014).

Sosiaalityöntekijät toisin tekijöinä

Emansipaation perusedellytys on muuttumisen muuttaminen muuttamiseksi, ihmisten elämää rajoittavien asioiden tietoinen poistaminen. (Weckroth 2020, 30.)

Yksi esimerkki arvojen käytännön soveltamisesta ja toisin tekemisestä on Maijan ja kollegansa Camilla Jokelan syksyllä 2020 aloittama @sossut–niminen TikTok-tili, jossa he käyvät dialogia lastensuojeluun ja lasten oikeuksiin liittyvistä teemoista, erityisesti lasten ja nuorten kanssa. Idea sai alkunsa sekä vaikuttamisen palosta että kyllästyneisyydestä siihen, että mielikuvat ja julkisuuskuva lastensuojelusta ovat lähes poikkeuksetta negatiivisia.

Lisäksi menemällä sinne, missä lapset ja nuoret ovat, oli tavoite rikkoa perinteistä – kasvotontakin – kuvaa “sossuista” toimistossaan ja kritisoida perinteistä organisaatiolähtöistä tapaa osallistaa lapsia ja nuoria. Toukokuuhun 2022 mennessä kanavalla on yli 28 tuhatta seuraajaa ja kaikilla tilin videoilla yhteensä noin 600 tuhatta tykkäystä. Lisäksi useat lapset ja nuoret ovat saaneet apua ja neuvoja tilin kautta. Tilin saaman mediahuomion (HS 2021, Talentia 2021) myötä TikTok-sossut saivat lisänimen “anarkistisossut”.

Anarkismi liitetään usein sekasortoon, mutta tosiasiassa se on pikemminkin yhteisöllisyyttä, välittämistä ja toisin tekemistä.

Anarkismi liitetään usein sekasortoon, mutta tosiasiassa se on pikemminkin yhteisöllisyyttä, välittämistä ja toisin tekemistä. TikTok-sossujen anarkismi tarkoittaakin sosiaalityön eettisten periaatteiden käytännön soveltamista: rakenteiden ja systeemien muuttamista sekä lasten osallisuuden ja oikeuksien edistämistä yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Tarkoitus on kaikin tavoin pyrkiä kohti lastensuojelun kulttuurinmuutosta, vallankumousta lastensuojelun systeemissä.

Vuosina 2018–2019 toteutunut Osallisuuskiertue on toinen esimerkki siitä, miten sosiaalityö voi arvojensa mukaan edistää ihmisten osallisuutta. Kiertueen mahdollisti Osallistavan sosiaaliturvan kokeilu, jota Marja koordinoi Tampereen kaupungin aikuissosiaalityössä. Kokeilun tavoitteena oli löytää uusia keinoja tukea pitkäaikaistyöttömien osallisuutta. Mutta mitä osallisuus ihmisten mielestä tarkoittaa? Kokeilu otti siitä selvää järjestämällä Tampereen päivänä Osallisuustapahtuman kaupungin keskustassa.

Hernekeiton ääressä keskustelua osallisuudesta ja kuntademokratiasta virittivät myös muut kiertueelle osallistuneet tahot: keskustan hyvinvointialueen aluekoordinaattori, kuntademokratian kehittäjiä strategia- ja kehittämisyksiköstä sekä asumiseen, yhteisöruokailuun ja nuorten osallisuuteen liittyvien hankkeiden työntekijät. ”Kuntalaisen oma tarina on tärkein, minkä hän voi viranomaisille antaa”, totesi eräs järjestäjistä. Tapahtuma tavoitti runsaasti sellaisiakin ihmisiä, joita palvelut, vaikuttamisväylät ja hankkeet eivät yleensä tavoita. Osallisuustapahtuma laajeni vuoden 2019 aikana viiden hyvinvointikeskuksen alueelle liikkuvaksi Osallisuuskiertueeksi, johon osallistui myös Kelan ja työllisyyspalveluiden työntekijöitä. Yhteisöihin menemällä sosiaalityön katse siirtyi yksilöistä yhteisiin asioihin, ja järjestäjien yhteistyö opetti palvelujärjestelmän eri toimijoille toistensa toimintaa. Kenties yhteistyö myös käynnisti rakenteisiin kohdistuvia, esimerkiksi palveluiden tavoitettavuuteen tai vaikuttamiskanavien markkinointiin kohdistuvia muutoksia.

Vaikka sosiaalityötä on jossain määrin kritisoitu epäpolitisoitumisesta ja alistumisesta konventionaalisuuteen (Mullaly & Dupré 2019), kokemustemme mukaan sosiaalityöllä on tosiasiassa otettavissa tilaa niin paljon kuin se vain haluaa. Sosiaalityö tarvitseekin keinoja ottaa entistä paremmin käytäntöön sen vahva eettinen arvoperusta ja kurkottaa totutun yli: ajatella ja toimia toisin, nähdä ja luoda mahdollisuuksia sekä toisenlaisia tulevaisuuksia kansalaisille.

Tutkijat luomassa toisenlaisia tulevaisuuksia

Edellä kuvasimme sosiaalityön arvoperustan ohjaamaa toimintaa sekä mahdollisia tapoja toimia toisin. Minkälaisia toimintamahdollisuuksia (ks. Sen 1985; 1992) sitten tutkijoina luomme ja millaisia välineitä toisenlaisen tulevaisuuden luomiseksi on olemassa? Toimintamahdollisuuksissa on kyse siitä, että ihmisinä voimme selviytyä arjessamme, meillä on käytettävissämme tietoa oikeuksistamme ja palveluista sekä mahdollisuus saada apua silloin, kun sitä tarvitsemme. Amartya Senin (mt.) mukaan siis ihminen, joka ei tunnista omia toimintamahdollisuuksiaan, ei voi olla yhteiskunnan täysivaltainen toimija.

Inhimillisten toimintamahdollisuuksien varmistaminen on sosiaalityön ydintehtävä. Monet nykyiset asiakastyön käytännöt eivät kuitenkaan palvele kaikkien ihmisten toimintamahdollisuuksia, vaan lähestymistapa yleisesti on vielä negatiivista, ongelmalähtöistä tai organisaatiokeskeistä, vaikka osallisuuden eetosta onkin vaalittu ohjelmin, laein ja uudistuksin koko 2000-luvun ajan. Myös sosiaalityön tutkimuksessa asiakkaiden ja yhteisöjen osallisuus sen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa on toistaiseksi häviävän pientä.

Tutkijalle osallisuusperiaatteen noudattaminen tarkoittaa sitä, että hän ei pelkästään asetu haastamaan ja kritisoimaan olemassa olevia (syrjiviä) rakenteita ja järjestelmiä, vaan myös luomaan jotakin uutta yhdessä asiakkaiden ja yhteistyötahojen kanssa.

Yksi keino toisenlaisen toiminnan mahdollistamiseksi ja uusien tulevaisuuksien kuvittelemiseksi on osallistuva sosiaalityö. Se ei näe ihmisiä lähtökohtaisesti asiakkaina vaan kuntalaisina. Tutkijalle osallisuusperiaatteen noudattaminen tarkoittaa sitä, että hän ei pelkästään asetu haastamaan ja kritisoimaan olemassa olevia (syrjiviä) rakenteita ja järjestelmiä, vaan myös luomaan jotakin uutta yhdessä asiakkaiden ja yhteistyötahojen kanssa. Sosiaalityön tutkijat toisin toimijoina tarvitsevat tämän onnistumiseksi erilaisia työkaluja (Suoranta & Ryynänen 2014), esimerkiksi kanssatutkijuutta (Tokola 2022, Sipari ym. 2022). Osallistuvan lähtökohdan lisäksi kanssatutkijuus vahvistaa uusien toimintamahdollisuuksien luomista tutkimuksessa. Kanssatutkimus kumpuaa emansipatorisesta tiedonintressistä ja pyrkii rikkomaan perinteisten tutkimusasetelmien valtapositioita ja akateemista tiedontuotantoa. Kysymys on yhteisestä tutkimusprosessista, ja mahdollisuuksista vaikuttaa tutkimuksen suunnitteluun ja toteutukseen.

Digitaalinen tarinankerronta ja yhdessä tuotettu ja analysoitu aineisto saattavat tavoittaa jotain, jota ääneen puhuttu ja kirjoitettu aineiston tuottaminen ei tavoita.

Maija hyödyntää nuorten kiireellisiä sijoituksia koskevassa väitöstutkimuksessaan luovia ja osallistavia tutkimusmenetelmiä yhdessä kiireellisen sijoituksen kokeneiden nuorten kanssa aina tutkimuksen suunnittelusta tutkimuksen toteutukseen ja julkaisuun saakka. Näin hän pyrkii mahdollistamaan nuoria motivoivan, tasavertaisen ja demokraattisen osallistumisen, merkityksellisyyden ja vaikuttamisen tutkimuksen toteutuksessa. Esimerkiksi Maijan hyödyntämä digitaalinen tarinankerronta ja yhdessä tuotettu ja analysoitu aineisto saattavat tavoittaa jotain, jota ääneen puhuttu ja kirjoitettu aineiston tuottaminen ei tavoita. Osallistava, visuaalisia keinoja hyödyntävä tutkimus pyrkiikin perinteisten rajanvetojen rikkomisen lisäksi huomioimaan tutkijan roolin tiedon tuottamisen prosesseissa, tutkimukseen liittyvissä valta-asetelmissa sekä kysymyksissä, jotka liittyvät tiedon oikeutukseen ja omistamiseen (Ryynänen & Rannikko 2021; Thomson 2008). Vaikka kanssatutkimusta voikin kritisoida vahvan arvoperustansa vuoksi, voidaan sitä myös tiedeyhteisössä argumentoida perinteisiä tutkimustraditioita vahvemmaksi ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävämmäksi tutkimukseksi; sen tiedontuotanto on usein moninaisempaa, oikeuttaa erilaista tietoa ja sen jaettu prosessi perustelee tieteen vaikuttavuutta. Kanssatutkijuuden toteuttaminen vaatii tutkijalta auktoriteetin liu’uttamista sekä tiedon ja “tiedon” arvostusten kriittistä reflektiota. (Tokola 2022.)

Toinen esimerkki osallisuusperiaatteen mukaisesta toisin toimimisesta on Marjan toteuttama toimintatutkimus kynnyksettömässä palvelupisteessä, olohuonemaisessa Lissu Social Clubissa. Palvelupisteessä käy päivittäin noin 40–60 tyypillisesti päihteitä aktiivisesti käyttävää ihmistä, jotkut heistä kokevat myös asunnottomuutta. Tutkijalle toimintatutkimus tarkoittaa palvelupisteen toimintaan osallistumista ja tutkimuksen toteuttamista: yhtä lailla kahvittelua, pelailua ja tiskaamista kuin aineistojen tuottamista, analysoimista ja toiminnan arviointia maailman muuttamiseksi. Kriittisintä on toimia yhdessä työntekijöiden, kävijöiden ja sidosryhmän toimijoiden kanssa, jolloin toiminta kasvattaa ja muuttaa kaikkia toiminnan osapuolia eikä kukaan tiedä ennakolta edes toivottua lopputulosta. Stephen Kemmis (2009) kuvaakin toimintatutkimusta kriittiseksi ja itsekriittiseksi praksikseksi: se muuttaa työn käytäntöjä (mitä teemme), ymmärrystä käytännöistä (mitä ajattelemme ja sanomme), sekä toimintaa määrittäviä olosuhteita (miten suhtaudumme toisiin ja ympäristöön ympärillämme). Toimintatutkimuksessa on siis mahdollista kiinnittyä kriittiseen, vapauttavaan ja poliittisesti aktiiviseen tutkimuksen toteuttamiseen. Tietoa voi silloin tarkastella sen itsensä lisäksi myös niistä näkökulmista, kenellä on (ollut) arvovaltaa ja kontrollia päättää siitä, mikä lasketaan tiedoksi, miten tieto on organisoitunut, miten se siirtyy ja kenellä on pääsy tietoon. (Tennant 2009, 20‒21.)

Olennaista on yhteisesti suunnitella tutkimuksen toteutusta ja tuottaa tutkimuksessa yhdessä aineistoa, sillä näin mahdollistuu marginaaliin jätettyjen kokemusten yksityiskohtainen, tilanneherkkä ja kontekstitietoinen jäsentäminen.

Tiedon moninaisuuden tunnustaminen antaa tilaa tutkimuksessa äänille, jotka ovat tuntemattomampia ja aliarvostetumpia (Payne 2014; Fook 2016). Olennaista on yhteisesti suunnitella tutkimuksen toteutusta ja tuottaa tutkimuksessa yhdessä aineistoa, sillä näin mahdollistuu marginaaliin jätettyjen kokemusten yksityiskohtainen, tilanneherkkä ja kontekstitietoinen jäsentäminen (Törrönen 2006). Sosiaalityön asiakkaiden kanssa yhdessä tuotettu tieto kanssatutkien ja -toimien on kaikki tietämisen arvoista ja alleviivaa tiedon ja tietämisen moninaisuutta.

Lopuksi

Väitämme, että sosiaalityön tutkimuksen anarkismi on enemmän kuin vallan ja nykyisten toimintatapojen kyseenalaistamista. Sosiaalityön tutkimuksessa anarkismi on myös tasa-arvon radikaalia visioimista ja suoraa toimintaa tasa-arvon saavuttamiseksi, yhteistoimintaa tässä ja nyt. Kyse on myös tiedepoliittisista kysymyksistä: kenen tieto on oikeutettua (vrt. tiedon oikeutus) ja millaisia foorumeita tiede- (ja muissa) yhteisöissä luomme ja vahvistamme.

Sosiaalityön tutkimuksessa anarkismi on myös tasa-arvon radikaalia visioimista ja suoraa toimintaa tasa-arvon saavuttamiseksi, yhteistoimintaa tässä ja nyt.

On siis pyrittävä jatkuvasti kyseenalaistamaan se, mitä tiedämme ja miten, ja siten myös hyödynnettävä erilaisia tiedon ja tiedonmuodostuksen tapoja. Kun sosiaalityön tutkija asettuu itse ihmisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta edistävän muutoksen välineeksi, hän välttää sanoittamasta toivottua lopputulosta valmiiksi.

Sosiaalityön on mentävä sinne, missä ihmiset ovat. Sosiaalityön tutkimuksen on toimittava siellä, missä sosiaalityö ja sen ihmiset ovat.

 

LÄHTEET

Fook, J. (2016) Social Work: A Critical Approach to Practice. SAGE.

IFSW (2018) International Federation of Social Work. Global social work statement of ethical principles. https://www.ifsw.org/global-social-work-statement-of-ethical-principles/. Viitattu 30.4.2022.

Jäppinen, M. & Tiitinen, L. (2022) Asiantuntija- ja tutkimustieto yhteiskunnallisessa keskustelussa: kohti vaikuttavaa tutkimusperustaista viestintää. Teoksessa E. Liukko, H. Muurinen, T. Kokkonen & V. Santalahti (toim.) Vaikuttava rakenteellinen sosiaalityö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 1/2022.

Kemmis, Stephen (2009) Action research as a practise-based practise. Educational Action Research 17 (3), 463–474.

Mullaly, B. & Dupré, M. (2019) The New Structural Social Work: Ideology, Theory, and Practice. Neljäs painos. Oxford: Oxford University Press.

Payne, M. (2014) Modern Social Work Theory. Macmillan International Higher Education.

Pohjola, A. & Laitinen, M. & Seppänen, M. (toim.) 2014 Rakenteellinen sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja. UniPress: Kuopio.

Ryynänen, S. & Rannikko, A. (2021) Luovat ja osallistavat toiminnalliset tutkimusmenetelmät yhteiskuntatieteissä. Teoksessa S. Ryynänen & A. Rannikko (toim.) Tutkiva mielikuvitus. Gaudeamus: Helsinki.

Sen, Amartya (1992) Inequality Reexamined. Harvard University Press.

Sen, Amartya (1985) Commodities and Capabilities. Oxford University Press.

Sipari, S. & Vänskä, N. & Lehtonen, K. & Helenius, S. & Väisänen, S. & Harra, T. (2022) Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksessa. Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.

Sosiaali- ja terveysministeriö (2022) Rakenteellinen sosiaalityö. https://stm.fi/rakenteellinen-sosiaalityo. Viitattu 30.4.2022.

Suoranta, Juha & Sanna Ryynänen (2014) Taisteleva tutkimus. Helsinki: Into.

Tennant, M. & McMullen, C & Kaczynski, D. (2010) Teaching, Learning and Research in Higher Education. A Critical Approach. London and New York: Routledge, 13–24.

Thomson, Pat (2008) “Young people: voices in visual research”. Teoksessa P. Thomson (toim.) Doing visual research with children and young people. London: Routledge, 1–19.

Tokola, N. (2022) Kanssatutkimus ’normaalitieteen’ tuottamien valtasuhteiden kyseenalaistajana. Osallistavat menetelmät nuorten tutkimisessa -webinaari 31.1.2022. Tampereen yliopisto.

Törrönen, J. (2006) ”Toisen ääni, näkökulma ja kohteena oleminen” Teoksessa S. Hänninen, J. Karjalainen & T. Lahti (toim.)  Toinen tieto. Kirjoituksia huono-osaisuuden tunnistamisesta. Stakes: Helsinki, 15–37.

Weckroth, K. (2020) Kaiken järjen mukaan. BoD: Helsinki.