Miten ilmastonmuutokseen liittyvät kysymykset koskettavat esimerkiksi historia- ja kulttuuriperintöalaa, ja millainen rooli erilaisilla toimijoilla tulisi olla kestävässä kehityksessä?
Tampereella tänä vuonna pidettyjen Kaupunkitutkimuksen päivien teemana oli kestävä kaupunki. Kaupungistuminen on yhteydessä ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuden vähentymiseen sekä eriarvoisuuteen. Näin ollen myös päivien teemoihin kuuluneet kulttuuriperintö sekä kulttuuriympäristöt ovat kiinnittyneitä vallitsevaan kehitykseen.
Kestävää kaupunkia käsiteltiin konferenssin aikana niin kutsutuissa esitelmissä kuin työryhmien esityksissä. Yksi konferenssin pääpuhujista professori Rodney Harrison puhui muun muassa Heritage Futures-hankkeesta, jossa kulttuuri- ja luonnonperintöjä tarkastellaan niiden tulevaisuuteen kohdistuvan vaikutuksen ja potentiaalin kautta. Harrisonin sanoin kulttuuriperintö ei ole ainoastaan menneisyyden tuote, vaan osa tulevaisuuden tekemisen prosessia. Tulevaisuus ei siis vain tapahdu vaan on myös suunniteltua.
Kulttuuriperintö ei ole ainoastaan menneisyyden tuote, vaan osa tulevaisuuden tekemisen prosessia.
Harrison lisäksi korosti, että kulttuuri- ja luonnonperintöjen ajatteleminen toisensa sisältävinä kokonaisuuksina erillisten alojen sijaan edistää todennäköisesti molempien parissa tehtävää työtä. Luonnonperinnöllä tarkoitetaan ihmisen toiminnan ja luonnonhistoriallisen kehityksen seurauksena syntynyttä aineellista ja aineetonta perintöä, kuten luontoalueita, maisemia ja ekosysteemejä. Kulttuuriperintö on puolestaan seurausta ihmisten toiminnasta. Nykyiset suomenkieliset käsitteemme ohjaavat kuitenkin helposti erottelemaan luonnon- ja ihmisen tuottaman kulttuuriperinnön toisistaan, jolloin poikkitieteellinen yhteistyökin jää helposti paitsioon. Kulttuuriperinnön suhteesta kestävyyteen kirjoittanut Diane Barthel-Bouchier on todennut, etteivät kulttuuriperintöorganisaatiot aina ole edes yhteyksissä ympäristöorganisaatioiden kanssa tai tee aktiivisesti töitä ilmastonmuutoksen aiheuttamien kysymysten ratkaisemiseksi.
Nykyiset suomenkieliset käsitteemme ohjaavat kuitenkin helposti erottelemaan luonnon- ja ihmisen tuottaman kulttuuriperinnön toisistaan, jolloin poikkitieteellinen yhteistyökin jää helposti paitsioon.
Heritage Futures-hanke keskittyy tarkastelemaan, miten kulttuuri- ja luonnonperintö ovat osallisena vaikuttamassa tulevaisuuden maailman rakentamiseen. Mitä esimerkiksi biologisen, kulttuurisen ja lingvistisen tutkimuksen alat voisivat oppia toisiltaan? Entä mitä kulttuuriperinnön eturintamassa toimivilla museoilla on tarve säästää tuleville polville nykyisenä massatuotannon aikakautena? Vaikka Harrisonin työtyhmän raportti tarjoaakin erilaisia työkaluja sekä aihetta toivolle, tunnustetaan siinä kuitenkin tarve varautua tulevaisuudessa kulttuuri- ja luonnonperintöjen menettämiseen. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat säätilojen muutokset ja niiden ääri-ilmiöt nostavat muun muassa merenpintaa, mikä uhkaa erityisesti rannikkokaupunkeja sekä rantojen ja merien kulttuuri- ja luonnonperintöä. Tulvat ja kuivuudet aiheuttavat omia ongelmiaan, sillä äkilliset luonnonkatastrofit tuhoavat ympäristöä tehokkaasti ja toisaalta niin asuinalueita kuin elämäntapoja katoaa samalla, kun alueet muuttuvat elinkelvottomiksi. Kulttuuriperintötyössä on hyväksyttävä epävarmuuden ja menettämisen mahdollisuudet menettämättä kuitenkaan toivoa.
lmastonmuutoksen aiheuttamat säätilojen muutokset ja niiden ääri-ilmiöt nostavat muun muassa merenpintaa, mikä uhkaa erityisesti rannikkokaupunkeja sekä rantojen ja merien kulttuuri- ja luonnonperintöä.
Ilmastonmuutokseen ja kulttuuriympäristöihin liittyvästä huolesta on syntynyt myös pohjoismaista tutkimusta. Rakennettu kulttuuriperintö on monissa maissa jäänyt luonnonperinnöstä poiketen sivuun ilmastokeskustelusta. Tänä vuonna julkaistussa Pohjoismaiden yhteisessä tutkimusraportissa Klimatilpasningstiltak og kulturarv tarkastellaan, miten ilmastonmuutosta hidastavat ja hiilidioksidipäästöjä vähentävät toimet vaikuttavat kulttuuriperintöön. Vastaavia hankkeita ja tutkimuksia on toteutettu myös esimerkiksi Euroopan tasolla.
Raportin suositusten perusteella tarvetta on erityisesti poikkitieteelliselle yhteistyölle, tiedon lisäämiselle sekä asenteiden muutoksille. Tutkimuksen tekijät toteavat, että kulttuuriperinnön roolin tulisi olla isompi ilmastotoimia koskevassa keskustelussa, jotta se ei pahimmassa tapauksessa jäisi vihreän siirtymän jalkoihin. Tarvitsemme muun muassa maantieteellisiä riskianalyyseja sekä historialliseen tietoon perustuvaa tutkimusta luonnonkatastrofeihin varautumisesta. Luonnonilmiöihin varautuminen ei ole moderni-ilmiö, mutta nykyrakentaminen voisi hyötyä aiempien sukupolvien tavoista kestää sään ääri-ilmiöitä.
Uuden teknologian ja rakentamisen lisäksi olisi tärkeää hyödyntää olemassa olevaa rakennuskantaa ja infrastruktuuria osana kiertotalousajattelun normalisointia. Vanhojen rakennusten uusiokäyttöä ja energiatehokkuutta tulisi pyrkiä lisäämään ja uusiorakennusten rakennusosissa ja materiaaleissa voitaisiin puolestaan hyödyntää vanhoja purkumateriaaleja sekä tutkia niiden standardoinnin mahdollisuuksia. Suomessa asiaa ajaa muun muassa arkkitehtiopiskelijoiden You Tell Me -kollektiivi. Monialaiset analyysit helpottavat sekä työtä kestävän kehityksen että kulttuuriympäristöjen hyväksi. Miten huomioimme kulttuurimaisemat osana esimerkiksi uusien tuulipuistojen suunnittelua? Valitettavasti ilmastonmuutokseen liittyvät kysymykset saattavat näyttäytyä vieraina kulttuuriperintöammattilaisille. Kulttuuriperintö ei ole ollut tähän saakka aktiivisesti mukana ilmastonmuutoksen hidastamiseen tähtäävässä suunnittelutyössä, mutta näiden eri alojen yhteistyötä tulisi tulevaisuudessa lisätä molemminpuolisesti.
Uuden teknologian ja rakentamisen lisäksi olisi tärkeää hyödyntää olemassa olevaa rakennuskantaa ja infrastruktuuria osana kiertotalousajattelun normalisointia.
Edellä mainittuja tutkimuksia yhdistää ajattelutapa, jossa kulttuuriperintöä tarkastellaan menneisyyden jäänteiden sijaan tulevaisuuden ratkaisuina. Ylipäätään kulttuuriperinnön luonne on vahvasti kiinni niin menneessä, nykyisessä kuin tulevassa. Niin kulttuuriperintöammattilaiset kuin muukin yhteiskunta tekevät jatkuvasti valintoja siitä, mitä päätämme säilyttää ja siirtää tuleville sukupolville. Luonnonkatastrofit eivät tietenkään muodosta vaan uhkia kulttuuriperinnölle, vaan esimerkiksi tulvien inhimilliset ja taloudelliset seuraamukset tulisivat olemaan huomattavia. Rakennettujen kulttuuriympäristöjen ja muun kulttuuriperinnön lisäksi huomion pitäisi yhtä lailla olla luonnonperinnössä, ja mitä siitä säästyy. Nykyihmisen yhdeksi perinnöksi on valitettavasti jäämässä esimerkiksi lajikato, jonka laajuuteen ihmiskunnalla on viime hetket mahdollisuus vaikuttaa.
Myös Kaupunkitutkimuksen päivien ”Arvot ja kestävyys rakennetussa kulttuuriympäristössä” -työryhmässä otettiin kantaa samoihin aiheisiin. Esitelmien aluksi korostettiin, että rakennetun ympäristön kestävyyden ongelmiin on vastattava nyt. Tämä vaatii niin alan ammattilaisilta kuin myös yhteiskunnalta arvojen päivittämistä.
Arvokysymykset nousevat pintaan erityisesti, kun pohditaan, millä perustein rakennuksia tai alueita tulisi säästää ja milloin puolestaan uudis- ja täydennysrakentaa. Kaupunkitutkimuksen päivien isäntäkaupunki Tampereella Amurin kaupunginosassa pohditaan paraikaa täydennysrakentamisen ja säilyttämisen eri hyötyjä ja haittoja. Altti Moisala kävi lyhyesti läpi Amurin historiaa ja nykytilannetta, jossa jo olemassa olevien asuinrakennusten korjaaminen ei näyttäydy houkuttelevana vaihtoehtona, sillä purku-uhan alla oleville kiinteistölle on kertynyt korjausvelkaa. Amurin tilanteessa nähdään olevan ristiriidassa kulttuuriperinnön ja kestävyyden sekä taloudellisen kannattavuuden kysymykset.
Amuri on ajankohtainen esimerkki arvojen muuttumisesta, esteettisestä kestävyydestä ja ajattomuudesta. Päivi Leinosen esityksestä kävi ilmi, miten eri ajat arvottavat erilaisia asioita. Samaan tapaan, kun kulttuuriperintöammattilaisten tulisi suojella ja konservoida tulevaa varten, tulisi myös suunnittelun olla esteettisesti ja rakenteellisesti kestävällä pohjalla, jotta se kestäisi mahdollisimman hyvin aikaa. Asiasta voidaan käyttää myös nimitystä kulttuurinen kestävyys, millä tarkoitetaan esimerkiksi jonkin asian mahdollisimman pitkää elinkaarta. Rakennusperintöön liittyy myös kysymyksiä käytettävien materiaalien kestävyydestä. Nykyaikainen korjausrakentaminen on pulman edessä, kun esimerkiksi asbestijulkisivumateriaaleja tulisi korvata turvallisemmilla vaihtoehdoilla ilman, että rakennukset menettäisivät aikakaudelle ominaisen ulkonäkönsä ja me palan kulttuurihistoriaa. Asbestijulkisivututkimuksestaan puhui työryhmäesitelmien aikana konferenssissa Katariina Ruuska-Jauhijärvi.
Liisa Seppänen muistutti puolestaan siitä, miten kulttuuriympäristöt manifestoivat usein päättäjien arvomaailmaa. Näin ollen myös kestävän kehityksen teemat kulttuuriympäristöissä näkyvät ainoastaan, jos päättäjillä on tarpeeksi kattava käsitys kestävän kehityksen eri puolista. Kulttuuriperintöä saatetaan arvostaa, mutta siitä huolehtimiseen ei olla valmiita satsaamaan taloudellisesti. Lisäksi taloudellisuuden ja tehokkaiden ympäristötoimien nähdään toisinaan olevan ristiriidassa esimerkiksi kulttuuriympäristöjen suojelemisen kanssa ja monissa maissa on käyty keskustelua muun muassa tuulipuistojen vaikutuksista kulttuurimaisemiin. Tässäkin vaaditaan eri sektorien välistä yhteistyötä ja mutkatonta dialogia sekä asiantuntijoiden mukaan ottamista osaksi päätöksentekoa. Monille kulttuuriperintöasiantuntijat saattavat kuitenkin yhä näyttäytyä vain taiteesta ja historiasta kiinnostuneina idealisteina. Koko ala tutkijoineen saattaa siis olla imagopäivityksen tarpeessa, jotta arvojenkin päivittäminen voisi tulla mahdolliseksi.
Päättäjien ja asiantuntijoiden lisäksi myös asukkailla on oma roolinsa ilmasto- ja kulttuuriperintötyössä. Ihmisiä viehättävät usein ympäristöt, joissa on näkyvissä rakennetun ympäristön ja luonnon vuoropuhelua. Ilmastokriisistä ja kulttuurimaisemien muuttumisesta saattaa tulla henkilökohtaista viimeistään, kun omat tärkeiksi mielletyt paikat muuttuvat, tai katkeavat, kuten Pia Olsson, Terhi Ainiala ja Milla Juvonen esitelmässään kuvailivat. Kaupunkitilojen ja elämäntapojen muuttaminen ympäristöystävällisemmiksi voi lähteä liikkeelle myös ilmastonmuutokseen heränneiden alueen asukkaiden aloitteesta. ”Monimuotoiset lähiöt osana kestävää kaupunkia”-työryhmässä Lauttasaari-Seuran hiilineutraaliusohjelmasta esitelmän pitänyt Eero Ahonala kertoi innovatiivisesta projektista, jossa asuinalueen ympäristöteot ja hiilineutraaliustavoitteet olivat lähtöisin asukkaista. Verkostoitumisella ja sinnikkäällä vaikuttamistyöllä seura on saanut kerättyä toimintaansa mukaan useita merkittäviä ympäristöön vaikuttavia yrityksiä. Ahonalan sanoman tärkein oivallus ei ollut niinkään prosessin eri vaiheissa vaan siinä, miten jokaisella toimijalla on merkitystä ja mahdollisuuksia olla aloitteellisia ilmastokysymyksissä, jotka eivät kosketa ainoastaan yksilöitä.
Joku voisi kysyä, saako esimerkiksi museoilla tai tieteentekijöillä olla agendaa. Ilmastokriisin esiin nostamisen ei kuitenkaan tulisi olla valinta toisten joukossa, sillä se on fakta, joka vaikuttaa jokaiseen elämänalueeseen myös antroposeenisen näkökulman ulkopuolella.
Muuttuva maailma tarvitsee Diane Barthel-Bouchierin mukaan ihmisten välistä solidaarisuutta, jotta yhteiset tavoitteet voidaan saavuttaa. Vastuu puhua ilmastosta on erityisesti niillä, jotka tekevät tutkimusta ja vaikuttavat julkisen keskustelun narratiiveihin. Valintana on tuoda esille erilaisia tarinoita, jotka kertovat ilmastosta ja ilmastokriisistä. Joku voisi kysyä, saako esimerkiksi museoilla tai tieteentekijöillä olla agendaa. Ilmastokriisin esiin nostamisen ei kuitenkaan tulisi olla valinta toisten joukossa, sillä se on fakta, joka vaikuttaa jokaiseen elämänalueeseen myös antroposeenisen näkökulman ulkopuolella. Ilman puhetta ilmastonmuutoksesta ja toimia sen estämiseksi muutoksia positiivisempaan suuntaan ei voida saada aikaan.
Viitteet:
Barthel-Bouchier, Diane, Cultural Heritage and the Challenge of Sustainability. Walnut Creek: Taylor & Francis Group, 2012.
Harrison, Rodney et al., Heritage Futures. Comparative Approaches to Natural and Cultural Heritage Practices. Lontoo: UCL Press, 2020. DOI: https://doi.org/10.2307/j.ctv13xps9m
Haugen, A. & Kjølsen Jernæs, N. & Granberg, M. & Simon, V. & Martens, V., Klimatilpasningstiltak og kulturarv: Muligheter og oppmerksomhetspunkter ved studier av klimatilpasningstiltak og konsekvenser for kulturmiljøer og kulturminner. Copenhagen: Nordisk Ministerråd, 2022. https://pub.norden.org/temanord2022-505/
Kaupunkitutkimuksen päivien 2022 esitelmät:
Rodney Harrison: Reimagining heritage and museums for climate action
Pia Olsson, Terhi Ainiala & Milla Juhonen: Rakennettu ympäristö kaupunkimaisemana
Altti Moisala: Amuri, tuhoutumassa vai kehittymässä? (pecha kucha)
Päivi Leinonen: Esteettiset arvot ikääntyvässä rakennuskannassa
Katariina Ruuska-Jauhijärvi: Asbestipitoiset julkisivumateriaalit rakennetun ympäristön ilmiönä (pecha kucha)
Liisa Seppänen: Kulttuuriympäristöjen arvottaminen ja ymmärtäminen osana kestävää kehitystä
Eero Ahonala: Miten asukkaat organisoivat kaupunginosansa ilmastohankkeen
