Tässä tarkastelen niin sanottua someoikeutta ja sen keskeisiä piirteitä. Rinnastan someoikeuden kirjoituksessa arkaaiseen oikeusjärjestykseen, jossa keskeisenä oli yhteisön jakama oikeus sekä rangaistusten sosiaalinen luonne. Ensimmäisen kerran tämän rinnastuksen tein Alustalla vuonna 2017.
Tavoitteenai on tuoda tietoisuuteen someoikeuden toimintalogiikkaa, sekä pohtia informaalin someoikeuden suhdetta formaaliin oikeuteen ja näiden keskeisiä eroja. Someoikeudessa ei ole virallisesti kysymys laeista ja normeista. Tämä ei tarkoita, etteikö se olisi epävirallisena instituutiona yhteiskunnallisesti vaikuttava.
Someoikeus liittyy erittäin ajankohtaiseen kybervaikuttamisen ilmiöön, johon en kuitenkaan paneudu tässä kirjoituksessa.
”Arkaainen” oikeus vs. arkaainen oikeus
”Arkaainen” viittaa vanhentuneeseen ja vanhanaikaiseen ja lataus on usein voimakkaankin negatiivinen. Käsitettä ”arkaainen” käytetään monissa asiayhteyksissä kuvaamaan jotain, mitä pidetään sivistymättömänä. Esimerkiksi Pohjois-Irlannin oikeusministeri Naomi Long kritisoi jumalanpilkkalakeja ”arkaaisiksi” ja kannatti lainsäädännön kumoamista, kuten Englanti ja Wales olivat tehneet vuonna 2008 ja Skotlanti vuonna 2021. Historiantutkimuksessa arkaainen sen sijaan viittaa taiteen tai kulttuurin varhaiseen vaiheeseen, tai 700–600-luvun eaa. Kreikkaan.
Käsitettä ”arkaainen” käytetään monissa asiayhteyksissä kuvaamaan jotain, mitä pidetään sivistymättömänä.
Arkaaisessa Kreikassa oikeusjärjestelmä oli itse asiassa suhteellisen kehittynyt. (Ks. Papakonstantinou 2008.) Oikeushistoriassa arkaainen oikeus merkitseekin nimenomaan oikeuden kehitysvaihetta, jolloin suvun tai yhteisön oikeus ovat vaikuttaneet valtiollisen oikeusjärjestyksen rinnalla, tai sen sijaan.
Arkaaista oikeutta on haastava tutkia, koska kattavia kirjallisia lähteitä ei ole. Arkaaisen oikeuden tutkimus perustuukin paljon perimätietoon. (Witteveen 2003, 221.) Kirjoitettu oikeus ei tarkoita, etteikö oikeus voisi olla ”arkaaista”. Esimerkiksi Hammurabin lait (n. 1755–1750 eaa.) kertovat Babylonian kaupungin suhteellisen kehittyneestä oikeusjärjestelmästä, mutta sisällöltään ne ovat kuitenkin hyvinkin ”arkaaisia”: Silmä silmästä ja hammas hampaasta.
Mitä nykyään pidämme ”arkaaisena”, on kuitenkin arvo- ja kulttuurikysymys, kuten, Nicole Fontainen puhe Yhdysvaltain kuolemanrangaistusinstituutiota vastaan osuvasti havainnollistaa: Kuolemanrangaistus on vain arkaainen jäänne vanhasta kostoperiaatteesta: koska olet tappanut, sinunkin pitää kuolla. Irvokkaat teloitukset eivät ole arvokkaita vaan ennemminkin ne ovat laillistettu murharituaali.
Euroopan unionin edellyttäessä jäsenmailtaan abolitionistista linjaa, joka kieltää kuolemantuomion myös sotatilanteissa, Yhdysvalloissa kuolemantuomio on aktiivinen instituutio.
Tässä kirjoituksessa tarkastelen someoikeutta pääasiassa arkaaisena oikeutena, mutta ero arkaaisen ja ”arkaaisen” välillä on paikoin hämärä.
Sosiaalinen media arkaaisena oikeutena
Sosiaalinen media on nimensä mukaisesti sosiaalista, yhteisöllistä. Sillä on myös yhteisökeskeisen arkaaisen oikeuden piirteitä. Keskeisessä roolissa arkaaisena aikana on ollut esimerkiksi karkotus rangaistukeinona. Karkotusrangaistus tarkoitti, että yhteisön sääntöjä rikkoneelta yksilöltä vietiin yhteisön tuoma tuki ja turva. Arkaaisena aikana karkotettu yksilö jäi täysin yksin ja saattoi kuolla yhteisön hylkäämäksi tulemisen seurauksena.
Sosiaalinen media on nimensä mukaisesti sosiaalista, yhteisöllistä. Sillä on myös yhteisökeskeisen arkaaisen oikeuden piirteitä. Keskeisessä roolissa arkaaisena aikana on ollut esimerkiksi karkotus rangaistukeinona.
Vaikka nyky-yhteiskunnan turvaverkot eivät kata kaikkia fyysisiä ja henkisiä tarpeitamme kaikissa elämäntilanteissa, ”somebanni” ei ole sama kuin villin luonnon armoille jääminen. Sillä voi kuitenkin olla merkittäviä kielteisiä vaikutuksia yksilön sosiaaliseen elämään. Hannele Klemettilä on kuvannut, miten keskiajalla sääntörikkomuksesta johtuva maineenmenetys johti sosiaaliseen eristämiseen. (Klemettilä 2004, s. 84.)
Kuten keskiajalla, moderni some-eristys tai boikotti, voi hankaloittaa esimerkiksi ammatin harjoittamista ja äärimmäisissä tapauksissa johtaa irtisanomiseen. Aktiivisena twiittaajana tunnettu Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump sai porttikiellon Twitteriin tammikuussa 2021, ja menetti siten suoran kontaktin lähes 89 miljoonaan seuraajaan (tai bottiin).
Someoikeuden toinen arkaainen piirre on sen julkinen luonne. Arkaaisen oikeuden aikana ruodusta poikennutta yksilöä rangaistiin julkisesti.
Someoikeuden toinen arkaainen piirre on sen julkinen luonne. Arkaaisen oikeuden aikana ruodusta poikennutta yksilöä rangaistiin julkisesti. Näytösrangaistukset olivat varoituksena muille, mutta todennäköisesti ne ovat toimineet myös yhteisön liimana, kun yhteisön tasapainoa järkyttänyttä tekijää on rankaistu julkisesti. (Klemettilä 2004, 50.) Rangaistus ei ollut ainoastaan näkyvää, vaan joissain tapauksissa yhteisö osallistui siihen aktiivisesti. (Ks. Klemettilä, s. 56–57). Esimerkiksi kujanjuoksussa rangaistava juoksi kahden miesrivin välistä, miesten lyödessä häntä kepeillä – tai keihäillä, mikäli rangaistuksena oli kuolema. Kujanjuoksua on käytetty muun muassa armeijassa, jossa rangaistuksen jakoivat kanssasotilaat.
Kolmas someoikeuden arkaainen piirre on rangaistuksen ankaruuden määritteleminen ja siihen liittyvä mielivaltaisuus. Rangaistuksen lähtökohtana oli itse teko – teon tahallisuutta ei arvioitu. Samoin yleinen kohtuullisuusharkinta puuttui. Armo ei ollut tuntematon käsite, jos keskiajan oikeuden perusteella voidaan mitään päätellä. (Ks. Klemettilä 2004; 2008.) Armo ei kuitenkaan todennäköisesti ole käynyt oikeudesta yhtäläisesti kaikille.
Neljäs someoikeuden arkaainen piirre on itseasiassa oikeuden yhteisöllisyyttä, julkisuutta ja mielivaltaisuuttakin selittävä. Arkaaisen ajan oikeuden tavoitteena oli yhteisöllisyyden säilyttäminen, joka edellytti yhteisön rauhaa epävakauttavien yksilöiden rankaisemista nykyajan mittapuulla kohtuuttomin toimenpitein. Tämän johdosta yksinkertainen varkauskin saattoi johtaa kuolemantuomioon.
Arkaaisen ajan oikeuden tavoitteena oli yhteisöllisyyden säilyttäminen, joka edellytti yhteisön rauhaa epävakauttavien yksilöiden rankaisemista nykyajan mittapuulla kohtuuttomin toimenpitein.
Somessa osallistutaan julkiseen teilaamiseen. Käsite ”julkinen teilaaminen” tuleekin suomalaisesta keskiajan teloitustavasta, jossa tuomitun jäsenet ja rintakehä murskattiin ja hänet pantiin julkisesti esille pyörörattaisiin ”kosmisen järjestyksen palauttamiseksi”. (Klemettilä 2004, s. 53.) Arkaaista someoikeudesta tekee se, miten jokainen voi yhteisösääntöihin vedoten raportoida sääntöjen vastaisesta sisällöstä. Rangaistuksena on tilapäinen tai pysyvä karkotus someyhteisöstä. Yhteiskuntakriittinen keskustelu tai taide ei välttämättä saa erityistä suojaa. Sarkastinen vitsi voidaan ottaa täysin tosissaan, ellei sen perässä ole ylösalaisin hymyilevää emojia – tai vaikka olisikin. Aivan kuten arkaaisessa oikeudessa, syytetyn motiivilla tai tarkoituksella ei ole merkitystä, vain hänen aiheuttamalla moraalisella pahennuksella.
Viidentenä someoikeuden piirteenä voidaankin pitää syytetyn heikkoa oikeussuojaa. Koska tahallisuudella ei ole merkitystä, syytettyä välttämättä kuulla tai hänen todistukselleen ei anneta painoarvoa. Vaikka ”somebanni” tai ”someboikotti” johtuisi perättömistä ilmiannoista, (tarkoituksellisesti) väärinymmärretystä vitsistä, tai kontekstistaan irrotetusta kommentista, tai vaikkapa somea moderoivan tekoälyn algoritmista, tuomio pannaan nopeasti täytäntöön, ilman kuulemista. Ja jos seurauksena on tilin sulkeminen, puolustautuminen on vielä vaikeampaa.
Vaikka ”somebanni” tai ”someboikotti” johtuisi perättömistä ilmiannoista, (tarkoituksellisesti) väärinymmärretystä vitsistä, tai kontekstistaan irrotetusta kommentista, tai vaikkapa somea moderoivan tekoälyn algoritmista, tuomio pannaan nopeasti täytäntöön, ilman kuulemista. Ja jos seurauksena on tilin sulkeminen, puolustautuminen on vielä vaikeampaa.
Koska somekohut ja niistä jaetut rangaistukset ovat julkisia ja yhteisöllisiä, niistä voi aiheutua merkittävää haittaa yksilöille ja yhteisöille, vaikka kysymyksessä olisi vain väärinkäsitys tai ilkivalta. Miten someoikeus sitten eroaa modernin suomalaisen oikeusvaltion oikeudesta?
Arkaaisesta oikeudesta moderniin oikeuteen
Noita- ja kerettiläisoikeudenkäynneillä on paha maine. Keskiajan yleisten tapojen mukaan noidiksi epäillyiltä kidutettiin tunnustuksia. (Ks. Klemettilä 2004, s. 84–87.) Tunnustuksen puuttuessa täytäntöön pantiin ordaaleja, eli jumaltodistuksia, myös Suomessa. Keskiajan oikeus ei kuitenkaan kaikin puolin ole pimeää. Käsitys oikeusturvasta alkoi kehittymään keskiajalla. Esimerkiksi notaarin läsnäoloa alettiin paikoin edellyttämään vankia kidutettaessa. (Klemettilä 2004, s. 67; Klemettilä 2008, s. 85, 95.)
Kerettiläisoikeudenkäynnit edistivät myös prosessioikeuden kehitystä. Kun noituussyytöksiä tulvi ovista ja ikkunoista, alettiin väitteisiin noituudesta kiinnittää enemmän huomiota. Kehitys johti esimerkiksi jumaltodistuksen kieltämiseen ja kehittyneimmillä alueilla vaadittiin näyttöä syytetyn yhteistyöstä paholaisen kanssa. Keskiajalla syntyikin niin sanottu legaalinen todistusteoria, joka pohti eri todistusten painoarvoa. Näytösrangaistuksista luovuttiin hiljalleen, vaikka fyysiset rangaistukset sekä teloitukset säilyivätkin huomattavan pitkään myös Euroopassa. Myös kreikkalainen rationaalisuus koki uudelleensyntymän, mukaan lukien Aristoteleen/Platonin periaate ”samanlaisia tapauksia on kohdeltava samalla tavalla”. Roomalainen oikeus ja sen keskeiset periaatteet kuten oikeus tulla kuulluksi nousivat yhteiskunnan ohjenuoraksi oltuaan pitkään haudattuna keskiaikaisten yliopistojen kammioihin. (Korpela 2015, 15–19, 58. Ks. Kekkonen 2013, s. 51–53; Pihlajamäki, Mäkinen & Varkemaa 2007, s. 13 & 28–29.)
Oikeusprosessin lisäksi tapahtui merkittävää muutosta myös oikeuden sisällössä. Oikeusjärjestyksen kehittyminen on yhdistetty väestönkasvuun, kaupungistumiseen ja kaupankäyntiin. Konfliktien välttämiseksi on ollut tarve luoda yhteiset säännöt. Esimerkiksi Kahdentoista taulun lakien alkuperä on johdettavissa pyrkimykseen yhteiskuntarauhan turvaamiseen patriisien ja plebeijien välisten luokkasotien jälkeen. Liikkuvuuden ja kaupungistumisen lisääntyminen on pitkällä aikajänteellä vaikuttanut myös siihen, miten oikeusjärjestys on muuttunut sallivammaksi erilaisille näkemyksille ja niiden julkituomiselle. (Kekkonen 2013, s. 35, 40–43, 49–50; Pihlajamäki, Mäkinen & Varkemaa 2007, s. 16–18.)
Perustuslain 12 § turvaa mielipiteen- ja sananvapauden. Suomen rikoslaki rajoittaa näitä vapauksia yksilön ja yhteiskunnan turvaksi. Joukkoviestintävälineissä ei saa levittää yksityiselämää loukkaavaa tietoa, paljastaa turvallisuussalaisuuksia tai loukata kunniaa. Lapsia tulee suojella verkossa. Näiden rajoitustenkin tavoitteena voidaan nähdä nimenomaan avoimen keskustelun turvaaminen, kuin sen rajoittaminen. Tätä heijastaa myös rikoslain pykälä, jonka mukaan kunnianloukkaukseksi ei katsota arvostelua ”joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa”. (RikosL 24 luku, 10 §.)
Someoikeus vs. oikeusvaltio
Twitter kertoo tavoitteekseen ”taata ihmisten vapaan ja turvallisen osallistumisen julkiseen keskusteluun”. Yhteisösäännöt kieltävät sisällöt ja kuvastot, jotka ovat lainvastaisia, sekä rajoittavat sisältöjä kuten väkivaltakuvasto ja aikuisviihde.
Pinnallisesti tarkasteltuna Twitterin yhteisösäännöt ja Suomen laki eivät sisällöltään ole keskeisillä tavoin erilaisia. Someyhtiöt ovat myös ottaneet käyttöön muutoksenhakumahdollisuuden (eng. appeal). Väärien ilmiantojen johdosta suljetun tilin palauttamista pyydetään palveluntarjoajalta. Kysymyksessä on siis jonkinlainen jälkikäteinen oikeusturvakeino. Yhtiö toimii siis valitustuomioistuimena, yleisön toimiessa ensimmäisenä oikeusasteena. Kysymyksessä on kuitenkin oikeusvaltioille keskeisen muutoksenhakujärjestelmän imitaatiosta. Tutkimustietoa sosiaalisen median banneista ja muutoksenhaun tehokkuudesta en löytynyt – syy saattaa olla esimerkiksi siinä, ettei riittävää dataa tutkimuksen tekemiseksi ole, vaan tiedot kuuluvat liikesalaisuuksien suojan piiriin. Twitter ja Reddit -keskustelujen valossa muutoksenhaku ei ole aivan ongelmaton. Somebannin saaneille välttämättä ole selvää, miksi tili on jäädytetty, koska perustelut viittaavat vain yhteisösääntöihin.
Someyhtiöt ovat myös ottaneet käyttöön muutoksenhakumahdollisuuden (eng. appeal). Väärien ilmiantojen johdosta suljetun tilin palauttamista pyydetään palveluntarjoajalta. Kysymyksessä on siis jonkinlainen jälkikäteinen oikeusturvakeino. Yhtiö toimii siis valitustuomioistuimena, yleisön toimiessa ensimmäisenä oikeusasteena.
Lainkirjoittajan opas kuvaa, miten yksilön oikeuksien rajoitus julkisen vallan toimesta edellyttää tarkkarajaisia säädöksiä, rajoitteen tarkoituksenmukaisuutta ja oikeasuhteisuutta jonkin hyväksytyn tavoitteen saavuttamiseksi, riittävän yksityiskohtaisia perusteluja, sekä virheellisen päätöksen korjaamista ja vahinkojen korvaamista. Mielipiteen- ja sananvapauden rajoittaminen julkisen vallan toimesta edellyttää tarkkojen kriteerien täyttämistä. Lähtökohtaisesti erilaisia arvoja ja mielipiteitä tulee sietää.
Sosiaalisessa mediassa sen sijaan rajan voi pyrkiä vetämään juuri siihen, mikä ei sovi omaan maailmankatsomukseen, ilman tarkoituksenmukaisuus- tai kohtuullisuusharkintaa. Some-oikeudessa onkin kysymys sosiaalisesta oikeudesta, joka ei perustu sääntöihin vaan tuntemuksiin. Informaalista luonteestaan huolimatta someoikeudella – kuten sosiaalisella oikeudella yleensä – voi olla konkreettisia vaikutuksia. Esimerkiksi taideteosten poistaminen tutkintapyynnön johdosta on varsin harvinaista. (Ks. Äystö 2015, s. 192–194.) Rikosprosessin sijaan taideteoksia on poistettu julkisen paineen takia, kaupallisista syistä, kuten tässä tapauksessa, tai sosiaalisista syistä, eli yhden tai muutaman yksilön henkilökohtaisen moraalisen närkästyksen johdosta. (Hellman 2012, 6.)
Yhteisösääntöjä ja muutoksenhakua määrittelee mainehaittojen minimoiminen ja mainostuottojen maksimoiminen.
Mutta niin kauan kuin kysymyksessä on yksityinen someyritys, eikä julkista valtaa käyttävä pakkoyhteisö, palveluntarjoajilta ei voida samalla tavoin edellyttää tehokkaiden oikeussuojakeinojen tarjoamista tai mielipiteen- ja sananvapauden turvaamista. Yhteisösääntöjä ja muutoksenhakua määrittelee mainehaittojen minimoiminen ja mainostuottojen maksimoiminen. Someyritykseen kohdistettu ulkoinen paine saattaa edellyttää keskustelun rajoittamista siten, että julkiset teilaamiset kielletään – ainakin muodollisesti. Tosiasiassa yrityksen intressi on julkisuuden lisääminen, jolloin somemyllytys suorastaan ”vetää väkeä torille”, eli lisää käyttäjien määrää ja aktiivisuutta.
Vaikka julkisuusperiaate on keskeinen osa oikeudenkäyntiä, sen tarkoituksena on varmistaa oikeudenkäynnin reiluus. Poikkeuksellisella julkisuudella sen sijaan voi olla rangaistusta lieventävä vaikutus. Rikoslain (39/1889) 6 luvun 7 §:n mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana otetaan huomioon ”tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus”, mukaan lukien julkisuus. Tekninen termi on sanktiokumulaatio, joka muodostaa kohtuullistamisperusteen. (Ks. Tapani 2018; Myllymäki 2020.) Näin kävi esimerkiksi juontajana tunnetun, mutta kohun takia työnsä menettäneen, Axl Smithin tapauksessa.
Tämän kirjoituksen teeman näkökulmasta mielenkiintoisinta tässä kaikessa on se, miten tuomioistuin tunnistaa informaalit sosiaaliset rangaistukset, kuten mediamyllytyksen ja somemuilutuksen. Informaali rangaistus otetaan huomioon formaalia rangaistusta määritellessään. Mutta toisin kuin keskiajalla ja todennäköisesti sitä edeltävänä arkaaisena aikana, rangaistusta vaativilla kansanhuudoilla on rangaistuksen ankaruutta lieventävä vaikutus – mikä olisi varmasti pettymys ruoskintaa katsomaan tulleelle keskiaikaiselle toriyleisölle. Somessa ruoskinta sen sijaan jatkuu – lievennyksen johdosta mahdollisesti entistä kiivaammin. Kyseessä on nykyajan kujanjuoksu.
Sananvapauden rajanvetoja
Moderni lainsäädäntö sisältää sekin sosiaalisen oikeuden piirteitä. Tällaisena voidaan pitää esimerkiksi jumalanpilkkasäädöstä. Rikoslain 17. luvun 10 § uskonrauhan rikkomisesta on hallituksen esityksen mukaan nimenomaa yhteiskuntajärjestyksen vastainen rikos. Esityksessä ehdotettiinkin kristilliseen yhteisöön viittaavan Jumala -sanan poistamista uskonrauhan turvaavasta pykälästä. Esitöissä todetaan, että lain tavoite ei ole yhteisöllisyyden turvaaminen vedoten yhteisiin arvoihin, vaan nimenomaan erilaisten vakaumusten kunnioittaminen osana yhteiskuntarauhaa. (HE 6/1997; PeVL 23/1997. Ks. Äystö 2015, s. 190.) Eduskuntakeskustelussa Jumala -sanan säilyttämistä puolustettiin kuitenkin vedoten ”perinteisiin arvoihin” ja nimenomaa ”kristillisiin periaatteisiin”. (Eduskunnan pöytäkirja 15.6.1998. Ks. Äystö 2015, s. 189.)
Siitä huolimatta, että jumalanpilkkapykälä jäi rikoslakiin, myös korkein oikeus on vuonna 2012 uskonrauhan rikkomisesta antamassaan tuomiossa viitannut nimenomaa yleisen järjestyksen ja yhteiskuntarauhan säilyttämiseen. (Ks. KKO:2012:58.) Kyseinen tapaus sai paljon julkisuutta tuomitun ollessa jo tuolloin kansanedustajana toiminut Jussi Halla-aho. Poliitikoiden sananvapauden suojelemista pidetään demokraattisessa valtiossa yleisesti äärimmäisen tärkeänä, mutta tässä tapauksessa ei rajoittamattomana. Kansanedustaja Päivi Räsänen sen sijaan sai maaliskuussa vapauttavan tuomion tapauksessa, joka koski kiihottamista kansanryhmää vastaan – mutta asia ei ole loppuun käsitelty, vaan syyttäjä on valittanut käräjäoikeuden ratkaisusta hovioikeuteen.
Keskustelu sananvapauden rajoista on haastavaa. Tehtyjä ratkaisuja on mahdollista kritisoida, ja kritisoidaankin. Esimerkiksi Euroopan neuvoston yleiskokous on linjannut, ettei uskontojen pilkkaamisen krimimalisointia tulisi käyttää sekä suositellut jäsenvaltioita luopumaan säädöksestä, ja keskittymään rasismin ja syrjinnän ehkäisemiseen. Oli kysymyksessä sitten salassapito tai rikoslaissa tunnistetut vihapuheen eri muodot, määrittely-, punninta- ja rajanveto-ongelmia ei ratkaista yhdellä klikkauksella. Rajanvetoa käydään niin eduskunnassa, syyttäjälaitoksessa, tuomioistuimissa kuin akatemiassa… sekä sosiaalisessa mediassa. Mutta tuleeko raja vetää sosiaalisen median säännöillä?
Lopuksi
Sosiaalinen oikeus, mukaan lukien someoikeus, ovat osa yhteiskuntaa. Sosiaalisen median käyttäminen on osa kansalaisen vapauksia ja erinomainen mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Poliittisen keskustelun siirtymiseen verkkoon sisältyy paljon mahdollisuuksia ja haasteita. Yksi haaste on, että odotetaan oikeusjärjestelmän noudattavan samoja sääntöjä kuin someoikeuden, ja että sisältörajoitteita voidaan asettaa vastaavilla perusteilla. On syytä tiedostaa, ettei oikeusjärjestelmä ole, eikä sen tule olla, someoikeuden kaltaista.
Sisältörajoitteiden sijaan julkisessa keskustelussa korostetaan avoimuutta ja toisten kunnioittamista, ja näin sen tulee demokratiassa ollakin.
Informaalilla sosiaalisella oikeudella on yhteiskunnassa eri tehtävä kuin formaalilla oikeudella. Formaalin oikeuden tehtävänä on nimenomaan asettaa keskustelun ehdottomat rajat, mutta ei poistaa kaikkea yksilön vastuuta jakamastaan sisällöstä. Formaalin oikeuden tehtävänä on myös tarjota jälkikäteiset oikeusturvakeinot, kun rajoja on ylitetty – kuitenkin sillä lähtöoletuksella, että rajoja tullaan ylittämään. Sananvapaudessa ei sovelleta varovaisuusperiaatetta. Sisältörajoitteiden sijaan julkisessa keskustelussa korostetaan avoimuutta ja toisten kunnioittamista, ja näin sen tulee demokratiassa ollakin.
Lähteet
Hellman, Kirsi (2012), Kadonneet kuvat, Tampereen ammattikorkeakoulu. Saatavilla osoitteessa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/49132/Hellman_Kirsi.pdf?sequence=1. .
Kekkonen, Jukka (2013), Mitä on kontekstuaalinen oikeushistoria? Helsinki: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta.
Klemettilä, Hannele (2004), Keskiajan pyövelit. Jyväskylä: Atena.
Klemettilä, Hannele (2008). Keskiajan julmuus. Jyväskylä: Atena.
Korpela, Jukka (2015), Länsimaisen yhteiskunnan juurilla. Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn. Gaudeamus 2015.
Myllymäki, Elli (2020). Rikosprosessin mediajulkisuus rangaistuksen kohtuullistamisperusteena. Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta. (Tarkka osoite: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/330085/Myllymaki_Elli_tutkielma_2021.pdf?sequence=2&isAllowed=y.)
Papakonstantinou, Zinon (2008), Lawmaking and Adjudication in Archaic Greece. Bloomsbury Publishing Plc.
Pihlajamäki, Heikki & Mäkinen, Virpi & Varkemaa, Jussi (2007), Keskiajan oikeushistoria. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Salonen, Kirsi (2009). Synti ja sovitus, rikos ja rangaistus: suomalaisten rikkomuksista keskiajalla. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Tapani, Jussi (2018). Julkisuus ja rangaistuksen mittaaminen. Turun yliopiston blogi 16.1.2018. (Tarkka osoite: https://blogit.utu.fi/utu/2018/01/16/julkisuus-ja-rangaistuksen-mittaaminen/.)
Tieteen termipankki 7.3.2022: Oikeustiede: arkaainen oikeus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:arkaainen_oikeus.
Witteveen, Willem J. (2003). Law’s Beginning. Teoksessa: Feldbrugge, Ferdinand J.M. (toim.), The Law’s Beginnings. Leiden: Brill.
Äystö, Tuomas (2015). Taidekohuista islamin kritiikkiin: Uskonrauhan rikkominen ja jumalanpilkka Suomessa 1960-luvulta nykypäivään. Näkyvä & näkymätön uskonto, s. 181–207.
Äystö, Tuomas, (2019). Religious insult as a societal concern in the 21st century Finland. Turku: Turun yliopisto.
