Muistatko, miltä heinä tuoksuu tai vastasyntynyt vasikka näyttää? Nykypäivänä enää harvalla on vahvoja omakohtaisia kokemuksia lehmistä, saati suojeltuihin alkuperäisrotuihin kuuluvista pohjoisista tunturikarjoista.
Suomessa pohjoisia tunturikarjoja edustaa lapinlehmä (pohjoissuomenkarja), Ruotsissa ruotsalainen tunturikarja ja Norjassa trönderkarja. Näihin kaikkiin voi tutustua Snöhvit, Punakorva, Fjellblom. Pohjoisten tunturikarjojen historia, nykypäivä ja tulevaisuus -nimisessä museonäyttelyssä Torniossa. Näyttely popularisoi yhteispohjoismaisen tutkimushankkeen tuloksia.
Sukupuuton partaalla
Pohjolassa ihmisen ja karjan yhteinen historia on vuosisatoja ja kenties jopa vuosituhansia pitkä. Nykyisten, tarkoin määriteltyjen eläinrotujen historia on kuitenkin vasta nuori. Euroopassa kotieläinrotuja perustettiin käsitteen modernissa merkityksessä erityisesti 1800-luvun jälkipuolella, ja osana kotieläinjalostuksen kansainvälistä modernisaatiota myös pohjoisista tunturikarjoista muodostettiin omat rotunsa 1800- ja 1900-lukujen vaihteen molemmin puolin. Samaan aikaan tanskalainen eläinlääkäri, professori Victor Prosch oli noussut laajemminkin puolustamaan paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneita maatiaiseläinkantoja.
Pohjolassa ihmisen ja karjan yhteinen historia on vuosisatoja ja kenties jopa vuosituhansia pitkä. Nykyisten, tarkoin määriteltyjen eläinrotujen historia on kuitenkin vasta nuori.
Rotujen perustaminen oli pohjoisten tunturikarjojen historian merkittävin käänne. Se oli lähtökohta pohjoisen valkeiden karjojen olemassaololle nykypäivän suojeltuina alkuperäisrotuina. Ilman vastaavaa päätöstä – ja siinä pysymistä – joitakin alkuperäisiä eläinkantoja on ehtinyt nimittäin hävitä Pohjoismaissa risteytyksen seurauksena sukupuuttoon.
Pohjoisten tunturikarjarotujen perustamisen jälkeenkin tunturikarjojen kohtalot ovat olleet kuitenkin monta kertaa uhattuina. Esimerkiksi lapinlehmiä evakuoitiin Lapin sodan tieltä Ruotsiin valtavia määriä, ja pienempi osa karjakannasta siirrettiin turvaan Pohjanmaalle. Rotu onnistuttiin pelastamaan, mutta toki myös karja kärsi sotatuhoista. Myöhemmin parempituottoisten lypsyrotujen sekä maatalouden ja koko yhteiskunnan rakennemuutoksen seurauksena 1970- ja 1980-lukujen taitteessa lapinlehmiä oli jäljellä enää todella vähän. Rotu kävi hyvin lähellä sukupuuttoa, sillä lapinlehmien lisääntyviä naarasyksilöitä tunnettiin alimmillaan alle 30. Rodun elvyttäminen vaati yksittäisten asiaansa uskovien henkilöiden ponnistuksia. Heitä ovat esimerkiksi Tornionlaakson alueella tuolloin vaikuttanut eläinlääkäri Ossi Kemppainen, silloisen Maatalouden tutkimuskeskuksen professori Kalle Maijala sekä hänen oppipoikansa Juha Kantanen, nykyinen Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori ja Kansallisen eläingeenivaraohjelman koordinaattori.
Tänä päivänä lapinlehmä on yhä määritelty uhanalaiseksi. Rodun lisääntyviä naarasyksilöitä on elossa 887 lehmää (2019). Kanta on pelastus- ja suojelutoimien myötä elpynyt, mutta turvassa se ei vielä ole.
Tänä päivänä lapinlehmä on yhä määritelty uhanalaiseksi. Rodun lisääntyviä naarasyksilöitä on elossa 887 lehmää (2019). Kanta on pelastus- ja suojelutoimien myötä elpynyt, mutta turvassa se ei vielä ole. Ruotsalainen tunturikarja ja norjalainen trönderkarja ovat puolestaan asemaltaan vaarantuneita, ja niiden lukumäärät lasketaan tuhansissa.
Monitieteinen hanke tunturikarjojen tunnettuuden puolesta
Pohjoismaisen, monitieteisen 3MC – Nordic Mountain Cattle. Cultural Heritage & Genetics -yhteistyöhankkeen päätavoite on edistää kolmen pohjoisen tunturikarjarodun perinnön siirtymistä tuleville sukupolville. Tämän päämäärän saavuttamiseksi hankkeen keskeinen tavoite on lisätä pohjoisten alkuperäiskarjarotujen tunnettuutta. 3MC-projekti on esimerkki siitä, miten tieteellinen tutkimustieto nähdään myös vaikuttamisen keinona edistää merkittäväksi koettua asiaa, eli tässä tapauksessa sitä hyödynnetään pohjana toimille alkuperäisrotujen säilyttämiseksi.
Pohjoismaisen, monitieteisen 3MC – Nordic Mountain Cattle. Cultural Heritage & Genetics -yhteistyöhankkeen päätavoite on edistää kolmen pohjoisen tunturikarjarodun perinnön siirtymistä tuleville sukupolville.
3MC-hankkeessa keskeinen keino vaikuttaa alkuperäisrotujen puolesta on tuottaa uutta tutkimustietoa useiden tieteenalojen yhteistyönä sekä levittää tietoa hankkeen tuloksista. Pioneeriluonteensa vuoksi projektissa myös kehitetään monitieteisyyden menetelmiä sekä omia mahdollisia jatkohankkeita silmällä pitäen että laajemmin tiedeyhteisön käyttöön uhanalaisten eläinrotujen tutkimiseksi. Hankkeen yksi osa-alue on historia, jonka kautta Tampereen yliopisto on mukana. Historian alan erityisiksi tutkimuskohteiksi valittiin kaksi keskeistä mutta aiemmin tutkimuksessa vähälle huomiolle jäänyttä käännettä pohjoisten tunturikarjojen pitkästä historiasta. Ne ovat rotujen perustamisvaihe sekä lapinlehmien evakkovaellus Ruotsiin toisen maailmansodan aikana. Lisäksi historiantutkimuksella on tuettu hankkeen muita osa-alueita osana monitieteistä yhteistyötä. Projektissa mukana olevia tieteenaloja ovat myös esimerkiksi genetiikka ja arkeologia.
Hanketta johtaa kotieläinsektorin johtaja Mervi Honkatukia Pohjoismaisesta geenivarakeskuksesta (NordGen). NordGenin ohella projektin muut toteuttajat ovat AhlmanEdu, Luonnonvarakeskus (Luke), Ruotsin maatalousyliopisto, Syddansk Universitet, Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto. Kansainvälistä hanketta rahoittavat EU Interreg Nord, Lapin liitto ja Region Norrbotten vuosina 2019–2022.
Museonäyttely vahva keino vaikuttaa
Yksi 3MC-hankkeen näkyvimmistä tapahtumista on projektissa tuotettuun tutkimustietoon pohjautuvan museonäyttelyn rakentaminen Tornionlaakson museoon. Näyttely on avoinna Torniossa 8.4.–21.8.2022. Karjan ja ihmisen pitkää yhteistä taivalta tarkastellaan näyttelyssä pohjoisten tunturikarjarotujen historian käännekohtien, nykytilanteen sekä tulevaisuuden mahdollisuuksien näkökulmista. Pienempien museovieraiden iloksi näyttelyssä seikkailee puinen lapinlehmävasikka Lysti. Kävijä pääsee myös tutustumaan tunturikarjoista kertovan, hankkeessa toteutettavan mobiilipelin kehittämiseen. Pelin demoversiota katsoessa voi pohtia, saisiko oman karjansa kukoistamaan vuosisatojen vaihtuessa ja alkuperäiskarjat säilymään tulevaisuuteen.
Yksi 3MC-hankkeen näkyvimmistä tapahtumista on projektissa tuotettuun tutkimustietoon pohjautuvan museonäyttelyn rakentaminen Tornionlaakson museoon. Näyttely on avoinna Torniossa 8.4.–21.8.2022.
Museonäyttelystä on noussut valtava innostus alan itsensä sisällä mutta myös laajemmin. Lukuisat perheet ja eri-ikäiset kävijäryhmät ovat löytäneet näyttelyn Torniossa. Lisäksi se on huomattu tieteen piirissä, mutta näyttely on saanut siihen liittyvillä tapahtumilla myös medianäkyvyyttä. Museonäyttelyn välittämä viesti pohjoisten tunturikarjojen arvokkuudesta näyttää siten välittyvän eteenpäin varsin laajalti eri tahoille. Tornionlaakson museon jälkeen näyttely lähtee kiertämään syksyllä myös muihin kohteisiin Pohjois-Suomessa ja mahdollisesti Ruotsin puolelle. Heinäkuun alussa näyttelyn tiimoilta ilmestyy kolmikielinen – suomi, ruotsi ja englanti – näyttelyjulkaisu, mikä itsessään lisää tiedon käytettävyyttä fyysistä, kaksikielistä näyttelyä laajemmin.
Museonäyttelyn avasi maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio. Hän painotti avajaispuheessaan alkuperäisrotujen merkitystä ja lapinlehmien – kansallisaarteen – vaalimisen tärkeyttä. Lapin Kansan haastattelussa Husu-Kallio totesi lapinlehmien esille nostamisen olevan sekä historiallinen teko että kulttuuriteko.
Alkuperäiskarjojen tulevaisuus?
Kuten totesin jo aiemmin Alustan! artikkelissa väitöskirjani suomenhevosteemaan liittyen, ei ole tutkijan päätettävissä, miten uudet tutkimustulokset otetaan vastaan. Voimme kuitenkin edistää uuden tiedon vastaanottamista suuren yleisön keskuudessa tekemällä asioita, jotka tuovat teemalle näkyvyyttä, mikä puolestaan tukee sekä tieteellisen tutkimustiedon leviämistä että sen kautta vaikuttamista. Tällainen voi olla esimerkiksi lapinlehmän tuominen museon pihalle tai sen maidosta valmistetun jäätelön maistattaminen seminaariyleisöllä. Esimerkiksi ennalta mainostetun oheisohjelman ja Valkea lehmä -yleisöseminaarin yhteydessä Snöhvit, Punakorva, Fjellblom -museonäyttelyn näki yhden päivän aikana reilusti yli 100 henkeä. Lisäksi hankkeessa tehtyä tutkimusta esittelevää seminaaria Torniossa kuunteli viitisenkymmentä henkeä. On ollut hienoa myös huomata, miten projektin nostattama huomio alkuperäiskarjalle on tuottanut iloa useille alalla toimineille tai yhä toimiville henkilöille.
Vaikka emme voi suoraan vaikuttaa tutkimustulostemme siirtymiseen käytäntöön, voimme tukea tätä prosessia merkittävästi. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei ole ainoastaan kirjoittamista. Tuloksia saavutetaan laajentamalla toimintatapoja ehkä yllättäviinkin keinoihin. 3MC-hankkeen perusteella ainakin pohjoisten tunturikarjojen kohdalla toimintatapojen moninaisuus on osoittautunut onnistuneeksi vaikuttamisen tavaksi.
Kansallisen eläingeenivaraohjelman tavoitteena on säilyttää lapinlehmät ja muut alkuperäisrodut elävinä käyttörotuina osana maataloutta, ei yksistään museopihojen koristeina tai geenipankkien jäisenä materiaalina nestetypessä.
Kansallisen eläingeenivaraohjelman tavoitteena on säilyttää lapinlehmät ja muut alkuperäisrodut elävinä käyttörotuina osana maataloutta, ei yksistään museopihojen koristeina tai geenipankkien jäisenä materiaalina nestetypessä. Suurin vastuu pohjoisten tunturikarjojen tulevaisuudesta on maatalouspoliittisessa päätöksenteossa sekä yksittäisellä kuluttajalla, joka viimekädessä ratkaisee omilla valinnoillaan, onko alkuperäiskarjalla tulevaisuutta Suomessa tai yleensä Pohjoismaissa. Tehdäkseen valintoja tunturikarjojen puolesta, kuten ostamalla niiden maidosta valmistettuja tuotteita, kuluttajalla on kuitenkin oltava ylipäätään tieto rotujen olemassaolosta. Tähän voimme vaikuttaa esimerkiksi tutkimustiedolla ja siitä kumpuavalla, monipuolisella näkyvyydellä eri tahoilla – vaikkapa juuri mediahuomiosta museoihin ja kaikella siltä väliltä.
Voimme tieteellisen tutkimustiedon avulla vaikuttaa siihen, että pohjoisilla alkuperäiskarjoilla on ihmisen ja karjan pitkän yhteisen historia lisäksi yhteinen tulevaisuus.
Eri suuntiin tapahtuvalla tunnettuuden lisäyksellä – virkamiesjohdosta suureen yleisöön – voimme tieteellisen tutkimustiedon avulla vaikuttaa siihen, että pohjoisilla alkuperäiskarjoilla on ihmisen ja karjan pitkän yhteisen historian lisäksi yhteinen tulevaisuus. Alkuperäisrodun kuollessa sukupuuttoon sen mukana häviäisi itse eläinten ja niiden muodostamien geenivarojen lisäksi siihen kytkeytynyt, ihmisen ja karjan yhteisellä taipaleella muodostunut laaja kulttuuriperintö sekä pala luonnon laajempaa monimuotoisuutta – valloittavista eläinyksilöistä puhumattakaan.
Lähteet
Bläuer, Auli 2015: Voita, villaa ja vetoeläimiä. Karjan ja karjanhoidon varhainen historia Suomessa. Karhunhammas 17. Arkeologia/ Turun yliopisto 2015.
”Lapinlehmän syntyperää tutkitaan”, Lapin Kansa 9.4.2022.
NordGen, ”3MC – Pohjoiset tunturikarjat. Kulttuuriperintö ja geenivarat”, luettu 19.5.2022.
Ovaska, Ulla, Bläuer, Auli, Kroløkke, Charlotte, Kjetså, Maria, Kantanen, Juha & Honkatukia, Mervi 2021: ”The Conservation of Native Domestic Animal Breeds in Nordic Countries: From Genetic Resources to Cultural Heritage and Good Governance”. Animals 2021 11(9).
”Snöhvit, Punakorva, Fjellblom – tunturikarjan kuuluisuudet esillä Tornionlaakson museossa”, Maaseudun Tulevaisuus 3.4.2022.
Solala, Hilja & Honkatukia, Mervi (toim.) 2022: Snöhvit, Punakorva, Fjellblom. Pohjoisten tunturikarjojen historia, nykypäivä ja tulevaisuus. Näyttelyjulkaisu. 3MC-hanke 2022. (tulossa, julkaisupäivä 2.7.2022)
Solala, Hilja 2021: Suomalaisen hevosrodun synty. Maatiaishevonen ja kotieläinjalostuksen kansainvälinen murros 1893–1907. Tampereen yliopiston väitöskirjat 442. Luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2031-7.
Solala, Hilja 2021: ”Suomalaisen maatiaishevosen kavionjälki rikastuttamaan historian tulkintaa”. Alusta! 8.11.2021.
Toivio (myöh. Solala), Hilja 2014: ”Risteytyksistä maatiaisrotuihin. Professori Victor Prosch ja kotieläinjalostuksen murros 1800-luvun jälkipuolella”. LÄHDE: Historiatieteellinen aikakauskirja 2014: 96–122.
Kirjoittajan kuva: Jutta Mäkijärvi
