Tartuntatautien kansanterveydellinen mer­kitys väheni maailmanlaajuisesti 1900-luvulla pitkälti parantuneiden elinolojen ja hygienian ansiosta.

Ihmisten, eläinten ja tavaroiden liikkuvuuden huomattava li­sääntyminen, kanssakäymisen tiivistyminen sekä ilmaston ja elinympäristön muutokset ovat muokanneet olosuhteita, jolloin tartuntatautien merkitys on taas kasvanut vuosituhannen vaihteen jälkeen (1,2).

Tartuntataudit aiheuttavat edelleen paljon kuolemia ja vakavia tautitapauksia globaalisti, vaikka sydän- ja verisuonitaudit ovat selvästi kärjessä. Vuonna 2021 tuberkuloosiin kuoli arviolta noin 1,6 miljoonaa ja malariaan 620 000 ihmistä, yli 100 000 alle 5-vuotiasta lasta kuoli RSV-hengitystieinfektion seurauksena ja polio nosti taas päätään (3,4).

Vuosi 2021 oli pandemiavuosi eli on selvää, että infektiotauteihin liittyvien kuolemien listan kärkipäässä oli SARS-CoV2-viruksen aiheuttama COVID-19 tauti. Tämä on kuitenkin tilapäistä. COVID-19 on jo odotetusti pudonnut listalla ja hyvin todennäköisesti tautitaakka vielä laskee.

Mennään siis asiaan ja puhutaan koronapandemiasta. Mutta vielä ennen sitä, mikä on pandemia? Pandemia on ihmisille uuden taudinaiheuttajan aikaansaama, nopeasti ympäri maailma leviävää epidemia. Sairastuvuus on suurempaa kuin vuotuisissa epidemioissa, koska väestössä ei ole merkittävää taustaimmuniteettia. Aiheuttajaa ei voida tarkkaan ennustaa, mutta riskinarviota voidaan tehdä.

Perinteisesti puhutaan viruspandemioista, mutta myös esimerkiksi mikrobilääkeresistenssin voi käsittää hiljalleen etenevänä, mutta vakavana pandemiana.

Perinteisesti puhutaan viruspandemioista, mutta myös esimerkiksi mikrobilääkeresistenssin voi käsittää hiljalleen etenevänä, mutta vakavana pandemiana. Lääketieteen historia on tietoinen useista influenssapandemioista, joista vakavin on ollut ns. espanjantauti. Tauti oli vuosina 1918–1920 riehunut pandemia, jonka aiheutti influenssa A:n alatyyppi H1N1. Maailmanlaajuisia influenssapandemioita on varmasti esiintynyt aina ja tasaisin väliajoin, mutta 1900-luvun alusta alkaen ne on dokumentoitu tarkemmin (5,6).

Vuonna 2020 julistettiin uusi pandemia mutta tällä kertaa kyse ei ollut influenssasta.

Joulukuun lopussa 2019 Wuhanin kaupungista raportoitin joukko keuhkokuumetapauksia, joiden aiheuttaja oli epäselvä. Tämä signaali huomattiin myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) jatkuvassa kansainvälisessä ”epidemiatiedustelussa”. Kiinan havainto ei ollut täysin poikkeuksellinen. Samankaltaisia raportteja saapuu säännöllisesti maailmalta, ja useimmiten kyse on lopulta jostakin tutusta taudinaiheuttajasta.

Aluksi epäiltiin, että virus lähti leviämään ruokatorilta, jossa myytiin runsaasti myös eläviä eläimiä. Virus alkoi kuitenkin todennäköisesti levitä jo aiemmin, syys-marraskuussa 2019 ja varsinainen lähde on edelleen epäselvä (7). Tahaton, laboratoriovahinkokin on yksi mahdollinen skenaario, joka tulee perinpohjaisesti selvittää.

Kyse ei kuitenkaan ole ensimmäisestä koronapandemiasta. On täysin selvää, että kaikki ns. endeemiset koronavirukset, jotka vuosittain aiheuttavat hengitystieinfektioita, ovat jossain vaiheessa siirtyneet eläimistä ihmisiin pandemian kautta. On spekuloitu, että 1800-luvun lopussa riehunut “Russian flu”-pandemia johtui koronaviruksesta, joka edelleen kiertää meillä vuosittain. Tämä virus oli aluksi varsin vaarallinen etenkin vanhuksille, mutta ajan mittaan se lieventyi normaaliksi flunssaksi (8).

Viimeistään helmikuussa 2020 oli itselleni ja monille muille alan asiantuntijoille selvää, vaikkei sitä suoraan voinut sanoa, että edessämme on uusi globaali pandemia. Pandemia tulisi kestämään aikansa ja saavuttamaan kaikki maat ennemmin tai myöhemmin.

Viimeistään helmikuussa 2020 oli itselleni ja monille muille alan asiantuntijoille selvää, vaikkei sitä suoraan voinut sanoa, että edessämme on uusi globaali pandemia. Pandemia tulisi kestämään aikansa ja saavuttamaan kaikki maat ennemmin tai myöhemmin.

Oli myös selvää, ettei pandemia tule olemaan helppo, se tulee aiheuttamaan suuren määrän kuolemia ja vakavia tautitapauksia ja sen terveysvaikutuksia tulee hillitä madaltamalla tautihuippuja. Tuli arvioida, miten epidemiaa voidaan rajoittaa keinoilla, jotka minimoivat rajoitustaakan ja eivät merkittävästi heikennä yhteiskunnan rakenteita ja toimivuutta.

Pandemiasuunnitelmista ennen koronapandemiaa

Pelikirjoja pandemioihin oli olemassa, ja ne oli laadittu pääosin sillä oletuksella, että pandemian aiheuttaa influenssa. Tavoitteena oli jo ennen koronapandemiaa päivittää suunnitelmia geneeriseen suuntaan, joka huomioisi myös muita taudinaiheuttajia.  Satuin marraskuussa 2019 olemaan Genevessä maailman terveysjärjestö WHO:n koordinoimassa kokouksessa, jossa pandemiavalmiutta ja suunnitelmia nimenomaan käsiteltiin.

Joka tapauksessa, kun kyseessä on pääosin lieväoireinen hengitystieinfektio (ei isorokko, ei ebola eikä rutto), monet influenssasuunnitelmien periaatteet ovat käyttökelpoisia, joskin tietopohjaa pitää pandemian alusta alkaen vahvistaa ja sopeuttaa toimenpiteitä uuden tiedon mukaan. Suunnitelmien tavoitteena on rajoittaa pandemian väestön terveydelle aiheuttamia haittoja sekä turvata yhteiskunnan toimintojen jatkuvuus mahdollisimman hyvin.

Aikaikkuna pandemian pysäyttämiseen (viruksen eliminointiin) on hyvin lyhyt, ja useimmiten olemme jo myöhässä, kun uusi virus havaitaan vakavien tapauksien muodossa, koska virusta on tällöin jo laajasti liikkeellä.

Pääperiaatteet voi tiivistää muutamaan asiaan. Aikaikkuna pandemian pysäyttämiseen (viruksen eliminointiin) on hyvin lyhyt, ja useimmiten olemme jo myöhässä, kun uusi virus havaitaan vakavien tapauksien muodossa, koska virusta on tällöin jo laajasti liikkeellä. Ennen rokotuksia tärkein keino on vähentää sosiaalista kanssakäymistä, koska se vähentää riskiä terveydenhuollon ylikuormittumiseen, ja voimavarat on syytä keskittää pandemian vaikutusten lieventämiseen, ei pysäyttämiseen tai viruksen eliminointiin.

Yhteiskunnan toimivuutta merkittävästi haittaavien toimien, kuten koulusulkujen toimeenpanoa tulisi tarkkaan perustella ja niiden tulisi olla lyhytkestoisia. Hengityksensuojainten käyttöä väestössä ei yleisesti suositeltu, koska tehosta pandemian tai kausi-influenssan tartuntojen ehkäisyssä ei ollut näyttöä (9,10). John Hopkins-yliopiston pandemiasuunnitelmiin keskittyvässä tiivistelmässä todettiin vuonna 2019, että pandemiakriisivaiheen aikana on todennäköistä, että toimia kuten matkustusrajoituksia tai laajoja karanteeneja pannaan toimeen poliittisista ja sosiaalisista syistä, vaikka varsinainen näyttö epidemian hillinnän suhteen olisi rajallista (9).

Koronapandemian pelikirja

Reaktio koronpandemiaan oli varsin erilainen kuin pelikirjoista olisi saattanut päätellä, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Pandemian aikana kuultiin usein näkemys, että aiemmat pandemiasuunnitelmat eivät ole käyttökelpoisia, koska kyse on koronaviruksesta, josta emme tiedä tarpeeksi.

Näkemys on ymmärrettävä, mutta olen pitänyt sitä varsin kapeana, enkä suinkaan ole infektioepidemiologian ja globaalin terveyden alan piireissä yksin. Virus oli toki uusi tuttavuus, mutta kyse on joka tapauksessa herkästi tarttuvasta hengitystieinfektiosta. Oli tärkeää pitää katse pallossa. Pandemian hallinnan päämäärän pitäisi olla sama kuin rauhan aikana ajateltiin: rajoittaa pandemian väestön terveydelle aiheuttamia haittoja sekä turvata yhteiskunnan toimintojen jatkuvuus mahdollisimman hyvin, eli toisin sanoen minimoida rajoitustaakka.

Kevään 2020 aikana syntyi käsitys koronan tukahduttamista, sen eliminoinnista. Ajatusta tukivat joidenkin maiden väliaikaisesti onnistuneet tukahdutustoimet. Monet, lähes yksinomaan länsimaiset akateemiset piirit, perustivat eri maissa eroon koronasta- liikkeitä. Useimmat liikkeiden asiantuntijoista eivät olleet aiemmin tehneet töitä infektiosairauksien, epidemiologian tai pandemiavarautumisen kanssa. En pidä sitä välttämättä huonona asiana, sillä uudet näkökulmat ovat aina tervetulleita ja terveysturvallisuuden edistämisen tulisi olla monisektoraalista.

Äkkiä kävi kuitenkin ilmi, etteivät eroon koronasta-liikkeiden visiot ja toimenpide-ehdotukset ole pääosin perusteltuja, varsinkaan kokonaisterveys- ja hyvinvointi huomioiden. Kyseessä oli hyvin akateeminen, parametrisoitu, laboratorio-olosuhteita muistuttava kuva maailmasta ja ihmisisistä.

Ei ollut järkevää uskotella, että tauti voidaan tukahduttaa tai eliminoida kokonaan. Tämä perustuu yli 100 vuoden aikana kertyneeseen infektioepidemiologian tutkimuskirjallisuuteen sekä yhteiskunnallisiin, taloudellisiin ja poliittisiin realiteetteihin.

Ei ollut järkevää uskotella, että tauti voidaan tukahduttaa tai eliminoida kokonaan. Tämä perustuu yli 100 vuoden aikana kertyneeseen infektioepidemiologian tutkimuskirjallisuuteen sekä yhteiskunnallisiin, taloudellisiin ja poliittisiin realiteetteihin (11). Kyse voi korkeintaan olla väliaikaisesta tukahduttamisesta, jonka onnistuminen on hyvin kontekstista riippuvaista. Onnistua voivat lähinnä rikkaat saarivaltiot ja autoritääriset maat.

Tukahduttamisen onnistuminen paikallisesti ja väliaikaisesti voi luoda illuusion kontrollista, mikä ei ole realistista eikä mitenkään huomioi tukahduttamiseen vaadittavien toimenpiteiden hintaa. Vastuullinen kansanterveyden suojelu ja edistäminen edellyttää kokonaisvaltaista näkökulmaa, ei vain laserfokusta yhteen tautiin.

Turvallisen ja tehokkaan rokotteen nopea kehittäminen (kliiniset kokeet) edellyttää laajaa epidemiaa, eli pandemiaa, useissa maissa. Kuka päättää, missä maassa pitää olla laaja epidemia, että tukahduttajat voivat odottaa omissa oloissaan rokotuksia?

Köyhien pandemia

Aiempien viruspandemioiden perusteella oli täysin ennustettavaa, että koronapandemiassakin eriarvoisuus ja useat sosioekonomiset tekijät vaikuttaisivat vahvasti siihen, miten riskit ja tautitaakka jakautuvat.  (12,13).

Yksilöiden ja eri verkostojen välisen heterogeenisyyden eli sen,  miten kontaktien määrä ja laatu eroaa arjessa, olisi ehdottomasti pitänyt vaikuttaa pandemiavasteen räätälöintiin paremmin. Tässä epäonnistuttiin globaalisti. Jos ihmisryhmillä ei käytännössä ole mahdollisuuksia ja resursseja noudattaa tiukkoja rajoitustoimia, rajoitusten toimeenpano on kyseenalaista ja jopa haitallista. Asia on hyvin kuvattu mielestäni ehkä yhdessä tärkeimmistä pandemia-ajan kirjoituksessa Science-lehdessä (13).

Jos ihmisryhmillä ei käytännössä ole mahdollisuuksia ja resursseja noudattaa tiukkoja rajoitustoimia, rajoitusten toimeenpano on kyseenalaista ja jopa haitallista.

Tätä tekstiä kirjoittaessa palasin juuri eräästä suhteellisen köyhästä Euroopan alueen maasta, jossa mainitut tukahdutustoimet (maskimandaatti sisällä ja ulkona, laajat sulut ml rajat, liikkumisrajoitukset) otettiin kaikki käyttöön, ainakin teoriassa, mutta silti jo syksyllä 2020 yli 50% pääkaupungin asukkaista oli vasta-ainetutkimusten perusteella saanut tartunnan. Rajoitustoimet kun eivät poista isoja perheitä, asumisahtautta eivätkä yhteiskunnan rattaita ylläpitäviä töitä, joita täytyy tehdä elannon eteen ja joissa kohdataan ihmisiä.

Pandemia kurittaa huono-osaisia aina eniten. Koronapandemian tapauksessa niin kävi ennennäkemättömällä tavalla myös epäsuorasti rajoitustoimien vuoksi. Esimerkiksi pitkät koulusulut monissa maissa ovat yksi pandemian tragedioista (14), ja laskua maksetaan vuosikymmeniä. Laajat ja pitkäkestoiset sulut olisi voitu välttää, ja onneksi etenkin Pohjoismaissa ne laajemmin vältettiin. On helppo huudella omakotitaloista Zoom-palaverista, että pitäkäähän etäisyyttä siellä ahtaassa kaksiossa, ja kyllä lapset pärjää. Kun keväällä 2021 Suomessa keskusteltiin jopa liikkumisrajoituksista, ehdotuksen mukaan omistavan luokan omalle mökille olisi saanut mennä, mutta vuokratut mökit olisivat olleet liikkumisrajoitusten piirissä.

Mutta mitä on näyttö?

Pandemia on johtanut tiedeyhteisössä isoihin valitettaviin jakolinjoihin (kuten politiikassa), ja ”tieteen konsensuksen” nimeen on sanottu kaikenlaista. Tämä on jo syönyt tieteen ja tieteellisen prosessin uskottavuutta, ja töitä pitää tehdä hurjasti uskottavuuden palauttamiseksi.

Itse olen ollut hämmästynyt siitä, kuinka puutteellista katsausten ja tutkimusten laadunarviointi näyttää olevan tutkijakoulutettujenkin keskuudessa. Näytön asteella todellakin on väliä, muuten joudumme suuriin ongelmiin ja kaupallisten intressien vietäviksi. Ilmaston lämpenemisenkin saa kumottua tutkimustiedolla, kunhan vain valitsee sopivan aikajakson, paikan ja mittarit.

Pandemian alussa varovaisuusperiaate on ymmärrettävä. Rajoitustoimien vaikuttavuutta olisi pitänyt alkaa tutkia asianmukaisesti heti pandemian alusta lähtien, mutta siinä oli teknisiä ja poliittisia esteitä. Asia on onneksi nyt vahvasti WHO:n agendalla (15).

Pandemian alussa varovaisuusperiaate on ymmärrettävä. Rajoitustoimien vaikuttavuutta olisi pitänyt alkaa tutkia asianmukaisesti heti pandemian alusta lähtien, mutta siinä oli teknisiä ja poliittisia esteitä.

Totesin aiemmin, että hengityksensuojainten käyttöä väestössä ei suositeltu vielä keväällä 2020, koska tehosta tartuntojen ehkäisyssä väestötasolla ei ollut näyttöä. Nyt tuorein Cochrane-katsaus tammikuulta 2023 toteaa käytännössä saman uusimman tutkimusaineiston perusteella (16). Cochrane-katsauksia hyödynnetään laajasti kliinisen ja terveyspoliittisen päätöksenteon tukena. Hoitosuositusten ja menetelmien arviointiraporttien laatijat käyttävät yleisesti Cochrane-katsauksia lähdeaineistonaan.

Mutta miksi mediassa on ollut useita juttuja, joissa on todettu ”tutkimusten mukaan” maskien olevan ratkaisevia tartunnan torjunnassa? Tässä kyse onkin nimenomaan näytön laadun arvioinnista. Cochrane keskittyy laadukkaimpaan tietoon, mutta moni mediassa uutisoitu maskeja korostava artikkeli edustaa varsin harhaisia havainnoivia tutkimuksia ja mallinnustutkimuksia ongelmineen. Jos samaa logiikkaa soveltaisi yleisesti, monenlaiset kyseenalaiset ja ehkä jopa haitalliset lääkkeet ja hoidot tulisi viipymättä hyväksyä markkinoille. Viittaan nimenomaan maskien väestötason vaikutuksiin, joissa huomioidaan arjen realismi. Jos laadukasta hengityksensuojainta (ei siis mitään kangaspalaa) käyttää oikein, mielellään tiiviystestin kera ja selvästi rajatun ajan riskialttiissa tilanteessa, niin se voi alentaa riskiä tartunnalle.

Hengityksensuojainten käyttöä väestössä ei suositeltu vielä keväällä 2020, koska tehosta tartuntojen ehkäisyssä väestötasolla ei ollut näyttöä. Nyt tuorein Cochrane-katsaus tammikuulta 2023 toteaa käytännössä saman uusimman tutkimusaineiston perusteella.

Toisaalta on olemassa myös laajempi käsite näytölle, mikä tulee huomioida pandemian kaltaisessa kriisissä, joka ei vain ole terveyskriisi, vaan vaikuttaa yhteiskuntaan paljon laajemmin.

Satterfied ym (2009) (17) kehittivät näytöstä monitieteellisen lähestymistavan, jossa  varsinaisen tutkimusnäytön lisäksi tulee ottaa huomioon asiantuntijoiden kokemukset, yhteisön resurssit, moninaiset kontekstimuuttujat, ympäristön ja organisaatioiden merkitys sekä väestön ominaisuudet. Tulee entistä selvemmin tunnistaa, ettei pandemia ole biolääketieteellinen ongelma, johon haetaan yksinomaan biolääketieteellisiä, teknisiä ratkaisuja. Sanon tämän biolääketieteen, virologian ja epidemiologian koulutuksen saaneen lääketieteilijänä. Olen onneksi oppinut paljon yhteiskuntatieteilijöiltä ja antropologeilta Suomessa ja maailmalla ja alojen merkitys epidemiatorjunnassa yleisesti on tunnistettu ja kasvanut (1,18).

Jos jotain toimia suositellaan ilman kunnon tutkimusnäyttöä, ottaen huomioon pelot, riskikäsitykset ja muut yllämainitut tekijät, se tulee selvästi kommunikoida eikä perustella päätöksiä lääketieteellisellä tutkimusnäytöllä. Muuten leikimme tulella uskottavuuden suhteen.

Tiedämme, että sosiaalisia kontakteja vähentämällä voimme vaikuttaa epidemiakäyrään, mutta emme voi kontrolloida käyrää täysin ja tämä realismi tulee hyväksyä.

Pitäisikö siis olla ollut tekemättä mitään, kun emme tiedä toimien tehosta? Ei, eikä kukaan vakavasti otettava asiantuntija sitä ehdottaisi. Tiedämme, että sosiaalisia kontakteja vähentämällä voimme vaikuttaa epidemiakäyrään, mutta emme voi kontrolloida käyrää täysin ja tämä realismi tulee hyväksyä. Rajoitustoimien lisäksi käyrään vaikuttavat muutkin voimat, kuten kausivaihtelu ja laumaimmuniteetti (7).

Mutta jotain voi ja tulee tehdä. Kontakteja tulee vähentää loogisesti, tasapainotellen haittojen kanssa, ja tiukimpien rajoitusten tulee olla voimassa vain rajatun ajan kerrallaan kuten pahimpien epidemiaviikkojen aikana. Jatkuvasti tulee viestiä toivoa tulevasta ja korostaa aikajanaa, tilanne on tilapäinen ja siitä selvitään. Koronapandemian aikana yleisötapahtumia, isoja ravintolaillallisia ja isoja juhlia tuli siirtää sekä suosia etätöitä, mikäli se on mahdollista ja tosissaan pysyä kotona kipeänä. Tämä ei ole sama asia kuin lockdown, eikä ole näyttöä, että tiukimmat politiikkatoimet olisivat keskimäärin johtaneet parempaan lopputulokseen.

Kuulumisia kentältä: mitä emme oppineet

Työskentelin pandemian alussa THL:ssä, jossa toimin pandemian hoitoa varten perustetun terveysturvallisuusosaston tilanneryhmän vetäjänä. Elokuusta 2020 lähtien olen työskennellyt WHO:n Euroopan aluetoimistolle. Olen koordinoinut koronapandemiavastearvioiden suunnittelua ja toimeenpanoa Euroopan alueella, ja johtanut kentällä useita maa-arvioita (19). Tämän lisäksi olen työskennellyt pandemiaan liittyvien rajoitustoimien seurannan ja vaikuttavuusarvioinnin kanssa.

Olen istunut alas monialaisten asiantuntijoiden kanssa ja analysoinut, mikä heidän mielestään on mennyt hyvin, mikä huonosti ja mihin tulee jatkossa panostaa. Ovatko keskusteluja dominoineet maskit, ilmahygienia tai valitukset tehosteannosten jakautumisesta? Eivät ole. Tiivistäen, isot haasteet ovat liittyneet etenkin henkilöstöresurssien niukkuuteen ja vajavaiseen koulutukseen (hoitopuolen lisäksi epidemiologisen analytiikan suhteen), säännöllisesti veitsenterällä olevaan terveydenhuollon kapasiteettiin, vajavaiseen valmiuskulttuuriin mukaan lukien harjoitusten puute, puutteelliseen terveydenhuollon digitalisaatioon sekä päätöksenteon päällekkäisyyksiin ja heikkoon koordinaatioon.

Heikkoudet on tunnistettu, mutta pää on mieluummin laitettu puskaan. Juurisyiden korjaamiseen ei ole riittänyt poliittista mielenkiintoa.

Nämä haasteet eivät pääosin ole uusia, vaan niitä on vuosien varrella useasti tuotu esiin. Heikkoudet on tunnistettu, mutta pää on mieluummin laitettu puskaan. Juurisyiden korjaamiseen ei ole riittänyt poliittista mielenkiintoa. Myös asiantuntijoiden ja tutkijoiden prioriteeteissa on perkaamista. Esimerkiksi, onko ihan kaikki virologinen perustutkimus kuten esimerkiksi virusperimän muokkaus ja virusten jahtaaminen luonnosta nimenomaan pandemiaehkäisyn nimissä todella vaikuttavaa ja tarpeellista? Mielestäni ei, tulee pohtia mikä on vaihtoehtoiskustannus.

Arviointityötä tulee jatkaa. On erittäin tärkeää avata vähintäänkin tärkeimpien päätösten perusteet, hyöty-haitta-arviot, tietopohjan epävarmuus, eri intressiryhmät ja vaikuttajat. Muuten emme opi, vaan korkeintaan tunnistamme mitä varmaan tulisi oppia.

Jatko

Mitä jos huomenna alkaa uusi pandemia, joka muistuttaa koronapandemiaa? Koko varautumisen tulee lähteä siitä, että pandemia voi alaa huomenna, sillä uuden pandemian alkaminen nopeasti on yhtä mahdollista kuin se, että se alkaa esimerkiksi 20 vuoden päästä. Me emme yksinkertaisesti tiedä.

Suljettaisiinko kouluja, yhteiskuntaa laajasti, massatestataan velkarahalla ja rajoitetaan merkittävästi rajaliikennettä? Tämä ajatteluketju pitää käydä läpi. Hyöty-haitta-arvioiden tulisi merkittävästi enemmän korostua reagoinnissa ja päätöksenteon pohjana tulee pitää rauhanaikana mietittyjä toimenpiteitä, kylmäpäisesti.

COVID-19-pandemian myötä on käynnistynyt kansainvälisiä prosesseja, joiden tarkoitus on terveysturvallisuutta. Näitä ovat etenkin WHO:n uuden kansainvälisen pandemiavarautumis- ja vastesopimuksen valmistelu sekä sen tarkastelu, että tulisiko kansainvälistä terveyssäännöstöä päivittää pandemian oppien perusteella. Prosessit ovat tärkeitä ja tavoitteiden pitää olla korkealla, mutta kansainvälisten sopimusten neuvottelu vie aikansa ja vaatii kompromisseja.

Pandemiavarautumisella on tekninen puoli. Ihmisillä on myös oma vastuunsa terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Mitä paremmin ihmiset voivat henkisesti ja fyysisesti, sitä enemmän on resilienssiä selvitä myös seuraavasta viruspandemiasta mahdollisimman pienillä vaurioilla.

Mitä paremmin yhteiskunnan palvelut ja rakenteet toimivat, mitä enemmän yksilöt luottavat toisiinsa, viranomaisiin ja asiantuntijayhteisöön, ja mitä vähemmän eriarvoisuutta, sitä paremmin yhteiskunnat selviävät seuraavasta pandemiasta.

Mitä paremmin yhteiskunnan palvelut ja rakenteet toimivat, mitä enemmän yksilöt luottavat toisiinsa, viranomaisiin ja asiantuntijayhteisöön, ja mitä vähemmän eriarvoisuutta, sitä paremmin yhteiskunnat selviävät seuraavasta pandemiasta.

Ne ovat haastavia asioita, paljon vaikeampia kuin fokus rajatestauksessa tai maskeissa. Mutta ei kukaan ole koskaan väittänyt, että pandemioiden torjunta olisi helppoa.

Jussi Sane konsultoi Maailman terveysjärjestö WHO:ta terveysturvallisuuteen liittyen, luennoi Suomessa ja ulkomailla, ohjaa tutkimustoimintaa sekä toimii Epidemiology & Infection-lehden toimittajana (associated editor).

Kirjallisuusviitteet

  1. Bedford J, Farrar J, Ihekweazu C, ym. A new twenty-first century science for effective epidemic response. Nature 2019;575:130–6.
  2. Sane J. Pääkirjoitus: Mistä rakentuu hyvä terveysturvallisuus Suomessa ja maailmalla? Duodecim 2022;138(1):9-11
  3. World health statistics 2021: monitoring health for the SDGs, sustainable development goals.
  4. Li, You ym. “Global, regional, and national disease burden estimates of acute lower respiratory infections due to respiratory syncytial virus in children younger than 5 years in 2019: a systematic analysis.” Lancet (London, England) vol. 399,10340 (2022): 2047-2064. doi:10.1016/S0140-6736(22)00478-0.
  5. Morens, David M ym. “Pandemic COVID-19 Joins History’s Pandemic Legion.” mBio vol. 11,3 e00812-20. 29 May. 2020, doi:10.1128/mBio.00812-20.
  6. Past pandemics, Centers for Disease Control and Prevention.
  7. Balloux, François ym. “The past, current and future epidemiological dynamic of SARS-CoV-2.” Oxford open immunology vol. 3,1 iqac003. 20 Jun. 2022, doi:10.1093/oxfimm/iqac003.
  8. Brüssow, Harald, and Lutz Brüssow. “Clinical evidence that the pandemic from 1889 to 1891 commonly called the Russian flu might have been an earlier coronavirus pandemic.” Microbial biotechnology vol. 14,5 (2021): 1860-1870. doi:10.1111/1751-7915.13889.
  9. Preparedness for a High-Impact Respiratory Pathogen Pandemic. Johns Hopkins Center for Health Security.
  10. Xiao, Jingyi ym. “Nonpharmaceutical Measures for Pandemic Influenza in Nonhealthcare Settings-Personal Protective and Environmental Measures.” Emerging infectious diseases vol. 26,5 (2020): 967-975. doi:10.3201/eid2605.190994.
  11. Dowdle, W R. “The principles of disease elimination and eradication.” Bulletin of the World Health Organization vol. 76 Suppl 2,Suppl 2 (1998): 22-5.
  12. Pandemics and the poor. Brookings institute 2017.
  13. Cevik, Muge, and Stefan D Baral. “Networks of SARS-CoV-2 transmission.” Science (New York, N.Y.) vol. 373,6551 (2021): 162-163. doi:10.1126/science.abg0842
  14. An Analysis of COVID-19 Student Learning Loss. World Bank.
  15. Measuring the effectiveness and impact of public health and social measures. World Health Organization.
  16. Jefferson T, Dooley L, Ferroni E, Al-Ansary LA, van Driel ML, Bawazeer GA, Jones MA, Hoffmann TC, Clark J, Beller EM, Glasziou PP, Conly JM. Physical interventions to interrupt or reduce the spread of respiratory viruses. Cochrane Database of Systematic Reviews 2023, Issue 1. Art. No.: CD006207. DOI: 10.1002/14651858.CD006207.pub6. Accessed 13 February 2023
  17. Satterfield J, Spring B, Brownson R. Toward a transdisciplinary model of evidence-based practice. Milbank Q. 2009;87:368–90.
  18. Building trust is essential to combat the Ebola outbreak. Editorial. Nature 2019; 567:433.
  19. Sane J, Schmidt T, Isla N. Key Lessons Learned from COVID-19 Intra-Action Reviews in the Republic of Moldova, Montenegro, Kosovo* and North Macedonia 2020–2021 BMJ Open (hyväksytty).