Nuoret tarvitaan mukaan sosiaaliturvaa uudistamaan

avatar
Mia Tammelin ja Tiina Ristikari

Tammelin on tenure track -professori Tampereen yliopistossa. Ristikari on tutkimusprofessori Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlassa.

Rahasta, myös köyhyydestä ja vähävaraisuudesta, tulee voida puhua leimaantumatta ja häpeilemättä. Ei voi ajatella niin, että toimeentuloon liittyvät huolet koskevat vain aikuisia: lapset ja nuoret ovat hyvin tietoisia toimeentuloon liittyvistä asioista, ja tarvittaessa tinkivät omista tarpeistaan ja tukevat taloudellisesti omaa lähipiiriään.

Sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä kartoitettiin nuorten näkemyksiä sosiaaliturvasta poikkeuksellisen laajasti. Etuusjärjestelmämme tukisi paremmin nuorten yhteiskuntaan kiinnittymistä, jos nuorten näkökulmat huomioitaisiin.  Nuorten näkemysten mukaan etuusjärjestelmämme on monimutkainen ja sosiaalietuuksien taso on riittämätön.

Yksi nuorten tärkeimmistä viesteistä on se, että he kantavat huolta paitsi omasta ja perheensä toimeentulosta myös kavereiden ja ystävien toimeentulosta. Huolta aiheuttavat sekä taloudellinen niukkuus ja köyhyys että talousosaamisen puute ja velkaantuminen.

Nuorten kokema huoli osoittaa, että taloudellinen niukkuus ja köyhyys koskettavat nuoria vähintään välillisesti hyvin laajasti: taloudellinen niukkuus ja siihen liittyvät ongelmat eivät koske vain niitä itse kokevia, vaan myös heidän lähipiiriään.

Nuorten kokema huoli osoittaa, että taloudellinen niukkuus ja köyhyys koskettavat nuoria vähintään välillisesti hyvin laajasti: taloudellinen niukkuus ja siihen liittyvät ongelmat eivät koske vain niitä itse kokevia, vaan myös heidän lähipiiriään.

Hintojen nousu lisää taloudellisessa niukkuudessa ja köyhyydessä elävien lasten ja nuorten lukumäärää. Kelan ja Itlan laskelmien mukaan jopa 62 000 uutta kotitaloutta kohtasi  köyhyyden hintojen nousun myötä maaliskuusta 2021 syyskuuhun 2022. Näistä 16 000 kotitaloutta on lapsiperheitä.

Nuorten toisistaan kantama huoli ja konkreettiset teot osoittavat vahvaa yhteisöllisyyttä. Nuoret ovat ostaneet ystävälle ruokaa, koulukirjoja tai kustantaneet yhdessä lukion vanhojentanssit. Huoli ja teot kertovat ongelmista sosiaaliturvan tasossa ja kattavuudessa.

Nuoret ovat ostaneet ystävälle ruokaa, koulukirjoja tai kustantaneet yhdessä lukion vanhojentanssit. Huoli ja teot kertovat ongelmista sosiaaliturvan tasossa ja kattavuudessa.

Se, että nuoret kantavat huolta ystäviensä taloudellisesta tilanteesta, voidaan nähdä myös mahdollisuutena kehittää etuusjärjestelmäämme vaikuttavampaan suuntaan. Yhteiskunta voi luoda edellytyksiä nuorten väliselle tuelle. Voimme vahvistaa nuorten välistä luontaista solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä ja vähentää nuorten kokemaa ahdistusta ystäviensä taloudellisesta tilanteesta

Hyvä esimerkki on nuorille suunnattu #MyFriendToo-sivusto, joka tarjoaa selkeää tietoa ja ohjeistusta nuorille tilanteissa, joissa he saavat tietää ystävänsä joutuneen seksuaaliväkivallan uhriksi. Vastaava sivusto voisi auttaa nuoria auttamaan ystäviään ja kenties heitä itseään heille oikeutettujen etuuksien äärelle. Toisaalta digitaalisten palvelujen ja tietokanavien kehittäminen ei saa estää mahdollisuutta ja oikeutta kasvokkaisiin palveluihin, kun niihin on tarvetta.

Tarvetta uusille innovaatioille ja kehittämistyölle on. Sosiaaliturvajärjestelmämme pyrkii ehkäisemään köyhyyttä ja sen negatiivisia vaikutuksia erilaisten etuuksien kautta. Tutkimusten mukaan etuuksien alikäyttö on verrattain yleistä Suomessa. On viitteitä siitä, että  yksinäisyys altistaa etuuksien alikäytölle. On siis varsin perusteltua etsiä uusia ja innovatiivisia tapoja auttaa nuoria navigoimaan etuusjärjestelmässämme. Tähän työhön tarvitaan mukaan erilaisissa elämäntilanteissa olevia nuoria. Nuoret itse osaavat parhaiten kertoa tarpeistaan.

On viitteitä siitä, että  yksinäisyys altistaa etuuksien alikäytölle.

Nuorten itsensä kokema köyhyys ja vähävaraisuus, huoli ja konkreettiset havainnot talousongelmien kanssa elävistä kavereista edellyttävät toimia: tietoa ja palveluja tulisi olla kootusti tarjolla. Pelkällä tiedon kokoamisella ja sen tarjoamisella ei kuitenkaan puututa köyhyyteen ja taloudelliseen niukkuuteen sekä näiden moninaisiin hyvinvointia rapauttaviin vaikutuksiin. Ratkaisut edellyttävät laaja-alaisia politiikkatoimia, joilla kyetään takaamaan riittävä ja ennakoitava toimeentulo, joka kattaa arjen perustarpeet riippumatta elämäntilanteesta.

Köyhyyteen ja vähävaraisuuteen liittyy edelleen stigma ja häpeää, ja se nähdään usein yksilön ja yksittäisen perheen ongelmana. Köyhyys tulee nähdä yhteiskunnallisena ongelmana, jonka ratkaisut ovat yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia. Nuorten osallistuminen on osa ratkaisua.

Kirjoittajat ovat tenure track -professori Mia Tammelin (Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLA, Tampereen yliopisto) ja tutkimusprofessori Tiina Ristikari (Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö, Itla).

Lue seuraavaksi