Koneen säätiön rahoittaman Viabundus Suomi 1350–1650-tutkimushankkeen tavoitteena on Suomen alueen liikennereittejä ja etappipaikkoja koskevan historiallisen paikkatiedon kokoaminen yhtenäiseksi tietokannaksi, tietokantaan perustuvan karttaliittymän luominen, ja niiden tuominen avoimena julkaisuna yleiseen käyttöön. Hankkeen tulokset ovat saatavilla alkuvuodesta 2025.
Historiallinen paikkatieto ja sen erilaiset sovellukset (HGIS – Historical Geographic Information System) ovat 2010-luvun puolivälistä lähtien olleet keskeinen uusi historian, arkeologian ja kielitieteiden rajapinnoilla liikkuva tutkimusalue, josta on muodostunut merkittävä osa ihmistieteissä tapahtunutta digitaalista käännettä. Paikkatietoa koskevat sovellukset (GIS = Geographic Information System) avaavat uusia mahdollisuuksia olemassa olevan tutkitun tiedon esittämiseen ja tulkintaan, ja luovat tuoreita kysymyksenasetteluita taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen rakenteiden merkityksiin ajassa ja tilassa. Erääksi tärkeimmistä uusista historiallista paikkatietoa kerääväksi ja käyttäväksi tutkimusalueeksi on 2010-luvun lopulta lähtien noussut liikenteen, infrastruktuurin ja paikkojen saavutettavuuden tutkimus.
Liikkeellä keskiajan ja uuden ajan alun Suomessa
Mitä Suomen alueen myöhäiskeskiaikaisesta ja uuden ajan alun tieverkosta tiedetään? Miten laaja tieverkko oli ja millaisista kokonaisuuksista reitit koostuivat? Millaista paikkatietoa yleisistä maanteistä, silloista, etappipaikoista ja vuodenaikojen kausireiteistä on säilynyt? Millaisia palveluita maanteillä liikkuville oli tarjolla ja missä?
Keskiajan ja uuden ajan alun Suomi poikkesi myöhemmästä kansallisvaltiosta monin tavoin. Pysyvästi asuttu, pääosin peltoviljelystä ja karjataloudesta elänyt väestö oli 1500-luvun puolimaissa kooltaan noin 350 000 henkeä ja kattoi alueen Vaasan-Hämeenkyrön-Tampereen-Savonlinnan-Kivennavan linjan eteläpuolella sekä Pohjanlahden rannikolla Tornioon saakka. Siitä koilliseen Sisä-Suomen järvialueella olleet, aiemmin metsäsaamelaisten ja eränkävijöiden muodostamasta liikkuvasta seka-asutuksesta koostuneet seudut kolonisoitiin pysyvällä maanviljelysasutuksella vuodesta 1552 alkaen, kun ne avattiin verovapautta vastaan uudisviljelykselle. Kun Ruotsista 1600-luvun alkupuolella sukeutui Itämeren alueen suurvalta, Suomesta tuli kiinteä osa ylialueellisen keskusvallan tiedonvälityksen, resurssienhallinnan, kuljetusten ja logistiikan kontekstia, jonka ylläpitämiseksi tehdyt ratkaisut, kuten postilaitos säilyivät lähes muuttumattomina kauas 1800-luvulle saakka.
Keskiajan ja uuden ajan alun Suomi poikkesi myöhemmästä kansallisvaltiosta monin tavoin. Pysyvästi asuttu, pääosin peltoviljelystä ja karjataloudesta elänyt väestö oli 1500-luvun puolimaissa kooltaan noin 350 000 henkeä ja kattoi alueen Vaasan-Hämeenkyrön-Tampereen-Savonlinnan-Kivennavan linjan eteläpuolella sekä Pohjanlahden rannikolla Tornioon saakka.
Esiteollisen ajan Suomen liikenteelle olivat ominaisia vuodenaikojen vaihtelun ja erilaisten liikkumismuotojen matkanteolle asettamat vaatimukset. Lumen ja jään sekä sulan maan välinen vuodenkierto vaikutti siihen, miten ja millaisilla välineillä kulloinkin matkattiin, mutta myös siihen, milloin liikkuminen eri tarkoituksissa tai ajojen teko oli ylipäänsä järkevää. Lähes kaikki rahdit pyrittiin ajamaan rekikeleillä talvella, jolloin raskaiden taakkojen liikuttelu oli helpompaa ja kulutti vähemmän energiaa. Vaikka liikenteen solmukohdat, hallintokeskukset, kylät, kirkot ja kartanot pysyivät läpi vuoden samoina, niiden väliset reitit saattoivat vaihdella eri vuodenaikoina suuresti. Talvi, kevät, kesä ja syksy vaikuttivat paitsi liikkumisen teknologiaan, myös reittien infrastruktuuriin, sillä niitty- ja peltoaukeita, soita, järviä ja jokirantoja myötäilevät, neljästä viiteen kuukautta käytössä olleet talvitiet muodostivat usein toisenlaisen verkoston kuin sulan maan maantiet, ratsu- ja kinttupolut, jokien ja purojen ylityspaikat tai Sisä-Suomen järvireitit.
Talvi, kevät, kesä ja syksy vaikuttivat paitsi liikkumisen teknologiaan, myös reittien infrastruktuuriin, sillä niitty- ja peltoaukeita, soita, järviä ja jokirantoja myötäilevät, neljästä viiteen kuukautta käytössä olleet talvitiet muodostivat usein toisenlaisen verkoston kuin sulan maan maantiet, ratsu- ja kinttupolut, jokien ja purojen ylityspaikat tai Sisä-Suomen järvireitit.
Vuodenaikaisvaihtelu ja liikkumisen teknologia vaikuttivat suoraan matkaan kulutettuun aikaan. Keskimääräisen päivämatkan voidaan keskiajan lopun ja uuden ajan alun Suomessa arvioida tuon aikaisten ja myöhempien lähteiden perusteella olleen realistisesti jalan noin 30–40 km, suksilla jonkin verran enemmän, samalla hevosella ratsastaen noin 50–60 km ja reellä jopa 70–90 km, mikäli hevosta voitiin vaihtaa välillä.
Rahdinajoa talvella. Codex Aboensis, 1430-luku. Tukholma, Kungliga Biblioteket, B 172 (Codex Aboensis; Codex f.d. Kalmar).
Keskusvalta jakoi erilaiset reitit jo 1300-luvulta lähtien kahteen erilaiseen ryhmään: talonpoikien veroluonteisena työnä ylläpitämiin maakuntien ja pitäjien sekä hallintokeskuksien välisiin yleisiin teihin (r. allmänna väg) sekä muihin hallinnon ja talouden logistiikan ulkopuolella oleviin reitteihin. Yleisten teiden luonne talonpoikien yhteisesti ylläpitäminä reitteinä määriteltiin ensimmäisen kerran vuoden 1347 kuningas Maunu Erikssonin yleisessä maanlaissa, jonka mukaan jokaisesta kylästä ja kylään tuli johtaa yleinen tie. Samassa laissa määrättiin tärkeimpiä keskuksia yhdistäneiden maanteiden sekä käräjä-, kirkko- ja myllyteiden leveydet, siltojen rakennusvelvollisuus ja annettiin määräyksiä rakennusvelvollisuutta, kestitystä ja kulkijoiden yleistä suojaa koskevista rikkomuksista.
Yleinen tie olikin jo keskiajalta lähtien paitsi rakennettu väylä, myös lain määrittelemä tila, jossa hengen ja omaisuuden suoja koski kaikkia teillä matkustaneita säätyyn tai kotipaikkaan katsomatta. Samat määräykset säilyivät kuningas Kristoffer Baijerilaisen laissa (1442), josta tuli valtakunnan virallinen laki 1608. Läpi keskiajan ja uuden ajan alun annettiin myös liikennereittejä, majataloja ja liikkumista koskevia asetuksia, jotka kulminoituivat vuoden 1649 kestikievariasetukseen. Sen seurauksena majatalo- ja kyytilaitos säilyi vähäisin muutoksin samankaltaisena 1800-luvun lopulle saakka.
Viabundus Suomi: Suomen liikennejärjestelmät kartalla 1350-1640
Viabundus Suomi 1350–1650 tuo Suomen keskiajan ja uuden ajan alun liikennereittejä koskevan tiedon osaksi kansainvälistä eurooppalaista avointa tietokantaa, ja mahdollistaa tiedon käytön ylirajaisessa monitieteisessä tutkimuksessa ja erilaisissa sovelluksissa.
Hankkeessa luotu historiallinen paikkatietokanta ja kartta käsittävät tiedot Suomen liikennereiteistä ja liikennettä tukevista järjestelmistä (majatalot, kestikievarit, postitalot, markkinapaikat ja -ajat, tullipisteet, rantautumispaikat) vuosina 1350–1650. Kerätty tieto perustuu olemassa olevaan liikennereittien ja etappipaikkojen historiaa koskevaan tutkimukseen sekä kartta- ja lähdemateriaaliin. Valmis tietokanta on suomen- ja englanninkielinen.
Liikennereiteillä tarkoitetaan hankkeessa yleisiä, talonpoikien yhteisesti veroluonteisena velvollisuutena ylläpitämiä maanteitä, niiden rinnalla talvisin käytettyjä talvi- ja jääteitä, sekä muita vaihtoehtoisia reittejä (järvet, joet, taivalreitit). Etappipaikoilla tarkoitetaan keskiaikaisia ja uuden ajan alun majataloja ja kestikievareita, vuodesta 1638 lähtien tärkeimpien liikenneyhteyksien varrelle perustettuja postitaloja, kaupungeissa ja maaseudun pitäjissä sijainneita markkinapaikkoja, sekä purjehdusreitteihin liittyneitä rantautumispaikkoja, jotka olivat markkinapaikkojen tavoin yhteydessä kaupan logistiikkaan sekä laajemman alueen väestön kokoontumisiin.
Keskusvallan aloitteesta teiden varsille perustettuja majataloja kutsuttiin keskiajan lainsäädännössä tavernoiksi tai krouveiksi, 1500-luvun puolimaista alkaen kestikievareiksi (r. gästgivare), jollaisina toimivat aluksi pitäjien nimismiestalot ja sittemmin verosta vapaat kievarit, joiden tueksi oli järjestetty aputaloja ja pitäjän talonpoikien kyytivelvollisuuksia. Laitos vakiinnutettiin lopullisesti vuoden 1649 kestikievariasetuksella, jonka mukaan kaikkialle yleisten maanteiden varteen tuli perustaa kestikievareita enintään kahden peninkulman (n. 21,5 km) välein toisistaan. Nimismiestalojen ja kestikievareiden rinnalla toimi yksityisiä krouveja, joiden ylläpidosta vastasi kirjava joukko maaseudun talonpoikaiskauppiaita ja -laivureita, rälssin ja aatelin asuinkartanoita sekä kruunun ja kirkon palvelijoita. Kruunun verosta vapaiden postitalojen tehtävänä oli kuljettaa keskushallinnon viestiyhteyksille tärkeä posti seuraavaan postitaloon, josta se jatkoi edelleen kohti määränpäänä ollutta postikonttoria. Ruotsin Postilaitos perustettiin 1636 annetulla postijärjestyksellä, jota täydennettiin asetuksilla 1640-luvulla. Vuonna 1638 Tukholmasta Turun ja Viipurin kautta Tallinnaan vienyttä ensimmäistä postilinjaa varten syntynyt järjestelmä laajeni Suomessa jo 1640-luvulla käsittämään tärkeimmät liikenneyhteydet.
Projektissa määritelty liikennereittejä koskeva Suomen historiallinen alue 1350–1650 kattaa Suomen historialliset maakunnat ja 1500-luvun linnaläänit, mutta ei Käkisalmen lääniä tai Lappia Pohjanlahden rantatietä ja jokilaaksojen suualueita lukuun ottamatta. Tietokantaan kuuluvat myös rannikon jää- ja talvitiet, sekä tärkeimmät rantautumispaikat ja matkasatamat.
Hankkeen aikarajaus (1350–1650) perustuu eurooppalaisen Viabundus-projektin rajaukseen, mutta sitä tukee myös Suomen keski- ja uuden ajan alun liikennejärjestelmiä koskeva lainsäädäntö. Projektissa määritelty liikennereittejä koskeva Suomen historiallinen alue 1350–1650 kattaa Suomen historialliset maakunnat ja 1500-luvun linnaläänit, mutta ei Käkisalmen lääniä tai Lappia Pohjanlahden rantatietä ja jokilaaksojen suualueita lukuun ottamatta. Tietokantaan kuuluvat myös rannikon jää- ja talvitiet, sekä tärkeimmät rantautumispaikat ja matkasatamat.
Tampereen alueen talviteitä sekä keskiaikainen Hämeestä tullut yleinen tie, joka ylitti kosken nykyisen Hämeensillan kohdalla ja haarautui Tohlopissa Turkuun ja Pohjanmaalle vieviksi teiksi. Ruotsin armeijan kartta, 1780-luku, Svenska Riksarkvet, KRA, Finska rekognosceringsverket, Länskartor, SE/KrA/0411/A/07/1/1.
Osa eurooppalaista suurhanketta
Viabundus Suomi -hankkeen paikkatietokanta toteutetaan itsenäisenä alaprojektina eurooppalaisen Viabundus-projektin kehittämän valmiin sovelluksen ja mallin mukaisesti. Suomalainen projekti on osa Göttingenin yliopiston Historiallisen aluetutkimuksen instituutin (Institut für Historische Landesforschung) sekä Lyypekissä sijaitsevan Hansan ja Itämeren alueen tutkimuskeskuksen (Forschungsstelle für die Geschichte der Hanse und des Ostseeraums) vuonna 2019 perustamaa eurooppalaista Viabundus-hanketta, jonka tavoitteena on tuottaa itsenäisten osaprojektien kanssa avoin paikkatietokanta ja digitaalinen kartta Alppien pohjoispuolisen Euroopan liikenneverkostosta ja sen järjestelmistä. Tietokannan ja kartan uusin versio Viabundus 1.2. julkaistiin syyskuussa 2022. Hankkeen liitännäisiä ovat vuoden 2023 alussa Viabundus Suomen lisäksi konsortiot Alankomaista (RICH – the Radboud Institute for Culture and History, Radboud University, Nijmegen) ja Tanskasta (Moesgaard Museum ja Institut for Kultur og Samfund, Aarhus Universitet, Aarhus).
Viabundus Suomi -hankkeen toimintaa ohjaa elokuussa 2021 perustettu konsortio, johon kuuluvat edustajat Tampereen yliopiston TRIVIUM-tutkimuskeskuksesta, Turun yliopiston Maisemantutkimuksen oppiaineesta (Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma, Pori) sekä kansallisesta viestinnän alan erikoismuseosta Postimuseosta (Tampere). Vuonna 2022 hanke sopi yhteistyöstä myös Tampereen museoiden sekä valtakunnallisen liikenteen alan vastuumuseon Auton ja tien museon Mobilian kanssa.
Eurooppalaisessa Viabundus -hankkeessa vuosina 2019–20 kehitetty CSV-muotoinen (comma separated value) tietokanta varmistaa kerätyn tiedon käytettävyyden erilaisissa paikkatietosovelluksissa. Tietokanta tallennetaan pysyvästi Creative Commons -lisenssin mukaisena avoimena tietokantana Euroopan maiden CERN-organisaation alaiseen Zenodo-tietopankkiin, jossa se on saatavilla kaikille kiinnostuneille käyttäjille. Valmiit ja testatut tekniset ratkaisut auttavat Suomen hanketta keskittymään varsinaisen sisältöön: liikennereittien, etappipaikkojen ja niissä vuosina 1350–1650 tapahtuneiden muutosten paikallistamiseen, liikenteen infrastruktuurin ja paikkojen tavoitettavuuden tutkimukseen sekä liikennereittien historialliseen paikkatietoon liittyvien sovellusmahdollisuuksien kartoittamiseen.
Kuvakaappaus Viabundus 1.2. karttapinnasta ja osasta sen päävalikkoa. Lähde: https://www.landesgeschichte.uni-goettingen.de/handelsstrassen/map.php.
Viabundus Suomi on pysyväksi tarkoitettu tietokanta ja karttaliittymä, jota kautta Suomen alueen keski- ja uuden ajan alun liikennereitit sekä niitä koskeva historiallinen paikkatieto sidotaan osaksi laajempaa eurooppalaista kontekstia. Kokonaisuus on jatkuvasti täydentyvä. Sen ajallinen kattavuus vaihtelee ja kokonaisuutta voidaan myöhemmin täydentää ja korjata. Joustava tietokanta auttaa tulkitsemaan säilynyttä tietoa laajemmassa ajallisessa ja topografisessa kontekstissa. Tietokantaa voidaan käyttää hyväksi Suomen infrastruktuurin ja yhteiskunnan historiaa koskevassa tutkimuksessa, seudullisessa suunnittelussa, kulttuurimaiseman kerrosten säilyttämistä tukevassa työssä sekä opetuksessa.
Hankkeen tärkeimpiä ulottuvuuksia on yhteistyö historiallista paikkatietoa tuottavien ja käyttävien toimijoiden kanssa, mitä alustaakseen Viabundus Suomi järjesti lokakuussa 2022 suuren suosion saaneen asiantuntijaseminaarin (ks. ohjelma ja raportti).
Viabundus Suomi hanke ottaa mielellään vastaan vuotta 1650 edeltävään tiestöön, reitistöön ja etappipaikkoihin liittyvää tietoa ja vinkkejä, varsinkin sellaisia havaintoja ja selvityksiä, jotka eivät ole yleisesti saatavilla tai tiedossa. Projektin suomen- ja englanninkieliset kotisivut löydät täältä.
Hanketta johtaa dos. Tapio Salminen (Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto), ja sen tutkijoina työskentelevät vuosina 2023–24 FT Jenni Lares (Postdoc-tutkija, Tampereen yliopisto) sekä FM Katrina Virtanen (Väitoskirjatutkija, Turun yliopisto, Porin yksikkö). Viabundus Suomi on myös toukokuussa 2023 Tampereen yliopiston Antiikin, keskiajan ja uuden ajan alun tutkimuskeskus TRIVIUMin kuukauden projekti, jota esitellään tutkimuskeskuksen somekanavilla ja blogissa.
