Kuvaaja: Vugar Ibadov / Wikimedia Commons

Mikael Nurminen

Kirjoittaja on markkinoinnin väitöskirjatutkija ja viisufani, jonka jokakeväinen viisukuume mitataan päivien tai viikkojen sijaan kuukausissa.

11.05.2023 Mikael Nurminen

Euroviisujen painopisteen palaaminen idästä länteen näkyy ja kuuluu, osa 2/2

Euroviisut symboloivat eurooppalaisia liberaaleja arvoja. Turkin ja Unkarin poistumiset Euroviisuista ovat noudatelleet samaa linjaa kuin maiden muukin etääntyminen eurooppalaisesta liberaalista ja demokraattisesta visiosta.

Artikkelin ensimmäinen osa keskittyi eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden taloudelliseen ahdinkoon ja Euroviisuja ulkopolitiikassaan hyödyntäneiden Venäjän ja Azerbaidžanin viisuprojektien arviointiin. Tämä osa keskittyy Turkkiin ja Unkariin, joille kilpailusta vetäytyminen on näyttäytynyt enemmän sisäpoliittisena siirtona.

Turkin ja Unkarin illiberaalit visiot

Turkin ja Unkarin poistumiset Euroviisuista ovat noudatelleet samaa linjaa, kuin maiden muukin etääntyminen eurooppalaisesta liberaalista ja demokraattisesta visiosta. Unkarissa käytetään termiä illiberaali demokratia kuvaamaan vaihtoehtoa, jossa vahva johtaja suojelee kansallisvaltiotaan keinoja kaihtamatta ulkopuolelta tulevilta, uhkilta.

Nykykulttuurin emeritusprofessori Erkki Vainikkala määrittelee Politiikasta.fi-artikkelissaan illiberaalin demokratian ”tilana, jossa kansan nimissä rajataan tiettyjä liberaaliin demokratiaan kuuluvia tunnusmerkkejä”. Vaikka viisuista vetäytyneiden maiden yleisradioyhtiöt lausuvat julki erilaisia syitä poistumiselleen, ei valtioiden poliittista kehitystä voi jättää huomioitta. Ei etenkään Turkissa ja Unkarissa, joissa valtion ja hallitsevan puolueen rajoja voi olla välillä vaikea tunnistaa.

Turkki jätti Euroviisut toistaiseksi vuoden 2012 Bakun kilpailun jälkeen. Maan näkemyksen mukaan suurten länsieurooppalaisten rahoittajamaiden automaattiset finaalipaikat ja vuoden 2009 kilpailuun palautettu, 50 % tuloksesta määrittävä tuomariäänestys toivat kohtuuttomasti etua perinteisille viisumaille. Turkki itse oli pärjännyt erinomaisesti 2000-luvun alkupuolen säännöillä. Nämä eivät kuitenkaan olleet kuin osa sen kokemaa ongelmaa.

Kärjistetysti voi sanoa, että Turkin suhtautuminen Euroviisuihin on kulkenut käsi kädessä maan EU-suhteiden kanssa. Vuonna 2002 valtaan tullut Recep Tayyip Erdoğanin AKP-puolue oli aluksi julkisesti kovin EU-myönteinen ja onnistuikin viemään Turkin jäsenyysneuvotteluja ainakin näennäisesti eteenpäin. Kuherruskuukausi EU:n kanssa loppui kuitenkin viimeistään 2010-luvun alussa, kun Erdoğanin ja Euroopan unionin alkoi olla mahdotonta sovittaa visioitaan toisiinsa. Osuvasti Turkki sai myös samoihin aikoihin tarpeekseen Eurovisionista, ja perusti aivan oman visionsa, Turkvision Song Contestin. Turkinsukuisille kansoille ympäri Euraasiaa avatut laulukilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran joulukuussa 2013 Eskişehirin kaupungissa Turkissa ja sittemmin kilpailut on järjestetty yhteensä 4 kertaa. Osallistujina Turkin versiossa Euroviisuista on ollut Uzbekistanin ja Kirgisian kaltaisia Keski-Aasian valtioita, Karatšai-Tšerkessian ja Hakkasian kaltaisia Venäjän federaatioon kuuluvia tasavaltoja, sekä Moldovan ja Romanian kaltaisia, edelleen Euroviisuissa jatkavia maita, joissa asuu turkinsukuisia kieliä puhuvia vähemmistökansoja.

Turkvisionista ei ole koskaan tullut varteenotettavaa kilpailijaa Euroviisuille, vaan se näyttäytyy lähinnä Turkin projektina, jonka tarkoitus on vahvistaa turkinsukuisten kansojen identiteettiä ja Turkin omaa asemaa tämän joukon kulttuurisena ja poliittisena johtajana.

Turkvisionista ei ole koskaan tullut varteenotettavaa kilpailijaa Euroviisuille, vaan se näyttäytyy lähinnä Turkin projektina, jonka tarkoitus on vahvistaa turkinsukuisten kansojen identiteettiä ja Turkin omaa asemaa tämän joukon kulttuurisena ja poliittisena johtajana. Euroviisut eivät myöskään koskaan muuttuneet sellaisiksi kuin Turkki olisi halunnut, mutta Turkvision antoi maalle alustan viedä omaa, arvokonservatiivista visiotaan eteenpäin. Vuonna 2018 Turkin yleisradioyhtiön silloinen pääjohtaja totesikin, ettei Turkki voi palata Euroviisuihin, “niin kauan kun siellä on parrakkaita naisia laulamassa”, viitaten kommentillaan vuoden 2014 voittajaan, Itävallan Conchita Wurstiin.

Tällä hetkellä Turkin paluu viisuihin tuntuu yhtä kaukaiselta ajatukselta kuin maan EU-jäsenyys, mutta tulevat presidentinvaalit saattavat tuoda Turkkia lähemmäs Eurooppaa. Niukasti gallupeja johtava opposition Kemal Kılıçdaroğlu on luvannut käynnistää EU-jäsenyysneuvottelut uudestaan, mikäli hän voittaa vaaleissa EU:n kanssa jatkuvasti napit vastakkain olevan Erdoğanin. Onpa Kılıçdaroğlu myös maininnut tavoittelevansa Turkin paluuta Euroviisuihin. Lupailut voivat toki olla niitä kuuluisia “juhlapuheita” ennen vaaleja, mutta erinomaisesti 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana menestynyt Turkki nostaisi itäisen Euroopan painoarvoa kilpailussa.

Unkarin tie pois viisuista näyttäytyi Turkin tavoin askeleelta kauemmas eurooppalaisista arvoista. Viktor Orbánin vuonna 2010 alkaneella toisella pääministerikaudella Unkarin kansalaisyhteiskunnan ja demokratian tila on heikentynyt askel askeleelta vallassa olevan oikeistopopulistisen ja konservatiivisen Fidesz-KDNP-koalition muokatessa maata voimakkaasti oman visionsa näköiseksi.

Eurooppalaiset arvot, liberaali demokratia ja globalisaatio ovat kaikki asioita, joita Orbán pyrkii aivan avoimesti torjumaan. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat olleet viime vuosina keskiössä, kun koalitio on pyrkinyt erottelemaan “meitä” ja “muita” mm. erittäin johdattelevilla kansanäänestyksillä. Vuonna 2021 voimaan tulleen lain mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioista opettaminen tai kertominen alaikäisille on käytännössä rikos. EU-komissio on nostanut asiasta Unkaria vastaan kanteen ja asiaa käsitellään edelleen. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt hallitsevaa Fidesziä uusissa heikennyksissä, jotka ovat toistaiseksi jumittuneet presidentin käyttäessä veto-oikeuttaan lakien torppaamiseksi.

Pääministeri Orbánin toimien valossa on jopa yllättävää, että Unkari vetäytyi Euroviisuista vasta vuoden 2019 kilpailuiden jälkeen. Virallista syytä vetäytymiselle ei annettu, mutta hallitusmyönteisessä mediassa Euroviisujen on todettu olevan liian myönteinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Eräs valtionmedian kommentaattori totesikin unkarilaisten mielenterveyden paranevan, jos viisuja ei näytetä televisiosta. Viisuvetäytyminen onkin vain pieni osa suuremmassa kuvassa – eurooppalaisten kansallismielisten populistipuolueiden loittonemisessa EU:sta ja niistä arvoista, joita ne EU:n näkevät edustavan ja edistävän. Azerbaidžanin, Turkin ja Venäjän tavoin, myös Unkarissa keskitytään kansallisen identiteetin muovaamiseen ennemmin suurten urheilutapahtumien (osaisännyys jalkapallon EM-kisoissa 2021, uinnin MM-kisat 2022, tulevat yleisurheilun MM-kisat 2023) järjestämisessä.

Tulevaisuuden suuntaviivat

Euroviisut saavuttivat 2008 (myös 2011 ja 2018) suurimman osallistujamääränsä, kun peräti 43 maata otti osaa kilpailuun. Euroopan yleisradioliitto EBUssa on 54 jäsenvaltiota, jotka teoriassa voisivat osallistua kilpailuun. Joukossa on mukana myös Pohjois-Afrikan maita, joista kuitenkin ainoastaan Marokko on ottanut osaa viisuihin, vuonna 1980. Lisäksi omintakeisen viisufanikulttuurin omaava Australia on osallistunut kutsuttuna maana vuodesta 2015 alkaen. 55:n valtion Euroviisut lienevät utopiaa ja suunta lienee pikemminkin hieman laskeva kuin nouseva.

Koronavuosien ja niitä seuranneen inflaatioryöpsähdykset taantumauhkineen eivät lupaa hyvää yleisradioyhtiöiden budjeteille. Lisäksi pehmeään valtaan luottavan Azerbaidžanin motiivit osallistua kilpailuun käyvät vuosi vuodelta ohuemmiksi, joten maan poistuminen takavasemmalle tulevina vuosina ei olisi suurikaan yllätys.

Itäisen ulottuvuuden heikompi menestys ei johdu pelkästään panostusten pienentämisestä tai etääntymisestä Euroopasta, vaan myös perinteisten viisumaiden uudesta heräämisestä.

Euroviisut eivät kuitenkaan missään tapauksessa ole kriisissä tai kutistumassa, vaan ennemminkin massatapahtumaksi laajentuneessa kilpailussa vedetään hetki happea. Itäisen ulottuvuuden heikompi menestys ei johdu pelkästään panostusten pienentämisestä tai etääntymisestä Euroopasta, vaan myös perinteisten viisumaiden uudesta heräämisestä.

Siinä missä Suomen UMK-kilpailu on nostanut suuresti suosiotaan niin artistien, kuin yleisönkin keskuudessa, ovat myös muut heikommin pärjänneet, mutta perinteiset viisumaat piristyneet. Esimerkiksi Espanjan karsintakilpailu Benidorm Fest on nykyisin varteenotettava ja kansainvälistä mielenkiintoa herättävä kilpailu. Myös Britannian toinen sija viime vuonna osoitti, että ehkä usein jopa kiusallisen huonoja esityksiä lähettävä, mutta yksi maailman suurimmista musiikkiviejistä on kiinnostumassa Euroviisuista uudelleen. Erittäin tervetulleeksi ilmiöksi voi lukea myös englannin kielen lingua franca -aseman heikkenemisen viisuissa, kun Jamalan (2016) Salvador Sobralin (2017), Måneskinin (2021) ja Kalush Orchestran (2022) kaltaiset voittajat ovat osoittaneet, että pärjätä voi myös omalla kielellään.

Kukaties, ehkä Suomen riemukasta rallienglantia haastatteluissa puhuva Käärijä jatkaa tätä kehitystä vuonna 2023?

Euroviisut

04.12.2024 Veera Pirinen, Johanna Nissinen ja Nelly Penttilä

Puheen normit vaikuttavat änkyttävien henkilöiden elämänlaatuun, mutta asenteita voi korjata

Pelkän puheen sujuvuuden häiriön sijaan änkytystä tulisi tarkastella kokonaisvaltaisena, laajasti ihmisen hyvinvointiin vaikuttavana ominaisuutena. Vaikka asenteet ja suhtautuminen änkytykseen ovat muuttumassa myönteisempään suuntaan, edelleen on paljon työtä tehtävänä, jotta änkytykseen liittyvä stigma vähenisi.

Olet terveysasemalla pitkittyneen flunssan vuoksi, ja lääkärin kutsuessa sinut vastaanotolleen kuulet hänen änkyttävän. Mitä ajattelet hänestä tai hänen ammattitaidostaan? Oletko koskaan lastenkirjoja lukiessasi pysähtynyt miettimään, millaisen kuvan Putte Possun tai Nasun kaltaiset hahmot antaisivat, jos he änkyttäisivät? Milloin olet viimeksi […]

LUE LISÄÄ

26.11.2024

Podcast: Kuka hyötyy tutkimuksesta?

Mitä valtaa tutkijalla on, ja miksi hänellä sitä on? Miten tutkija voi tunnistaa valtansa ja hahmottaa sekä käyttää sitä? Minkälaisia ongelmia neutraaliuden paine voi aiheuttaa tutkijalle?

Jos tutkija vaan tutkii, eikä ota kantaa kohteensa puolesta julkisuudessa, eikä käytä tekemäänsä tutkimusta tutkimansa yhteisön äänen vahvistamiseksi, onko se vaan hyväksikäyttöä?

Millä tavalla tutkimus voi traumatisoida ja uudelleen traumatisoida yhteisöjä?

Mitä traumatisoitumisesta tutkimuksen piirissä ajatellaan, ja miten se huomioidaan tutkimuseettisissä käytännöissä?

Javiera Marchant Aedo piti vuoden 2024 ETMU-konferenssissa keynotepuheen, jonka otsikko oli This will burn bridges only if you let it – and if you do, let the light show you the way. ETMU ry on Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura.

Marchant Aedo kuvasi puheessaan väkevästi ristiriitaa tutkijoiden ja aktivistien sekä tutkijoiden ja heidän tutkimiensa ihmisyhteisöjen välillä.

Kun tutkija tutkii ihmisyhteisöjä tai tekee niiden kanssa yhteistyötä, olivat yhteisöt pakolaisten yhteisöjä, alkuperäiskansoja, vähemmistöjä tai mitä hyvänsä aktivistiryhmiä, yhteisöjen näkyvyys ja olemassaolo on avuksi tutkimukselle, ja usein tutkimuksen ehto. Yhteisöt usein myös nostavat asiat keskusteluun, ja tutkija kehittää sitten niistä tutkimuskysymyksiä. Tutkimus valmistuu usein aktivistien tai heidän edustamiensa yhteisöjen näkökulmasta liian myöhään, ja sen kieli ja tyyli on vaikea ymmärtää ilman akateemista taustaa, Marchant Aedo kritisoi, vaikka hän arvostaa paljon tutkijoiden tekemää työtä, ja hyödyntää sitä myös omissa töissään ja aktivismissaan.

– Aktivistit sammuttavat tulipaloja, joita tutkijat tutkivat, ja siitä syntyy epätasapainoa, Marchant Aedo sanoo.

Javiera Marchant Aedo keskustelee Alustan podcastissa tutkijoiden ja aktivistien yhteistyön ristiriidoista, valta-asetelmista ja tutkijoiden ja tutkittujen yhteisöjen suhteesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta Alustan podcastissa väitöskirjatutkija Riikka Eran ja tutkijatohtori Saara Särmän kanssa.

Aktivistien työ voi hyödyttää tutkijoiden uraa ilman, että aktivistit hyötyvät tutkijoiden työstä. Samoin on tutkittujen yhteisöjen ja ihmisryhmien kohdalla: esimerkiksi pakolaisia voidaan tutkia eri näkökulmista ilman, että heidän asemansa paranee merkittävästi.

Esimerkiksi Riikka Era hyötyy pakolaislasten tuottamasta datasta väitöskirjassaan, ja hän kokee siinä usemmankin eettisen haasteen.

– Vastineeksi pystyin tarjoamaan lapsille vain hauskoja askartelu- ja pelihetkiä. Se, mitä mä pystyin antamaan takaisin, ei ollut mitään kauhean suurta, Era sanoo.

Era on nähnyt paljon vaivaa, jotta hänen tutkimillaan ihmisisryhmillä olisi pääsy tutkimuksen tuloksiin, vaikka se ei ole pakollista ja vaivannäöstä ei erityisesti palkita.

– Tein tutkimustiedotteet ja muun tutkimusviestinnän, kuten nettisivut, ennen kenttätyöjakson alkua mahdollisimman saavutettaviksi eri kieliversioiden ja kuvittamisen avulla, Era sanoo.

Tutkimus voi myös aktivoida traumoja, joita niin sanotut tutkimuskohteet ovat kokeneet, vaikka tutkimuksesta olisi hyötyä myös kohteelle.

Metodologiset kysymykset ja opinnot voivat vaihdella kentän mukaan. Ohjaajan tietämys ja sattuma vaikuttavat siihen, miten hyvin opiskelija ja myöhemmin tutkija on kartalla esimerkiksi tutkimuksen traumatisoivista vaikutuksista, ja esimerkiksi kansainvälisen politiikan opinnoissa haastattelumenetelmä ei ole yleinen, Saara Särmä kuvailee. Kansainvälisen politiikan tausta ja metodit ei automaattisesti tuota kummoistakaan traumatietoisuutta, vaikka kansainvälisen politiikan parista päädytään tutkimaan aiheita, joissa se olisi olennainen.

Tutkijalla voi olla valtaa enemmän kuin hän itse ajattelee, vaikka hän kokisi oman asemansa yliopistossa epävarmaksi ja rahoitus olisi katkolla. Valta pitää huomata ja sen käyttötavoissa voi käyttää mielikuvitusta, eikä institutionaalinen asema ole ainoa uskottavuuden määrittäjä. Luennon pitäminen London School of Economicsissa jännitti Saara Särmää ”enemmän kuin väitöstilaisuus”, koska hän mietti asemaansa akateemisena silpputyöläisenä Suomessa. Väliä oli kuitenkin sillä, että hän oli saanut arvostusta kansainvälisen politiikan feministitutkimuksen kentällä.

– Tämä osoitti, että institutionaalinen asema Suomessa ei määritä valtaani ja uskottavuuttani.

Kuitenkin, titteleillä on väliä ja tittelien voimaa voi ajatella myös mahdollisuutena. Tutkija itse ei välttämättä aina muista, että väitöskirjatutkijuus ja affiliaatio yliopistoon ovat asiantuntija-aseman merkkejä, joita voi hyödyntää omasta tutkimusaiheestaan julkisuudessa puhuessa.

Koneellinen litterointi: https://docs.google.com/document/d/19wwMoNK4tYsG05N2a2CE-fEAUrLORFqeab9mdiDGMOU/edit?usp=sharing

LUE LISÄÄ

22.11.2024 Magdalena Celuch

Facing online harassment: how digital skills and social support shape our responses

When confronted with online harassment, internet users must decide how to respond—a choice that isn’t always easy given the variety of options. Some choose to ignore the situation, others block the attackers’ accounts, and some opt for direct confrontation, often in public forums. In my doctoral dissertation, I examined online harassment from the perspective of those affected, aiming to understand their response choices. Digital skills and supportive social networks emerged as essential resources in helping individuals cope with online harassment.

Online harassment can happen virtually anywhere in the digital sphere. We may associate it with social media, but people experience abuse also via email, instant messaging apps and in many other ways. In addition to text messages, which may contain […]

LUE LISÄÄ