”Pelkoa on käsitelty vain kysymyksellä ”anna edelliselle synnytykselle arvosana asteikolla 1–10”. Synnytyksen vaiheet olivat kauheita, mutta lopulta kaikki meni hyvin, joten arvosanaksi annan melko hyvän.”
Suomessa on turvallista synnyttää ja kuolemat ovat äärimmäisen harvinaisia. Äidit myös pisteyttävät kokemuksensa korkeasti ennen sairaalasta kotiutumista. Eli tilastojen perusteella ei ole syytä huoleen. Miksi ihmiset sitten pelkäävät synnyttämistä enemmän kuin koskaan ennen?
Pelko on normaalia, kunnes ei enää olekaan
Pelko on alkukantainen tunne, joka suojaa meitä vaaran uhatessa. Myös synnytykseen kohdistuva jännitys ja pelko ovat normaaleja tunteita. Onhan kyseessä tapahtuma, jonka vaiheita kukaan ei pysty täysin ennustamaan.
O’Connell ym. (2021) toteavat, että kyse on synnytyspelosta silloin, kun se haittaa arjessa selviytymistä ja varjostaa raskausaikaa. Viimekädessä keskeisintä on kuitenkin oma kokemus pelosta, eikä se, miten muut sen määrittelevät.
Synnytyspelko on lisääntynyt Suomessa merkittävästi viimeisten vuosikymmenien aikana, mutta myös muualla maailmassa. Suomessa vuonna 2011 synnytyspelkodiagnoosin sai 3,0 % synnyttäjistä. Vuonna 2021 vastaava osuus oli 11 %.
Kipu, kuolema ja turvattomuus
”Minulla on pelko hallinnan menetyksestä, hallitsemattomasta kivusta ja kuitenkin turhan puuttumisen negatiivisista vaikutuksista. Pelottaa vauvan koko (aiemmin suuria vauvoja) ja mahdollinen tarjontavirhe. Minua pelottaa, että pelkojani vähätellään ja ylitseni kävellään.”
Kipu on yleisin pelon kohde. Olemme tottuneet pienestä asti, että kipu on merkki siitä, että jokin on huonosti. Synnytyskipu on kuitenkin luonteeltaan erilaista kuin kudostuhosta johtuva patologinen kipu. Supistuskipu on aaltomaista. Synnyttäjän oma kivunlievitysjärjestelmä aktivoituu, ja hormonit lievittävät kipua. Synnytyskivulla on selkeä tarkoitus. Se tuottaa uutta elämää.
”Pelkään että vauvani kuolee. Pelkään, että traumatisoidun taas, en saa taaskaan apua ja lopulta voin niin pahoin, että tapan itseni ja lapseni jäävät ilman äitiä.”
Vauvan tai oma kuolema ovat myös yleisiä pelon aiheita. Hallinnantunteen menettäminen pelottaa monia.
”Synnytyspelkoni liittyy epäluottamuksesta siihen, saanko hyvän hoitohenkilökunnan. En halua olla kenen tahansa kätilön päätösten armoilla, joka ei tunne minua ihmisenä tai välttämättä kunnioita toiveitani, en usko tällaisen henkilön osaavan arvioida mikä on parasta minun ja vauvan kannalta.”
Pelkoa aiheuttaa myös turvattomuuden tunne ja luottamuspula henkilökuntaa kohtaan. Kun synnyttäjä saapuu sairaalaan, hän ei tiedä, kuka siellä on vastassa. Suomessa hoidon jatkuvuutta kätilön osalta ei ole, vaikka on runsaasti tutkimusnäyttöä kätilön hoidon jatkuvuuden eduista. Siis siitä, että sama tuttu kätilö hoitaa perhettä raskausaikana, synnytyksessä ja aina synnytyksen jälkeiseen aikaan asti.
Suomessa hoidon jatkuvuutta kätilön osalta ei ole, vaikka on runsaasti tutkimusnäyttöä kätilön hoidon jatkuvuuden eduista.
Sen lisäksi, ettei synnyttäjä tunne kätilöään – siis sitä henkilöä, jonka käsiin ja osaamiseen pitää luottaa oma ja vauvansa henki sekä antautua paljaimmillaan niin henkisesti kuin fyysisesti – ei välttämättä tiedä sitäkään, mihin pääsee synnyttämään. Onko lähisairaalassa tilaa? Isot sairaalalaitokset saattavat näyttäytyä kasvottomina systeemeinä, joissa joutuu liukuhihnalle koneistoon, jonka rattaat eivät pysähdy kenenkään vuoksi.
Synnytyspelko koskettaa meitä kaikkia
”Minulla ei ole minkäänlaista suhdetta syntymättömään lapseen, liikkeet ahdistaa, en puhu enkä laula lapselle, mahan silittely tuntuu epämiellyttävältä.”
Raskausaika voi kulua kauhun vallassa, kun synnytys lähestyy päivä päivältä. Pelko saattaa ilmetä henkisinä oireina, kuten itkuisuutena tai unettomuutena, tai fyysisinä oireina, kuten päänsärkynä tai erilaisina kiputiloina (Haapio ym. 2013; Saisto & Rouhe 2012). Kun kaikki voimavarat kuluvat pelon kanssa selviytymiseen, voi kiintymyssuhteen luominen vauvaan häiriintyä. Vauvalle ei ole tilaa omissa ajatuksissa.
Synnytyksen aikana pelko saa aikaan taistele tai pakene-reaktion, jopa lamaantumisen. Synnytyksen eteneminen voi hidastua tai jopa pysähtyä. Pelko lisää toimenpiteiden, kuten imukupin ja sektion, todennäköisyyttä, kun pysähtynyttä synnytystä yritetään saada uudestaan käyntiin lääketieteellisin menetelmin. Ja yksi toimenpide johtaa usein seuraavaan.
Pelkäävillä on myös kohonnut riski huonoon synnytyskokemukseen. Ja aiempi huono kokemus tai toimenpidesynnytys on riski pelolle. Kierre on valmis.
Pelon seuraukset eivät pääty synnytykseen. Synnytyspelkoinen äiti saattaa kärsiä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tai post-traumaattisesta stressioireyhtymästä (Mäkelä ym. 2021).
”Keskeytys on ollut usein mielessä, mutta toisaalta kuitenkin haluan kovasti saada vauvan. En vaan haluaisi synnyttää sitä. Synnytyspelkoa on ollut jo monta vuotta, joka on vaikuttanut siihen, etten ole uskaltanut saada vauvaa.”
Syntyvyyden laskusta ollaan huolissaan. Monet perheet haluaisivat enemmän lapsia, mutta synnytykseen kohdistuva pelko saattaa olla niin pahaa, ettei nainen uskalla tulla lainkaan raskaaksi. Pelko myös pitkittää seuraavan raskauden yrittämistä – äiti pelkää huonon kokemuksen uusiutumista.
Pelko aiheuttaa inhimillistä kärsimystä, sillä on kauaskantoisia seurauksia äidin mielenterveydelle sekä kasvavaan ja kehittyvään lapseen, ja se tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Pelko ei siis ole vain yksilön taakka, vaan meidän kaikkien kannattaa olla huolissaan synnytyspelon lisääntymisestä.
Pelon hoito on sitä sun tätä
Kaikilla synnyttäjillä on periaatteessa mahdollisuus päästä synnytyspelkopoliklinikalle keskustelemaan kätilön ja lääkärin kanssa. Käynti on kuitenkin usein vasta loppuraskaudessa, eikä tutkimusnäyttöä käyntien vaikuttavuudesta ole.
”En ollut tyytyväinen neuvolan järjestämään perhevalmennukseen (heppoinen ja vetäjä vähätteli synnytystapahtumaa ja siihen liittyviä tunteita – kukaan osallistujista ei oikein saanut siitä mitään). Pelkästään neuvolan perhevalmennuksen tukemana olisin ollut täysin paniikissa.”
Valmistautumisen ja valmentautumisen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Tiedämme, että valmennus lievittää pelkoa. Valmennuksessa saadun tiedon avulla synnyttäjä oppii ymmärtämään, mitä omassa kehossa tapahtuu. Tämä lisää synnytyksessä tilanteen hallittavuutta. Lisäksi tietoon perustuvien päätösten tekeminen omasta hoidosta helpottuu, kun tietää eri toimenpiteiden hyödyt, haitat ja riskit. Tieto on valtaa. Valmennuksessa pitää tiedon jakamisen lisäksi keskittyä luottamuksen rakentamiseen (itseen ja muihin) ja erilaisten rauhoittumiskeinojen, kuten hengitysharjoitusten, konkreettiseen harjoitteluun.
Synnytysvalmennusten sisällössä ja tarjonnassa on kuitenkin suuria eroja riippuen siitä, missä sattuu asumaan.
Synnytysvalmennusten sisällössä ja tarjonnassa on kuitenkin suuria eroja riippuen siitä, missä sattuu asumaan. On etävalmennusta ja Youtube-videoita. Jotkut harvat onnekkaat pääsevät kätilön pitämään synnytysvalmennukseen, jossa he pääsevät kyselemään ja tutustumaan myös synnytyshuoneeseen. Tämä kaikki on kuitenkin vain ensimmäistä lastaan odottaville perheille. Julkisella puolella ei ole velvollisuutta tarjota valmennusta uudelleensynnyttäjille.
Joillekin ensisynnyttäjille tarjotaan – riippuen jälleen asuinpaikasta – synnytyspelkoryhmiä, joiden vaikuttavuudesta on tutkimusnäyttöä. Lisäksi on tarjolla etähoitoa synnytyspelkoon, mutta tuloksia tämän hoitomuodon vaikuttavuudesta ei toistaiseksi Suomesta ole.
”Pääsin Naistenklinikan järjestämään pelkosynnyttäjille tarkoitettuun Nyyttiryhmään. Se on ollut valtavan suuri apu pelkojen käsittelyyn ja synnytystilanteen käsittelemiseen. Tärkein ja helpottavin osuus on siinä ollut tapaaminen pelkosynnyttäjiin erikoistuneen kätilön kanssa, joka osasi kertoa yksityiskohtaisesti ja konkreettisesti, mitä synnytyssalissa tapahtuu, minkälaisia tilanteita synnyttäjät ja kätilöt kohtaavat ja miten niitä ratkotaan.”
Minä hallitsen pelkoa, se ei hallitse minua
Synnytyspelkoa voidaan hoitaa, mutta tuen saamisessa on paljon vaihtelua. Avun hakeminen saattaa jäädä naisen omille harteille tilanteessa, jossa voimavarat ovat jo valmiiksi vähissä.
Ensimmäinen askel on pelon hyväksyminen ja asiasta kertominen. On tärkeää käydä läpi oman mielen sisältöä, antaa lupa tuntea ja kokea kaikki se, mitä synnyttämisestä tulee mieleen ja keskustella näistä ammattilaisen kanssa. Aiempien kokemuksien läpikäyminen on myös hyödyllistä, jotta ymmärtää, mitä tapahtui ja miksi.
Tavoitteena ei ole poistaa pelkoa. Tavoitteena on, että synnyttäjä hallitsee pelkoaan, jolloin se muuttuu siedettäväksi.
Synnytyksen pitäisi olla suuri saavutus, ei suuri pelko
Suomessa synnyttäminen on fyysisesti turvallista. Riski kuolla synnytykseen on hyvin pieni.
Ongelma piilee juuri tässä. Olemme keskittyneet fyysiseen turvallisuuteen, jolloin psyykkinen ulottuvuus on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Raskausaika ei voi olla vain riskien seulontaa hätäisillä neuvolakäynneillä. Synnytys ei ole toimenpide, joka käydään hoitamassa sairaalassa. Synnytys ei ole suoritus, jonka ainoa laatumittari on hengissä pysyminen.
Synnytys ei ole toimenpide, joka käydään hoitamassa sairaalassa. Synnytys ei ole suoritus, jonka ainoa laatumittari on hengissä pysyminen.
Synnytyskokemusta ei voida tiivistää yhteen numeroon, joka annetaan synnytyksen jälkeen, kun äiti on vain helpottunut siitä, että kaikki on ohi. Se ei kerro kokemuksesta juuri mitään, ainakaan luotettavalla tavalla. Se on kuin antaisi numeron itselleen. Olinko hyvä synnyttäjä vai epäonnistuinko? Ykkönen vai kymppi?
Synnytys on väkevä, kehollinen, elämää mullistava tapahtuma, jossa synnytetään uutta elämää ja synnytään myös itse vanhemmiksi. Kokemuksella on iso rooli. Sen rakentamiseen ja rakentumiseen äidit tarvitsevat aiempaa enemmän yksilöllistä tukea.
Koska meillä on vankka lääketieteellinen turvallisuus hallussa, nyt on vihdoin aika keskittyä raskauden ja synnytyksen psyykkiseen puoleen: tiedon saamiseen, tukeen ja turvaan sekä luottamuksen rakentamiseen itseen synnyttäjänä ja ammattilaisiin hoidon jatkuvuuden kautta.
Sitaatit ovat Laura Sandströmin 2020 kerätystä tutkimusaineistosta, joka koostuu raskaana olevien ensi- ja uudelleensynnyttäjien kokemuksista synnytyspelosta.
Lähteet
Haapio, S., Kaunonen, M., Arffman, M., & Åstedt-Kurki, P. (2013). Ensisynnyttäjien synnytyspelot raskauden alkuvaiheessa. Hoitotiede, 25(3), 160–170.
Mäkelä, T., Airo, R., Tokola, M., Saisto, T., & Rouhe, H. (2021). Traumaattisesta synnytyksestä toipuminen. Duodecim, 137(1), 2–78.
O’Connell, M., Khashan, A. S., Leahy-Warren, P., Stewart, F., & O’Neill, S. M. (2021). Interventions for fear of childbirth including tocophobia. Cochrane Database of Systematic Reviews.
Saisto, T., & Rouhe, H. (2012). Synnytyspelon taustatekijät ja hoitotulokset tutkimuksen valossa. Suomen lääkärilehti, 67(42), 3007–3012.
