Marraskuussa 2023 tulee kuluneeksi 45 vuotta siitä, kun Itävallassa päätettiin sitovan kansanäänestyksen valtuutuksella hylätä ydinenergian kaupallinen hyödyntäminen. Ei-kanta voitti äänestyksen niukalla 0,4 prosenttiyksikön erolla, ja päätöksen voi katsoa aloittaneen tapahtumaketjun, joka johti sittemmin ydinenergian kieltämiseen perustuslaillisella päätöksellä vuonna 1999. Vuodesta 1977 asti pystyssä ollut Zwentendorfin voimalaitos ei ole koskaan päässyt suorittamaan sille alun perin tarkoitettua tehtävää, vaan on joutunut tyytymään asemaansa museona.
Kansainvälisesti katsottuna 1970-luku oli ydinvoiman kulta-aikaa. Kaupallisesta näkökulmasta riittävän turvallinen teknologia ydinenergian tuottamiseksi oli olemassa, ja hankkeita sikisi alati monimutkaisemman maailman alati kasvavaan energiatarpeeseen ympäri maapalloa.
Itävallassa ydinvoimalle ei vielä 1970-luvun alussa näyttänyt olevan minkäänlaisia esteitä.
Itävallassa ydinvoimalle ei vielä 1970-luvun alussa näyttänyt olevan minkäänlaisia esteitä. Päätös ydinvoiman kaupallisesta hyödyntämisestä oli poliittisella tasolla käytännössä jo viety loppuun, kun rakennustyöt Zwentendorfissa, Tonavan varrella parikymmentä kilometriä Wienistä länteen, alkoivat vuonna 1972. Laitos kasvoi lopulliseen korkeuteensa vuonna 1977, mutta niin oli vähitellen kasvanut myös ydinvoiman vastustus.
Laillisia esteitä ydinvoiman tuotannon aloittamiseksi ei ollut, mutta poliittisia esteitä alkoi ilmaantua. Päättäjät halusivat liittokansleri Bruno Kreiskyn johdolla saada pöydälle nousseen ydinvoimakysymyksen pois alta ennen vuoden 1979 parlamenttivaaleja. Päätös annettiin kansan käsiin ja kansa päätti – jokseenkin yllättäen – nousta ydinvoimaa vastaan. Mitä taustalla sitten tapahtui, että selviönä pidetty asia kääntyi päälaelleen? Voidaanko näissä tapahtumissa nähdä jotain yhtymäkohtia nykypäivän energiapolitiikkaan?
Pessimismin tulosta?
Tutkin ydinvoiman kaatanutta kansanäänestystä kandidaatintutkielmassani Mielikuvat Itävallan kielteisen ydinvoimapäätöksen taustalla – kansanäänestys 1978. Mielikuvien osalta sain vähemmän yllättävästi tuloksen, jonka mukaan mielikuvat olivat pessimistisiä. Tuloksen yllätyksettömyyttä selittää osiltaan ainakin tutkielman lähdemateriaali, eli erinäiset kannanotot ydinenergiaa vastaan Itävallassa kansanäänestyksen alla. Lähdemateriaali ja tutkielmassa tehty analyysi paljastivat kuitenkin varsinaisen tuloksen rinnalla myös muita, ehkäpä varsinaista tulosta mielenkiintoisempia asioita.
Itävallassa oli tunnistettu Neuvostoliiton rooli energiamarkkinoilla huomattavan tarkasti.
Ensinnäkin Itävallassa oli tunnistettu Neuvostoliiton rooli energiamarkkinoilla huomattavan tarkasti. Tohtori H. Christoph Günzlin lainaus Die Presse-lehdestä 4./5.11.1978 voisi aivan hyvin olla keväältä 2022:
”Olennainen osa kommunistien globaalia strategiaa on vahvistaa omaa energiapotentiaalia ja heikentää vastustajien energiapotentiaalia. Näin ollen, huolimatta suurista hiili- ja öljyvarannoista, itämaat rakentavat jatkuvasti uusia ydinvoimaloita ja tekevät muut maat yhä riippuvaisemmiksi sen energiatoimituksista. Se on vaarallinen strategia vapaalle maailmalle.”
Vuonna 2023 emme puhu enää ”kommunisteista” tai ”itämaista” tässä kyseisessä kontekstissa, mutta muutoin viesti on selvä. Günzlin kirjoituksesta pitää kuitenkin aiempaan peilaten mainita, että teksti ei ollut ydinvoimaa vastaan suunnattu, vaan itävaltalaista ydinvoimaa kannattava.
Salaliittoja ja massoihin vaikuttamista
Analyysi paljasti myös suoranaisia pimeitä puolia koskien itävaltalaisten suhtautumista ydinvoimaan syksyllä 1978.
Valtapuolueiden nähtiin ”väläyttelevän totalitaarisia piirteitä” hallintotavassaan ja pyrkimyksissään tehdä Itävallasta ydinvoimavaltio. Pelättiin, että ydinvoima johtaisi katastrofiin, jolloin ”lapsilta riistetään leipä suusta ja happi keuhkoista”. Epäiltiin, että hallitus yrittää vaikuttaa massoihin nukkemestarin tavoin ”tahallaan faktoja manipuloiden”, jotta se saisi aikaan haluamansa kapitalismia vahvistavan lopputuloksen. Tämänkaltaiset mielikuvat tuovat erehdyttävästi mieleen erinäiset salaliittoteoriat ja ”vastarintaliikkeet”, jotka nostivat päätään edelleen tuoreessa muistissa olevan koronapandemian myötä.
Jokseenkin samat epäilykset ja pelot liittyen ydinjätteen loppusijoituspaikkaan olivat olemassa Itävallassa jo vuonna 1978 kuin nykyäänkin, mutta ilmassa leijui myös hienoinen määrä optimismia.
Jokseenkin samat epäilykset ja pelot liittyen ydinjätteen loppusijoituspaikkaan olivat olemassa Itävallassa jo vuonna 1978 kuin nykyäänkin, mutta ilmassa leijui myös hienoinen määrä optimismia. Ydinvoiman vastustajien leirissä ydinvoimaa pidettiin keskeneräisenä teknologiana, jota ei missään nimessä sellaisenaan tulisi vielä käyttöön ottaa. Tarjolla tiedettiin olevan myös turvallisempia uusia energiamuotoja, kuten esimerkiksi aurinkoenergia. Olemme viimeistään 2000-luvulla saaneet todistaa, kuinka aurinkoenergia on lunastanut ison määrän niitä lupauksia, joita sille 1900-luvun loppupuoliskolla asetettiin. Myös fuusioenergian ominaisuudet tiedostettiin, mutta sen tekniselle toteutumiselle ei annettu minkäänlaisia mahdollisuuksia. Vuonna 2023 missään päin maapalloa ei edelleenkään saada nauttia fuusioenergian väitetyistä hyödyistä, mutta sen tekniselle toteutumiselle voimme antaa viimeaikaisten saavutusten valossa vähintään kohtalaiset mahdollisuudet joskus tulevaisuudessa.
Yhtä kaikki ei Itävallassa ydinenergia ole sittemminkään saanut jalansijaa. Vuoden 1978 päätöstä pönkittivät seuraavana vuonna Yhdysvaltojen Harrisburgissa tapahtunut ydinonnettomuus sekä erityisesti vuoden 1986 katastrofi Tshernobylissä. Vuoden 2011 Fukushiman onnettomuuden aikaan oli ydinenergian kieltänyt perustuslaillinen päätös ollut Itävallassa voimassa jo reilun vuosikymmenen. On väitetty, että ydinvoimakielteisyys olisi johtanut maassa polulle, jonka varrella on kielletty myös muita huipputeknologian sovellutuksia. Esimerkki edellisestä on geenimanipuloituun ruoantuotantoon liittyvä nanoteknologia. Mainitulta polulta löytyisikin varmasti jälkiä lukuisten muiden tutkimusten aiheeksi.
Panu Kivistön historian kandidaatintutkielma Mielikuvat Itävallan kielteisen ydinenergiapäätöksen taustalla: kansanäänestys 1978 – Trepo (tuni.fi).
