Epävakaus ja muutokset herättävät huolia ja kuormittavat. Huoli ei ole itsessään ongelma, vaan se voi kannustaa ratkaisujen etsimiseen.
Ihminen usein ajattelee, että juuri hänen ajassaan on jotain erityistä.
– Minusta tuntuu, että meidän ajassamme on todella nyt jotain erityistä, joka tulevaisuudessa näkyy ihmisten, eli nykyisten nuorten, mielenterveydessä, sanoo sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola.
Kolmannen maailmansodan uhka, taustalla etenevä ilmastonmuutos ja koronapandemian jäljet luovat kokemusta ennustamattomuudesta.
Tekoälyn nopea kehitys vaikuttaa työmarkkinoihin, yksityisyyteen ja koko yhteiskuntaan. Tietoa muutoksista tulee jatkuvasti laitteeseen, joka on kaikilla taskussa. Muutosten seuraamiseen voi jäädä huolta syventävään koukkuun. Osa kokee vaikutusmahdollisuutensa huonoiksi yhteiskunnallisten tai teknologisten muutosten edessä.
Kyynisyyteen vajoaminen ja liiallinen huolestuminen haastavat mielenterveyttä. Mitä kaikkea vielä voikaan tapahtua, kysyy moni.
Muuttuuko huoli helpommin näissä olosuhteissa ahdistukseksi?
Huoli ole itsessään mielenterveyden ongelma, Pirkola muistuttaa. Mutta muuttuuko huoli helpommin näissä olosuhteissa ahdistukseksi?
– Pääsääntöisesti näin ei pitäisi käydä, vaan huoli virittää meitä etsimään ratkaisuja. Kuitenkin, laulussakin todettu ”huolten vuori” voi olla kelle vaan liikaa, ja jaksamisen ja ratkaisemisen raja ylittyy varmaan kaikilla jossain vaiheessa. Lisäksi joillain ihmisillä huolestumistaipumus sinänsä voi muuttua haitalliseksi ajatusmalliksi ja yhdeksi tunnetuimmista ahdistuneisuushäiriöistä, yleistyneeksi ahdistuneisuudeksi, Pirkola sanoo.
Pirkolan mielestä oli kiinnostavaa, miten koronapandemian aikana stressi ja huolestuneisuus muuntuivat monen kohdalla yhteisöllisyyden käyttövoimaksi.
– Samalla väestössä aluksi mitatut korkeat ahdistuneisuus- ja stressipisteet lähtivät laskuun. Silloin voisi ajatella huolen muuttuneen myönteisten ratkaisujen etsimiseksi, Pirkola sanoo.
Taloudellinen epätasa-arvo on ihmisten poliittinen valinta vauraissa yhteiskunnissa, ja tekoäly ja digitalisaatio ovat ihmisen luomuksia. Ilmastonmuutos johtuu ihmisten fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Sosiaalipsykiatrian professori ei ole poliittinen neuvonantaja, mutta väkisinkin nousee kysymys: olisivatko poliittiset ratkaisut ja yhteiskunnallinen sääntely välttämätön lääke? Miten voimme sopeutua näihin väistämättömiltä ja peruuttamattomilta tuntuviin muutoksiin niin, että ne hyödyttäisivät ihmisiä tasaisesti?
– En aseta poliittisia haasteita ja mielenterveyttä vastakkain: mielenterveytemme yksi tehtävä on sopeuttaa meitä, tuottaa uusia ratkaisuja ja viedä meitä eteenpäin. Globaalia politiikkaa, yhteiskuntapolitiikkaa, sekä sosiaali- ja terveyspolitiikkaa pitää joka tapauksessa tehdä ihmisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämiseksi. Haavoittuvammassa asemassa olevista – kuten usein mielenterveysongelmaisista – täytyy pitää huolta. Se on yhteiskuntamme laadun mittari, sanoo Pirkola.
Mielen hyvinvointi rakennetaan lapsuudessa ja nuoruudessa, ja nimenomaan arjessa, korostaa Pirkola. On signaaleja nuorten ahdistuksen lisääntymisestä, ja nämä signaalit edellyttävät Pirkolan mukaan valppautta. Mitä nämä signaalit ovat?
– Monet heikot ja vahvemmatkin signaalit viittaavat osan nuorista pahoinvoinnin lisääntymiseen. Tunnetuin mittauslähde lienee toistuvasti samalla tavalla toteutettava kouluterveyskysely, jossa nuorten ahdistuneisuus- ja masennusoireet ovat jo useiden vuosien aikana lisääntyneet, Pirkola sanoo.
Toisaalta myös nuorten psykiatriset sairaalahoidot ovat lisääntynyt jyrkästi. Pirkolan mukaan se kuitenkin kertoo eri asiasta kuin kouluterveyskyselyn tulokset, ja voi Pirkolan mukaan liittyä myös palvelujärjestelmän yskimiseen tuoreen soteuudistuksen taitekohdassa.
– Yleisiä puheenvuoroja nuorten menestymispaineiden haitoista on kuultu muun muassa vuosien takaisen koulu-uudistuksen kohdalla. Toinen nuorten pahoinvointia koskeva huoli oli korona-ajan sulkujen ja rajoitusten merkitys juuri nuorille, joiden elämässä sosiaalisuus on tärkeimmillään.
Vaikka nuorten ilmastoahdistuksesta puhutaan paljon, Pirkolan mukaan toisaalta nimenomaan nuorista osa kokee, että heillä vaikutusvaltaa ja mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen ja teknologiseen kehitykseen.
Vaikka nuorten ilmastoahdistuksesta puhutaan paljon, Pirkolan mukaan toisaalta nimenomaan nuorista osa kokee, että heillä vaikutusvaltaa ja mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen ja teknologiseen kehitykseen.
– Muistuttaisin, että valtaosaltaan nuoret ovat vielä tulevaisuudenuskoisia, jopa tulevaisuuden tekijöitä, mutta meidän on oltava herkkänä mahdollisille pahoinvoinnin hälytysmerkeille, jotka sitten koskevat jotain osaa nuorista, Pirkola sanoo.
Mielenterveys on kaikkia eteenpäin vievä voima, joka mahdollistaa itsensä toteuttamista ja yhteyden löytämisen toisiin, Pirkola tiivistää. Mielenterveys ongelmineenkin on asia, jota ihminen voi pyrkiä ymmärtämään ja käsitteellistämään itselleen.
– Suurelta osin se on aika helppoa välittämistä, huomioon ottamista ja huolenpitoa, mutta toisinaan meidän pitää auttaa ja hoitaa vaikeitakin tilanteita. Kaikessa tässä tarvitaan myös politiikkaa ja sen taustalle paljon tietoa ja keskustelua.
Epidemiologisissa tutkimuksissa depression esiintyvyys ei ole lisääntynyt, mutta depression aiheuttama työkyvyttömyys ja vaikutukset toimintakykyyn ovat selkeästi lisääntyneet.
Sami Pirkolan mielestä haasteita ovat ihmisten tarpeiden ja toiveiden lisääntyminen, sopeutumis- ja oppimiskykyämme haastava ilmiöiden muutosvauhti sekä palvelujärjestelmämme joustamattomuus ja vanhakantaisuus.
– Kirkkaimpana esimerkkinä voidaan pitää työelämää, jonka muuttuminen on helppo dokumentoida. Sen monimutkaistuminen on toisille mahdollisuus yksilölliseen ja uusia haasteita tarjoavaan elämäntarinaan, toisille taas uhka pudota kärryiltä ja kadota, Pirkola sanoo.
Onko työelämä muuttunut? Onko työelämän toleranssi ihmisten voimien vaihtelulle muuttunut, onko joustoa vähemmän? Suhtaudummeko jotenkin eri tavalla työelämään niin, että se masentaa ja uuvuttaa?
Julkisuudessa esitetään usein, että erityisesti nuoret uupuvat työelämässä ja liittävät työelämään monenlaisia uhkakuvia.
–Erityisesti ennen työelämään siirtymistä kuva työelämästä voi olla kielteinen. Työelämä näyttäytyy kuormittavalta ja nuoret pelkäävät, että eivät selviä tai jaksa työelämässä, sanoo työelämäntutkija Anne Mäkikangas.
Tutkimusten valossa näyttäisi siltä, että nuoret kokevat enemmän työuupumusta kuin muun ikäiset, mutta yhteys on aiheesta tehdyn meta-analyysin mukaan lievä.
Tutkimusten valossa näyttäisi siltä, että nuoret kokevat enemmän työuupumusta kuin muun ikäiset, mutta yhteys on aiheesta tehdyn meta-analyysin mukaan lievä.
On myös syytä huomioida, että tulokset eri ikäisten työuupumuksesta ovat vaihdelleet tutkimuksesta toiseen. On tutkimuksia, joissa korostuu nuorten kokema työuupumus, mutta on myös tutkimuksia, jotka kertovat, että keski-ikäiset, ruuhkavuosia elävät tai ikääntyneet raportoivat työuupumusta.
Mäkikangas summaakin, että työolosuhteet aikaansaavat merkittäviä eroja tutkimusten välillä. Hän arvelee, että työolosuhteet voivat olla ikää merkittävämpi tekijä työkuormituksessa.
Määräaikaisuudet, matalapalkkaisuus ja työn epävarmuuden kokemus ovat tyypillisiä nuorten työsuhteille.
– On lisäksi havaittu, että työn huono-osaisuus kasautuu, jolloin riskiryhmässä työpahoinvoinnin näkökulmasta tarkastellen ovat nuoret naiset, jotka työskentelevät matalapalkka-aloilla kuntasektorilla, Mäkikangas sanoo.
Työuupumuksen oireita ovat esimerkiksi uupumusasteinen väsymys, joka ei liity akuuttiin kiireeseen tai kuormitukseen, ja voi olla niin pahaa, että ei jaksa ottaa pyykkejä koneesta, mielenkiinnon ehtyminen omaa työtä kohtaan, kognitiivisen toiminnan häiriöt kuten hajamielisyys ja aikaansaamisen vaikeudet. Viimeisimpänä oirekuvaan on liitetty tunteenhallinnan häiriöt: ärtyneisyyden ja vihan tunteet sekä ylireagointi.
Mäkikangas sanoo, että on hyvä reagoida tilanteeseen heti oireiden ilmaannuttua, koska työhyvinvointi on sekä työntekijän että esihenkilön ja työpaikan vastuulla. Esihenkilö ei ole ajatustenlukija, on hyvä ottaa kuormittuneisuus rohkeasti puheeksi.
Yksilöllisyys korostuu ja yhteisöllisyys unohtuu, toistellaan työelämästä puhuttaessa. Onko se totta?
Yksilöllisyys korostuu ja yhteisöllisyys unohtuu, toistellaan työelämästä puhuttaessa. Onko se totta?
– Koronapandemian myötä on puhuttu yhteisöllisyyseroosiota. Se korostuu erityisesti etätyössä, ja sen suhteen riskiryhmässä ovat työntekijät, jotka eivät ole vielä kiinnittyneet työyhteisöön ja joilta puuttuu kollegasuhteet, jotka mahdollistavat epävirallisen kommunikaation.
Lisäksi korona-ajan tutkimukset ovat osoittaneet, että työyhteisöön sitoutuminen ja työtehtävän kompetenssin kokeminen vaatii yhteisöllisyyttä, työtovereiden tuntemista ja hiljaisen tiedon jakamista.
Korona-ajan tutkimukset ovat osoittaneet, että työyhteisöön sitoutuminen ja työtehtävän kompetenssin kokeminen vaatii yhteisöllisyyttä, työtovereiden tuntemista ja hiljaisen tiedon jakamista.
– On tärkeää, että monipaikkaisen työn trendissä kiinnitetään erityistä huomioita nuoriin työntekijöihin ja heidän kuulemiseensa ja tarpeisiinsa.
Nuorista työntekijöistä puhutaan usein massana. Mäkikankaan mielestä nuorten työntekijöiden haasteita tulisi ymmärtää yksilöidysti.
– Esimerkiksi suorittavan tason työssä ja tietotyössä on erilaisia paineita ja kuormitusta aiheuttavia haasteita, jotka näkyvät esimerkiksi eroina oireilussa. Myös kokonaiselämäntilanne ja yksilölliset taipumukset aikaansaavat erilaisia ja eriytyneitä haasteita nuorille työntekijöille.
Mäkikankaan mukaan tarvitaankin lisäymmärrystä siitä, että mitkä kaikki tekijät aikaansaavat työelämähaasteita nuorille työntekijöille ja millaisia eroja näissä esiintyy.
Kuten moni työelämäntutkija, Mäkikangas ennustaa, että työelämä muuttuu monimutkaisemmaksi. Monipaikkainen työ on tullut jäädäkseen. Tarvitaan esimerkiksi itseohjautumistaitoja ja toimijuutta. Mäkikankaan mielestä keskeistä on, missä vaiheessa ja miten itseohjautumisen taitoja opetellaan.
– Myös kouluelämä on muuttunut projektimaiseksi. Mutta, kun itseohjautumisen taitoja ja projektimaisuutta opetetaan kouluissa, niin valitettavasti emme ole siinä kovin hyvin onnistuneet kaikkien osalta. Esimerkiksi osa yliopisto-opiskelijoista kertoo, ettei heillä ole valmiuksia suunnitella opintojaan pitkäjänteisesti tai johtaa pitkiä opintoprojekteja, Mäkikangas sanoo.
Lisää aiheesta Nuoret, mielenterveys ja työ-webinaarin tallenteessa.
