Pitkin syksyä on uutisoitu hyvinvointialueiden suunnittelemista leikkauksista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Kriteerejä palvelujen saamiseksi tiukennetaan ja yhä useampia palveluja järjestetään vain digitaalisina. Monilla alueilla pyritään säästämään etenkin ikääntyneille tarjottavista ympärivuorokautisen hoivan palveluista, mitä alan tutkijat ovat useissa yhteyksissä kritisoineet.
Esimerkiksi Henna Nikumaa muistuttaa blogikirjoituksessaan, että ilman tarvitsemiaan hoivapalveluita jätetyt ikäihmiset kuormittavat todennäköisesti muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, kuten ensihoitoa. Nikumaa mainitsee esimerkkinä pitkälle edennyttä muistisairautta sairastavat iäkkäät, jotka eivät enää pärjää pelkän kotihoidon turvin. Vuosina 2021–2022 toteutetussa GERIT-tutkimushankkeessa haastattelemiemme asiakas- ja palveluohjaajien mukaan palvelujärjestelmää kuormittavat myös erilaiset sosiaaliset ongelmat, joihin vastaamisen he kokivat hankalaksi:
”Itselle täällä tuli mieleen asunnottomat, päihteidenkäyttäjät, asunnottomat, niin voi hyvänen aika sentään, kun niille keksisikin jonkun paikan muun kun sairaalan. Että siellä kadulla kaadutaan, sairaalalle lähetetään, sairaalasta pois, kadulla kadutaan, sairaalaan taas takasi. […] Ja sit kun ei oikein oo semmost paikkaa, et mihkä hän kuuluu, kun on alkoholin tai huumausaineiden väärinkäyttöä, on asunnottomuutta ja ikänsä puolesta ehkä kuuluisi meille, mutta sit ku on mielenterveysongelmaaki, ni sit se kuuluski sinne, et se on tämmöstä pientä pallottelua ympäri ämpäri”.
Haasteeksi muodostuu usein se, ettei sopivia palveluja ole tarjolla, tai iäkkään henkilön ei katsota ”kuuluvan” niitä tarjoavien tahojen vastuulle (Peiponen ym. 2023). Paula Vasara ja Tiina Sihto (2023, 14–15) kirjoittavat toimittamansa Hoivan pimeä puoli -teoksen johdannossa siitä, kuinka etenkin iäkkäiden ihmisten kohdalla julkisiin palveluihin kuuluvaksi katsottava hoiva painottuu nykyisin pääasiassa lääketieteelliseen ja fyysiseen hoitoon sekä arjen perustoiminnoista huolehtimiseen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisen sijaan. Samassa teoksessa Lina Van Aerschot ja Teppo Kröger (2023) huomauttavat, että palvelujärjestelmään jo aiemmin tehtyjen muutosten vuoksi myös kotihoitoon kuuluvien palvelujen sisältö on heikentynyt, eikä se vastaa mahdollisiin psykososiaalisen tuen tarpeisiin, kuten yksinäisyyteen tai turvattomuuden tunteeseen. Puutteelliset palvelut ja tiukentuvat kriteerit niiden saamiseksi aiheuttavat heidän mukaansa hoivaköyhyyttä eli sitä, että ihminen jää ilman tarvitsemaansa hoivaa tai apua.
Haasteeksi muodostuu usein se, ettei sopivia palveluja ole tarjolla, tai iäkkään henkilön ei katsota ”kuuluvan” niitä tarjoavien tahojen vastuulle.
Uutiset hyvinvointialueiden säästöaikeista laittavatkin miettimään, miten käy jo ennen hyvinvointialueita ikääntyville usein heikommin saatavilla olleille palveluille, kuten gerontologiselle sosiaalityölle tai päihde- ja mielenterveyspalveluille. Millaisena palvelujen ja tuen saaminen näyttäytyy niille iäkkäille, jotka tarvitsisivat kotihoidon ja palveluasumisen sijaan (tai niiden lisäksi) apua esimerkiksi rahapelaamisen tai päihteidenkäytön vähentämiseen, tai jotka eivät ole yrityksistä huolimatta saaneet taloudellista tilannettaan hallintaan?
Iäkkäille suunnattujen sosiaalihuollon palvelujen tilanne ennen hyvinvointialueita
THL kartoitti iäkkäiden palvelujen tilannetta syksyllä 2022. Ainoastaan neljäsosa THL:n kyselyyn vastanneista kunnista ja kuntayhtymistä arvioi iäkkäille kohdennettuja päihde- ja mielenterveyspalveluja olevan riittävästi. Gerontologisen sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palveluja vastaajat katsoivat olevan hieman paremmin tarjolla: noin 60 prosenttia kyselyyn vastanneista 152 kunnasta tai kuntayhtymästä arvioi niitä olevan riittävästi tai melko riittävästi, ja noin viisi prosenttia vastaajista arvioi niitä olevan jopa liikaa. (Kauppinen ym. 2023, 24.) Vaikka palveluja olisi niitä tarjoavien tahojen näkökulmasta riittävästi tarjolla, eivät palvelut välttämättä ole yhdenvertaisesti kaikkien saavutettavissa (esim. Vanjusov 2022). GERIT-tutkimushankkeessa havaitsimme, että iäkkäiden ohjautuminen sosiaalityön palveluihin voi riippua palvelujen saatavuuden lisäksi myös siitä, tunnistavatko palvelutarpeen arvioinnista vastaavat työntekijät sen tarpeen (ks. Kinni ym. 2023). Mikäli tarve gerontologiselle sosiaalityölle tai muille sosiaalihuollon palveluille jää työntekijöiltä huomaamatta, voi näiden palveluiden riittävyys näyttäytyä kyselyihin vastaaville henkilöille todellisuutta parempana.
Mikäli tarve gerontologiselle sosiaalityölle tai muille sosiaalihuollon palveluille jää työntekijöiltä huomaamatta, voi näiden palveluiden riittävyys näyttäytyä kyselyihin vastaaville henkilöille todellisuutta parempana.
Iäkkäiden palveluihin pääsyä ja tuen tarpeiden tunnistamista on pyritty tehostamaan keskitetyllä asiakas- ja palveluohjauksella, jonka roolia sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Suomen Kuntaliitto ovat korostaneet ikääntyneiden palveluista antamissaan laatusuosituksissa (STM 2017; 2020). Lokakuussa 2023 julkaisemassaan luonnoksessa suosituksesta vuosille 2024–2027 STM, Kuntaliitto sekä Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy ilmoittavat tavoitteena olevan, että vain pieni osa iäkkäiden henkilöiden yhteydenotoista etenee varsinaiseen palvelutarpeen arviointiin, jonka tekeminen on edellytys palvelujen myöntämiselle (STM 2023, 61). Vaikka luonnoksessa tämän jälkeen mainitaan, että ”asiakkaan on kuitenkin saatava tarvitsemansa palvelut” (mt.), tulee sitä lukiessa väkisinkin pohtineeksi, miten hyvinvointialueet varmistavat, että myös heikommassa asemassa olevat iäkkäät saavat tarvitsemansa palvelut. Positiivista luonnoksessa on kuitenkin se, että sen laatijat ovat sisällyttäneet siihen uutena asiana suosituksen sosiaalihuoltolain 3 § mukaisesti erityisen tuen tarpeessa olevien henkilöiden tunnistamiseksi vaadittavasta osaamisesta, vaikka käsitteen määrittelyä laatusuosituksessa olisikin hyvä vielä tarkentaa.
Iäkkäiden omat kokemukset näkyviin
Monissa tutkimuksissa ikääntyneiden palvelujen riittävyyttä ja asiakaslähtöisyyttä arvioidaan pääasiassa työntekijöiden ja organisaatioiden näkökulmasta. Väitöskirjatutkimukseni toisessa osatutkimuksessa tarkastelemme GERIT-hankkeessa vuonna 2021 haastateltujen gerontologisen sosiaalityön ja diakoniatyön asiakkaiden kokemuksia palvelujen ja tuen saamisesta. Tutkimusten mukaan gerontologisen sosiaalityön asiakkaiden elämäntilanteet ja tuen tarpeet ovat usein kompleksisia ja moniulotteisen huono-osaisuuden varjostamia (Ray ym. 2015; ks. myös Kinni ym. 2023). Diakoniatyö taas on nähty tärkeänä yhteistyökumppanina etenkin iäkkäiden ihmisten psykososiaalisiin tarpeisiin vastaamisessa (Pöyhönen & Seppänen 2016).
Gerontologisen sosiaalityön asiakkaiden elämäntilanteet ja tuen tarpeet ovat usein kompleksisia ja moniulotteisen huono-osaisuuden varjostamia.
Haastattelujen toteutushetkellä keskimäärin 77-vuotiaiden haastateltaviemme elämäntilanteet ja niiden taustalla olevat tekijät olivat monenlaisia: suurella osalla 18 haastateltavasta oli haasteita toimeentulon kanssa, joillakin vaikeita läheissuhteita, muutamilla taustalla runsaampaa alkoholinkäyttöä tai rahapelaamista ja moni koki itsensä yksinäiseksi. Muutamat eivät halunneet puhua asiakkuuteensa johtaneista asioista tai menneisyydestään. Keskustelimme kaikkien kanssa silti jollain tasolla siitä, millaiseksi he ovat kokeneet palveluiden tai tuen hakemisen ja saamisen, ja heidän kokemustensa perusteella avun saamiseen voivat vaikuttaa monenlaiset seikat. Esittelen tässä kirjoituksessa aineistosta tekemiäni alustavia havaintoja. Tutkimuksen tulokset raportoidaan kokonaisuudessaan ja tarkemmin myöhemmin julkaistavassa tutkimusartikkelissa.
Palvelujärjestelmäosaaminen
Monilla tutkimukseen osallistuneista gerontologisen sosiaalityön ja diakoniatyön asiakkaista tuen saamista oli edistänyt oma ymmärrys palvelujärjestelmän toiminnasta. Helpottavana tekijänä saattoi toimia esimerkiksi tieto tahoista, joihin olla yhteydessä, mikäli yhteydenotto virallisten palvelukanavien kautta ei tuottanut toivottua lopputulosta. Eräs haastateltavista oli työskennellyt aiemmin sosiaali- ja terveydenhuollon johtotehtävissä, ja hän kertoi pitkiin jonotusaikoihin kyllästyttyään soittaneensa suoraan organisaation päällikölle ja pyytäneensä, että joku tulisi arvioimaan hänen tilanteensa. Hänelle myönnettiin tämän jälkeen kotihoidon palvelua.
Kaikilla ei ole vastaavaa osaamista ja tietoa palvelujärjestelmän toiminnasta tai läheisiä, jotka voisivat auttaa palveluiden hakemisessa. Tiedon ja palvelujärjestelmäosaamisen merkitys voikin näyttäytyä myös käänteisessä valossa: osa haastateltavista ei esimerkiksi gerontologisen sosiaalityön kohdalla täysin hahmottanut, minkä palvelun työntekijä heidän luonaan käy ”juttelemassa”, eivätkä he välttämättä osanneet kertoa, mitä hyötyä heille oli näistä käynneistä ollut, kuten yksi haastateltavista kuvaa:
”…se mitä mä nyt oon pyytäny ja se mistä on puhuttu konkreettisesti on se siivous, ja sitä on nyt kehitelty toista vuotta, mutta ei ole vielä toteutunut.”
Ennakkoluulot, asenteet ja oletukset
Tarkoituksenmukaisen avun saaminen koettiin vaikeaksi tilanteissa, joissa esimerkiksi työntekijöiden oletukset asiakasryhmänsä ominaisuuksista vaikuttivat heidän suhtautumiseensa. Asunnottomana useamman vuoden ollut haastateltava koki, etteivät sosiaalityöntekijät ottaneet hänen tilannettaan vakavasti, koska hän ei ulkonäöltään ja käytökseltään vastannut heidän käsityksiään sosiaalityön asiakkaasta:
”Ja ku mä oon yhteydes tonne, sinne gerontologiseen sosiaalityöntekijöihin, ni ku mä oon siisti, hiukset laitettu, meikattu, mul on puhtaat, ehjät vaatteet, enkä mä tuu sössöttää sinne ni mua ei pidetä huono-osasena. Mua ei katsota ollenkaan ne sanoo, mua pidetään feikkaajana, ja mä joudun kymmenii kertoja, todistamaan kaikki mun kulut, nehän nyt joutuu jokainen muutenki mut mua syynätään erittäin tarkkaan […].”
Työntekijöiden asenteiden lisäksi tuen saamiseen voivat vaikuttaa myös asiakkaan asenteet sekä hänelle tarjottua palvelua että hänen omia tarpeitaan kohtaan. Osalla oli aiempia huonoja kokemuksia sosiaalityöntekijöistä tai ennakkokäsityksiä esimerkiksi edunvalvonnan asiakkuudesta. Yksi haastateltava koki itsensä erityisen loukatuksi, koska hänelle oli ehdotettu edunvalvojan hakemista:
”[…] tuli kauheen paha mieli, ku aletaan edunvalvojaa tarvitaan niinku mä oisin ihan täysin kaheli. Että, ja mä asun sentään osakehuoneistossa enhän mä lepäile tuolla kadulla ja makaa siellä viinapullo suussa”.
Omien tarpeiden hyväksyminen osoittautui myös merkittäväksi tekijäksi siinä, että apua ylipäätään kehtasi lähteä hakemaan.
Omien tarpeiden hyväksyminen osoittautui myös merkittäväksi tekijäksi siinä, että apua ylipäätään kehtasi lähteä hakemaan. Eräs haastateltava esimerkiksi kertoi, että hän oli päättänyt itse pyytää sosiaalihuollosta apua rahapelaamisensa hallintaan, vaikka ehdotus oli alun perin tullut hänen perheeltään. Lopullinen päätös hakea apua oli syntynyt ajan kanssa ja oman tilanteen hyväksymisen jälkeen.
”Pitää olla vaan pihisti sitten.”
Pienellä eläkkeellä elävät haastateltavat kokivat julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon maksut usein liian korkeiksi ja esteenä esimerkiksi kotihoidon palveluiden hakemiselle. Yhdellä haastateltavalla sairaalaan joutuminen oli johtanut siihen, että hän tarvitsi taloudellisen tilanteensa selvittelyyn ja laskujen maksamiseen avuksi sosiaaliohjaajaa. Monet haastateltavista kertoivat, etteivät olleet saaneet toimeentulotukea, vaikka heidän koko eläkkeensä saattoi mennä pakollisiin asumis- ruoka- ja lääkekuluihin. Myöskään asumistukea ei saa, mikäli vuokra on liian korkea, ja kohtuuhintaisen asunnon löytäminen voi olla vaikeaa tai johtaa pahimmillaan asunnottomuuteen.
Palvelujen ja etuuksien tiukat kriteerit aiheuttivatkin haastateltaville monenlaisia haasteita. Esimerkiksi kunnan tukeman liikuntaedun myöntämättä jättäminen voi kuulostaa vähäpätöiseltä asialta, mutta pienituloiselle ja muillakin elämänalueilla vaikeuksia kokevalle eläkeläiselle se voi tarkoittaa liikuntaharrastuksen lopettamista kokonaan, kuten eräs haastateltava kuvaa:
”Ja se oli siis niin suuri, ku mä jouduin viel ku mä en pystyny menemään millään bussilla sinne, vaan mun oli pakko omal autol mennä, ni mul viel bensakin makso. Mä jouduin jättää sen pois, ku mun piti käydä siel joka päivä tai siis ei ihan joka päivä mut monta kertaa viikos, koska mä pystyin vaan hyvin vähän tekee siel mitään, siis sit ku mä yksin kävin siellä.”
Luonnollisesti merkitystä ajattelisi olevan myös sillä, missä palvelu fyysisesti sijaitsee. Osa haastateltavista arvostikin sitä, että sosiaalityöntekijä tai diakoniatyöntekijä vierailee heidän kotonaan, mikä toimi yhdelle heistä myös motivaationa pitää asunto siistissä kunnossa. Palvelun sijaintiin liittyvät kokemukset ja sille annetut merkitykset vaihtelivat kuitenkin eri haastateltavien välillä, ja sijaintia merkityksellisempää vaikuttaisi olevan se, kokiko tulleensa autetuksi vai ei.
Tärkeintä on, että saatu tuki vastaa koettuun tarpeeseen
Gerontologisen sosiaalityön ja diakoniatyön asiakkaiden haastattelujen perusteella merkitystä ei näyttäisi olevan niinkään sillä, minkä nimenomaisen palvelun tai tukimuodon piiriin onnistuu pääsemään, kunhan tulee kuulluksi ja saa jossain muodossa tarvitsemansa avun. Myönnetystä palvelusta ei ole hyötyä, mikäli se ei vastaa koettuun tarpeeseen. Vaikka osa haastateltavista oli saamaansa tukeen hyvin tyytymättömiä, oli joukossa myös positiivisia kokemuksia. Esimerkiksi gerontologisesta sosiaalityöstä oltiin hyvin kiitollisia, mikäli siitä koettiin olleen apua omassa elämässä:
”Ne on ystävällisiä mulle ja auttaa aina joka asiassa kun mä pyydän jotain apua. Mä en voi olla kun kiitollinen vaan, että mulla on tommonen palvelu.”
Kyseisellä haastateltavalla keskeisimpänä tyytyväisyyttä aiheuttavana tekijänä oli se, että hänen taloudellinen tilanteensa pysyi sosiaalityön avustuksella hallinnassa, ja hän koki voivansa milloin tahansa ottaa yhteyttä työntekijäänsä, mikäli tarvitsee johonkin apua. On selvää, ettei gerontologisella sosiaalityöllä voida vastata kasvavaan ympärivuorokautisen hoivan tarpeeseen. Sen sijaan sen ja muiden sosiaalihuollon palveluiden avulla voidaan vastata sellaisiin tuen tarpeisiin, joihin esimerkiksi kotihoidon resurssit eivät nykyisellään riitä, mutta joihin vastaaminen todennäköisesti vähentäisi hoivatyön kuormittavuutta (ks. Van Aerschot & Kröger 2023, 253) sekä osaltaan edistäisi nykyisiä tavoitteita mahdollisimman pitkään kotona asumisesta.
Hyvinvointialueilla olisi mahdollisuus korjata iäkkäille tarjottavien palvelujen ongelmakohtia, mutta tämä ei onnistu, mikäli palveluja jatkuvasti vain karsitaan.
Kuten Van Aerschot ja Kröger (2023, 252–253) toteavat, hyvinvointialueilla olisi mahdollisuus korjata iäkkäille tarjottavien palvelujen ongelmakohtia, mutta tämä ei onnistu, mikäli palveluja jatkuvasti vain karsitaan. Ikääntyneiden palveluja koskevan laatusuosituksen luonnokseen (STM 2023, 60, 62) lisätty maininta erityisen tuen tarpeessa olevien henkilöiden tunnistamisesta luo toivoa siihen, että tarvittaessa myös iäkkäät ihmiset pääsisivät riittävän ajoissa sosiaalityön palvelujen piiriin. Tukemalla heitä erilaisissa taloudellisissa, sosiaalisissa tai psyykkisissä ongelmatilanteissa sekä tarvittavien palvelujen hakemisessa voidaan ehkäistä iäkkäiden hoivaköyhyyttä eli palvelujen ulkopuolelle jäämistä.
Tässä artikkelissa olen esitellyt joitakin esimerkkejä iäkkäiden ihmisten kokemuksista tuen saamisesta vaikeissa elämäntilanteissa. Tarpeiden tunnistamisen lisäksi tarvitaankin riittävästi tarjolla olevia ja tarpeeseen vastaavia sosiaalihuollon palveluita, jotka ovat iäkkäiden ihmisten yhdenvertaisesti saavutettavissa. Gerontologisen sosiaalityön sekä iäkkäille suunnattujen päihde- ja mielenterveyspalvelujen saatavuuden lisäksi hyvinvointialueiden ja kuntien tulee siis huolehtia siitä, että palvelujen ja tuen saaminen on mahdollista myös niitä tarvitsevien henkilöiden näkökulmasta.
Lähteet:
Gerontologinen sosiaalityö erityisen tuen tarpeisiin vastaamassa (GERIT) -tutkimushanke: https://blogs.helsinki.fi/gerit-hanke/
Kauppinen, Sari, Forsius, Pirita & Kainiemi, Emma (2023) Iäkkäiden palvelujen järjestämisen tila hyvinvointialueiden aloittaessa. Vanhuspalvelujen tila -seurannan järjestäjäkyselyn tuloksia 2014–2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Raportti 4/2023.
Kinni, Riitta-Liisa, Rossi, Eeva, Zechner, Minna, Tiilikainen, Elisa, Seppänen, Marjaana, Skaffari, Pia, Soukiala, Tiina, Ruotsalainen, Suvi, Peiponen, Jenna, Pietilä, Ilkka, Niemi, Mia & Korpelainen, Anne (2023) Gerontologisen sosiaalityön osaamista tarvitaan – tuloksia GERIT-hankkeesta. Gerontologia, 37(3), 281–288. https://journal.fi/gerontologia/article/view/130628
Nikumaa, Henna (2023) Hölmöläisen peiton jatkamista ovat vanhustenhuollon säästötoimet. Oikeutta kohtuudella -blogi. https://blogs.uef.fi/oikeuttakohtuudella/2023/09/19/holmolaisen-peiton-jatkamista-ovat-vanhustenhuollon-saastotoimet/.
Peiponen, Jenna, Tiilikainen, Elisa & Kinni, Riitta-Liisa (2023) Pyörivää kehää ja pallottelua – Tuen tarpeisiin vastaamisen haasteet ikääntyneiden asiakas- ja palveluohjauksessa. Focus Localis, 51(2), 26–42. https://journal.fi/focuslocalis/article/view/122968.
Pöyhönen, Päivi & Seppänen, Marjaana (2016) Responsibilities between the church and ctate in the field of elderly care in Finland. Nordic Social Work Research, 6(3),162–73. https://doi.org/10.1080/2156857X.2015.1135475.
Ray, Mo, Milne, Alisoun, Beech, Christian, Phillips, Judith E., Richards, Sally, Sullivan, Mary Pat, Tanner, Denise & Lloyd, Liz (2015) Gerontological Social Work: Reflections on Its Role, Purpose and Value. British Journal of Social Work, 45(4), 41296–1312. https://doi.org/10.1093/bjsw/bct195.
Rossi, Eeva, Niemi, Mia, Soukiala, Tiina, Peiponen, Jenna & Kinni, Riitta-Liisa (2023) Tietoa erityisen tuen tarpeesta. GERIT-tutkimushanke. Saatavilla 11.12.2023: https://blogs.helsinki.fi/gerit-hanke/tietoa-erityisen-tuen-tarpeesta/.
Sosiaalihuoltolaki (1301/2014).
STM (2017) Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 6/2017. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3960-8.
STM (2020) Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 29/2020. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-5457-1.
STM (2023) Laatusuositus aktiivisen ja toimintakykyisen ikääntymisen ja kestävien palvelujen turvaamiseksi 2024–2027 (luonnos). Saatavilla 28.11.2023: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=7858b727-c618-4231-885b-09a51801443c.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2019) Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisuuden käsitteet: Versio 2.0. Saatavilla: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019121948919.
Vasara, Paula & Sihto, Tiina (2023) Johdanto. Teoksessa Tiina Sihto & Paula Vasara (toim.) Hoivan pimeä puoli. Helsinki: Gaudeamus, 9–18.
Vanjusov, Heidi (2022). Saatavilla, mutta ei saavutettavissa? Sosiaalioikeudellinen tutkimus päihdepalveluihin pääsystä. Joensuu: University of Eastern Finland.
Van Aerschot, Lina & Kröger, Teppo (2023) Suomalaisen vanhuspalvelujärjestelmän ongelmakohdat. Teoksessa Tiina Sihto & Paula Vasara (toim.) Hoivan pimeä puoli. Helsinki: Gaudeamus, 237–254.
YLE 17.11.2023: Miten käy palveluiden? https://yle.fi/a/74-20060228.
