22.12.2023 Yliopiston huononnusten lyhyttä historiaa Tampereen yliopiston henkilöstön kokemat ongelmat kertovat rakenteellisista ja taloudellisista ongelmista suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä. Yliopisto
20.12.2023 ”Tää uus sote-järjestelmä, tää tuhoo meidät”- miten vaikeissa elämäntilanteissa olevat iäkkäät saavat tarvitsemansa tuen? Miten käy jo ennen hyvinvointialueita ikääntyville usein heikommin saatavilla olleille palveluille, kuten gerontologiselle sosiaalityölle tai päihde- ja mielenterveyspalveluille? Ikääntyminen
14.12.2023 Työmarkkinamuutokset edellyttävät tutkimusperusteista valmistelua Työmarkkinaosapuolten soisi voivan käyttää aikansa toimialakohtaisesti siihen, että Suomessa saadaan työn ja tuotannon rakenteet pikimmiten kestäviksi hiilipäästöjen ja luontokadon hillinnän kannalta. Työelämäntutkimus
13.12.2023 Liikkuvuuden politiikasta ja ylitysyrityksistä Eurooppa-linnakkeen rajoilla Euroopan unionin muuttoliike- ja turvapaikkapolitiikassa vaikutetaan olevan tilanteessa, jossa ne vähätkin vaatteet, joita keisarilla ehkä oli, ovat pudonneet. Pakolaisuus
30.11.2023 Sahra Wagenknechtin vasemmistokonservatismi – ordoliberalismia ja perinteisiä arvoja Kyseessä on populistinen liike, jolla Wagenknecht esittää edustavansa samanaikaisesti sekä järkeä että konformismin vastaisuutta – turvautuessaan samalla itse epätotuuksiin ja yksinkertaistuksiin. Demokratia Populismi
21.11.2023 Moni Tampereen lähiö on entistä kartanon maata Tampereen seutu on ennen ollut merkittävää kartanoaluetta. Nykyisen Tampereen kaupungin alueella on ollut useita kartanoita ja suurtiloja, ja monet sen esikaupungeista, lähiöistä ja kaupunginosista ovat syntyneet kartanoiden maille. Historia Tampere
10.11.2023 Voiko nuori olla merkityksellinen osa yhteiskuntaa, vaikka hän ei pääsisi tai haluaisi työelämään? Työntekijäkansalaisena vai omana itsenä osaksi yhteiskuntaa? Eriarvoisuus Nuorisotutkimus
3.11.2023 Sosiologian juhlaluento: Tieteellinen tieto ja elämän hallinnan ongelma Tiede ei nouse tyhjästä, vaan sitä tekevät ihmiset, tutkimuslaitokset, laitteet, rahoitusjärjestelmät ja poliittiset ilmapiirit. Sosiologia Sukupuoli
27.10.2023 Tiedekahvila 1.11. klo 14: miten digitalisaatio muuttaa todellisuuttamme ja ajatteluamme? Vanhat jutut
24.10.2023 "Velka on rumaa sanoi momma” – taloustaidot ovat ylisukupolvisia Suhtautuminen rahankäyttöön ja velanottoon vaihtelee sukupolvittain ja perhekulttuureittain. Nuorten elintaso on menneisiin sukupolviin nähden korkeampi, mutta niin ovat odotukset ja vaatimuksetkin. Perhe
19.10.2023 Mihin käytännön esteisiin kiertotaloussiirtymä voi törmätä? Ilman kriittistä, yhteiskunnallista ja ennen kaikkea sosiologista lähestymistapaa on mahdotonta muodostaa realistista käsitystä siitä, miltä tulevaisuuden kestävämpi talousjärjestelmä voisi näyttää. Ilmastonmuutos
18.10.2023 Korkojen nostaminen voi lisätä inflaatiota Anton Korinek ja Joseph Stiglitz esittävät, että kehikko, jonka pohjalle rahapolitiikka kehittyneissä teollisuusmaissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa eli keskeisimmissä läntisissä talouksissa perustetaan, on puutteellinen. Eu Julkistalous
12.10.2023 Väkivalta synnyttää vastarintaa: katsaus Gazan tilanteen taustoihin Vuoden 2021 toukokuun jälkeen palestiinalaisten arkinen todellisuus on muuttunut entistä väkivaltaisemmaksi, mikä jää täysin huomiotta, mikäli tilanteen tarkastelu aloitetaan sodan julistuksista ja Hamasin lauantaisesta hyökkäyksestä. Vanhat jutut
10.10.2023 Mitä suuret kielimallit voivat kertoa ihmismielestä? Erityisesti sosiaaliseen mediaan ja muualle internetiin ihmisten suoltama materiaali tarjoaa hyvin rikkaan ja helposti saatavilla olevan aineiston ihmisten tekemisistä. Tekoäly
4.10.2023 Oppilaitosvaltauksissa nuoret neuvottelevat oikeudestaan kestävään hyvinvointiin Nuorten potentiaalia kestävästi hyvinvoivan yhteiskunnan edistämisessä ei ole varaa ohittaa. Demokratia Nuorisotutkimus Osallistuminen
2.10.2023 Asunto- ja sosiaalipolitiikan kohtalonyhteys: asumistuen tapaus Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn peruspilareiden, asumistuen ja ARA-tuotannon, horjuttaminen on yksinkertaisesti lyhytnäköistä ja kalliiksi tulevaa politiikkaa. Eriarvoisuus Hyvinvointivaltio Kaupunkitila Leikkaukset
21.9.2023 Suomalainen kasvupolitiikka rakentui maailmansotien välisenä aikana Talouskasvun aatehistoria on edelleen vähän tutkittu alue. 2020-luvun kasvupoliittinen analyysi hyötyisi aiempaa monipuolisemmasta historiakuvasta. Talouskasvu
19.9.2023 Korkeakoulutuksen digitalisaatio: rengistä isännäksi Digitaaliset järjestelmät ovat ilmaantuneet organisaatioihin kuin aavelaivat sumusta: vain harvat tietävät niiden alkuperää tai olemassaolon perustetta. Digitalisaatio Etätyö Tekoäly
8.9.2023 Kivun lievitykseen on lääke, jota liian harva käyttää Kipu ja kivun pelko aiheuttavat liikkumattomuutta ja liikkumattomuus voi aiheuttaa kipua, vaikka liikunta auttaisi kaikenikäisiä voimaan paremmin henkisesti ja fyysisesti. Kansanterveys
29.8.2023 Vääränlainen, syrjitty, ulkopuolinen – kiusaamisella on pitkäaikaisia seurauksia Kun kiusaamista ilmenee, siihen on oltava aikaa ja mahdollisuus puuttua välittömästi. Koulu
11.8.2023 Huomio, kaikki sortavat provokaattoria! Perussuomalaisten mediavaikuttamisen strategia Rasismikohujen ympäröimä perussuomalainen puolue haastaa liberaalin demokratian toimintaperiaatteita verkossa käydyillä kulttuurisodilla ja mediatilan strategisella manipuloinnilla. Journalismi Populismi Sosiaalinen media Viestintä