Millainen on ekososiaalinen yhteiskuntasopimus?

Yhdistyneiden kansakuntien sosiaalisen kehityksen tutkimuslaitos (UNRISD) julkaisi ohjelma-asiakirjan ”Uusi ekososiaalinen sopimus” vuonna 2021. Siinä ehdotettiin, että nykyinen yhteiskuntasopimuksemme tulee uudistaa, sillä nykyinen sopimus on ristiriidassa kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Tässä kirjoitussarjassa pohdimme ekososiaalista sopimusta ja kestävää yhteiskuntasopimusta suomalaisen yhteiskunnan lähtökohdista. Kirjoitussarjan ensimmäisessä jutussa käsittelemme kestävän yhteiskuntasopimuksen perusteita.

Yhteinen ymmärrys hyvästä yhteiskunnasta

Yhteiskuntasopimus ei ole konkreettinen sopimus, vaikka sillä on konkreettisia seurauksia. Sitä ei solmita tietyssä paikassa tiettyyn aikaan, eivätkä julkinen valta, yhteisöt ja kansalaiset allekirjoita sitä juhlallisessa seremoniassa. Tästä huolimatta yhteiskuntasopimus on vastuiden, velvollisuuksien ja perusoikeuksien kokoelma ja yhteinen ymmärrys, eräänlainen sanaton sopimus hyvästä yhteiskunnasta ja eri toimijoiden asemasta siinä.

Yhteiskuntasopimusteoriat auttavat ymmärtämään, millaisia syitä ihmisillä on noudattaa abstraktia sopimusta: Se turvaa yhteiskunnan toiminnan ja yksittäisten ihmisten toimintamahdollisuudet ilman jatkuvaa näkyvää voiman- ja vallankäyttöä. Thomas Hobbesin, John Locken ja Jean-Jacques Rousseaun aikanaan muotoilemat yhteiskuntasopimusteoriat ymmärtävät sopimuksen vähän eri tavoin, mutta kaikki pyrkivät ymmärtämään sitä, miten elämme yhdessä. Hobbes korosti sääntöjä ja suvereenia auktoriteettia, Locke oikeuksien suojelemista ja toteuttamista ja Rousseau kollektiivista toimintaa ja demokraattisia instituutioita.

Yhteiskuntasopimus määrittää sitä, kuka on yhteiskunnan jäsen ja miten yhteiskunnan jäsenet osallistuvat. Mitä ovat yksityiset asiat? Mitä ovat yhteiset asiat? Kuka tekee päätökset? Miten päätökset tehdään ja toimeenpannaan? Nämä käsitykset myös institutionalisoituvat yhteiskunnallisiin käytäntöihin ja lakeihin.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion taustalla on ollut yksilön sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksia korostava yhteiskuntasopimus. Osapuolina yhteiskuntasopimuksessa ovat olleet toisaalta ihmiset (tai kansalaiset) ja hallitus ja toisaalta työ ja pääoma ja niiden etujärjestöt. Osapuolet ovat sopineet keskeistä yhteiskunnan jäsenyyteen liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista sekä valvoneet ja suojelleet näitä oikeuksia.

Kun yhteiskunta elää murroskautta, yhteiskuntasopimus tulee uudelleen neuvoteltavaksi ja aiemmat vastuut, velvollisuudet ja oikeudet politisoituvat joiltain osin.

Kun yhteiskunta elää murroskautta, yhteiskuntasopimus tulee uudelleen neuvoteltavaksi ja aiemmat vastuut, velvollisuudet ja oikeudet politisoituvat joiltain osin. Julkisen vallan, yhteisöjen ja yksilöiden suhde sekä vastuut, velvollisuudet ja oikeudet eivät enää kaikin osin turvaa rauhallista yhteiseloa, yhteistoimintaa ja päätöksentekoa. Ne tulevat uudelleen määrittelyn kohteeksi     .

Tähän myös UNRISD:n ajatus uudesta ekososiaalisesta sopimuksesta pyrkii. 1900-luvun myötä vakiintunut yhteiskuntasopimus on perustunut talouskasvun ja tuottavuuden sekä uudelleenjaon ja sosiaalisten tavoitteiden väliseen suhteeseen. ”Uusi ekososiaalinen sopimus” -ohjelman mukaan näistä lähtökohdista ei ole mahdollista edistää ja saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteita. Globaalin talousmallin epäonnistuminen planetaaristen rajojen huomioimisessa on johtanut ympäristötuhoon ja ihmisten epävarmuuteen ilmastonmuutoksen, äärimmäisten sääilmiöiden ja terveyspandemioiden vuoksi. Epätoivottujen ekologisten seurausten ohella sopimus on epäonnistunut siinä, että eriarvoisuus ja sosiaaliset erot ovat syventyneet.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion uudistuminen eko-hyvinvointivaltioksi edellyttää uudenlaisen yhteiskuntasopimuksen muodostumista.

Yhteiskuntaa uudistava sopimus

Ekologisen yhteiskuntasopimuksen ajatus on kehittynyt viime vuosikymmenten aikana kritiikkinä nykyisen yhteiskuntasopimuksen mahdollisuuksiin turvata yhteiskuntien kestävä kehitys. Historiallisesta näkökulmasta Dirk Messner (2015) katsoo, että kestävän kehityksen muutos seuraa samanlaista kehityskulkua kuin teollistuminen. Yhteiskunnat järjestäytyvät perustavanlaatuisella tavalla uudelleen. Tämä edellyttää sitä, että kansalaiset hyväksyvät muutoksen ja kokevat sen legitiiminä.

Esimerkiksi Bronwyn Hayward & Karen O’Brien (2010) pitävät yhteiskuntasopimusteorioihin perustuvaa ajattelua ongelmallisena perintönä kestävän kehityksen kannalta. Niiden lähtökohtana on, että valtiot tarjoavat kansalaisille hyötyjä ottamalla käyttöön luonnonvaroja, suojelemalla yksityisomaisuuden omistusoikeuksia ja helpottamalla kulutukseen perustuvaa talouskasvua (O’Brien et al., 2009). Kohtelemalla luontoa omistettavana, hallittavana ja uudelleen jaettavana resurssina yhteiskuntasopimukset oikeuttavat ympäristön hyväksikäytön. Yhteiskuntasopimuksia on uudistettava vastaamaan esimerkiksi ilmastonmuutoksesta johtuviin haasteisiin

Esimerkiksi Bronwyn Hayward & Karen O’Brien (2010) pitävät yhteiskuntasopimusteorioihin perustuvaa ajattelua ongelmallisena perintönä kestävän kehityksen kannalta. Niiden lähtökohtana on, että valtiot tarjoavat kansalaisille hyötyjä ottamalla käyttöön luonnonvaroja, suojelemalla yksityisomaisuuden omistusoikeuksia ja helpottamalla kulutukseen perustuvaa talouskasvua.

Saksan globaalimuutoksen neuvoa-antava toimikunta (WBGU) omaksui käsitteen ”kestävää kehitystä koskeva yhteiskuntasopimus” vuonna 2011. Kestävän kehityksen yhteiskuntasopimus vastaa kolmeen haasteeseen, joita yhteiskuntasopimusteoreetikot eivät ole omana aikanaan voineet huomioida.

Ensiksi kestävän kehityksen yhteiskuntasopimus on luonteeltaan globaali. Kansallisvaltiot eivät voi toimia sopimuksen yksinomaisena perustana, vaan globaaleja riskejä on tarkasteltava globaalin yhteiskunnan kontekstissa. Toiseksi kestävän kehityksen yhteiskuntasopimus ei ole yksinomaan ihmisten välinen, vaan se huomioi myös ihmisen ja luonnon välisen vuorovaikutuksen. Ihmisyhteisö on ulotettava myötätunto koskettamaan myös ei-inhimillistä luontoa. Kolmanneksi kestävän kehityksen yhteiskuntasopimus ottaa itseorganisoituneen kansalaisyhteiskunnan ja tieteelliset asiantuntijat nykyistä enemmän mukaan päätöksentekoon.

UNRISD esittämä ekososiaalinen sopimuksen ajatus nojaa näihin samoihin lähtökohtiin. Uudet yhteiskuntasopimukset ovat perusluonteeltaan yhteiskuntaa uudistavia. Ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen torjuminen edellyttää perustavanlaatuisia rakenteellisia uudistuksia yhteiskunnassa. Uusi ajattelu yhteiskuntasopimuksesta laajentaa sen sisältämään ”sopimuksen luonnon kanssa” ja pyrkimyksen historiallisten epäoikeudenmukaisuuksien käsittelemiseen ja korjaamiseen.

Taustalla turvallisuuden ja ennustettavuuden tarve

Messner (2015) esittää, että kestävän kehityksen yhteiskuntasopimuksen laatimisen mahdollistava laaja tiedollinen, normatiivinen ja kulttuurinen muutos kohti kestävyyttä on käynnistynyt.  Ihmisten asenteet ja arvot ovat maailmanlaajuisesti muuttuneet kestävyyden suhteen, lisäksi hallitusten, yritysten ja kansainvälisten järjestöjen hyväksyntä ja halukkuus kestävään kehitykseen on lisääntymässä. Globaalisti käynnissä on laajoja keskusteluja uusista hyvinvointimalleista ja kestävästä hyvinvoinnista, joissa keskeisenä kysymyksenä on sosiaalisen edistyksen ja hyvän elämän määritteleminen muutoin bruttokansantuotteen ja talouskasvun kautta.

Taustalla on yhteiskunnallisten toimijoiden muuttuvat roolit ja olosuhteet kestävyysmurroksessa:

Ensinnäkin muuttuva haavoittuvuus ja suojelua koskevat odotukset edellyttävät uutta sopimusta. Muuttuva ilmasto muuttaa kansalaisten haavoittuvuutta, mikä merkitsee, että myös kansalaisten odotukset valtiolta saatavasta suojelusta muuttuvat lämpenevässä maailmassa (O’Brien et al., 2009; Adger et al., 2013). Ekologiset kriisit näkyvät sosiaalisena ja taloudellisena haavoittuvuutena sekä tuottavat monenlaisia turvallisuus- ja oikeudenmukaisuushaasteita. Niiden huomiotta jättäminen on merkittävä puute nykyisissä yhteiskuntasopimusteorioissa ja yhteiskunnallisissa käytännöissä (ks. Huntjens 2021).

Yksityisen sektorin muuttuva rooli edellyttää uusia sopimuksia. Yhteiskunnalliset sopimukset ovat viime vuosikymmeninä kehittyneet siten, että valtio ja kunnat hyödyntävät yhä enemmän yksityistä sektoria julkishyödykkeiden tuottamiseen. Yksityisen sektorin muuttuva rooli yhteiskunnallisissa sopimuksissa ei kuitenkaan ole luonut virallisia vastuita kansalaisten huomioimiseksi.

Toiseksi yksityisen sektorin muuttuva rooli edellyttää uusia sopimuksia. Yhteiskunnalliset sopimukset ovat viime vuosikymmeninä kehittyneet siten, että valtio ja kunnat hyödyntävät yhä enemmän yksityistä sektoria julkishyödykkeiden tuottamiseen. Yksityisen sektorin muuttuva rooli yhteiskunnallisissa sopimuksissa ei kuitenkaan ole luonut virallisia vastuita kansalaisten huomioimiseksi, esimerkiksi epäoikeudenmukaisuuksien ja epätasa-arvoisuuden korjaamiseksi (O’Brien et al., 2009). Näin ollen kestävän yhteiskuntasopimuksen tulisi määritellä selkeästi uudelleen kaikkien yhteiskuntasopimuksen osapuolten, mukaan lukien valtiot, liike-elämä ja yksityishenkilöt, oikeudet ja velvollisuudet (ks. myös Kempf et al. 2022).

Kolmanneksi globaalin pandemian tarjoamien oppien hyödyntäminen ja yhdistäminen ilmastotavoitteisiin edellyttää uutta sopimusta. Sen tarpeellisuus on tunnustettu laajasti pandemian jälkeisenä aikana. Pandemia osoitti valtion keskeisen merkityksen kansalaisten perusturvallisuuden ja hyvinvoinnin takaajana kriisiaikoina (Willis, 2020). Markkinalogiikkaa priorisoiva uusliberalistinen yhteiskuntasopimus ei toimi kriiseissä. Esimerkiksi Frey ym. (2021) ovat osoittaneet, miten markkinalogiikkaan nojaava yhteiskuntasopimus edisti koronapandemian leviämistä kohdentamalla rokotteet suurelta osin rikkaisiin maihin, ja samalla pahentaen äärimmäistä taloudellista eriarvoisuutta ja ympäristökriisejä.

Sopimus uudistuu yhteistyössä

Tutkijat katsovat, että uusi ekososiaalista ulottuvuutta painottava kestävä yhteiskuntasopimus tarjoaisi ohjaavan vision, yhteisen tavoitteen ja tiekartan yhteiskuntien uudistamiseksi (Kempf et al., 2022; Jennings, 2016) ja tukisi yhteiskunnallista muutosta kestävyysmurroksen toteuttamisessa (Lawrence, 2020). Kestävyyttä ja ekososiaalisuutta painottava yhteiskuntasopimus tarjoaisi välineitä monien epätasapainoisten suhteiden uudelleenmuotoiluun, mukaan lukien valtion ja kansalaisten, pääoman ja työvoiman, globaalin pohjoisen ja globaalin etelän sekä ihmisten ja luonnonympäristön väliset suhteet (Kempf & Hujo, 2022). UNRISD (2022) toteaa, että uutta ekososiaalista sopimusta tulisi ohjata osallisuuden, ihmisoikeuksien, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, planeettarajojen sekä globaalien yhteisten varojen kunnioittamisen, solidaarisuuden ja monenvälisyyden periaatteet.

Sosiaaliset ja ilmastotoimet voi yhdistää ottamalla mukaan erilaisia sidosryhmiä uuden yhteiskuntasopimuksen pohdintaan (UNRISD, 2021, 2022). Globaalisti työ on jo käynnistynyt. Uuden ekososiaalista sopimusta koskevan maailmanlaajuisen tutkimus- ja toimintaverkoston tarkoituksena on avata tilaa vuoropuhelulle, keskustelulle, yhteiskehittämiselle ja toiminnalle uuden ekososiaalisen sopimuksen merkityksestä, sen suunnittelun hyvistä käytännöistä ja soveltamismekanismeista.

Yksi tapa aloittaa ekososiaalisen sopimuksen pohtiminen on kysyä, millaisia oikeuksia puuttuu ja ketkä jäävät nykyisen sopimuksen ulkopuolelle.

Yksi tapa aloittaa ekososiaalisen sopimuksen pohtiminen on kysyä, millaisia oikeuksia puuttuu ja ketkä jäävät nykyisen sopimuksen ulkopuolelle. Tämä ei tarkoita sitä, että voimme luoda uuden sopimuksen yksinkertaisesti lisäämällä uusia oikeuksia ja uusia osapuolia. Jos ekososiaalinen sopimus on muutosprojekti, muutokset ovat laajempia kuin pelkät lisäykset.

Historialliset muutokset ovat tässä suhteessa opettavaisia. Yhteiskuntasopimuksiin esimerkiksi tuli demokraattisia ja sosiaalisia oikeuksia 1800- ja 1900-lukujen yhteiskunnallisten murrosten ja kamppailujen myötä. Yhteiskuntasopimusten uudelleenmäärittely on merkinnyt sitä, että myös aiemmat oikeudet ovat saaneet uuden merkityksen. Alun perin turvallisuuden käsite tarkoitti erityisesti suojaa rikollisuudelta sekä sisäisiltä ja ulkoisilta vihollisilta. Esimerkiksi elintarviketurvan ja energiaturvallisuuden käsitteitä voidaan analysoida turvallisuusoikeuksina, joiden uudelleen määrittelyä tarvitaan toimeentulomahdollisuuksien turvaamiseen nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. Vastaavasti ekososiaalinen sopimus voisi määritellä turvallisuusoikeudet uudelleen siten, että niihin sisältyisi myös suojelu ihmisen aiheuttamilta ”luonnonkatastrofeilta” ja niiden ehkäiseminen. Vapausoikeuksiin voisi kuulua oikeus liikkua luonnossa ja nauttia luonnosta, ja osallistumisoikeuksiin voisi kuulua paikallisyhteisöjen vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen, kun luonnonvarojen käyttöä koskevia päätöksiä tehdään ja toimeenpannaan.

UNRISD ehdottaa joitakin yleisiä periaatteita ekososiaaliselle sopimuksen keskustelukohdiksi. Ekososiaaliseen sopimukseen tulisi sisältyä, kuten 20. vuosisadan sopimukseen, kaikkien ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Siihen pitäisi myös sisältyä ”progressiivinen verosopimus”, joka tarkoittaa, kuten 20. vuosisadalla, että verovaroja olisi käytettävä yhteiskuntaa kehittäviin tarkoituksiin. 1900-luvulla tämä tarkoitti esimerkiksi ilmaista koulutusta. Vuosisadalla 21^st sen pitäisi tarkoittaa sosiaalisen kehityksen ja ekologisen kestävyyden yhdistämistä. Myös sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus ja solidaarisuuden uudet ylipaikalliset muodot sisältyvät tähän.

Transformatiivisella sosiaalipolitiikalla ja oikeudenmukaisella verosopimuksella on keskeinen rooli nykyisen kehitysmallin siirtämisessä kohti sosiaalista ja ilmastollista oikeudenmukaisuutta (Kempf & Hujo,2022). Ne ovat olennainen puskuri sosioekonomisten kriisien aikana, joten ne ovat uuden ekososiaalisen sopimuksen ydin (Kempf & Hujo, 2022; Kempf & Dutta, 2021). Vastaavasti, kun otetaan esimerkkejä kestävyyslainsäädännöstä Itävallassa, Norjassa ja Saksassa, Kirchmair (2023) esittää, että perustuslaillisten kestävyyslausekkeiden voimaansaattaminen on hyödyllistä sosiaalisen sopimuksen teorioiden valossa. Ajatus uudesta yhteiskuntasopimuksesta tarjoaa oivalluksia siitä, miksi ja miten kestävyyteen liittyviin oikeudellisiin diskursseihin tulisi sisällyttää käsitys tulevista sukupolvista.

Ajatus uudesta yhteiskuntasopimuksesta tarjoaa oivalluksia siitä, miksi ja miten kestävyyteen liittyviin oikeudellisiin diskursseihin tulisi sisällyttää käsitys tulevista sukupolvista.

Suomessa keväällä 2023 annettu valtioneuvoston tulevaisuusselonteko keskittyi erityisesti tulevien sukupolvien näkökulmaan. Se oli toteutettu dialogisesti ottaen mukaan ministeriöiden ohella laaja joukko kansalaisia, tutkijoita ja muita yhteiskunnallisia toimijoita. Selonteon yhtenä tuloksena on kokonaisvaltaiseen tulevaisuustyöhön perehtyneen ja sitä hyödyntävän hallinnon ja poliittisen päätöksenteon luominen. Tulevaisuusselonteossa ehdotettiin kehitettäväksi tulevaisuusarviointia lainvalmistelussa ja lainvalmistelun ohjeeksi tulevien sukupolvien oikeuksien ja elämän edellytysten turvaaminen. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko ei pohdi tulevaisuutta yhteiskuntasopimuksen käsittein.  Se ottaa kuitenkin selkeästi askelia kohti kestävää yhteiskuntasopimusta kehittäen ja soveltaen uusia yhteistyökäytäntöjä sekä tunnistaen uusia oikeuksiin ja vastuisiin liittyviä yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Keskeneräisyys ja kriittisyys

Kestävää yhteiskuntakuntasopimusta edistävä ekososiaalinen sopimus on tehokas väline, jonka avulla voidaan pohtia, mikä on olennaista elettäessä yhdessä rajallisella maapallolla. Se pakottaa esittämään kysymyksiä siitä, kenet ja miten otetaan huomioon, miten päätökset olisi tehtävä, ja miksi elämme mieluummin yhdessä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa olemme erimielisiä, kuin sodimme heidän kanssaan. Kestävän kehityksen muutosten edistäminen edellyttää sen pohtimista, millaisia ovat sosiaalisiin, taloudellisiin ja poliittisiin järjestelyihin liittyvät oletukset oikeuksien ja velvollisuuksien luonteesta ja jakautumisesta.

On tärkeää ymmärtää ekososiaalinen sopimus sekä keskeneräisenä työnä että kriittisenä välineenä. Sosiaalisen sopimuksen teorioita kritisoidaan usein, joskus oikeutetusti, ideologisiksi siinä mielessä, että niissä väitetään, että nykyiset olosuhteet ovat oikeutettuja siksi, että ihmiset hyväksyvät ne yksinkertaisesti elämällä niissä. Tällainen yhteiskuntasopimusteorian ideologinen käyttö olisi vastoin kaikkea sitä, mistä ekososiaalisessa sopimuksessa on kyse eli perustavanlaatuisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta kohti kestävyyttä ja oikeudenmukaisuutta.

Kestävä yhteiskuntasopimus -kirjoitussarjassa ORSI-hankkeen tutkijat tarkastelevat kestävyysmurrosta yhteiskuntasopimusajattelun avulla. ORSI: kohti ekohyvinvointivaltiota -tutkimushankkeen tarkoituksena on tutkia, millaisilla ohjauskeinoilla yhteiskunnat voisivat siirtyä toimimaan planeetan kestokyvyn rajoissa mahdollisimman reilusti.

Yhteiskuntasopimusajattelu tarjoaa tähän apuvälineitä. Yhteiskuntasopimuksella ei tarkoiteta kirjaimellista sopimusta, vaan niitä odotuksia, joita yhteiskunnan jäsenillä on toistensa ja koko yhteiskunnan toimintaa koskien, sekä niitä lakeja, sopimuksia, rakenteita, instituutioita ja käytäntöjä, joiden kautta odotuksiin vastataan.

Kirjoitussarja kytkeytyy laajempaan keskusteluun ekososiaalisesta yhteiskuntasopimuksesta.

Yhteiskuntasopimusteorian klassikot, kuten Thomas Hobbes, John Locke ja Jean Jacques-Rousseau tarkastelivat erityisesti hallitsijan ja hallittujen välistä suhdetta. Viime vuosisadalla yhteiskuntasopimuksen käsittein on puhuttu myös työstä ja pääomasta, varallisuuden jakautumisesta, sukupuolten välisisistä suhteista ja globaalin etelän ja pohjoisen suhteesta.

Ekososiaalisen yhteiskuntasopimuksen idea on, että ympäristökriisien todellisuus ja ihmisten suhde muunlajisiin on otettava huomioon. Miten meidän tulisi muuttaa yhteiskuntamme keskeisiä toimintaperiaatteita, jotta planeetta säilyisi elinkelpoisena?

ORSI järjestää myös  keskustelun ekosisiaalisesta yhteiskuntasopimuksesta tiistaina 14.5.2024 klo 9-11 Tiedekulmassa Helsingissä.

LÄHTEET

Adger, W., Barnett, J., Brown, K. et al. 2013. Cultural dimensions of climate change impacts and adaptation. Nature Climate Change 3, 112–117.

Frey, D.F. et al. 2021.  Crises as Catalyst. A New Social Contract Grounded in Worker Rights. Health and Human Rights Journal. 23(2): 153–165.

Hayward, B. & O’Brien, K. 2010. Social contracts in a changing climate: security of what and for whom? Teoksessa O’Brien, St. Clair & Kristoffersen (toim.): Climate Change, Ethics and Human Security. Cambridge University Press.

Huntjens, P. 2021. Towards a Natural Social Contract: Transformative social-ecological innovation for a sustainable, healthy and just society. Springer.

Jennings, B. 2016. Ecological Governance: Toward a New Social Contract with the Earth. West Virginia University Press

Kempf, I., & Dutta, P. 2021. Transformative social policies as an essential buffer during socioeconomic crises. Sustainable Development., 29, 517–527. doi: https://doi.org/10.1002/sd.2197.

Kempf, I., & Hujo, K. 2022. Why recent crises and SDG implementation demand a new eco-social contract. Financial Crises, Poverty and Environmental Sustainability: Challenges in the Context of the SDGs and Covid-19 Recovery. 171-186.

Kempf, I., Hujo, K. & Ponte, R. 2022. Why we need a new social contract. Sozialpolitik.ch

Kirchmair, L. Enforcing Constitutional Sustainability Clauses in the Age of the Climate Crisis: Insights from Social Contract Theory on How to Take Account of Future Generations. ICL Journal, 17(1). 1-16.

Lawrence, R. J. 2020. Overcoming Barriers to Implementing Sustainable Development Goals: Human Ecology Matters. Human Ecology Review, 26(1), 95–116.

Messner, D. 2015. A social contract for low carbon and sustainable development: Reflections on non-linear dynamics of social realignments and technological innovations in transformation processes. Technological Forecasting and Social Change. 260-270.

O’Brien, K., B. Hayward, and F. Berkes. 2009. Rethinking social contracts: building resilience in a changing climate. Ecology and Society 14(2): 12.

UNRISD (United Nations Research Institute for Social Development). 2021a. A New Eco-Social Contract: Vital to Deliver the SDGs. Issue Brief No. 11, March 2021. UNRISD, Geneva.

UNRISD, 2022. Crises of inequality shifting Shifting Power for a New Eco-Social Contract. UNRISD Flagship Report. 348 p.

Willis, R. 2020. A social contract for the climate crisis. IPPR Progressive Review,27 (2), 156-164.