Elämme ja toimimme kansalaisina yhteiskunnassa. Toimintamme taustalla on jaettu, joskin osin tiedostamaton ymmärrys omasta osastamme siinä. Tavallisesti toimimme vallitsevan yhteiskuntasopimuksen mukaisesti, huomasimme sitä tai emme. Sopimus määrittää niin arkisia valintojamme, kuin ajatuksiamme yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavoista. Henkilökohtainen toimintamme on myös osa laajemman toimijajoukon, kuten yritysten, työyhteisöjen tai vaikkapa urheiluseurojen toimintaa.
Perinteisesti on ajateltu, että yhteiskuntasopimus tarkoittaa käytännössä yhteisesti ymmärrettyjä yhteiskunnan pelisääntöjä esimerkiksi siitä, mitä tarkoittaa olla kansalainen, ja millaisia rooleja ihmisillä, yhteisöillä ja organisaatioilla on yhteiskunnassa. Nykyinen yhteiskuntasopimuksemme juontuu 1900-luvun pyrkimyksiin kasvattaa taloudellista tuottavuutta ja jakaa sen hedelmiä sekä tarjota turvaa ihmisille tietyin reunaehdoin. Samalla se on määritellyt kansalaisten ja valtion sekä pääoman ja työn välisen sopimuksen materiaalisen hyvinvoinnin jakautumisesta ja käytöstä: kuka saa tienata, millä ehdoilla ja mitä hän saa rahoillaan tehdä? Tässä mallissa keskeisiä osapuolia ovat valtio, kansalaiset äänestäjinä ja työntekijöinä sekä etujärjestöt.
Nykyinen yhteiskuntasopimuksemme juontuu 1900-luvun pyrkimyksiin kasvattaa taloudellista tuottavuutta ja jakaa sen hedelmiä sekä tarjota turvaa ihmisille tietyin reunaehdoin.
Nykyisessä yhteiskuntasopimuksessa on muutamia keskeisiä valuvikoja. Yhteiskunnat eivät toimi luonnon kantokyvyn rajoissa, eikä yhteiskunnan jäsenten rooleja ja osallisuutta yhteiskunnassa täysin ymmärretä (Kempf & Huju, 2022). Jotta yhteiskunta voisi olla kestävä ja pysyä planetaarisissa rajoissa, yhteiskuntasopimuksen osapuolet tulisi ymmärtää nykyistä laajemmin. Ekososiaalisen yhteiskuntasopimuksen tulisi kattaa myös ne, joilla ei ole ollut virallisesti tai edes epämuodollisesti tunnustettua asemaa sopimuksen osapuolina. Millaisia askeleita yhteiskuntasopimuksen muutokset vaativat ja millaisia ovat eri osapuolten roolit tässä? Tähän kysymykseen pyrimme löytämään joitakin vastauksia tässä kirjoituksessa.
Yhteiskuntasopimus ja uusi normaali
Yhteiskuntasopimus vaikuttaa toimintamme taustalla. Sen noudattaminen koetaan oikeaksi ilman, että sopimuksen noudattamatta jättäminen olisi välttämättä sanktioitu. Sopimus perustuu suurelta osin erilaisiin sosiaalisiin normeihin, joita ihmiset noudattavat sen suuremmin pohtimatta niitä. Keskimäärin ihmiset haluavat toimia oikein ja elää kanssaihmisten tavalla (Gross & Vostroknutov, 2022). Parhaimmillaan taustalla vaikuttava yhteiskuntasopimus tekee elämästä helpompaa. Useimmiten vaivattomin tapa on työskennellä yhteisesti hyväksi koetulla tavalla.
On esimerkiksi normaalia, että kierrätämme lehdet ja viemme pullot kauppaan. Tämä normaalius muodostuu sekä siihen tarjottavista mahdollisuuksista, kuten lähistön kierrätyspisteestä että siitä mikä koetaan hyväksi kansalaisuudeksi.
On esimerkiksi normaalia, että kierrätämme lehdet ja viemme pullot kauppaan. Tämä normaalius muodostuu sekä siihen tarjottavista mahdollisuuksista, kuten lähistön kierrätyspisteestä että siitä mikä koetaan hyväksi kansalaisuudeksi (Rousta et al. 2017). Yhteiskuntasopimuksen uudistaminen onkin paljolti kiinni siitä, että riittävän suurella joukolla on valmiuksia ja halua muuttaa käyttäytymistään ja muodostaa uutta normaalia. Nämä muutokset tuottavat samalla myös muutoksia erilaisissa rakenteissa, kuten esimerkiksi oman asuinympäristön kehittämisessä osallistuvan budjetoinnin avulla tai vaikkapa yritysten innossa kehittää uusia kasviproteiineja kuluttajakysynnän antaessa siihen merkkejä. Avainkysymys onkin, miten saada tämä kehä tuottamaan kestävämpää yhteiskunnan järjestäytymisen tapaa, uutta yhteiskuntasopimusta.
Uuden yhteiskuntasopimuksen tulisi pelkän asioiden turvaamisen sijaan aktiivisesti ohjata yhteiskunnallista muutosta ja yhteiskunnan jäseniä kohti kestävyyttä ja oikeudenmukaisuutta.
Yhteiskuntasopimus määrittää, kuka on yhteiskunnan jäsen ja miten yhteiskunnan jäsenet osallistuvat yhteiskuntaan. Perinteisesti demokraattisissa yhteiskunnissa kansalaisen osa on ollut osallistua äänestämällä ja työnteolla, ja valtion rooli on ollut huolehtia sääntelystä. Tämä on kapea tapa ajatella kansalaisen toimijuutta. Uuden yhteiskuntasopimuksen tulisi pelkän asioiden turvaamisen sijaan aktiivisesti ohjata yhteiskunnallista muutosta ja yhteiskunnan jäseniä kohti kestävyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Tässä sopimuksessa yhteiskunnan eri osapuolilla on erilaisia toimijuuksia. Toimijuus tarkoittaa organisaatioiden, ihmisten tai muiden elävien olentojen mahdollisuuksia toimia kulloisessakin tilanteessa. Kestävä toimijuus on näin ollen sekä toimijan ominaisuuksista että yhteiskunnan rakenteista riippuvaa (Peltomaa & Tuominen, 2022). Jotta uusi yhteiskuntasopimus olisi mahdollinen, yhteiskunnan jäsenillä täytyy olla riittävät mahdollisuudet edistää muutosta.
Nykyisen yhteiskunnallisen kehityksen kyseenalaistavat kansalaisliikkeet herättävät tarkastelemaan kriittisesti yhteiskuntaa ja haastavat sitä, mikä koetaan normaaliksi, osaksi yhteistä sopimusta maailmassa olemisesta ja elämisestä. 1960-luvulla alkaneet kiivaat tasa-arvo-, kansalaisoikeus- ja ympäristöliikkeet ajateltiin Suomessakin radikaaleina yhteiskunnallisen järjestyksen kyseenalaistavina liikkeinä, mutta nyt niiden sanoma on laajasti jaettua. Ne muuttivat tapaa ymmärtää yhteiskuntaa.
1960-luvulla alkaneet kiivaat tasa-arvo-, kansalaisoikeus- ja ympäristöliikkeet ajateltiin Suomessakin radikaaleina yhteiskunnallisen järjestyksen kyseenalaistavina liikkeinä, mutta nyt niiden sanoma on laajasti jaettua. Ne muuttivat tapaa ymmärtää yhteiskuntaa.
Kestävään yhteiskuntasopimukseen tulisi sisällyttää aiempaa vahvemmin myös sopimus luonnon kanssa. Miten voitaisiin huomioida esimerkiksi muut lajit tai tulevat sukupolvet, jotka eivät ole toimijoita siinä mielessä, että niille voisi asettaa velvollisuuksia, mutta joilla on kuitenkin oikeuksia ja itseisarvo? Aikaisempi yhteiskuntasopimusteoria korostaa vastavuoroisuutta ja kaikkien suostumusta sopimukseen. Jäsenyys yhteiskunnassa voi siis olla tapa perustella osallisuutta yhteiskuntasopimukseen. Jäsenyys kuitenkin vaatisi mahdollisuutta perustella siihen kuulumista ja neuvotella sen ehdoista. Jos näin ei ole, niin jäsenet eivät ole sopimusmielessä toimijoita. Kestävän yhteiskuntasopimuksen tulisi vähintäänkin tunnustaa se tosiasia, että ihmiskunnan kehittyminen ja selviytyminen riippuu luonnonympäristöstä (UNRISD, 2022), jolloin myös ei-inhimillinen luonnon ja tulevien sukupolvien huomioiminen tulee sisältyä yhteiskuntasopimukseen.
Kunnat ja kestävän yhteiskuntasopimuksen kehä
Yhteiskunnallinen muutos kumpuaa hyvin usein suoraan kansalaisten arjesta ja ruohonjuuritason toiminnasta. Kun kansalaiset kehittävät uusia kestäviä käytäntöjä, niitä tulee tukea ja pyrkiä laajentamaan. Yhteiskunnan instituutioilla on suuri merkitys siinä, millaisiksi ihmisten jokapäiväisen elämän käytännöt muodostuvat ja minkälainen elämä koetaan normaaliksi. Valtion, kuntien ja muiden julkisten organisaatioiden tulisi nähdä, että niillä on erityisen tärkeä ja arvokas rooli muutoksen edistämisessä ja kestävien käytäntöjen vakiintumisessa ja muuttumisessa osaksi uutta yhteiskuntasopimusta.
Yhteiskunnan instituutioilla on suuri merkitys siinä, millaisiksi ihmisten jokapäiväisen elämän käytännöt muodostuvat ja minkälainen elämä koetaan normaaliksi.
Julkinen valta voi edistää monella tavalla toimijuuden ja rakenteiden välistä kestävän yhteiskuntasopimuksen syntymistä. Julkinen valta voi yhtäältä muuttaa omaa toimintaansa ja samalla luoda edellytyksiä laajemmalle muutokselle. Esimerkiksi kunnat voivat tarjota mahdollisuuksia asukkaille ja yrityksille kestävien valintojen tekemiseen ja toisaalta toimia itse planetaariset reunaehdot huomioiden ja edistäen samalla sosiaalista osallisuutta (Hirvilammi et al., 2023; Jäntti & Haveri 2021). Julkisella vallalla on myös erityinen rooli luoda visioita kestävästä tulevaisuudesta. Kansalaiset puolestaan voivat erilaisin tavoin pyrkiä muuttamaan rakenteita esimerkiksi demokratian keinoin tai osallistumalla muuten, samalla kun pyrkivät toimimaan oikein ja hyvin. Toimijuus ja yhteiskuntasopimus muodostavatkin eräänlaisen itseään ruokkivan kehän, jossa erilaiset toimet voivat joko tukea tai rapauttaa yhteistä sopimusta ja sen perusteita.
Kun erilaiset julkiset instituutiot työskentelevät yhdessä kansalaisten kanssa kestävien toimintatapojen eteen, koko yhteiskunnan kapasiteetti murroksen aikaansaamiseksi vahvistuu (Hirvilammi et al., 2023). Käytännön esimerkkejä tällaisesta kapasiteetin vahvistamisesta ovat esimerkiksi erilaiset verkostot, kuten hiilineutraaliuteen pyrkivien kuntien Hinku-verkosto, joka on mahdollistanut sekä kuntien välisen oppimisen, että kuntalaisten ja yritysten mukaantulon kestävyystyöhön (Karhinen et al., 2021).
Hinku-verkoston tapaan myös julkisia hankintoja edistävä verkostomainen KEINO-osaamiskeskus on kyennyt vahvistamaan kunnallisten toimijoiden kapasiteettia edistää kestävyysmurrosta (Berg et al., 2022). Kuntatasolla on toteutettu myös erilaisia ruohonjuuritason toimijoita yhteentuovia murrosagenttiprosesseja, joissa esimerkiksi maakunnan liitto, seurakunnat, kansalaisaktiivit ja yhteiskunnalliset yritykset ovat voineet muotoilla yhteisiä tavoitteita ja tehneet niitä myös paikallisesti ja alueellisesti tunnetuiksi ja vieneet uusia käytäntöjä osaksi hallinnon prosesseja (Pirkanmaan liitto, 2021). Kunnilla on myös erityinen rooli uusien kestävien innovaatioiden leviämisessä. Kunta voi esimerkiksi tarjota kestävyyttä edistäviä ratkaisuja kehittäville yrityksille mahdollisuuksia päästä markkinoille (Peltomaa & Tuominen, 2022). Voisikin pohtia, onko nimenomaan hallinnan paikallinen taso eli Suomessa kunnat se paikka, jossa kestävän yhteiskuntasopimuksen askelmerkit sovitetaan niin, että lähtökohdaksi asetetaan ympäristön reunaehdot ja sosiaalisen osallisuuden vahvistaminen?
Vastuita ja velvollisuuksia
Yhteiskuntasopimuksesta puhuttaessa huomio keskittyy usein erilaisiin oikeuksiin. Yhtä tärkeää olisi kuitenkin keskustella, millaisia rooleja ja vastuita erilaisilla yhteiskunnan toimijoilla on tämän sopimuksen rakentamisessa. Miten esimerkiksi yritysten vastuu osana uutta yhteiskuntasopimusta ymmärretään? Mielletäänkö se 1900-luvun yhteiskuntasopimuksen mukaiseksi työnantajan rooliksi, osakeyhtiölain mukaiseksi velvollisuudeksi tuottaa voittoa osakkeenomistajille vai yhteiskunnallisen yrityksen tapaan ensisijaisesti pyrkiä tekemään yhteiskunnallista hyvää? Kansalaisyhteiskunnan ruohonjuuritasolta nousee jatkuvasti uusia käytäntöjä, jotka voivat kyseenalaistaa vallitsevia normeja mutta myös opettaa sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämpiä tapoja toimia (Kyrönviita & Wallin, 2022; Rikala, Wallin & Sjöblom, 2023). Miten ruohonjuuritasolla työskentelevien kansalaisten ja järjestöjen ajamaa positiivista muutosta tuetaan?
Onko kansalaisten vastuulla osallistua vaaleihin, käydä töissä ja maksaa veroja? Vai onko kansalaisen velvollisuutena edistää kestävyyttä esimerkiksi vastuullisin kulutusvalinnoin, vapaaehtoistyössä toimien tai oman asuinyhteisön, kaupunginosan tai kunnan toimintaan osallistuen? Vaatiiko kestävä yhteiskuntasopimus yrityksiltä, kansalaisilta ja julkiselta vallalta uudenlaista aktiivisuutta? Miten julkinen valta, esimerkiksi kunnat voivat tukea kansalaisosallistumista?
Työn murroksessa sekä yritysten rooli, yhteiskunnan työnteko ja työntekijät sekä kansalaisuus tulisi ajatella uudelleen. Ilmeisinä esimerkkeinä ovat vaikkapa erilaiset alustatalouden tuottamat epävarmat työolot, pakolaisten osallistuminen työmarkkinoille sekä monenlainen harmaan talouden sisään jäävä yritteliäisyys, mutta myös työmarkkinoiden ulkopuolella tehtävä hoivatyö, jotka haastavat perinteisen kolmikantaisen jaon työnantajiin, työntekijöihin ja julkisen valtaan näiden säätelijänä.
Ekososiaalinen yhteiskuntasopimus voisikin tarkoittaa sitä, että pelkkään demokraattiseen järjestelmään ja työmarkkinoille osallistumisen ohella yhteiskunnan jäsenet voisivat myös aktiivisesti pyrkiä tuottamaan kestävämpää yhteiskuntaa esimerkiksi ekologista ja sosiaalista kestävyyttä edistävän vapaaehtoistyön avulla. Tämä tarkoittaisi kansalaisuuden ja kansalaisen toimijuuden ymmärtämistä nykyistä laajemmin.
Muutoksen hyväksyttävyys
Uuden yhteiskuntasopimuksen taustalla on jaettu tahto muutokselle. Muutokset eivät kuitenkaan ole ongelmattomia, saati että niistä saavutettaisiin täydellinen yksimielisyys. Äärimmäisen tärkeää on, kuinka ihmiset hyväksyvät tarpeen kestävyysmurroksen suuntaiseen muutokseen. Kysymys on siis myös toiminnan oikeutuksesta ja oikeudenmukaisuudesta. Muutoksen oikeudenmukaisuus on suorassa suhteessa toimijuuteen. Ekososiaalinen sopimus lopulta toteutuu vain kansalaisten, yhteisöjen, yritysten ja julkisen sektorin organisaatioiden käytännöissä.
Kyseessä onkin yhteiskuntateorian ikuinen kysymys. Yhteiskunnan jäsenet toimivat yhteiskunnallisten rakenteiden ehdoilla, ja samalla uusintavat sekä näitä rakenteita että normaaliksi koettua toimintaa jokapäiväisen elämän käytännöissä. Kestävän yhteiskunnan tekeminen on osa jokapäiväisen elämän muutosta. Sen tekevät ihmiset ja ihmisten muodostamat yhteisöt, kun he tekevät arjen valintoja, osallistuvat kansalaistoimintaan, äänestävät tai perustavat uusia yrityksiä. Näin he vahvistavat kestävämpää tapaa olla osa yhteiskuntaa. Tähän työhön tarvitaan sekä jaettua visiota halutusta tulevaisuudesta että mahdollisuuksia toimia sen eteen.
Kestävä yhteiskuntasopimus -kirjoitussarjassa ORSI-hankkeen tutkijat tarkastelevat kestävyysmurrosta yhteiskuntasopimusajattelun avulla. ORSI: kohti ekohyvinvointivaltiota -tutkimushankkeen tarkoituksena on tutkia, millaisilla ohjauskeinoilla yhteiskunnat voisivat siirtyä toimimaan planeetan kestokyvyn rajoissa mahdollisimman reilusti.
Yhteiskuntasopimusajattelu tarjoaa tähän apuvälineitä. Yhteiskuntasopimuksella ei tarkoiteta kirjaimellista sopimusta, vaan niitä odotuksia, joita yhteiskunnan jäsenillä on toistensa ja koko yhteiskunnan toimintaa koskien, sekä niitä lakeja, sopimuksia, rakenteita, instituutioita ja käytäntöjä, joiden kautta odotuksiin vastataan.
Kirjoitussarja kytkeytyy laajempaan keskusteluun ekososiaalisesta yhteiskuntasopimuksesta.
Yhteiskuntasopimusteorian klassikot, kuten Thomas Hobbes, John Locke ja Jean Jacques-Rousseau tarkastelivat erityisesti hallitsijan ja hallittujen välistä suhdetta. Viime vuosisadalla yhteiskuntasopimuksen käsittein on puhuttu myös työstä ja pääomasta, varallisuuden jakautumisesta, sukupuolten välisisistä suhteista ja globaalin etelän ja pohjoisen suhteesta.
Ekososiaalisen yhteiskuntasopimuksen idea on, että ympäristökriisien todellisuus ja ihmisten suhde muunlajisiin on otettava huomioon. Miten meidän tulisi muuttaa yhteiskuntamme keskeisiä toimintaperiaatteita, jotta planeetta säilyisi elinkelpoisena?
ORSI järjestää myös keskustelun ekosisiaalisesta yhteiskuntasopimuksesta tiistaina 14.5.2024 klo 9-11 Tiedekulmassa Helsingissä.
Lähteet
Berg, A., Alhola, K., Peltomaa, J., & Tietari, S. (2022). Developing together: the Finnish way of promoting sustainable public procurement. Journal of Public Procurement, 22(4), 245-264.
Gross, J., & Vostroknutov, A. (2022). Why do people follow social norms?. Current Opinion in Psychology, 44, 1-6.
Hirvilammi, T., Peltomaa, J., Pihlajamaa, M., & Tiilikainen, S. (2023). Towards an eco-welfare state: Enabling factors for transformative eco-social initiatives. European Journal of Social Security, 13882627231195724.
Jäntti, A. & Haveri, A. (2021) Uusi paikallisuus korostaa kaupunkiyhteisöjen merkitystä kestävän muutoksen tekijöinä. Teoksessa Kaupungit murroksessa. Kaupunkitutkijoiden puheenvuoroja tulevaisuuden kaupungeille. Helsingin kaupunki.
Karhinen, S., Peltomaa, J., Riekkinen, V., & Saikku, L. (2021). Impact of a climate network: The role of intermediaries in local level climate action. Global Environmental Change, 67, 102225.
Kempf, I., & Hujo, K. (2022). Why recent crises and SDG implementation demand a new eco-social contract. Financial Crises, Poverty and Environmental Sustainability: Challenges in the Context of the SDGs and Covid-19 Recovery, 171-186.
Kyrönviita, M., & Wallin, A. (2022). Building a DIY skatepark and doing politics hands-on. City, 26(4), 646–663.
Rikala, S., Wallin, A. & Sjöblom, J. (2023). Miten sosiaalista kestävyyttä tehdään? Ruohonjuuritason toimijoiden sosiaaliset käytännöt entisen tehdasalueen elävöittämisessä. Sosiologia, 60(1), 5–21.
Peltomaa, J., & Tuominen, A. (2022). The orchestration of sustainable mobility service innovations: understanding the manifold agency of car sharing operators. Journal of Environmental Planning and Management, 65(4), 630-649.
Pirkanmaan liitto (2021) Pirkanmaan tulevaisuustarina. Inspiraatiota ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään kehittämiseen. Pirkanmaan liitto.
Rousta, K., Ordoñez, I., Bolton, K., & Dahlén, L. (2017). Support for designing waste sorting systems: A mini review. Waste Management & Research, 35(11), 1099-1111.
UNRISD, 2022. Crises of inequality shifting Shifting Power for a New Eco-Social Contract. UNRISD Flagship Report. 348 p.
