Vaikka suomalaisilla on varsin korkea luottamus ja tyytyväisyys demokratiaan sekä uutismediaan, tutkimuksissa kritiikkiä on kohdistunut kansalaisten mielipiteiden vähäiseen huomioimiseen (Simonen ym. 2021; Tilastokeskus 2022). Esimerkiksi OECD:n raportti suosittelee yhdenvertaista mielipiteiden huomioon ottamista sekä laajempaa vuoropuhelua kansalaisten kanssa. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ja Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksen selvityksen mukaan yhdenvertaisen viestintä- ja mediakulttuurin edistäminen edellyttää moniäänisyyden lisäämistä ja median esitystapojen tarkempaa huomioimista, kuten sitä kenen näkökulmasta sisältö on tuotettu ja ketkä jäävät näkymättömiin. (OECD 2021; Kanerva ym. 2022)

Tutkimuksessa kysyimme mitä mahdollisuuksia kansalaisilla on ollut osallistua mediajulkisuuteen valtavirrasta poikkeavilla näkemyksillä tai tiedolla, ja minkälaisia rajoituksia he ovat kohdanneet? Valtavirrasta poikkeaviksi aiheiksi olimme valinneet ajankohtaisen koronapandemian hallintaan liittyvän kritiikin sekä vaihtoehtoiset ja täydentävät hoitomuodot. Kutsuimme näitä mediajulkisuuden hankaliksi aiheiksi. Mediajulkisuudella tarkastelemme sekä journalistisesti tuotettuja että sosiaalisen median julkaisukanavia.

Haastateltavien motiivina oli osallistua mediajulkisuuteen rakentavasti ja erilaisia näkemyksiä tai tiedonlähteitä esittäen. He näkivät vaihtoehtoisia hoitoja koskevan journalistisen mediajulkisuuden yksipuolisena ja koronakriisiä koskevat keskustelumahdollisuudet rajallisina.

Tutkimusta varten haastattelimme seitsemäntoista kansalaista, jotka pyrkivät osallistumaan mediajulkisuuteen hankalilla terveysaiheilla. Osa haastateltavista oli julkaissut terveysaiheisiin liittyviä sisältöjä yhdistysten sivuilla tai sosiaalisessa mediassa, osa kertonut näkemyksistään journalistisessa mediassa kuten sanomalehdessä tai televisio-ohjelmassa. Haastateltavien motiivina oli osallistua mediajulkisuuteen rakentavasti ja erilaisia näkemyksiä tai tiedonlähteitä esittäen. He näkivät vaihtoehtoisia hoitoja koskevan journalistisen mediajulkisuuden yksipuolisena ja koronakriisiä koskevat keskustelumahdollisuudet rajallisina.

Syrjäyttämisen kokemukset murensivat luottamusta valtamediaan

Merkittävin osallistumista ja moniäänisyyttä rajoittava kritiikki kohdistui valtamediaan. Tutkimusaineistomme haastateltavat kokivat, että useita valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä on syrjitty, niputettu ja hiljennetty. Tämä on ilmennyt esimerkiksi vaihtoehtohoitoja koskevan tiedon ja ammattilaisten vähättelemisenä tai koronarajoituksia kritisoivien ihmisten ja ääriliikkeiden yhteen niputtamisena. Terveysalalla toimiva haastateltu kertoi kauhistuneensa vaihtoehtohoitajien liittämisestä Ukrainan sotaan: ”- – uutismedia jakoi jutun siten, että vaihtoehtohoitoihin innostuneet terveysgurut jakavat Venäjä-propagandaa. Sehän on ihan hirveätä, älyttömän loukkaavaa.”

Haastateltavat olivat loukkaantuneita ja usein yllättyneitä heidän näkemyksiinsä kytkeytyvästä nimittelystä ja syyllistämisestä, jota he olivat kohdanneet sekä valtamediassa että sosiaalisessa mediassa. Erityisen syrjäyttäväksi haastateltavat kokivat kuitenkin valtamedian käyttämän nimittelyn, kuten ”koronadenialistit” tai ”uskomushoidot”. Monet haastateltavat kuvasivat valtamediaa yhteiskunnan näyteikkunana, joka kertoo yleisistä ajattelutavoista. Tästä syystä media saattaa myös aiheuttaa syrjässä olemisen kokemuksia yleisistä ajattelutavoista poikkeaville ihmisille.

Tilanne voi johtaa ihmisten vetäytymiseen samanmielisten keskusteluryhmiin, mikä puolestaan vahvistaa vastakkainasettelua.

Syrjäyttämisen kokemukset erityisesti valtamedian taholta murensivat haastateltavien luottamusta mediaan ja siihen osallistumisen mahdollisuuksiin. Luottamuksen menettäminen näkyi esimerkiksi tilanteessa, jossa vaihtoehtohoitoalan asiantuntija kieltäytyi osallistumispyynnöstä valtamedian keskusteluohjelmaan, koska hän arveli joutuvansa ohjelmassa ”huuhaahörhön” rooliin. Tilanne voi johtaa ihmisten vetäytymiseen samanmielisten keskusteluryhmiin, mikä puolestaan vahvistaa vastakkainasettelua (ks. Brandsma 2017) ja epäilevää suhtautumista demokraattisesti toimivaan yhteiskuntaan. Myös omassa tutkimuksessamme osa haastatelluista kertoi siirtyneensä julkaisualustoille, joissa keskustelu oli sallivampaa. Hiljentämisen kokemukset voivat myös johtaa kehämäiseen ”hiljaisuuden spiraaliin”, jolloin osa kansalaisista vaikenee, jotta eivät joutuisi sosiaalisesti eristetyiksi näkemystensä vuoksi (Noelle-Neumann & Petersen 2004).

Sosiaalinen media, blogi tai järjestön sivusto mahdollistivat monien haastateltavien osallistumisen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaietuista aiheista puhumiseen. Useimpien haastateltavien mielestä moniäänisyyden kuunteleminen kuuluu kuitenkin myös valtavirtamedian tehtäviin.

”Tietyistä aiheista ei ole lupa puhua”

Vaihtoehtoiset näkemykset, hoidot tai tutkimustulokset jäivät haastateltavien mukaan usein näkymättömiin tai haitallisiksi leimatuiksi. Haastatellut pitivät tärkeänä julkista keskustelua kyseenalaisten hoitojen tai esimerkiksi syöpähoidoista kieltäytymisen vaaroista, mutta halusivat nostaa esiin myös vaihtoehtohoitojen käytöstä tehdyt tutkimukset ja monien kokeman avun, jotka ovat jääneet haastateltavan kuvaaman ”sensaatioväritteisen” mediajulkisuuden varjoon.

Haastateltavat tulkitsivat median tarjoamaa mielikuvaa vaihtoehtohoidoista usein taloudellisten ja poliittisten sidonnaisuuksien värittämäksi. Esimerkiksi vaihtoehtoisten hoitojen ”huuhaaksi” leimaaminen saatettiin nähdä juontuvan lääketeollisuuden intresseistä, mikä heijastuu median haastateltaviksi valitsemien lääkäreiden lausuntoihin. Tutkimuksen haastateltavien mukaan nämä sidonnaisuudet vaikuttavat siihen, keitä päästetään ääneen ja mitä julkaistaan. Haastateltu terveysalan asiantuntija koki, että ”media polkee tieteen avoimuutta ja mahdollisuutta kertoa valtamediassa täydentäviä hoitoja koskevista tutkimustuloksista.”

Sosiaalipsykologiset tekijät näyttäytyivät tutkimuksessamme esteinä julkiseen keskusteluun osallistumiselle.

Sosiaalipsykologiset tekijät näyttäytyivät tutkimuksessamme esteinä julkiseen keskusteluun osallistumiselle. Nämä ilmenivät selkeimmin sosiaalisen median alustoilla, joissa voimakkaat tunnereaktiot erilaisia näkemyksiä kohtaan saattoivat olla hyvinkin vihamielisiä. Sosiaalinen paine sai monet haastateltavat vaikenemaan erilaisista näkemyksistään, kuten koronarokotteiden turvallisuuden epäilemisestä, julkisilla keskusteluareenoilla. Taustalla oli pelko kiusan kohteeksi joutumisesta tai jopa työpaikan menettämisestä.

Eräs tutkimuksemme haastateltava kuvasi kokemustaan terveydenhoidon alalla. Haastateltava oli julkaissut pohdintojaan rokotteista sosiaalisessa mediassa, mikä oli aiheuttanut kollegojen painostusta: ”Tietyistä asioista ei ole lupa puhua tai kysyä, jos kysyy, niin vaiennetaan − −.”

Moniääninen media sietää erimielisyyttä

Tutkimuksemme kautta tunnistimme kansalaisten näkökulmasta keskeisiä moniäänisen mediajulkisuuden esteitä valtavirrasta poikkeavissa ja hankalissa aiheissa, joista merkittävimmät liittyivät näkemysten syrjimiseen, leimaamiseen sekä sosiaalipsykologisiin tekijöihin, jotka tuottavat sosiaalista painetta pysyä hiljaa. Vaikka tutkimusaineistomme oli hyvin rajallinen, mikä johtui osittain kohdejoukon varautuneisuudesta hankalien aiheiden käsittelyyn, analyysimme saattoi nostaa esiin mediajulkisuuden moniäänisyyttä rajoittavia tekijöitä.

Erilaisia näkemyksiä rajoittavat ja syrjäyttävät median käytännöt voivat pahimmillaan johtaa moniäänistä keskustelua sallivan keskustelukulttuurin hiipumiseen ja polarisaation vahvistumiseen. Nämä mahdolliset vaikutukset saattavat jäädä huomaamatta nykyisessä mediakriittisessä keskustelussa ja tutkimuksessa, jos huomio on keskittynyt yksipuolisesti erilaisten uhkien, kuten väärän tiedon torjumiseen.

Erilaisia näkemyksiä rajoittavat ja syrjäyttävät median käytännöt voivat pahimmillaan johtaa moniäänistä keskustelua sallivan keskustelukulttuurin hiipumiseen ja polarisaation vahvistumiseen.

Tutkimuksemme haastatteluaineiston mukaan hankalissa ja kiistanalaisissa aiheissa moniäänisyyden toteutuminen voi olla haastavaa. Osallistuvaa mediajulkisuutta tukisivat vaihtoehtoisten ja kriittistenkin näkemysten pääsy julkisuuteen ilman niiden leimaamista, mitätöimistä tai perusteetonta vääriksi ja vaarallisiksi niputtamista. Mediajulkisuuden moniäänisyyttä olisi tärkeää mitata myös laadullisesti, eli onko se erilaisia ihmisiä näkökulmineen arvostavaa?

Tutkimus toteutettiin osana Media-alan tutkimussäätiön rahoittamaa Reilu media. Vaientamisesta kunnioittavaan moniäänisyyteen -hanketta (2021–2024). Teksti perustuu vertaisarvioitavana olevaan artikkeliin inklusiivisen mediajulkisuuden esteistä ja mahdollisuuksista.

Lähteitä

Brandsma, Bart. 2017. Polarisation: Understanding the dynamics of us versus them. BB in media. the Netherlands.

Kanerva, A., Lahtinen, E. ja Oksanen-Särelä, K. 2022. Näkökulmia mediakasvatukseen ja medialukutaitojen yhdenvertaisuuteen. Helsinki: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Kantanen, H. ja Koskela, M. 2022. Poikkeuksellinen pandemiaviestintä. Julkaisussa Koskela, Merja ja Kantanen, Helena. Poikkeuksellinen viestintä. Helsinki: ProCom, 14–28.

Noelle-Neumann, E. ja Petersen, T. 2004. The spiral of silence and the social nature of man. Teoksessa Handbook of Political Communication, 339-356. Lawrence Erlbaum, London.

OECD 2021. Civic Space Scan of Finland. OECD Public Governance Reviews, OECD Publishing, Paris: https://doi.org/10.1787/f9e971bd-en.

Simonen, J, Westinen, J., Pitkänen, V. ja Heikkilä, A. 2021. Luottamusta ilmassa, mutta kuinka paljon? Tutkimus eri sukupolvien luottamuksesta yhteiskunnan instituutioihin. E2-tutkimus.

Tilastokeskus 2022. Kansalaispulssi 27.1.2022.