Nykyinen länsimainen yhteiskuntasopimus perustuu lupaukselle siitä, että kulutustuotteet tulevat aina vain saavutettavammaksi yhä suuremmalle osalle yhteiskuntaa. Materiaalisen hyvinvoinnin kasvu on tapahtunut ilmaston ja luonnon kustannuksella. Euroopassa monia tuotannon ominaispäästöjä on pystytty pienentämään, mutta samalla haitat on yhä useammin ulkoistettu kehittyviin maihin. Teollistuneiden maiden korkean elintason on osaltaan saavutettu kehittyviin maihin ulkoistettujen päästöjen, paikallisten ympäristöhaittojen, sekä sosiaalisten ongelmien myötä. Sama asetelma uhkaa toistua myös osana ilmastonmuutoksen hillintään tähtääviä toimia. Millainen siirtymä vahvistaisi globaalia oikeudenmukaisuutta?

Siirtymä vähähiiliseen yhteiskuntaan on samanaikaisesti globaalin ja paikallisen tason muutos, jossa paikalliset energiajärjestelmät muuttuvat fossiilisia polttoaineita hyödyntävistä mineraaleja ja uusiutuvia energialähteitä hyödyntäviksi kokonaisuuksiksi. Tämä kasvattaa globaalia resurssitarvetta (Blanco ym., 2022) ja lisää kilpailua mineraalirikkaista maista ja kriittisistä raaka-aineista. Vihreä siirtymä edellyttää merkittäviä investointeja vähäpäästöisiin teknologioihin ja infrastruktuureihin, kuten akkuihin, tuulivoimaloihin ja aurinkopaneeleihin. Näiden käyttöönotto edellyttää kuitenkin huomattavia raaka-ainevarantoja. Monet näistä raaka-aineista, kuten litium ja koboltti, ovat merkittävin osin peräisin kehittyvien maiden maaperästä. Heikosti säädelty ja valvottu louhinta aiheuttaa siellä monin paikoin ympäristöllisiä ja sosiaalisia haittoja (Kalantzakos, 2020).

Siirtymä uusiutuviin energialähteisiin suomalaisessa kunnassa saattaa lisätä kaivostoimintaa esimerkiksi Perussa. Kaivostoiminta yhdistää paikalliset yhteiskunnalliset muutokset ja mineraalivarannot globaaleihin tuotantoketjuihin. Sen lisäksi, että vihreä siirtymä tekee näkyväksi globaalit materiaaliset riippuvuussuhteet, se nostaa esiin myös kysymyksen globaaleista eriarvoisuuksista, sillä ihmisryhmien vaikutusmahdollisuudet kaivostoiminnan haittojen jakautumiseen ovat eriarvoiset.

Tämän dynamiikan vuoksi vihreän siirtymän vaatimien muutosten kerrannaisvaikutukset voivat tuntua aivan eri maantieteellisellä alueella kuin itse muutos. Käytännössä siirtymä uusiutuviin energialähteisiin suomalaisessa kunnassa saattaa lisätä kaivostoimintaa esimerkiksi Perussa. Kaivostoiminta yhdistää paikalliset yhteiskunnalliset muutokset ja mineraalivarannot globaaleihin tuotantoketjuihin. Sen lisäksi, että vihreä siirtymä tekee näkyväksi globaalit materiaaliset riippuvuussuhteet, se nostaa esiin myös kysymyksen globaaleista eriarvoisuuksista, sillä ihmisryhmien vaikutusmahdollisuudet kaivostoiminnan haittojen jakautumiseen ovat eriarvoiset. Kestävyysmurroksessa kehittyneiden maiden ympäristölliset ja sosiaaliset edistysaskeleet voivat toteutua kehittyvien maiden luonnon ja mineraalivarantojen kustannuksella. Tämä on huolestuttava kehityssuunta, sillä se pahentaa globaaleja epäkohtia ja paikallisia ympäristöongelmia entisestään.

Luonnonvarojen löytöretki

Hiilidioksidipäästöjen nopea ja tehokas vähentäminen luopumalla fossiilisista energialähteistä on keskeisin tapa hillitä ilmastonmuutosta. Kriittiset raaka-aineet ja niiden saatavuus on tämän tavoitteen kannalta ratkaisevaa. Esimerkiksi energiantuotannon ja liikenteen ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää nyt näköpiirissä olevilla tekniikoilla huomattavaa määrää erilaisia mineraaleja ja metalleja. Näiden raaka-aineiden merkityksen kasvu on johtanut laajaan globaaliin konsensukseen siitä, että tiettyjen kaivosmineraalien etsimistä ja tuotantoa on lisättävä nopeasti.

Kehittyvät maat Afrikassa ja Etelä-Amerikassa sekä Kiina ovat merkittäviä mineraalien lähteitä koko maailmalle. Esimerkiksi Kongon demokraattinen tasavalta tuottaa 69 prosenttia maailman koboltista (Gulley, 2022). Maan kaivosteollisuutta on vuosikausia kritisoitu muun muassa lapsityövoiman käytöstä sekä hengenvaarallisista työoloista (Mancini ym., 2021). Myös muun muassa Kiina, Zimbabwe, Etelä-Afrikka, Chile, Peru sekä Brasilia ovat vihreän siirtymän kannalta tärkeiden kriittisten raaka-aineiden lähteitä. Kaivokset sijaitsevat useissa maissa herkkien ekosysteemien lähiympäristössä ja muodostavat merkittävän riskin luonnon monimuotoisuudelle.

Kaivosteollisuus on myös geopoliittisten pohdintojen kohde. Kiina on monen kriittisen mineraalin ja metallin suurin tuottaja. Vihreän siirtymän myötä Eurooppa on tullut riippuvaiseksi kiinalaisista raaka-aineista. Kiinasta irtautuminen on otettu Euroopassa poliittiseksi prioriteetiksi. Tämä on lisännyt globaalia kilpailua kaivannaisteollisuudesta ja paineita kaivosinvestointien lisäämiseen niin kehittyneissä kuin kehittyvissäkin maissa. Myös Venäjällä on merkittäviä mineraalivaroja. Se on muun muassa maailman kolmanneksi suurin nikkelin tuottajamaa ja Ukrainan sota on nostanut nikkelin maailmanmarkkinahintaa huomattavasti.

Suomi on yksi maailman houkuttelevimpia maita kaivosteollisuuden investoinneille, ja metallien kotimainen kaivostuotanto on moninkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vaikka rikasteiden tuotanto on kasvanut merkittävästi, se ei vielä riitä kattamaan edes kotimaista kysyntää. Onkin nähtävissä laajaa kiinnostusta suomalaisen kaivostoiminnan laajentamiseen. Suomessa kaivostoimintaa edistetään esimerkiksi kansallisessa akkustrategiassa (TEM, 2021), jossa kaivosteollisuus nähdään edellytyksenä kotimaisen akkuteollisuuden kehitykselle. Kaivostoiminnan laajentamista perustellaan vihreällä siirtymällä, liiketoimintamahdollisuuksilla sekä huoltovarmuudella.

Suomessa kaivostoimintaa edistetään esimerkiksi kansallisessa akkustrategiassa (TEM, 2021), jossa kaivosteollisuus nähdään edellytyksenä kotimaisen akkuteollisuuden kehitykselle. Kaivostoiminnan laajentamista perustellaan vihreällä siirtymällä, liiketoimintamahdollisuuksilla sekä huoltovarmuudella.

Vaikka kaivosten toivottavuudesta on käyty debattia jo pitkään, kaivosalan toimialaraportissa (Vasara ym., 2022) korostetaan, että yhteiskunnan raaka-aineriippuvuuden ymmärtäminen ei ole levinnyt riittävän laajalle, mikä nähdään esteenä toimialan kasvulle. Merkittäviä avauksia on kuitenkin jo nähtävissä. Esimerkiksi Kokkola, joka sijaitsee Euroopan suurimpien litiumvarantojen äärellä, on ottanut kaivos- ja akkuteollisuuden aluekehittämisen prioriteetiksi tavoitellen uusia mahdollisuuksia talouskasvulle ja työllisyydelle.

Rikkauksien ristiriidat

Kaivostoiminnan vaikutukset ympäristöön, talouteen ja yhteiskuntaan ovat monitahoisia ja usein ristiriitaisia. Vaikka suurin osa käyttämistämme mineraaleista tuodaan muualta, kaivostoiminnan haittapuolet ovat näkyvillä myös Suomessa. Yhtäältä kaivosteollisuuden kasvu voi edistää vihreän siirtymän tavoitteita ja auttaa vähentämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Toisaalta kaivostoiminnalla on merkittäviä haittoja muun muassa luonnon monimuotoisuudelle ja vesistöille. Louhinta ja malmien käsittely voivat aiheuttaa lajikatoa, vesistöjen pilaantumista ja sekä muita ympäristöhaittoja.

Suomessa kaivostoiminta on neljänneksi merkittävin lajikadon aiheuttaja (Natunen, 2022; Hyvärinen ym., 2019). Ennaltaehkäisyä ja seurantaa vaikeuttaa se, että ympäristöhaitat karttuvat usein hitaasti, eivätkä ne ole helposti havaittavissa. Lisäksi Suomen mineraaliesiintymät ovat pitoisuuksiltaan melko köyhiä, joten kiveä louhitaan suuria määriä. Mineraalijätteiden osuus on noin 91 % koko Suomen jätekertymästä. Valtaosa siitä on peräisin kaivostoiminnasta ja louhinnasta. Hiljattain kiinnostus on laajentunut maanpäällisestä kaivostoiminnasta myös matalille merialueille kuten Itämereen. Ymmärrys merenpohjan kaivostoiminnan ympäristövaikutuksista on kuitenkin puutteellista, ja vaikutukset ovat lähtökohtaisesti ristiriidassa suojelu- ja kestävyystavoitteiden kanssa (Kaikkonen, 2023).

Vaikka kaivostoiminnan lisäämistä nimenomaan Suomessa perustellaan sillä, että Suomessa kaivostoiminta olisi eettisempää kuin muualla, nykyinen sääntely ei kuitenkaan edellytä kovin suurta vastuullisuutta kaivosyrityksiltä.

Myös taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset ovat kiistanalaisia. Kuntajohtajat ovat olleet huolissaan malmin etsinnän vaikutuksista kiinteistöjen arvoon ja yrittäjien investointihaluun. Kaivoshankkeiden on todettu vähentävän matkailuelinkeinon mahdollisuuksia ja tuottavan paikallisia terveyshaittoja (Hietala ym., 2014). Tämän vuoksi helmikuussa 2023 hyväksyttiin uusi kaivoslaki, joka lisää kuntien ja maanomistajien päätösvaltaa kaivosasioissa. Kaivoslakiuudistusta on kuitenkin kritisoitu siitä, että esimerkiksi kansallispuistoja, luonnonsuojelualueita, tärkeitä pohjavesialueita tai alkuperäiskansojen elinkeinon kannalta tärkeitä kotiseutualueita ei ole suljettu pois malminetsinnästä, ja siten mahdollisesta kaivostoiminnasta. Myös alueellisen päätösvallan lisääminen on aiheuttanut kritiikkiä, sillä talousvaikeuksista kärsivät kunnat saattavat avata arvokkaita maa-alueita louhinnalle toivoessaan kaivosteollisuuden tuovan euroja alueelle. Ekologinen pitkän aikavälin kestävyys jää usein jalkoihin sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden korostuessa.

Kansallisesti ja paikallisesti on koettu kohtuuttomana, että pääosin ulkomaiset kaivosyhtiöt saavat hyödyntää Suomen uusiutumattomia mineraalivaroja kohtuuttoman edullisesti (Kari ym. 2021). Tilanteen korjaamiseksi on valmisteltu kaivosveroa, mutta sen valmistelua on kritisoitu kunnianhimottomaksi (Kari, 2022). Vero on viivästynyt, mikä on herättänyt lisää huolta toimialan kestävyydestä. Vaikka kaivostoiminnan lisäämistä nimenomaan Suomessa perustellaan sillä, että Suomessa kaivostoiminta olisi eettisempää kuin muualla, nykyinen sääntely ei kuitenkaan edellytä kovin suurta vastuullisuutta kaivosyrityksiltä.

Ympäristökonfliktien eteneminen Eurooppaan

Erityisesti paikallisyhteisöt ovat ympäri maailmaa kritisoineet kaivosyhtiöiden toimintaa voimakkaasti. Environmental Justice Atlasin (EJA) (Temper ym., 2015) mukaan maailmassa on parhaillaan tai on ollut käynnissä yli 700 kaivosteollisuuteen liittyvää ympäristökonfliktia. EJA:sta nähdään, että kaivosteollisuudesta aiheutuneiden ympäristökonfliktien alueellinen jakautuminen painottuu erityisesti globaaliin etelään. Mielenosoitukset ja konfliktien riski globaalissa pohjoisessa on lisännyt painetta ulkoistaa paikalliset kaivoshankkeet ulkomaille.

Kaivannaisteollisuuden levittäytyessä uusille alueille myös länsimaissa silmät alkavat avautua kehitettävien ja käytössä olevien tuotteiden ja infrastruktuurin todellisille kustannuksille. Lisääntyvissä määrin Suomessa ja muualla Euroopassa on viime vuosina havaittu huolta ja vastustusta kaivostoiminnan vaikutuksista. Esimerkiksi Suomessa on järjestetty useita kaivoshankkeiden vastaisia mielenosoituksia, ja vastaavia vastareaktioita on esiintynyt myös muissa Euroopan maissa, kuten Portugalissa, Saksassa, Ruotsissa, Norjassa ja Espanjassa. Kansalaiset ja ympäristöjärjestöt ovat huolissaan kaivostoiminnan aiheuttamista ympäristöhaitoista, kuten lajikadosta, vesistöjen pilaantumisesta ja saastumisesta.

Samaan aikaan Euroopan unioni on tunnistanut resurssiriippuvuuden vähentämisen merkittäväksi haasteeksi. Euroopan komissio on valmistellut kriittisiä raaka-aineita koskevaa asetusta (Critical Raw Materials Act, CRMA), jonka tavoitteena on lisätä merkittävästi kriittisten materiaalien kaivannaistoimintaa ja käsittelyä Euroopassa. Marraskuussa 2023, Euroopan parlamentti ja neuvosto pääsivät yksimielisyyteen asetuksen sisällöstä ja tällä hetkellä se odottaa molempien tahojen virallista hyväksyntää. Asetuksen mukaan kaivoksia voitaisiin perustaa jatkossa kevyemmin, vaikka ne olisivat ristiriidassa muun EU-lainsäädännön kanssa, liittyen esimerkiksi luonnon- ja lajiensuojeluun. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten Euroopan unioni voi tasapainottaa taloudelliset tavoitteet ja ympäristönsuojelun tarpeet kaivostoiminnan osalta, ja kenellä on mahdollisuus vaikuttaa kaivosteollisuuden haittojen jakautumiseen.

Marginaalissa ja malmien armoilla

Samalla kun kysymys kaivosteollisuuden paikallisista luontohaitoista aiheuttaa yhä vahvempaa huolta Euroopassa, vihreän siirtymän haittojen globaali epätasa-arvoinen jakautuminen on ollut pitkään jatkunut trendi, mikä ilmentää tämänhetkisen yhteiskuntasopimuksen heikkouksia. Kaivoskysymys tarjoaa mahdollisuuden pohtia globaalin eriarvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden kysymyksiä yhteiskuntasopimusta uudistettaessa. Neuvotellessamme yhteiskuntasopimusta uudelleen, on syytä pohtia, miten siirtymä planetaaristen rajojen puitteisiin saadaan toteutettua globaalisti oikeudenmukaisesti. Kysymys koskee myös sitä, miten ja millaiset ihmisryhmät voivat neuvotella kestävyyssiirtymän ympäristöhaittojen jakautumisesta paikallisesti ja globaalisti.

Kaivannaisteollisuuden ilmenemismuodot ja konfliktit korostavat, että valtioiden ja alueiden väliset keskinäisriippuvuudet on huomioitava tarkemmin yhteiskuntasopimusta uudistaessa. Samalla on pidettävä mielessä, että kysymys ei ole ainoastaan ympäristökonfliktien sijainnista vaan viime kädessä siitä, kenellä on valtaa vaikuttaa kaivostoiminnan hyötyjen ja haittojen jakautumiseen, ja miksi. Myös eri alueiden sisällä on ryhmiä, joilla on toisia paremmat mahdollisuudet vaikuttaa kaivoshankkeiden toteutumiseen. Esimerkiksi Chilen Atacaman alueen alkuperäiskansojen neuvotteluvoima voi jäädä vähäiseksi, koska heidän maaoikeuksiaan ei tunnusteta (Lorca ym., 2022). Myös Suomessa huonossa taloudellisessa tilanteessa olevien kuntien neuvotteluvara kaivosteollisuuden intressejä kohtaan on rajallisempi, jos kaivos tuo kunnalle elintärkeitä verorahoja.

Myös Suomessa huonossa taloudellisessa tilanteessa olevien kuntien neuvotteluvara kaivosteollisuuden intressejä kohtaan on rajallisempi, jos kaivos tuo kunnalle elintärkeitä verorahoja.

Huoli siitä, että siirtymä vähähiilisiin yhteiskuntiin tehdään globaalin etelän luonnon ja kansojen kustannuksella, on nostettu esiin muun muassa helmikuussa 2023 julkaistussa ekososiaalisen energiatransition manifestissa (FPIF, 2023). Manifestin allekirjoittajat korostavat, että globaalin etelän merkittävästi velkaantuneilla valtioilla on heikot lähtökohdat neuvotella uusien kaivos- ja infrastruktuurihankkeiden ehdoista, vaikka hankkeet tuottaisivat merkittäviä haittoja luonnolle ja alkuperäiskansoille. Heidän näkökulmastaan kestävyysmurros näyttäytyy vahvasti uutena kolonialismin muotona, jossa vanhoja käytäntöjä edistetään vihreän siirtymän kaltaisten otsikkojen alla.

Olisikin tärkeää kiinnittää huomiota vastustuksen ja myönnytysten väliseen dynamiikkaan: kärjistäen voidaan sanoa, että ympäristölle haitallisia hankkeita voidaan vastustaa onnistuneesti alueilla, joissa itsemääräämisoikeus vahva, maaoikeuksia kunnioitetaan, ja joissa kaivostoiminnasta saatava hyöty ei ylitä ympäristöhaitoista koituvaa tappiota. Tämä näkyy globaalisti esimerkiksi siten, että kaivosteollisuuden työpaikat tarjoavat elintärkeitä tulonlähteitä sekä suomalaisille resurssipulasta kärsiville kunnille että globaalin etelän paikallisyhteisöille. Toisaalta globaali kaivostoiminta useimmin aiheuttaa merkittäviä sosiaalisia ja ekologisia haittoja sellaisilla alueilla, joiden asukkaat ovat sosioekonomisesti tai kulttuurisesti marginaalissa.

Globaalin resurssikilpailun vaikutukset, hyödyt ja haitat kytkeytyvätkin läheisesti kysymyksiin demokratiasta, itsemääräämisoikeudesta sekä ihmis- ja ympäristöoikeuksien kunnioituksesta. Alueet ja ihmisryhmät, joilla on huonommat mahdollisuudet vaikuttaa omaan elinpiiriinsä, saattavat joutua helpommin kaivostoiminnan jalkoihin. Onkin tärkeää, että vihreän siirtymän perinteisen resurssi- ja rahalogiikan rinnalle nostetaan kulttuuristen ja sosioekologisten oikeuksien tunnistava ja talousajattelua rajaava yhteiskuntasopimus.

Yhteiskuntasopimuksen kaivoskysymykset

Leicesterin yliopiston soveltavan geologian professori Gawen Jenkin on todennut, että vihreän siirtymän ydinkysymys on, olemmeko valmiita hyväksymään kaivostoiminnan ympäristövaikutukset. Perinteisen talouden ja ympäristön vastakkainasettelun sijaan joudutaan tasapainottelemaan ’vihreää kasvua’ edistävän kaivostoiminnan sekä paikallisten luontohaittojen ja alkuperäiskulttuurien elinkeinojen katoamisen välillä. Voidaan olettaa, että kaivosten kokonaismäärä jatkaa kasvuaan sekä globaalisti että paikallisesti, jos hiilikaivoksia ei samanaikaisesti suljeta (Maus ym., 2022). On varmistettava, ettei siirtymän varjopuolia sysätä heikommassa asemassa olevien huoleksi. Samaan aikaan tarvitaan kansallisesti hyväksyttävä näkemys siitä, millainen kaivostoiminta on sallittua, jotta ilmastotavoitteiden saavuttaminen ei kiihdytä esimerkiksi luontokatoa kohtuuttomasti.

Paikalliset ympäristökonfliktit voivat potentiaalisesti levittää kaivostoiminnan negatiiviset ympäristövaikutukset heikommin hallituille alueille. Kysymys kuuluukin, ketkä voivat aidosti valita haluta kaivoksen omalle elinpiirilleen? Miten tähän kysymykseen löydetään vastauksia tulevaisuudessa? Miten eettinen kaivostoiminta määrittyy? Miten voimme varmistua, että vihreä siirtymä täällä ei aiheuta kohtuutonta haittaa muualla?

Yhteiskuntasopimuksessa olisikin varmistettava, että luonnon hyödyntämistä koskevat päätökset pohjaavat aitoon hyväksyntään. Aito hyväksyntä nähdään perinteisesti muodostuvan vapaaehtoiseen, ennalta annettuun ja tiedoksi annettuun suostumukseen (englanniksi free, prior, informed consent, FPIC). Tässä keskeisenä kysymyksenä on tiedonvälittämisen läpinäkyvyyden lisäksi se, että ne väestöryhmät, joihin kaivannaisteollisuus vaikuttaa, tulevat kuulluksi, ja että heidän tietämisen tapojaan, elinkeinojaan sekä kulttuuriaan kunnioitetaan. Tämänhetkinen yhteiskuntasopimus on perustunut sille, että kulutustuotteet tulevat saavutettavammaksi yhä suuremmalle osalle yhteiskuntaa. Uuden yhteiskuntasopimuksen tulee varmistaa, että uusien ympäristöhaittojen synnyttämistä hillitään, ja että niiden jakautumisessa otetaan huomioon sosioekonominen sekä kulttuurinen solidaarisuus ja oikeudenmukaisuus.

Tämänhetkinen yhteiskuntasopimus on perustunut sille, että kulutustuotteet tulevat saavutettavammaksi yhä suuremmalle osalle yhteiskuntaa. Uuden yhteiskuntasopimuksen tulee varmistaa, että uusien ympäristöhaittojen synnyttämistä hillitään, ja että niiden jakautumisessa otetaan huomioon sosioekonominen sekä kulttuurinen solidaarisuus ja oikeudenmukaisuus.

Toiseksi, vihreän siirtymän vaikuttavuutta on tarkasteltava niin lokaalisti kuin globaalisti. Taloustieteilijä Kate Raworthin (2017) ajatus ‘donitsitaloudesta’ ehdottaa kestävän talouden ohjaamiseen holistista nelitasomallia, jossa entiteetit (esim. valtio, kunnat, yritykset ja yhteisöt) tarkastelevat toimintansa sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia paikallisella ja globaalilla tasolla. Käytännössä tällainen tarkastelu kannustaa ymmärtämään ja ottamaan huomioon vihreän siirtymän vaikutukset holistisesti, arvioimalla esimerkiksi raaka-aineiden ja resurssien tuotantoketjujen kestävyyttä.

Sosiaalinen ulottuvuus Ekologinen ulottuvuus
Paikallinen taso Mitkä ovat siirtymän paikalliset sosiaaliset vaikutukset? Mitkä ovat vihreän siirtymän paikalliset ekologiset vaikutukset?
Globaali taso Mitkä ovat siirtymän globaalit sosiaaliset vaikutukset? Mitkä ovat vihreän siirtymän globaalit ekologiset vaikutukset?

Lähde: Doughnut Economics Action Lab (2020)

Kestävä yhteiskuntasopimus -kirjoitussarjassa ORSI-hankkeen tutkijat tarkastelevat kestävyysmurrosta yhteiskuntasopimusajattelun avulla. ORSI: kohti ekohyvinvointivaltiota -tutkimushankkeen tarkoituksena on tutkia, millaisilla ohjauskeinoilla yhteiskunnat voisivat siirtyä toimimaan planeetan kestokyvyn rajoissa mahdollisimman reilusti.

Yhteiskuntasopimusajattelu tarjoaa tähän apuvälineitä. Yhteiskuntasopimuksella ei tarkoiteta kirjaimellista sopimusta, vaan niitä odotuksia, joita yhteiskunnan jäsenillä on toistensa ja koko yhteiskunnan toimintaa koskien, sekä niitä lakeja, sopimuksia, rakenteita, instituutioita ja käytäntöjä, joiden kautta odotuksiin vastataan.

Kirjoitussarja kytkeytyy laajempaan keskusteluun ekososiaalisesta yhteiskuntasopimuksesta.

Yhteiskuntasopimusteorian klassikot, kuten Thomas Hobbes, John Locke ja Jean Jacques-Rousseau tarkastelivat erityisesti hallitsijan ja hallittujen välistä suhdetta. Viime vuosisadalla yhteiskuntasopimuksen käsittein on puhuttu myös työstä ja pääomasta, varallisuuden jakautumisesta, sukupuolten välisisistä suhteista ja globaalin etelän ja pohjoisen suhteesta.

Ekososiaalisen yhteiskuntasopimuksen idea on, että ympäristökriisien todellisuus ja ihmisten suhde muunlajisiin on otettava huomioon. Miten meidän tulisi muuttaa yhteiskuntamme keskeisiä toimintaperiaatteita, jotta planeetta säilyisi elinkelpoisena?

ORSI järjestää myös  keskustelun ekosisiaalisesta yhteiskuntasopimuksesta tiistaina 14.5.2024 klo 9-11 Tiedekulmassa Helsingissä.

Blanco, G., de Coninck, H. C., Agbemabiese, L., Anadon, L. D., Lim, Y. S., Pengue, W. A., … & Winkler, H. (2022). Innovation, technology development and transfer. In IPCC, 2022: Climate Change 2022: Mitigation of Climate Change. Contribution of Working Group III to the Sixth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change (pp. 2674-2814). Cambridge University Press.

Doughnut Economics Action Lab (2020) Creating City Portraits-A methodological guide from The Thriving Cities Initiative.

FPIF (2023). Manifesto for an Ecosocial Energy Transition from the Peoples of the South. Foreign Policy in Focus, Institute for Policy Studies. https://fpif.org/manifesto-for-an-ecosocial-energy-transition-from-the-peoples-of-the-south/

Gulley, A. L. (2022). One hundred years of cobalt production in the Democratic Republic of the Congo. Resources Policy, 79, 103007.

Herrmann-Pillath, C. (2023). The universal commons: An economic theory of ecosystem ownership. Ecological Economics, 208, 107822. https://doi.org/10.1016/j.ecolecon.2023.107822

Hietala, J., Alhola, K., Horne, P., Karvosenoja, N., Kauppi, S., Kosenius, A. K., Paunu, V-V & Seppälä, J. (2014). Kaivostoiminnan taloudellisten hyötyjen ja ympäristöhaittojen rahamääräinen arvottaminen. PTT raportteja, 247.

Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. (toim.) (2019). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki.

Kaikkonen, L. (2023). Onko merenpohjan kaivostoiminta välttämätöntä mineraaliturvallisuuden takaamiseksi? https://www.mustread.fi/artikkelit/onko-merenpohjan-kaivostoiminta-valttamatonta-mineraaliturvallisuuden-takaamiseksi

Kalantzakos, S. (2020). The race for critical minerals in an era of geopolitical realignments. The International Spectator, 55(3), 1-16.

Kari, S., Kauppi, S., Äimä, K., Huhtala, A., Ropponen, O., Silvo, K., & Tuomainen, J. (2021). Kaivosveron vaihtoehdot ja niiden vertailu. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:44

Kari, S. (2022) Kaivosveron toteuttamista arvioivan työryhmän arviomuistio (Valtiovarainministeriö, VN/32478/2021)

Lorca, M., Andrade, M. O., Escosteguy, M., Köppel, J., Scoville-Simonds, M., & Hufty, M. (2022). Mining indigenous territories: Consensus, tensions and ambivalences in the Salar de Atacama. The Extractive Industries and Society, 9, 101047.

Mancini, L., Eslava, N. A., Traverso, M., & Mathieux, F. (2021). Assessing impacts of responsible sourcing initiatives for cobalt: Insights from a case study. Resources Policy, 71, 102015.

Maus, V., Giljum, S., da Silva, D. M., Gutschlhofer, J., da Rosa, R. P., Luckeneder, S., Gass, S.L.B., Lieber, M. & McCallum, I. (2022). An update on global mining land use. Scientific data, 9(1), 1-11.

Natunen, J. (2022). Kaivosjäteraportti: Suomen kaivoksista uhkaa muodostua erikokoisia Talvivaaroja. Suomen luonnonsuojeluliitto. https://www.sll.fi/app/uploads/2022/12/Kaivosja%CC%88teraportti_NatunenSLL_2022.docx-1.pdf

Raworth, K. (2017). Doughnut economics: seven ways to think like a 21st-century economist. Chelsea Green Publishing.

TEM (2021). Kansallinen akkustrategia 2025. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2021:2.  http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-635-2

Temper, L., del Bene, D. & Martinez-Alier, J., (2015) Mapping the frontiers and front lines of global environmental justice: the EJAtlas, Journal of Political Ecology 22(1), 255-278. https://doi.org/10.2458/v22i1.21108

Vasara, H., Kivinen, M., Långbacka, B., & Pokki, J. (2022). Kaivosalan toimialaraportti. TEM toimialaraportit 2022:4. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-942-1