Ikääntyneiden arjessa pärjääminen ja sitä tukevat palvelut ovat toistuvasti yhteiskunnallisen keskustelun teemana. Huolena on, miten ikääntyvä yhteiskunta pystyy vastaamaan kasvavaan palvelutarpeeseen, kun hoitohenkilökuntaa puuttuu ja kustannukset nousevat. Kun yhteiskunta uudista ikäihmisten palveluja, painotetaan muun muassa kotona asumisen tukemista ja kuntouttavia toimia, sekä digitalisaation ja teknologian hyödyntämistä kotiin tuotavien palveluiden edistämisessä sekä hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitämisessä (STM 2023, THL 2023.) Yhtenä ratkaisuna on myös ehdotettu yhteisöhoivaa korvaamaan tehostettua palveluasumista ja kotihoitoa.
Peltolammin keskustassa sijainnut Peipontupa (1991–2020) oli Tampereen kaupungin ylläpitämä korttelikerho, jonka toiminta oli suunnattu alueen yli 65-vuotiaille asukkaille. Tuvalla järjestettiin ohjatusti viriketoimintaa viikon jokaisena arkipäivänä. Kävijöitä oli päivittäin noin 20–25. Peipontuvan toiminta lakkautettiin joulukuussa 2020. Peipontuvan lopettaminen ja tilan tyhjäksi jättäminen herätti ja herättää edelleen kummastusta ja harmia alueen asukkaiden parissa. Peipontuvalla käyneet ovat jatkaneet yhteisöllistä toimintaa vapaaehtoisvoimin Peltolammin seurakuntatalon tiloissa. Yhteisö kutsuu itsenään nykyisin nimellä Peipot.
Käsittelemme tässä tekstissä Peipontupa-korttelikerhon merkitystä Peltolammilla asuvien ikääntyneiden arjessa. Peipontuvan tapaus on yksi esimerkki, miten paikallisten palvelujen vähentäminen vaikuttaa kaupunkilähiöissä asuvien iäkkäiden ihmisten hyvinvointiin. Tapaus tarjoaa näkymää meneillä olevaan sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteelliseen muutokseen kuvastaen sitä miten yhteiskunnalliset käytännöt vaikuttavat ihmisten arkisen elämän kokemuksiin.
Keskitymme ikääntyneistä asukkaista koostuvan yhteisön näkökulmaan tarkastellen Peipontupaa, sen lakkauttamista ja vapaaehtoisvoimin jatkettua toimintaa. Nojaudumme asukkaiden kokemusten tulkinnassa maantieteen ja ympäristögerontologian (kts. Wahl & Lang 2004; Wiles ym. 2009) käsitteellistyksiin tilasta ja paikasta, sillä konkreettinen tila omalla asuinalueella on Peipontuvan keskeinen piirre asukkaille. Ikääntyneiden asukkaiden näkemys Peipontuvasta kuvastaa lähellä sijaitsevan yhteisöllisen paikan merkitystä omaehtoisen kohtaamisten mahdollistajana ja koetun hyvinvoinnin lisääjänä.
Ikääntymiseen liittyvien liikunta- ja toimintakyvyn muutoksien vuoksi lähiympäristön merkitys sosiaalisten kohtaamisten mahdollistajana korostuu entisestään.
Ympäristögerontologisen tutkimuksen perusteella on tiedossa, että ikääntymisen myötä yksilöille syntyy usein kokemus fyysisten tilojen ja sosiaalisten suhteiden pirstaloitumisesta ja erkaantumisesta toisistaan (Wiles ym. 2009). Ikääntymiseen liittyvien liikunta- ja toimintakyvyn muutoksien vuoksi lähiympäristön merkitys sosiaalisten kohtaamisten mahdollistajana korostuu entisestään. Jäsennämme näistä lähtökohdista entisen Peipontuvan muodostuvan tilallisesti fyysisestä ja sosiaalisesta ulottuvuudesta. Tilan ymmärtäminen fyysisenä kokonaisuutena auttaa hahmottamaan Peipontuvan merkitystä suhteessa ikääntyneiden kävijöiden toimintakykyyn. Tilan ymmärtäminen vuorovaikutuksessa muodostuvana paikkana puolestaan nostaa esiin Peipontuvan merkityksen ikääntyneiden arjessaan kokeman hyvinvoinnin kannalta. Entinen Peipontupa mahdollisti alueen ikäihmisille arjessa inhimillisen kohtaamisen ja kokemuksen yhteisöllisyydestä, sillä se sijaitsi lähellä ja oli joka arkipäivä saavutettavissa. Nämä kaksi ulottuvuutta kietoutuvat dynaamisesti toisiinsa asettaen ikääntymisen ja tilallisuuden moninaisiin vuorovaikutussuhteisiin.
Tapaus tuo ilmi paikallisen tilan ja sen mahdollistaman yhteisön merkityksen arjessa koetussa hyvinvoinnissa ja ikääntymisessä. Asukkaat kuvaavat entisen Peipontuvan tarjoamaa tilaa ja sen sijoittumista lähiympäristöön aktiivisena vuorovaikutussuhteena suhteessa omaan toimintakykyynsä ja toimijuuteensa. Peipontuvalla käyneet ihmiset kokivat suurena menetyksenä sen, ettei heillä ollut enää paikkaa minne mennä yhdessä muiden asukkaiden kanssa: ”Me ollaan vähän tyhjän päällä ja haluaisimme olla yhdessä.”
Tilan fyysiset merkitykset – ”Ei oo paikkaa minne mennä”
Asukkaiden näkökulmasta Peipontuvan merkitys hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä lisäävänä tilana muodostui ikäihmisten toimintakyvyn, fyysisen tilan ja paikallisten palveluiden välisenä suhteena. Peipontupa sijaitsi Peltolammin keskustassa, kaupan, apteekin ja päiväkodin vieressä. Näiden arkisten tilojen läheisyys mahdollisti asukkaille asioiden joustavan hoitamisen omassa arjessaan. Myös lähellä asuvilla omaishoitajilla oli mahdollisuus piipahtaa Peipontuvalla silloin tällöin. Kaikkineen tila miellytti käyttäjiä. Se oli esteetön, riittävän suuri ja koostui erillisistä huoneista mahdollistaen monipuolisen toiminnan järjestämisen.
Peipontuvan sulkeminen merkitsi ikääntyneille asukkaille ainoan esteettömästi saavutettavissa olevan yhteisen tilan menetystä. Alueella ei ole kahvilaa tai muuta säännöllisesti avoinna olevaa julkista tilaa, jonne asukkaat voisivat yhdessä kokoontua. Peltolammin keskustassa sijaitsee pubi, mutta sitä Peipontuvalla käyneet asukkaat eivät koe omaksi paikakseen.
Peipontuvan sulkeminen merkitsi ikääntyneille asukkaille ainoan esteettömästi saavutettavissa olevan yhteisen tilan menetystä. Alueella ei ole kahvilaa tai muuta säännöllisesti avoinna olevaa julkista tilaa, jonne asukkaat voisivat yhdessä kokoontua. Peltolammin keskustassa sijaitsee pubi, mutta sitä Peipontuvalla käyneet asukkaat eivät koe omaksi paikakseen. Myöskään alueen kerrostalojen kerhotiloissa järjestettävä Likellä-kerhotoiminta ei mahdollista peippolaisten toiveiden mukaista kaikkien yhdessä kokoontumista. Kerhotilat koettiin liian pieninä ja vaikeakulkuisina, sekä toiminnan koettiin olevan suunnattu pääsääntöisesti talonyhtiön asukkaille. Menetettyään kaupungin tarjoaman tilan asukkaat menettivät myös mahdollisuuden heille sopivaan harrastetoimintaan ja yhteisölliseen ajanviettoon, sillä nykyisin tarjolla olevat tilat eivät mahdollista ikääntyvien asukkaiden toiveiden mukaista toimintaa kuten tuolijoogaa tai tansseja.
Kaupungin tarjoaman tilan menettäminen vähensi myös Peipontuvalla käyneiden asukkaiden yhteisöllisen ajanvieton määrää. Kaupungin tarjoama tila oli auki viikon jokaisena arkipäivänä noin kuusi tuntia. Peltolammin seurakuntatalolla on toistaiseksi ollut mahdollista kokoontua, vain joka toinen lauantai kello 10–14. Useammin kokoontuminen ei ole mahdollista, sillä myös muut alueen asukkaat käyttävät samoja tiloja. Tilojen muutoksen tuoma ajallinen ero on huomattava 30 tunnista per viikko neljään tuntiin joka toinen viikko. Peippolaisten yhteisöllinen toiminta väheni 120 tunnista kuukaudessa kahdeksaan tuntiin kuukaudessa.
Tapaamisten siirtyminen viikonlopulle vaikutti myös asukkaiden mahdollisuuteen osallistua Peippolaisten järjestämään yhteisölliseen toimintaan. Pali-bussin kyydillä kulkevat asukkaat eivät päässeet osallistumaan viikonlopun tapaamisiin, sillä Pali-bussi ei kulje viikonloppuisin. Lisäksi viikonloput ovat yleensä aikaa, jolloin peippolaiset tapaavat sukulaisiaan. Tämän vuoksi päällekkäisyyksiä aikataulujen kanssa tapahtui aika-ajoin, ja peippolaisten yhteiseen toimintaan osallistumisen mahdollisuus väheni entisestään. Peippolaiset toivoivat löytävänsä yhteisölliselle toiminnalleen paikallisen tilan, joka olisi esteetön ja avoinna arkipäivisin mahdollisimman usein.
Peipontuvan sosiaaliset merkitykset –”et tää on sitä elämää”
Peipontupa oli ennen kaikkea yhteisö. Kyse ei ollut vain fyysisestä tilasta, jonne mennä, vaan myös siitä mitä siellä tapahtuu, keitä siellä on ja miltä siellä tuntuu olla. Tupa oli kotoisa paikka, jonne oli helppo mennä. Peipontuvan yhteisöllinen toiminta oli monelle alueen asukkaalle luonnollinen jatkumo työelämän jälkeen. Peipontuvalla ihmisillä on ollut mahdollisuus oman toimintakykynsä puitteissa tuoda oma elämänkokemus, osaaminen ja tietotaito osaksi yhteisöä ja sen toimintaa. Tämä on tuonut elämään merkityksellisyyden ja jatkuvuuden kokemuksia.
Peipontuvan merkitys osallistujien arkisen hyvinvoinnin kannalta liittyi paikan kokemiseen, kuulumisen tunteeseen, sekä aktiiviseen tekemiseen. Tuvalla käynti piti aktiivisena. Se toi arkipäiviin rytmiä ja mielekästä tekemistä. Tuvalla tehtiin esimerkiksi käsitöitä, tanssittiin ja laulettiin. Tuvalla oli mahdollista myös ruokailla. Peippolaiset järjestivät säännöllisesti yhteisiä retkiä. Fyysinen kanssaoleminen ja seurustelu koettiin erityisesti merkityksellisenä. Peippolaisten keskuudessa käydään läpi elettyä elämää, mutta samalla myös eletään elämää. Laulujen, tanssin ja runonlausunnan kautta yhdessäoloon kietoutuu lempeästi yhteen niin murheiden unhoittaminen kuin hetkestä nauttiminen. Pidempi yhteinen historia on luonut peippolaisten välille turvallisuuden tunteen, sekä luottamuksen ja keskinäisen ymmärryksen siteitä. Tiiviiseen yhteisöllisyyteen, jota peippolaiset kuvasivat perhesiteiden kaltaisina, liittyi myös avunanto ja toisistaan huolehtiminen tuvan aukioloaikojen ulkopuolellakin. Peippolaisten kertomusten kautta entinen Peipontupa näyttäytyi paikkana ja yhteisönä, jossa ikääntyminen on aktiivista kokemista ja kohdatuksi tulemista. Jokainen päivä yhteisössä on merkittävä sillä, niin kuin eräs peippolainen totesi, yhdessäolo pitää ihmiset elämänlangassa kiinni.
Kotiin jäämisestä on koettu seuraavan mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä ja toisilla huomattavaa toimintakyvyn laskua. Peipontupa koettiin paikkana, joka tuki alueen iäkkäiden asukkaiden omaehtoista toimijuutta ja kotona asumista elämän satunnaisten muutosten keskellä.
Peippolaisten toiveiden mukainen yhdessäolo ja tekeminen ei ole kuitenkaan mahdollista ilman yhteistä saavutettavissa olevaa paikkaa. Peippolaisia pohdituttaakin onko halvempaa hoitaa ikäihmisten mielenterveyttä, kuin mahdollistaa heille tila omaehtoiseen yhteisölliseen toimintaan. Peipontuvan tilan sulkeminen ja tyhjäksi jättäminen on koettu ikäihmisten kotiin pakottamisena. Osalla Peippolaisista on kokemus, etteivät päättäjät ymmärrä ikäihmisten tuskaa, kun ei ole paikkaa, minne mennä. Kodissa voi olla läsnä sairautta tai kuolemaa. Ja joillekin lopulta hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Eräs peippolainen kuvasi kuinka hän kotona hiljaisuudessa katselee seiniä, ”ja perhana soikoon, kun ei ne vastaa ne tapetit.” Kotiin jäämisestä on koettu seuraavan mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä ja toisilla huomattavaa toimintakyvyn laskua. Peipontupa koettiin paikkana, joka tuki alueen iäkkäiden asukkaiden omaehtoista toimijuutta ja kotona asumista elämän satunnaisten muutosten keskellä.
Paikalliset sosiaaliset tilat tukevat ikäihmisten hyvinvointia
Peipontuvan tapauksessa tulee ilmi, että ikäihmisten hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja kotona asumisen tukemisen kannalta on tärkeää tunnistaa tilallisuuden ja ikääntymisen monianiset vuorovaikutussuhteet. Arjessa koettu hyvinvointi muodostuu kiinteässä suhteessa lähiympäristöön ja sen tarjoamiin osallistumisen mahdollisuuksiin. Sosiaalisuutta tukeva asuinympäristö ja säännöllinen yhteisöllinen tekeminen ovat arjen hyvinvointia ja toimintakykyä lisääviä tekijöitä.
Peipontuvan tapaus nostaa esiin kaupunkitilan suunnittelun ja käytön merkityksen eri ikä- ja ihmisryhmien hyvinvoinnin ja osallisuuden kannalta.Ikääntyneiden arjessa pärjäämisen, sekä hyvinvointia ja toimintakykyä tukevien toimien suunnittelussa tulisi kiinnittää huomiota terveyspalvelujen lisäksi myös asuinympäristöjen kokemuksellisuuteen, sekä sosiaalisen osallistumisen mahdollisuuksiin ja niiden paikallisiin edellytyksiin. Peltolammin ikääntyneiden asukkaiden kokemuksessa korostuu lähellä sijaitsevan esteettömän yhteisöllisen paikan merkitys aktiivisen kokemisen ja kohdatuksi tulemisen mahdollistajana, sekä koetun hyvinvoinnin lisääjänä.
Ikääntyneiden yhteisöllinen toiminta on osa laajempaa yksilön elämän jatkumoa yhteiskunnassa. Yhteisöön ja paikkaan kuulumisen tunne tuo elämään osallisuuden, merkityksellisyyden ja jatkuvuuden kokemuksia. Peippolaiset kokevat toimivansa esimerkkinä tuleville ikääntyville sukupolville ja ovat vastaanottamassa heitä ikääntyneiden yhteisöön.
Sote-uudistukseen liittyvät palvelurakenteen muutokset, kuten esimerkiksi palveluiden keskittäminen, pyrkivät vastaamaan väestön ikääntymiseen, henkilöstön riittävyyden haasteisiin, sekä terveydenhuollon palveluiden kustannusten nousuun. Ikäihmisten palveluiden uudistamisessa korostuvat muun muassa kotona-asumisen tukeminen ja kuntouttavat toimet. Nämä tavoitteet huomioiden olennaista olisi kehittää asuinympäristöjä, jotka tukevat aktiivista ja hyvinvoivaa ikääntymistä. Tämä tarkoittaa iäkkäiden asukkaiden toimijuuden ja omaehtoisen osallisuuden merkityksen tunnistamista ja tukemista. Paikalliset sosiaaliset tilat ja yhteisöt tukevat ikäihmisten sosiaalisen osallistumisen mahdollisuuksia. Peippolaiset näkevät oman yhteisöllisen toimintansa osana inhimillistä, aktiivista ja hyvinvoivaa ikääntymistä. Ikääntyneiden yhteisöllinen toiminta on osa laajempaa yksilön elämän jatkumoa yhteiskunnassa. Yhteisöön ja paikkaan kuulumisen tunne tuo elämään osallisuuden, merkityksellisyyden ja jatkuvuuden kokemuksia. Peippolaiset kokevat toimivansa esimerkkinä tuleville ikääntyville sukupolville ja ovat vastaanottamassa heitä ikääntyneiden yhteisöön. Erään peippolaisen mukaan on tärkeää, että ihmisellä on jokaisessa elämänvaiheessa paikka ja yhteisö, minne mennä.
Kirjoitus on jatkoa Peltolammilla ja Multisillassa toteutetulle EKOS -hankkeelle.
Lähteet:
STM (2023) Kansallinen ikäohjelma. https://stm.fi/ikaohjelma
Wahl, H–W,. & Lang, F.R. (2004) Aging in context of the adult life course: integrating physical and social environmental research perspectives.
Wiles, L. Janine, Ruth E.S Allen, Anthea J. Palmer, Karen J. Hayman, Sally Keeling & Ngaire Kerse (2009) Older people and their social space: A Study of wellbeing and attachment to place in Aotearoa in New Zealand. Social Science and Medicine 68: 664–671.
THL (2023) Kotona asumisen teknologiat ikäihmisille – ohjelma https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kotona-asumisen-teknologiat-ikaihmisille-ohjelma-kati-
