Pikaviestimien myötä odottamisen aika on lyhentynyt sekunteihin, minuutteihin, korkeintaan tunteihin, ja yhteydenpito on monesti reaaliaikaista. Vertaissuhteiden luominen ja ylläpitäminen on samalla muuttunut, vähentäen samalla maantieteellisten rajojen merkitystä. Yhteydenpito on muuttunut globaaliksi erityisesti fanikulttuurin ja harrastusten maailmassa, mutta edelleen lähiyhteisöllä, omalla koululuokalla ja -yhteisöllä on monitahoinen merkitys.
Yhteisartikkelissamme ”Safety between the lines – the role, meaning and practice of pen-pal writing in the life of a young Finnish evacuee girl (1939–1945)” (Paedagogica Historica, 2024) analysoimme kahden koulutytön sota-aikaista kirjeenvaihtoa, jonka saimme käyttöön Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkistosta.
Tarjoamme nyt välähdyksiä kaverusten elämästä, joka tulkintamme mukaan kuvaa myös laajemmin kriisioloissa eläneiden lasten ja nuorten arkea. Kiinnitämme erityistä huomiota kirjeenvaihdon merkitykseen nuorten yhteydenpidon välineenä. Sota ja siihen liittyvät väestönsiirrot muovasivat kaverisuhteita, mutta kirjeiden avulla maantieteelliset etäisyydet kyettiin ylittämään. Lapset ja nuoret kaipasivat toistensa seuraa ja yhteyttä pidettiin myös etänä – kirjeiden riveilläkin kyettiin iloitsemaan, unelmoimaan tulevasta ja haaveilemaan paremmista ajoista.
Tuomme tarkastelun myös nykyhetkeen. Pohdimme tekstimme lopussa, minkälaisia muutoksia nykyteknologia on tuonut nykylasten ja -nuorten elämään ja kysymme myös, minkälaisia jatkuvuuksia lasten ja nuorten keskinäisen viestinnän tavoista voi löytää.
Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkiston hallussa on laaja, noin 57 000 kirjeen muodostama kokoelma, joka avaa ainutlaatuisen näkökulman suomalaisten sosiaaliseen elämään niin rintamalla kuin perheissä. Suurin osa kirjeenvaihdosta koostuu eturintaman ja kotirintaman välisestä ja toisaalta sotilaiden keskinäisestä yhteydenpidosta.
Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkiston hallussa on laaja, noin 57 000 kirjeen muodostama kokoelma, joka avaa ainutlaatuisen näkökulman suomalaisten sosiaaliseen elämään niin rintamalla kuin perheissä. Suurin osa kirjeenvaihdosta koostuu eturintaman ja kotirintaman välisestä ja toisaalta sotilaiden keskinäisestä yhteydenpidosta.
Vuonna 1975 lokakuussa Kansanperinteen arkisto sai kirjekokoelmaansa ainutlaatuisen lahjoituksen Helsingissä asuneelta Ellalta. Saatekirjeessään hän epäili, että hänen tallentamansa kirjeenvaihto voisi olla mielenkiintoinen, sillä kirjeistä ilmeni ”millaiselta tuntui lapsesta ja koululaisesta” evakuoinnit. Historiantutkijoina olemmekin Ellan lahjoituksesta kiitollisia – evakkokokemuksen lisäksi kirjeenvaihto tarjoaa mahdollisuuden tutkia, miten kriisioloissakin elettiin lapsuutta ja nuoruutta – arkistoon talletetut 41 kirjettä ja korttia kuvaavat, kuinka sota-aikanakin huumori, haaveilu, ihastumiset ja sydänsurut kuuluivat koululaisten elämään. Kolme ja puoli vuotta kestäneen kirjeenvaihdon aikana tytöt kasvoivat lapsista nuoriksi.
Kuva 1. Syksyllä 1945 oli pitkään vireillä ollut suunnitelma toteutumassa. Ritva suunnitteli matkaa Turkuun Ellaa tapaamaan. Ritvaa eli ”Pörriä” kiinnosti, miltä Ella näytti.
Sotavuosina Suomessa lähetettiin poikkeuksellisen määrä kirjeitä. Sota-ajan kirjeenvaihtoa tutkinut Ilari Taskinen on tuonut esille, kuinka valtiovalta kannusti kansalaisia kirjeiden kirjoittamiseen. Sosiaalisten suhteiden ylläpito nähtiin olennaisena niin sotilaiden kuin heidän omaistensa moraalin ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Myös kouluissa kiinnitettiin huomiota kirjeenvaihtoon ja koululaisia kannustettiin hankkimaan kirjeystäviä. Näin sai alkunsa myös Ritvan ja Ellan kirjeenvaihto. Kotirintaman ja sotarintaman välisestä yhteydenpidosta huolehti kenttäposti, ja sotavuosina kenttäpostissa kulki lähes miljardi lähetystä.
Toinen maailmansota vaikutti syvästi molempien tyttöjen ja heidän perheidensä elämään, mutta sotarintamien muutokset ja niihin liittyvät evakuoinnit muuttivat erityisesti Karjalassa eläneen evakkotyttö Ritvan elämää. Sotavuosina kaikkien lasten ja nuorten koulunkäynti häiriintyi toistuvasti. Koulut olivat ajoittain suljettuina poikkeusolojen, muun muassa pommitusten takia, ja loma-aikoja muutettiin, jotta myös lapset ja nuoret ottivat mahdollisimman tehokkaasti osaa sotaponnistuksiin.
Evakkolasten ja nuorten sota-aika muodostui erityisen vaikeaksi. Ritva joutui vaihtamaan luokkaa kuusi kertaa, ja joutui joka kerta hakemaan uudellaan paikkansa koulu- ja luokkayhteisössä – kirjeystävä edusti hänen elämässään jatkuvuutta. Ritvan perhe muutti useita kertoja, ja Ritva joutui jättämään taakse paitsi kotiseutunsa myös kaverisuhteensa. Kirjekaveruus muodosti Ritvan elämässä kiinnekohdan, jonka avulla hän kykeni jakamaan paitsi ilonaiheitaan, niin myös murheitaan ja huoliaan, jotka monesti liittyivät koulunkäyntiin ja koulun kaverisuhteisiin. Aluksi tytöt kirjoittivat toisilleen kerran tai kaksi kertaa viikossa, mutta vähitellen tahti hidastui ja kirjeitä lähetettiin vain kerran kuukaudessa. Kirjeenvaihto keskeytyi ainoastaan kesällä 1944, Neuvostoliiton käynnistämään laajan kesäoffensiivin aikana.
Luettaessa runsaat 80 vuotta myöhemmin koululaiskirjeitä vaikuttaa yllättävältä, että ensimmäisissä kahdeksassa kirjeessä ei mainita mitään käynnissä olevasta sodasta. Tampereella koulua käyvä evakkotyttö Ritva, ei kerro evakkotaustastaan. Oikeastaan hän kertoo kotikaupungistaan Viipurista ja evakkotaustastaan vasta, kun hänen on pakko kertoa osoitteen muutoksesta perheen palatessa Viipuriin välirauhan aikana.
”Nyt minun täytyy kertoa sinulle jotain, mikä saattaa suututtaa sinut ja saada sinut lopettamaan kirjoittamisen minulle. Asia on niin, että en ole kotoisin Hämeestä, kuten ehkä oletit, vaan Karjalasta. Suututtaako se sinua? Näemme sen. Olet ihana, jos se ei suututa. Äitini ja isäni muuttivat takaisin Viipuriin viime kuussa.”
Historiallinen tutkimus karjalaisten lasten evakuointikokemuksista on osoittanut, että monet heistä kohtasivat kiusaamista uusissa kouluissaan ja yhteisöissään. Oli melko yleistä, että evakkolapset pyrkivät nopeasti mukautumaan paikallisten lasten tapoihin ja murteeseen. Uusiin kaverisuhteisiin sopeutuminen oli jotain, jota Ritvankin täytyi käsitellä Tampereella. Oppilaiden väliset suhteet ja valtadynamiikat luokkahuoneessa saattoivat olla monimutkaisia ja selvästi vaikuttivat hänen hyvinvointiinsa, ja tämä tulee ilmi hänen kirjeistään – Ritvan kuvaukset hänen sosiaalisesta elämästään Tampereella keskittyvät kouluun ja hänen luokkatovereihinsa, eikä hän mainitse muita merkittäviä sosiaalisia kontakteja.
Historiallinen tutkimus karjalaisten lasten evakuointikokemuksista on osoittanut, että monet heistä kohtasivat kiusaamista uusissa kouluissaan ja yhteisöissään. Oli melko yleistä, että evakkolapset pyrkivät nopeasti mukautumaan paikallisten lasten tapoihin ja murteeseen. Uusiin kaverisuhteisiin sopeutuminen oli jotain, jota Ritvankin täytyi käsitellä Tampereella.
Ritvalle kirjekaverikirjeenvaihto on täytynyt olla erityisen merkityksellinen – evakuoituna hän oli tulokas, joka yritti löytää paikkansa jo vakiintuneissa vertaisryhmissä. Ellan kanssa hän saattoi luoda suhteensa tasavertaisemmin, koska he olivat molemmat toisilleen tuntemattomia ja innokkaita oppimaan lisää toisistaan.
Jotkin tämän kirjekaverikirjeenvaihdon näkökohdat voidaan selittää vallitsevalla historiallisella ja kulttuurisella kontekstilla. Ritva epäröi aluksi kertoa Ellalle karjalaisesta taustastaan ja evakuoituneesta asemastaan, koska hän pelkäsi negatiivista leimautumista. Kirjeissään näemme myös, että hän on varovainen välttäessään karjalan murretta ilmaistessaan itseään. Kuitenkin lopulta Ritva tuntee tarvetta kertoa Ellalle taustastaan, koska hänen perheensä muuttaa takaisin entiseen karjalaiseen kotiinsa Viipuriin ja hän haluaa ylläpitää kirjekaverisuhteen.
Ritvan ja Ellan välisen kirjeenvaihtoystävyyden rakentumista voi tarkastella osana laajempaa kirjeiden kirjoittamisen kulttuuria. Kirjeystävyys oli myös korostuneesti tyttökulttuuria. Tyttöjen kirjeystävyys oli aiheena monissa tyttökirjoissa, joita Ritva ja Ella sekä heidän ikätoverinsa lukivat: itse asiassa monet tyttökirjoista oli kirjoitettu kirjeen tai päiväkirjan muotoon.
Kirjeystävyys oli myös korostuneesti tyttökulttuuria. Tyttöjen kirjeystävyys oli aiheena monissa tyttökirjoissa, joita Ritva ja Ella sekä heidän ikätoverinsa lukivat: itse asiassa monet tyttökirjoista oli kirjoitettu kirjeen tai päiväkirjan muotoon.
Kirjeiden kirjoittamista opetettiin myös kansa- ja oppikouluissa, osana äidinkielen opetusta. Kyky kirjoittaa oli jo kansalaistaito ja ilmensi sivistystä ja sivistyneisyyttä. Käsialalla ja sen harjaannuttamisella, vaikkapa kirjoittamalla kirjeitä, nähtiin olevan suuri kasvatuksellinen vaikutus. Koulussa opetettiin, että käsialan tuli olla siistiä, säännöllistä ja helppoa luettavaa.
Ritva ja Ellakin omaksuivat tämän normiston ja heidän kirjeensä olivat monella tapaa huoliteltuja. Mutta niissä kuitenkin heijastui myös nuoruus ja nuorten tapa toimia luovasti, ne olivat täynnä huumoria ja ystävykset ottivat kantaa, leikittelevään tyyliin, ajankohtaisiin kysymyksiin, kuten sota-ajan niukkuuteen.
Materiaalisuus näytteli olennaista osaa kirjeenvaihdon kokemuksessa. Kirjeissään tytöt kertoivat mielellään siitä, oliko heille mieluisaa kirjepaperia saatavilla, kuinka paljon aikaa kirjoittamiseen oli käytetty ja myös kynän laatua saatettiin kommentoida – loppumassa oleva muste saattoi heikentää käsialan laatua. Nämä kuvaukset tuovat myös esille kirjeiden kirjoittamisen paikkoja – Ritva kertoi toisinaan kirjoittavansa lyijykynällä, koska hän kirjoitti sängyssä ja pelkäsi musteen kaatuvan. Lyijykynä oli myös nopeampi piilottaa, jos isä tuli tarkistamaan, oliko hän jo nukkumassa tai tekemässä läksyjä.
Nykyäänkin kännykkä saatetaan salakuljettaa vuoteeseen ja piilottaa peiton alle, joten tässäkin löydämme historiallisia jatkuvuuksia. Kirjeenvaihto oli kuitenkin hidas viestinnän väline ja sekä kirjeiden kirjoittaminen sekä niiden odottaminen vaatii aikaa, luoden tilaa myös harkinnalle.
Nykyäänkin kännykkä saatetaan salakuljettaa vuoteeseen ja piilottaa peiton alle, joten tässäkin löydämme historiallisia jatkuvuuksia. Kirjeenvaihto oli kuitenkin hidas viestinnän väline ja sekä kirjeiden kirjoittaminen sekä niiden odottaminen vaatii aikaa, luoden tilaa myös harkinnalle. Tämä luo ison eron verrattuna nykypäivän sosiaalisen median välittömyydelle, jota voi entisestään nopeuttaa, halutessaan, esimerkiksi ennakoivan tekstinsyötön ja automaattisten korjausten keinoin.
Kirjeet kirjoitettiin käsin ja tämä toi erityisen kehollisen ulottuvuutensa viestimiseen. Tutkimusten perusteella käsin kirjoittaminen ja siihen liittyvä hienomotoriikkaa aktivoi laaja-alaisesti aivojen eri osa-alueita ja tämän nähdään osaltaan edistävän oppimista. Käsin kirjoitetun tekstin voi nähdä myös tuoneen yksilöllisellä tavalla esille kirjoittajan tunnetilan ja kiireen, Ritva ja Ellakin ajoittain pahoittelivat käsialassa tapahtuneita muutoksia.
Kuva 2. Kirjeystävyyden syventyessä alkoivat Ritva ja Ella viestitellä varovasti pojista ja ihastumisista.
Sosiaalinen media tarjoaa nykynuorille tärkeän alustan, jolla he voivat luoda ja ylläpitää itsestään tiettyä kuvaa. Sotavuosien kirjeenvaihdossa tehtiin samaa, ja kirjeet niihin liitettyine valokuviin toimivat myös itseilmaisun ja identiteetin rakentamisen välineenä. Kirjeistä välittyy nuoruuteen ja omaan kasvamiseen liittyvä epävarmuus ja toisaalta halu tulla hyväksytyksiä. Ella ja Ritvakin kaipasivat toisiltaan tukea, liittyen esimerkiksi heidän ulkonäköönsä. Hyvän esimerkin tästä tarjoaa Ritvan lähettämä kirje, joka lähetettiin kirjeystävyyden alkuviikkoina:
”Ella kulta!
Tuhannet kiitokset kirjeestäsi ja valokuvastasi. Sinä olet aivan kuin enkeli. Tukkasi on kauhean söpö. Onko sinulla luonnonkihara vai permanentattu tukka? Minulla on permanentti. Kunhan tulisi vain aurinkoisia päiviä, niin sisareni ottaisi minusta valokuvia. On minulla muutenkin jo paljon kuvia itsestäni, mutta ne ovat jo otetut pari kolme vuotta sitten, ja sen jälkeen olen paljon muuttunut.”
Viestinnän välineet ja ajallisuus ovat muuttuneet dramaattisesti, mutta jatkuvuutta löytyy: lapset etsivät niin sotavuosina kuin tässä hetkessä yhteistä seuraa, ymmärrystä, tukea ja hauskanpidon mahdollisuuksia.
Verrattaessa Ritvan ja Ellan välistä kirjeenvaihtoa nykyhetken vertaisviestintään voimme löytää selkeitä eroja mutta myös merkittäviä jatkuvuuksia. Viestinnän välineet ja ajallisuus ovat muuttuneet dramaattisesti, mutta jatkuvuutta löytyy: lapset etsivät niin sotavuosina kuin tässä hetkessä yhteistä seuraa, ymmärrystä, tukea ja hauskanpidon mahdollisuuksia. Nykyaikaiset viestintävälineet kulkevat koko ajan mukana, mikä tuo mukanaan omanlaisiaan haasteita, kuten esimerkiksi jatkuvan vertailun muihin ja välittömän palautteen, joka voi vaikuttaa nuoren itsetuntoon. Tässäkin hetkessä nuoret kaipaavat ulkonäköön liittyvää vahvistusta ja tähän uuden ulottuvuuden ovat tuoneet älypuhelinten sovellukset, jotka mahdollistavat myös selfieiden muokkauksen, usein lähemmäksi kulloinkin muodissa olevia kauneusihanteita. Kun kännykkä kulkee koko ajan taskussa tai koulurepussa, niin houkutus vertailuun tai ulkonäköön liittyvän palautteen pyytämiseen on koko ajan läsnä, kuten myös mahdollisuus loukatuksi tulemiseen tai tunne sen uhasta.
Iso osa nykylasten ja -nuorten elämästä tapahtuu kännyköiden ja sovellusten maailmassa, mutta vastaavaan tapaan myös sota-aikana kirjeet tarjosivat nuoruuden elämisen välineen ja paikan, tosin huomattavasti ajallisesti rajoitetumman. Kirjeisiin kiinnitettiin tyttöjen ihailemien filmitähtien kuvia, humoristisesti kommentoituja sanomalehtileikkeitä ja luokkatovereilta kerättyjä nimikirjoituksia. Kirjeet tuovat esille, että sota-aikanakin nuorisokulttuuri oli voimissaan – kirjeissä tytöt jakoivat yhdessä sellaista maailmaa, johon vanhemmilla ei ollut pääsyä.
Kuva 3. Kirjeissä kulki mukana pikkulahjoja kuten kiiltokuvia ja kirjepaperi valittiin huolella. Erikoispaperistakin ja musteesta alkoi lopulta olla pulaa. Kirjeisiin sisältyi humoristisia viittauksia sota-ajan olosuhteisiin.
Kirjoittajat ovat historiantutkijoita Tampereen yliopistossa. Malinen ylläpitää myös tutkimuksellista www.lapsuudenhistoriaa.fi -sivustoa.
